Piispainkokouksen historia

Piispainkokous on hiippakuntia kaitsevien piispojen yhteistyöelin.

Apostolien tekojen 15. luku kuvaa, kuinka apostolit ja vanhimmat kokoontuivat käsittelemään kirkon uskoon ja oppiin liittyviä asioita. Tuolloin ajankohtaisena kysymyksenä oli se, pitäisikö kristityiksi kääntyneet pakanat ympärileikata ja velvoittaa noudattamaan Mooseksen lakia.

Apostolisen opetusviran perustalle muotoutui ensimmäisinä vuosisatoina piispan virka. Jo varhain alettiin järjestää myös piispojen alueellisia kokoontumisia, jollaiset ovat jatkuneet eri muodoissaan aina nykypäivään asti.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa nykymuotoinen piispainkokous alkoi kehittyä 1800-luvun loppupuolella. Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai oman kirkkolain vuonna 1869 ja samalla oman lainsäädäntöelimen eli kirkolliskokouksen. Kirkon omaa keskushallintoa ryhdyttiin rakentamaan siten, että alkuna olivat silloisten piispojen epäviralliset kokoontumiset.

Nykymuotoinen piispainkokous perustettiin 1908

Piispainkokous perustettiin nykyistä muistuttavassa kokoonpanossa vuonna 1908. Sen alkuperäinen tarkoitus oli toimia piispojen ja tuomiokapitulien neuvotteluelimenä, mitä se tekee tietyssä mielessä edelleenkin. Käytännön syistä sille kuitenkin kasaantui myös hallinnollisia tehtäviä, jotka liittyivät kirkolliskokouksen valmisteluihin.

Kirkon keskushallinnon muutoksissa piispainkokouksen tehtävät ja kokoonpano ovat vaihdelleet, mutta sen perusluonne on pysynyt jotakuinkin samana: kyse on episkopaalisesta eli kirkkoa hengellisesti johtavien piispojen muodostamasta päätöksentekoelimestä, joka on vuorovaikutussuhteessa synodaaliseen eli pappien ja maallikkoedustajien muodostamaan kirkolliskokoukseen. Viimeksi mainittu käyttää ylintä valtaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, mutta piispainkokouksella on oma itsenäinen hengellinen ja hallinnollinen roolinsa.

Piispainkokouksella runsaasti erilaisia tehtäviä

Nykyään piispainkokoukselle kuuluu runsaasti erilaisia tehtäviä ja se on profiloitunut kirkossa ennen kaikkea kirkon uskoa, oppia ja etiikkaa koskevien kysymysten käsittelyyn. Piispainkokouksen ollessa virallinen päätöksentekoelin muuhun piispojen väliseen yhteistyöhön voidaan viitata piispojen kollegiona. Piispojen kollegio on vuosikymmenten varrella antanut erilaisia kannanottoja ja tehnyt erilaisia aloitteita, mutta nämä ovat luonteeltaan ennemmin hengellistä johtamista kuin kirkon hallinnon päätöksiä. Viimeksi mainittua varten on olemassa piispainkokous.

Piispainkokouksen historiasta lähemmin Heikki-Tapio Nieminen: Piispainkokous – Piispainkokouksen synty, tehtävät ja toiminta 1908-2008 (2008)