Luomistyön ainutlaatuisuus

Työskentelyn avulla hahmotetaan ennakko-oletuksia ja haastetaan vakiintuneita ajattelutapoja. Kuka rakentaa Jumalan luomistyön rajat? Entä osaammeko tunnistaa kaiken luomistyön ainutlaatuisuuden ja monimuotoisuuden?

Vaihe 1. Lämmittely

Kesto n. 20 min. Etsitään asioita, jotka tekevät jokaisesta ryhmäläisestä uniikin. Tällä tavoin orientoidumme työskentelyn aiheeseen; ainutlaatuisuuteemme ja siinä piilevään voimaan. Tarvittaessa voit jakaa ihmisiä myös pienempiin ryhmiin, jos ryhmänne on suuri, mutta jakakaa asiat kuitenkin koko joukkonne kesken.

Meissä on paljon yhteistä. Erot voi myös nähdä ainutlaatuisuutena: Maailmassa ei ole toista samanlaista kuin sinä tai minä. Se tekee meistä, näkökulmistamme sekä siitä mitä voimme keskusteluihin ja maailmalle tarjota, myös ainutlaatuisia.

  • Etsi jokaiselle vähintään kolme (3) asiaa, joissa hän on joukossanne ainutlaatuinen. Ne voivat liittyä asioihin, joita on tehnyt tai kokenut, harrastuksiin, taitoihin, piirteisiin yms.
  • Kun keksit jonkin seikan, varmista, ettei kukaan muu ole siinä samanlainen.
  • Kirjoita muistiin, missä asiassa kukin on ainutlaatuinen. Voit esimerkiksi kysyä lemmikkieläimistä, harrastuksista jne.
  • Voitte myös yhdessä keksiä ainulaatuisuuden aiheita.
  • Halutessanne voitte keskustella myös siitä, millaisia yhteisiä asioita löytyi sekä löytyikö jotain yllättäviä yhtäläisyyksiä tai ainutlaatuisuuksia.

Vaihe 2. Keskustelu

Kaksi tyhjää puhekuplaa.Kesto n. 40 min. Mieti ryhmän tilanteen mukaan, mitä kohtia mietitään itsenäisesti, mitä jaetaan ja mistä keskustellaan. Varmista, että keskustelu pysyy turvallisena sekä kunnioittavana vaikka asioista olisikin erilaisia ajatuksia.

Lukekaa Psalmi 139: 1–18.

Olemme tarkoin luotuja, Jumalan tuntemia sisintämme myöten – jokainen meistä, alusta asti. Meitä ei ole tehotuotettu. Jumala ei luonut meitä vain rajallisiin muotteihin sopimaan; mahtumaan ja palvelemaan tämän maailman ajatuksia tai rooleja. Jumala loi meidät kasvamaan hänen suunnitelmiinsa.

Miettikää ensin itsenäisesti, sen jälkeen jaetaan ajatuksia yhdessä:

  • Mieti, mitä ajatuksia herättää ja miltä tuntuu, että olet Jumalan tarkoin luoma.
    Mieti, miten Jumalan luomistyön ainutlaatuisuus näkyy sinussa, lähimmäisissäsi ja luomakunnassa?

Saatamme arvottaa omia tai toistemme piirteitä sekä ominaisuuksia hyväksi, paremmaksi, huonoksi tai epäkelvoksi. Saatamme nähdä ne liian ainutlaatuisena tai väärällä tavalla omanlaisena. Ainutlaatuiset piirteemme on kuitenkin luotu ja tiedossa ennen kuin synnyimmekään. Jumala tuntee kaikki päivämme, koko taipaleemme, ennen kuin olimme eläneet hetkeäkään. Hän tietää keitä olemme, hän on meidät luonut.

  • Mieti, mitä tarkoittaa, jos et olisikaan sopiva tai epäsopiva vaan ainutlaatuinen – Jumalan luoma ja hyväksi toteama. Mitä tunteita ja ajatuksia se herättää?
  • Jakakaa ajatuksianne siitä, miten silloin suhtautumisesi itseesi muuttuisi.
  • Entä miten suhtautuminen muihin muuttuisi, jos näkisi heissä saman; ainutlaatuisuuden, Jumalan kätten jäljen ja hyväksi toteaman.

Jumala tuntee ihmisyyden ainutlaatuisuuden kirjon. Olemme hänen luotujaan. Olemme kuitenkin saattaneet itse asettaa rajoja sille kuinka tuohon ainutlaatuisuuden kirjoon suhtaudumme. Ne saattavat näkyä ihmisen suhteessa itseensä ja muihin, mutta myös koko yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi noin 1,7 prosentilla sukupuolitetut keholliset piirteet (kuten hormonit, kromosomit ja/tai sukuelimet) eivät istu yksiselitteisesti yhteiskuntamme mies-nais-jaotteluun. Näiden ihmisten kohdalla saatetaan yhä tehdä jo lapsena terveyden kannalta ei-välttämätöntä kosmeettista kirurgiaa tai hormonihoitoa ilman heidän toiveitaan. Tämä tehdään vain, jotta he sopisivat niihin muotteihin, joita olemme kehollisuudelle asettaneet.

  • Jos maailmassa on jotain, mikä ei mahdu käsityksiimme, syytämmekö käsityksiämme vai sitä, joka ei niihin olemassaolollaan mahdu?
  • Pohdi, miten tämä voisi suhteutua psalmin puheeseen Jumalan suunnitelmien suuruudesta tai siitä, kuinka olemme hänen luomiaan, sisintämme myöten
  • Miettikää yhdessä, mitä meille voi opettaa Jumalasta se, ettemme itsekään aina ymmärrä hänen luomistyönsä monimuotoisuutta ja rikkautta? Miettikää myös, miten voi omalla toiminnalla antaa tilaa Jumalan luomistyön ainutlaatuisuudelle esimerkiksi töissänne, kirkossa tai kohtaamisissa.

Vaihe 3. Lopuksi

Kesto n. 30 min. Varaa päätösosion konkretiaa tavoittelevaan työskentelyyn riittävästi aikaa. Työskentelyn keskiössä on se, miten kukin omalla toiminnallaan antaa tilaa Jumalan luomistyön ainutlaatuisuudelle.

  • Miettikää konteksteja, joissa toimitte (esimerkiksi työ, kirkko tai kohtaamiset) ja valitkaa niistä jokin, mihin keskitytte.
  • Miettikää konkreettisia keinoja (esimerkiksi sanavalinnat, tilojen muuttaminen, toimintatapojen kehittäminen, tiedon ja ymmärryksen lisääminen), jolla voisitte rakentaa tilaa ainutlaatuisuudelle.
    • Vinkki: Jos miettiminen on vaikeaa, niin valitse tietty ihmisryhmä tai näkökulma, jonka kautta pohditte asiaa. (Esimerkiksi paine olla täydellinen, kehon arvottaminen, muunsukupuolisuus, varallisuus jne.)
  • Kirjatkaa ajatuksia ja miettikää, miten nämä ideat tulevat todeksi omassa toiminnassanne.

Hiljentyminen

Voitte laulaa tai kuunnella virren (mm. 484, 525 ja 902), Nuorten seurakunnan veisun (mm. Katson sinun kättesi töitä, Kaksi tavallista kättä, Luojan kaunein ajatus ja Tilkkutäkki) tai muuta sopivaa musiikkia.

Jaa vielä ajatus: Meitä on kutsuttu toimimaan. Meitä on kutsuttu kasvamaan Kristuksessa ja Jumalan tuntemisessa. Meitä on kutsuttu olemaan yhtä ja palvelemaan toisiamme sekä Jumalaa. Aina se ei ole helppoa. Aina kasvu ei pysy mukavuusalueellamme tai tutussa ja turvallisuudessa, mutta sitä meille ei luvattukaan. Voimme kuitenkin Psalmin 139 sanoin luottaa: “Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.” (Ps. 139:18)

Voitte vielä loppuun yhdessä rukoilla Psalmin 139 sanoin: Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. (Ps 139: 23–24).

Työskentelyn suunnittelijat: Mio Kivelä, Juha Kilpiä, Kasper Kivistö, Havu Härmä ja Elias Pielikko

Kämmenelle ihminen, jota tarkastellaan suurennuslasilla.
Takaisin sivun alkuun