Inklusiivinen kirkko

Inklusiivinen kirkko on yhteisö, joka juhlii ja vahvistaa jokaisen ihmisen oikeutta olla mukana.

Vaihe 1. Orientoiva harjoitus

Piirrä kuva kirkosta sellaisena kuin sinä sen näet. Piirrä kuva siten, että kuvassa näkyy sekä kirkon sisä- että ulkopuoli.

Piirrä tämän jälkeen kuvaan itsesi. Minne sijoitut kuvassa? Oletko ulkopuolella, oven suussa vai sisällä? Miksi?

Keskustelkaa kuvista ja omista paikoistanne kuvassa. Mitä kirkossa pitäisi tapahtua, että olisitte kaikki sisällä?

Vaihtoehtoinen toteutustapa:
Rakentakaa huoneeseen kirkko käytettävissä olevista materiaaleista, tuoleista, kankaista ja muusta mahdollisesta rekvisiitasta. Kävelkää hetki hiljaisuudessa ja musiikin soidessa ympäri huonetta. Kokeile eri paikkoja, ja valitse sen jälkeen oma paikkasi. Missä olet? Oletko ulkopuolella, oven suussa vai sisällä? Kertokaa toisillenne, miksi valitsitte juuri sen paikan, missä olette?

Harjoituksen päätteeksi listatkaa keskustelunne pohjalta, mitkä tekijät saavat teidät sijoittamaan itsenne kirkon sisälle, ja mitä tekijät puolestaan ohjaavat ulos.

Vaihe 2. Raamattutyöskentely

Kaksi tyhjää puhekuplaa.Lukekaa seuraavat raamatunkohdat:

1. Kor. 1:18–31
Luuk. 4:16–19
5. Moos. 10:17–18

Pohtikaa seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä nämä raamatunkohdat teidän mielestänne kertovat kirkosta, jonne jokainen on tervetullut mukaan?
  • Mitä nämä raamatunkohdat kertovat Jumalan toiminnasta?
  • Etsikää jokin Raamatun jae tai virren säe, jonka voisitte esittää tervetulokutsuna itsensä kirkon ulkopuolelle tai ovensuuhun asettaneelle ihmiselle. Mikä ajatus saisi hänet – tai sinut, jos sijoitit itsesi sinne – tulemaan mukaan?

Taustatietoa ja ajattelemisen aihetta

Turvallinen seurakunta

Kaiken seurakunnan toiminnan tulee olla osallistujalleen turvallista. Opas Turvallinen seurakunta avaa turvallisuutta monista sen ulottuvuuksista käsin. Turvallisuudella on fyysinen, henkinen, hengellinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja seksuaalinen taso. Jos ihminen ei koe oloaan seurakunnassa turvalliseksi, hän ei voi tuntea oloaan myöskään tervetulleeksi.

Mitä on inklusiivisuus?

Inklusiivinen yhteisö on yhteisö, joka on luonteeltaan sisällyttävä, mukaan ottava, yhteiskuntaan ja yhteisöön integroiva. Usein keskustelussa käsite inklusiivisuus esiintyy silloin, kun puhutaan tavalla tai toisella yhteisön normista poikkeavien ihmisten oikeudesta kuulua yhteisöön.

Englantilainen liike Inclusive Church määrittelee omassa toiminnassaan inklusiivisen kirkon sellaiseksi yhteisöksi, joka juhlii ja vahvistaa jokaisen ihmisen oikeutta olla mukana. Se haluaa puuttua kirkon piirissä kaikkeen syrjintään, joka pohjautuu vammaisuuteen, taloudelliseen valtaan, etniseen taustaan, sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin, oppimisvaikeuksiin, mielenterveyteen, neurologisiin erilaisuuksiin tai seksuaalisuuteen. Se uskoo kirkkoon, joka toivottaa tervetulleeksi ja palvelee Kristuksen nimessä kaikkia ihmisiä; joka on uskollinen Raamatulla; joka julistaa evankeliumia uudelleen jokaiselle sukupolvelle; ja joka Pyhän Hengen voimassa auttaa kaikkia ihmisiä ymmärtämään kuinka laajalle ja syvälle Kristuksen rakkaus ulottuu.

Suomessa jo yhdenvertaisuuslaki edellyttää, että ketään ei aseteta esimerkiksi työyhteisössä eriarvoiseen asemaan iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen ja muun henkilöön liittyvä syyn perusteella.

Ajatus inklusiivisuudesta evankeliumiin perustuvana arvona menee tätä pidemmälle. Erilaisten ihmisten tuleminen yhteen Kristuksen kirkossa nähdään silloin juhlittavana, arvokkaana asiana, eikä vain syrjintäkieltona.

Lähes jokaisella ihmisellä on kuitenkin sekä ennakkoluuloja erilaisia ihmisiä kohtaan että kokemuksia siitä, että jonkin henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi hän ei tule täysin hyväksytyksi yhteisönsä täysivaltaisena jäsenenä. Näitä ulossulkemisen kokemuksia avaa ja omia ennakkoluuloja auttaa tunnistamaan käsite intersektionaalisuus.

Mitä on intersektionaalisuus ja moniperustainen syrjintä?

THL:n määritelmän mukaan käsite intersektionaalisuus kuvaa sitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen ohella monet muutkin erot, kuten yhteiskuntaluokka, ikä, alkuperä ja seksuaalinen suuntautuminen. Moniperustaisella syrjinnällä tarkoitetaan sitä, että ihminen joutuu syrjityksi useamman kuin yhden ominaisuutensa vuoksi. Lue lisää intersektionaalisuudesta ja moniperustaisesta syrjinnnästä THL:n sivuilta.

Pohdittavaksi

Tutustu yllä mainittuihin käsitteisiin ja niiden sisältöön. Mieti sen jälkeen omaa seurakuntaasi yhteisönä: kuinka samankaltaisista ihmisistä se koostuu (homogeeninen yhteisö), kuinka paljon ihmisen välillä on eroavaisuuksia (heterogeeninen yhteisö)? Jos joukkoonne tulee joku uusi ihminen, joka eroaa teistä muista esimerkiksi yhdenvertaisuuslaissa mainittujen henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi, niin onko hän tervetullut? Miten voisitte saada erilaisen ihmisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Ekumeenisen teologian näkökulmia

Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysasiakirjassa Yhdessä kohti elämää kiinnitetään huomiota siihen, miten Jeesus toteutti tehtäväänsä ja eli aikansa syrjäytyneiden joukossa. Kristus kutsuu ja ottaa luokseen yhteiskunnan kaikkein syrjäytyneimmät kohdatakseen ja muuttaakseen kaiken, mikä estää elämää. Siksi edelleen oikeudenmukaisuus on kirkon keskeinen arvo. Puhutaan marginaalien missiosta, mikä tarkoittaa sitä, että Jumala tekee työtään ei vain rikkaiden ja etuoikeutettujen kautta, vaan myös syrjittyjen ja heikkojen ihmisten kautta. Syrjiviä rakenteita vastaan kamppailu kuuluu kirkon olemukseen.

Lisälukemista

Työskentelyn on suunnitellut Elina Hellqvist.

Maapallo kämmenellä.
Takaisin sivun alkuun