Merkityksellisyyden kokemus koronapandemian aikana

Kevään 2020 ensimmäisen korona-aallon aikana uskonnollisuudella oli osin suojaava vaikutus elämän merkityksellisyyden kokemusta tarkasteltaessa.

Julkaistu alun perin 23.2.2021 osoitteessa kirkkojatutkimus.blogspot.com

Elämän merkityksen lähteet muodostuvat henkilökohtaisista arvoista ja maailmankuvasta, keskeisistä uskomuksista ja rituaaleista, joiden kautta merkityksellisyyden kokemusta vahvistetaan. Silloin kun merkityslähteet ovat tasapainossa, ihminen kokee elävänsä merkityksellistä elämää. Elämän kriisit ja äkilliset muutokset ovat kuitenkin omiaan horjuttamaan merkityksellisyyden kokemusta, jolloin ihminen ajautuu merkityksen kriisiin. Tässä kirjoituksessa tarkastelen elämän merkityksellisyyttä koronapandemian aikana sekä seurakuntien työntekijöiden kokemusta merkityksellisestä työstä.

Uskonnollisuuden ja elämän merkityksellisyyden liittymäkohdat

Tutkimushankkeemme osoitti, että kevään 2020 ensimmäisen korona-aallon aikana uskonnollisuudella oli osin suojaava vaikutus elämän merkityksellisyyden kokemusta tarkasteltaessa. Analysoimme 1 162 vastaajan kokemuksia elämän merkityksellisyydestä. Pääosin vastaajat olivat Suomesta, Italiasta, Espanjasta ja Puolasta. Tuloksemme viittasivat siihen, että vahvin merkityksellisyyden kokemus oli niillä henkilöillä, joiden uskonnollinen osallistuminen oli arjessa korkeinta. Muita tekijöitä, jotka vaikuttivat vahvistavasti merkityksellisyyden kokemukseen, olivat korkea ikä, hyvä koulutus, empatiakyky, mielen tasapaino, liikunnallisuus sekä pieneltä osin myös jooga ja meditaatio. Merkityksellisyyden kokemuksen vahvuus linkittyi myös koronan leviämisasteeseen, sillä maakohtaisessa vertailussa suomalaiset raportoivat elävänsä merkityksellisintä elämää muihin vastaajiin verrattuna.

Aineistosta huomasimme, että korona aiheutti lisääntynyttä tietoisuutta omasta kuolevaisuudesta. Tästä huolimatta varsinaista merkityksen kriisiä aineistostamme löytyi vähän. Viitteet merkityksen kriisistä liittyivät uskonnollisuuteen: kriisiä ilmeni niillä vastaajilla, jotka kokivat tulleensa Jumalan hylkäämiksi pandemian aikana. Tällaisia kokemuksia ilmeni lähinnä puolalaisten aineisto-osuudessa. Vastoin odotuksiamme koronan levinneisyyden ja merkityksen kriisin välillä emme löytäneet yhteyttä.

Kirkon työntekijöiden työhyvinvointi korona-aikana

Koronapandemian aiheuttamat muutokset työssä näkyivät evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöiltä touko-kesäkuussa 2020 kerätyssä aineistossa. Kyselytutkimukseen, joka kartoitti kokemusta työn merkityksellisyydestä sekä työhyvinvoinnista, vastasi 397 henkilöä eri puolilta Suomea. Vaikka tuloksia ei voi suoraan yleistää koskemaan kaikkien kirkon työntekijöiden hyvinvointia, voimme olettaa, että ne kuvaavat jotakin siitä todellisuudesta, jossa työntekijät tuolloin elivät. Alustavat tulokset osoittavat, että koronan vaikutus työntekijöihin oli varsin kahtalainen: vaikka kokemus työn merkityksellisyydestä säilyi varsin vahvasti, samanaikaisesti kokemus työn kuormittavuudesta kasvoi selkeästi.

Yli 60 prosentille vastaajista työ näyttäytyi poikkeusoloista huolimatta vahvana lähteenä arjen merkityksellisyydelle. Lisäksi osa osallistujista kuvasi positiivisia kokemuksia uudenlaisista tilaisuuksista kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Osa kertoi, että etätyö oli luonut vahvistuneen kyvyn pitää kiinni työn ja vapaa-ajan rajoista. Iloa tuotti mahdollisuus huolelliseen valmistautumiseen sekä havainto omasta kyvystä toimia uusien asioiden äärellä. Aikaisemmassa elämän merkityksellisyyttä koskevassa tutkimuksessa on yksilölle keskeisiksi merkityksen lähteiksi tunnistettu itsensä toteuttaminen, sopiva määrä haasteita sekä itsensä kehittäminen. Ihminen on sisäsyntyisesti tavoiteorientoitunut olento: tuloksemme osoittivat, että osalla vastaajista muuttunut työnkuva vahvisti mahdollisuutta kehittää ja toteuttaa itseään.

Aineisto paljasti, että poikkeusolojen tuoma kuormitus oli kuitenkin läsnä: lähes kolmannes vastaajista koki jaksamisen haasteita työn kuormituksen lisääntyessä. Kuormituksen taustalla vaikuttivat olevan kokemukset työajan riittämättömyydestä työtehtävien tekemiseen. Lisäksi osalla vastaajista työ- ja vapaa-ajan raja oli heikentynyt etätöiden siirtäessä työtehtävät kotiin. Noin puolet vastaajista kertoi kokevansa stressiä. Tämän lisäksi yli 20 prosenttia koki henkistä uupumista säännöllisesti työnsä arjessa. Eräs vastaaja sanoitti kokemustaan työhön liittyvästä ristiriidasta kirjoittamalla:

”…kaiken keskellä olen myös kokenut, että meidän työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt poikkeustilan jalkoihin. Olemme jääneet hämmennyksen keskelle yksin ilman tietoa ja työkaluja muuttuviin tilanteisiin reagoimiseksi.” 

Tällaisia sanoituksia voi tulkita siten, että etätyö haastoi kuulumisen kokemusta, herätti epävarmuuden omasta osaamisesta, vahingoitti omanarvontuntoa sekä osin herätti kaipuuta vahvaan johtajuuteen.

Kirkko ja sen seurakunnat tukena merkityksen etsinnässä

Aito mahdollisuus ihmisten kohtaamiseen ja itse työn merkityksellisyys ovat seurakuntien työntekijöille keskeisiä työn arjessa. Pandemian pitkittyessä ihmisten arkihaasteet muuttavat muotoaan: stressi, eristäytyminen, taloudelliset haasteet ja arjen muutokset luovat edelleen uhan suomalaisten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Kirkkolaki (25:15a) määrittelee seurakunnille varsin painokkaan tehtävän, sillä ”Seurakunnan tulee varautua henkisen huollon tarjoamiseen kriisitilanteissa”. Seurakuntien tehtävänä on auttaa ihmisiä tapahtumien sanoittamisessa sekä merkityksen etsinnän prosesseissa. Kirkon tehtävänä on tukea menetyksen, surun ja epävarmuuden keskellä sekä tuoda toivoa ihmisten arkeen. Koronapandemian pitkittyessä on olennaista löytää sellaiset työn tekemisen tavat, jotka tukevat seurakuntien työntekijöiden työhyvinvointia. Pandemian pitkittyminen kysyy kestävyyttä meiltä kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka laki määrittelee tukea antaviksi tahoiksi.

Kirjoittaja:

Suvi-Maria Saarelainen

TT, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Linkki tutkijaprofiiliin