Herätysliikkeen marginaaleissa – sananen elettyjen kokemusten tutkimisesta

Suomalaista kristillisyyttä leimaavat kenties merkittävimmin herätysliikkeet, jotka tarjoavat yhä tänäkin päivänä kristillisyydelle laajasti vaikuttavan ilmaisumuodon.

Julkaistu alun perin 20.4.2021 osoitteessa kirkkojatutkimus.blogspot.com

Suomalaista kristillisyyttä leimaavat kenties merkittävimmin herätysliikkeet, jotka tarjoavat yhä tänäkin päivänä kristillisyydelle laajasti vaikuttavan ilmaisumuodon. Herätysliikkeet kokoavat suuren joukon suomalaisia, ja herätysliikkeen piirissä oleminen saattaa vaikuttaa monin tavoin heidän hengellisyyteensä sekä elämänarvoihinsa. Suomalaisen yhteiskunnan maallistumista ja kristillisyyden vähittäistä näivettymistä usein painottava diskurssi onkin tässä valossa vain yksi, kenties sinänsä hallitseva tarina, johon herätysliikekristillisyys vastaa eräänlaisena riitasointuna.  

Olen koko aktiivisen tutkijanurani ajan tutkinut herätysliikkeitä. Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian Ruumiillinen uskonto -projektin aikana keräsin kirjemateriaalin vanhoillislestadiolaisilta ei-heteroseksuaaleilta kartoittaakseni konservatiivisen uskonnon ja ei-heteroseksuaalisen identiteetin kokemuksellisia rajapintoja. Fokukseni oli eletyissä yksilötason kokemuksissa. Tämän projektin jälkeen keräsin vielä kirjemateriaalin viidennestä herätysliikkeestä eri syistä irtaantuneilta, kysyen heidän tiestään pois herätysliikkeestä sekä heidän myöhemmästä hengellisyydestään. ”Vitoslaisuusprojektini” on vielä työn alla, ja aikomuksenani on jatkaa siihen liittyvää kirjoittamista ja julkaisemista myös tulevaisuudessa. 

Näillä kahdella tutkimusprojektilla on ollut selvästi yhteisiä nimittäjiä, vaikka ne ovat keskittyneet eri herätysliikkeisiin ja erilaisiin kysymyksenasetteluihin. Yhteistä ovat olleet erilaiset marginaalisuuden kokemukset ja dynamiikat. Miten uskonnon vaikutuspiirissä oleva tai ollut ihminen kokee, tuntee ja toimii, kun hän ei kuluneen sanonnan mukaisesti aina sovi täysin joukkoon omassa, uskonnollisesti ja usein myös sosiaalisesti eksklusiivisessa ja moraalisesti konservatiivisessa uskonnollisessa yhteisössään? Millaista identiteettityötä ja prosessointia tällainen asetelma saattaa aiheuttaa? Ovatko vaihtoehdot lähteminen ja ”siltojen polttaminen”, vai onko monipuolisemmille asetelmille tilaa? Millaisia käytännön ratkaisuja on tehty? Millaisina tällaisia prosesseja läpikäynyt ihminen näkee taustayhteisönsä, sen teologian, ihmis- ja valtasuhteet sekä hengellisyyden? Tällaiset kysymykset ja ajatuskuviot tulevat vahvasti esiin lukiessani kahden eri tutkimusprojektini materiaaleja. 

Tutkimuksellinen polkuni on keskittynyt elettyihin kokemuksiin, yksilön kokemusmaailmaan ja kerrontaan. Luonnollisesti myös liikkeiden historian, ominaispiirteiden ja rakenteiden kuvaamisella on ollut osansa tutkimuksen taustana, mutta fokus on ollut yksilötason kuvauksessa. Tällainen yksilöiden elettyihin kokemuksiin, yksilölliseen toimintaan ja valintoihin ankkuroituva tutkimusote on nähtävissä myös eletyn uskonnon tutkimuksena (jota sovelsin vanhoillislestadiolaisuutta tutkiessani). Tämä tutkimussuunta on syntynyt vastapainoksi usein uskonyhteisöjen dogmatiikkaan ja yhteisölliseen ylätasoon keskittyneelle uskonnontutkimukselle. Tällöin on mahdollista korostaa ja tehdä näkyväksi sitä, miten yksilöt ovat luovia ja tietoisia uskonnonharjoittajia, joiden eletyt kokemukset ja ratkaisut eivät välttämättä käy täysin yhteen heidän taustayhteisönsä virallisen ylätason opetuksen kanssa. 

Tutkimusta tehdessäni minulle on tullut moneen kertaan selväksi, miten kaikkia yleistyksiä – eräistä kertomuksille yhteisistä nimittäjistä huolimatta – on varottava. Kirjoittajieni elämänkokemukset olivat yksilöllisiä, myös monien muiden olosuhteiden ja elämänpolkujen muokkaamia, ja kirjeiden antaman todistuksen mukaan ne olivat myös syvällisesti reflektoituja. Tällöin myös monet kipeät kokemukset, jotka oli helppoa nähdä marginaalissa olemisena, saivat seurakseen myös eletyn uskonnollisuuden koko kirjon, usein myös sen omakohtaisesti koetut myönteiset puolet. Eletty uskonto onkin luonteeltaan monikerroksista, vaikka mahdollisia kipeitäkään kokemuksia ei tulisi ohittaa. 

Tällainen kokemuksiin keskittyvä tutkimus on omiaan monipuolistamaan kuvaa herätysliikkeistä. Määrällinen tutkimus on aiemmin antanut arvokasta tietoa myös suomalaisten herätysliikkeiden kannattajien uskonnollisuudesta ja elämännäkemyksistä, mutta myös toisenlaiset tutkimusotteet auttavat kertomaan paljon arvokasta herätysliikehengellisyydestä ja sen vaikutuksista yksilöiden elämänkulkuun. Näen paljon tarvetta herätysliiketutkimukselle, jossa sovellettaisiin eletyn uskonnon tutkimuksen kaltaisia paradigmoja. Herätysliikkeet ovat niin suuri ja erottamaton osa suomalaista kristillisyyttä ja hengellisyyttä, ettei niiden erilaisia ilmenemismuotoja ja vaikutuksia yksilöiden elämänkuluissa tulisi sivuuttaa. Tällainen tutkimus voisi olla myös yksi kommentti aikaamme usein hallitsevaan sekularisaatiokeskeiseen puhetapaan.

Kirjallisuutta:

McGuire, Meredith (2008): Lived religion. Faith and practice in everyday life. Oxford: Oxford University Press. 

Salomäki, Hanna (2010): Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 113. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.

Vuola, Elina (toim.) (2020): Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta. Tietolipas 265. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kirjoittaja:

Eetu Kejonen

TT, Åbo Akademin kirjaston digitaalisen julkaisemisen amanuenssi & vapaa tutkija
Linkki tutkimusprofiiliin