Sielunhoito seurakunnassa

Keskusteluja ja kohtaamisia arjen asioissa, ilossa, surussa ja kriisissä

Haluatko jutella jonkun kanssa luottamuksellisesti? Seurakunnan työtekijät tarjoavat keskustelutukea, jota kutsutaan sielunhoidoksi. Työntekijät ovat kuulolla, kun haluat pohtia elämäsi asioita, olet tiukassa paikassa ja haluat selkiyttää ajatuksiasi. Tai kun kaipaat lohtua surussa tai tukea toivon löytämisessä. Henkistä ja hengellistä keskustelutukea voivat työntekijöiden lisäksi tarjota myös kirkon tehtävään kouluttamat vapaaehtoiset seurakuntalaiset. Tuki on tarkoitettu kaikille, se on maksutonta, eikä edellytä kirkon jäsenyyttä.

Voit jutella kirkon työntekijän kanssa seurakunnan tilassa, tai voit kutsua hänet kotiisi. Keskusteluaika on hyvä sopia etukäteen.

Joskus keskustelutuki toteutuu ryhmässä. Seurakunta järjestää esimerkiksi sururyhmiä, pareille tarkoitettuja ryhmiä tai muita elämän muutosvaiheisiin liittyviä ryhmiä. Ryhmässä voit yhdessä toisten kanssa pohtia elämäntilannettasi ja löytää asioita, joista saat voimaa. Ryhmissä toteutuu vertaistuki. 

Oletko jäänyt eläkkeelle? Tai suunnitteletko eläkkeelle jäämistä? Onko sinulla tarve tarkastella eläköitymisen tuomaa elämänmuutosta ja halua työskennellä ohjatusti yhdessä toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa? Joissain seurakunnissa järjestetään Mitä vielä? -vertaisryhmiä äskettäin eläköityneille henkilöille. Ryhmästä voit saada eväitä oman elämän uudelleen arviointiin elämänmuutosvaiheessa. Voit ladata oppaan tästä: Mitä vielä? -valmennusryhmän ohjaajan opas.

Kirkon työntekijät osallistuvat paikallisesti myös henkisen huollon toimintaan. Monilla kirkon työntekijöillä on työnohjaajan koulutus ja he antavat yksilö- ja ryhmätyönohjausta.

Toisinaan kaipaa yksinäisyyttä ja aikaa olla itsekseen. Toisinaan yksinäisyyttä on liikaa ja kaipaa toisten ihmisten seuraa.

Seurakunnan toimintaan voi mennä mukaan, vaikka se ei olisi ennalta tuttua. Jos lähteminen omasta kodista on vaikeaa, työntekijän voi kutsua käymään. Hänen kanssaan voi jutella ja mikäli haluaa vaikka rukoilla yhdessä. Joskus on luontevaa jutella kahvikupin ääressä.

Läheisen kuolemaan liittyy aina surua. Suru voi olla monenlaista, eikä yhtä oikeaa tapaa surra ole olemassa.

Läheisen menettäneille tarkoitettuja sururyhmiä järjestetään useissa seurakunnissa. Tavallisesti samantapaisen menetyksen kokeneet muodostavat oman ryhmänsä. Siihen vaikuttaa esimerkiksi tapa, jolla läheinen on kuollut. Äkillinen ja odottamaton kuolema tai itsemurhan kautta tapahtunut kuolema ovat surevalle erilaisia kokemuksia, kuin kuolema, joka on ollut ennakoitavissa esimerkiksi pitkään jatkuneen sairauden jälkeen. Tilanteen jakaminen vertaisten kanssa usein helpottaa. Joissakin seurakunnissa toimii myös lasten ja nuorten sururyhmiä. Sururyhmiä voidaan toteuttaa yhteistyössä järjestöjen kanssa.

Läheisen omaishoitajana toimiminen on rikasta, mutta toisinaan myös raskasta. Omainen kantaa usein suurimman vastuun arjesta. Toisesta huolehtiminen on sitovaa ja voi viedä paljon aikaa ja voimavaroja. Seurakunnat järjestävät omaisille erilaista virkistystoimintaa, kuten retkiä tai leirejä ja ruokailuja. Työntekijöiden kanssa voi käydä luottamuksellisia keskusteluja. Puhuminen usein helpottaa.

Monissa seurakunnissa toimii koulutettuja vapaaehtoisia. He voivat käydä tervehtimässä omaista kotona. Osa vapaaehtoisista vierailee säännöllisesti sairastuneen luona.

 

Yksittäisenä työntekijänä ja työyhteisön jäsenenä on välillä tarve pohtia työhön ja työntekemiseen liittyviä asioita. Siinä auttaa työnohjaus. Se voi toteutua joko yksilö- tai ryhmätyönohjauksena. Ryhmä muodostuu usein jonkun tietyn työpaikan työntekijöistä tai tiimistä.

Monilla kirkon työntekijöillä on työohjaajan koulutus ja he antavat työnohjausta. Työnohjauksesta tehdään sopimus ja sitä arvioidaan.

Kirkon työ on työtä ihmisten kanssa. Siinä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja toimintaympäristön lukutaitoa. Eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa työskenteleminen kehittää erilaista osaamista. Esimerkiksi kirkon sairaalappien erityisiä osaamisalueita ovat asiakas- ja toimintaympäristölähtöinen vuorovaikutusosaaminen, psykososiaalisen tuen ja kriisityön osaaminen. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien osaaminen liittyy enemmän lasten ja nuorten elämänkysymysten käsittelyyn. Kirkon työntekijät toimivat kouluttajina osaamisalueisiinsa liittyvissä teemoissa.

Seurakunnan työntekijät osallistuvat useilla paikkakunnilla henkisen huollon toimintaan. HeHu on henkisen ensiavun antamista onnettomuuden jälkeen. Se on myös konkreettista auttamista ja tukea. Kirkon Henkinen huolto

 

Takaisin sivun alkuun