Leikki kuuluu pedagogiikan keskiöön seurakunnan varhaiskasvatuksessa ja sen kehittämisessä. Leikki on lapselle ominainen tapa oppia, sillä lapsi motivoituu leikistä. Leikin avulla hän jäsentää maailmaa, elämää ja itseään suhteessa muihin, myös Jumalaan. Leikin avulla lapsi käsittelee niin elämänsä iloja kuin suruja. Monipuolinen ja rikas leikki tukee lapsen kehitystä ja identiteetin rakentumista. Siksi on tärkeää, että lapsella on paljon mahdollisuuksia leikkiin.
Leikin pedagogisen merkityksen ymmärtäminen kannustaa leikkiin myös kristillisessä kasvatuksessa. Leikin avulla voidaan hyvin ja turvallisesti käsitellä monia uskontoon liittyviä asioita. Leikkiminen ei tarkoita, ettei asiaa otettaisi vakavasti tai että siitä tehdään pilaa. Pyhä kohdataan kaikilla aisteilla.
Raamatun kertomukset tarjoavat paljon aineksia leikkiin: tarinan kuunteleminen on eräänlaista roolileikkiä, joka tarjoaa mahdollisuuden tutkia elämää ja uskon ulottuvuutta kertomuksen roolien kautta. Leikissä lapset toistavat eri rooleja ja eläytyvät draamaan. Leikin avulla on turvallista käsitellä erilaisia tunteita – iloa, surua, pelkoa, syyllisyyttä, kiitollisuutta jne. Liike, musiikki ja muut taidemuodot laajentavat leikin mahdollisuuksia ja ovat keskeisiä varhaiskasvatuksen sekä kristillisen kasvatuksen ja kirkon kasvatuksen kokonaisuudessa.
Leikki nähdään helposti yksipuolisesti toiminnallisuudesta käsin. Leikki avaa kuitenkin syvempiä näkökulmia pedagogisen arvioinnin ja kehittämisen kautta. Leikkiä kehittämällä voidaan kehittää myös laaja-alaista osaamista ja varhaiskasvatuksen ilmiöoppimista. Varhaiskasvattajia haastetaankin havainnoimaan lapsen leikkiä, tarkastelemaan lapsiryhmän toimintaa leikin mahdollisuuksista käsin sekä kehittämään lapsen elämänpiiristä lähteviä ilmiöitä leikin ympärille.
Leikki vahvistaa lapsen osallisuutta, ja lapsen leikin havainnointi antaa kasvattajalle tärkeää tietoa lapsesta ja tämän kiinnostuksen kohteista. Havainnointi onkin avain lapsiryhmän tarpeita ja kiinnostuksen kohteita huomioivan pedagogiikan kehittämiseen. Leikillisyyden ja erilaisten leikkien tulisikin olla läsnä varhaiskasvatusta suunniteltaessa ja varhaiskasvatusympäristöä kehitettäessä.
Lapsen omat kokemukset esim. kirkollisista toimituksista, rituaaleista ja jumalanpalveluksesta virittävät myös leikkiin. Olisikin tärkeää, että lapsella olisi näihin tilanteisiin sopivia leikkivälineitä. Leikkimällä lapsi oppii ja sisäistää yhteisön arvomaailmaa, vuorovaikutus- ja toimintakulttuuria. Leikin ja sen myötä saatujen kokemusten kautta hengellinen todellisuus voi rakentua osaksi koko elämän perustaa ja turvaa.
Aikuisen tehtävä on rikastuttaa lapsen leikkiä ja tukea jokaisen lapsen kiinnittymistä siihen. Tutkimusten mukaan aikuisen aktiivinen läsnäolo leikissä rikastuttaa myös lasten välistä vuorovaikutusta. Siksi olisikin tärkeää, että varhaiskasvatuksessa huomiota kiinnitettäisi leikin määrän lisäksi siihen, että aikuinen olisi mahdollisimman paljon läsnä lasten leikissä ja tarvittaessa paikalla silloinkin, kun lapset innostuvat leikkimään keskenään.