Loppiaisaika selkokielellä

Loppiaisaika

Pikalinkit sivun sisältöön:

Loppiainen

1. sunnuntai loppiaisesta

    2. sunnuntai loppiaisesta

    3. sunnuntai loppiaisesta

    4. sunnuntai loppiaisesta

    5. sunnuntai loppiaisesta

    6. sunnuntai loppiaisesta

    Kullankeltainen tähti.

    Loppiainen

    Evankeliumi

    Matt. 2:1–12

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 2

    Jeesus oli syntynyt Betlehemissä.
    Herodes oli tuohon aikaan Israelin kuningas.

    Kuningas Herodeksen luo tuli tietäjiä.
    He kysyivät Herodekselta:
    ”Me näimme, että
    taivaalle syttyi uusi tähti.
    Se tarkoittaa, että
    uusi kuningas on syntynyt.
    Missä se kuningas on?
    Me tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”

    Herodes pelästyi.
    Hän kutsui koolle
    juutalaiset uskonnolliset johtajat.
    Herodes kysyi heiltä:
    ”Missä kuningas syntyy?”
    He vastasivat Herodekselle:
    ”Betlehemissä, näin
    profeetat ovat ennustaneet:
    ’Betlehemistä tulee hallitsija,
    joka hallitsee Israelia.’”

    Herodes kutsui tietäjät salaa luokseen.
    Hän kyseli heiltä tarkasti:
    ”Milloin tähti ilmestyi?”
    Sen jälkeen Herodes lähetti tietäjät Betlehemiin.
    Hän sanoi heille:
    ”Menkää Betlehemiin ja
    ottakaa asiasta tarkka selko.
    Kun te löydätte lapsen,
    ilmoittakaa siitä minulle.
    Minä tahdon myös kumartaa häntä.”

    Tietäjät lähtivät matkaan.
    Heidän edellään kulki tähti, jonka
    he olivat nähneet ilmestyvän taivaalle.
    Tähti pysähtyi sen paikan yläpuolelle,
    missä lapsi oli.
    Tietäjät ilahtuivat suuresti, kun
    he näkivät tähden.

    Tietäjät menivät taloon.
    He näkivät Jeesus-lapsen ja
    hänen äitinsä Marian.
    Tietäjät kumartuivat maahan asti.
    He antoivat lapselle kalliita lahjoja:
    kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

    Jumala kielsi unessa tietäjiä:
    ”Älkää palatko Herodeksen luo.”
    Tietäjät menivät toista tietä
    takaisin omaan maahansa.

    TAI

    Evankeliumi

    Joh. 8:12

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 8

    Kastekynttilä sytytetään ottamalla siihen tuli toisesta kynttilästä.

    Jeesus sanoi:
    ”Minä olen maailman valo.
    Se ei kulje pimeässä,
    joka seuraa minua.
    Hänellä on elämän valo.”

    TAI

    Evankeliumi

    Joh. 12:44-47

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Jeesus huusi kovalla äänellä:
    ”Joka uskoo minuun,
    hän uskoo myös Jumalaan.
    Joka näkee minut,
    hän näkee myös Jumalan.”

    Jeesus jatkoi:
    ”Minä olen maailman valo.
    Olen tullut maailmaan sen tähden, että
    kukaan ei jää pimeään.
    Minä olen tullut pelastamaan maailman.”

    TAI

    Evankeliumi

    Luuk. 11:29–32

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 11

    Jeesus puhui ihmisille:
    ”Tämä sukupolvi on paha.
    Se vaatii merkkiä Jumalalta.
    Minä olen se merkki.
    Kuulkaa, mitä minä sanon teille.”

    Päivän rukous

    Pyhä Jumala, rakas Isämme taivaassa.
    Sinä lähetit Poikasi Jeesuksen maailmaan.
    Hän tuo toivon kaikille ihmisille ja kaikille kansoille.
    Anna hyvän sanoman Jeesuksesta levitä koko maailmaan.
    Anna meille ja kaikille ihmisille tahtoa elää rauhassa.
    Rukoilemme sinua Herran Jeesuksen Kristuksen kautta.
    Hän elää ja hallitsee yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa.

    1. sunnuntai loppiaisesta

    Evankeliumi

    Matt. 3:13–17

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 3

    Johannes Kastaja opetti ihmisiä.
    Hän myös kastoi heidät Jordan-joessa.

    Valkoinen kyyhkynen, Pyhän Hengen symboli.

    Eräänä päivänä Jeesus tuli
    Johanneksen luo.
    Hän sanoi Johannekselle:
    ”Kasta minut.”
    Johannes esteli ensin.
    Jeesus sanoi:
    ”Sinun täytyy kastaa minut,
    niin Jumalan tahto toteutuu.”
    Silloin Johannes kastoi Jeesuksen.

    Kun Jeesus nousi ylös vedestä,
    Jumalan Henki laskeutui
    hänen päälleen kuin kyyhkynen.
    Taivaasta kuului ääni:
    ”Tämä on minun rakas poikani!”

    TAI

    Evankeliumi

    Joh. 1:29–34

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Johannes näki, että
    Jeesus oli tulossa hänen luokseen.
    Johannes osoitti Jeesusta ja sanoi:
    ”Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin!”

    Johannes jatkoi:
    ”Jeesus on ollut olemassa
    maailman alusta asti.
    Aikaisemmin minä en kuitenkaan
    tuntenut häntä.
    Minä kastan ihmisiä sen tähden, että
    juutalaiset saisivat tuntea Jeesuksen.

    Johannes todisti:
    ”Minä kastoin Jeesuksen vedellä.
    Sen jälkeen Pyhä Henki laskeutui taivaasta
    Jeesuksen ylle niin kuin kyyhkynen.
    Minä olen nähnyt tämän.
    Sen tähden minä todistan, että
    tämä mies on Jumalan Poika.”

    TAI

    Evankeliumi

    Luuk. 3:15–18, 21–22

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 3

    Ihmiset kyselivät toisiltaan:
    ”Onko Johannes Kristus?”
    Johannes vastasi heille:
    ”Minä kastan teidät vedellä, mutta
    minun jälkeeni tulee toinen.
    Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.”
    Johannes tarkoitti tällä Jeesusta.

    Johannes oli kastanut paljon ihmisiä.
    Hän kastoi myös Jeesuksen.
    Silloin Pyhä Henki laskeutui
    Jeesuksen ylle kyyhkysen kaltaisena.
    Samalla taivaasta kuului ääni:
    ”Sinä olet minun rakas Poikani.”

    Päivän rukous

    Pyhä Jumala, rakas Isämme taivaassa.
    Sinun Poikasi Jeesus sai kasteen Jordan-joessa.
    Kaste tekee meistä sinun lapsiasi ja kirkon jäseniä.
    Vahvista meidän uskoamme Jeesukseen.
    Rukoilemme sinua Herran Jeesuksen Kristuksen kautta.
    Hän elää ja hallitsee yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa.

    2. sunnuntai loppiaisesta

    Evankeliumi

    Joh. 2:1–11

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 2

    Jeesus oli saanut kutsun häihin.
    Myös Jeesuksen äiti Maria ja
    Jeesuksen oppilaat olivat häissä.

    Häät pidettiin Kaanan kylässä.
    Juhlissa oli paljon ihmisiä.
    Heille tarjottiin ruokaa ja viiniä.

    Mutta viini loppui kesken.
    Jeesuksen äiti Maria kuuli sen.
    Hän sanoi Jeesukselle:
    ”Heillä ei ole viiniä.”

    Maria sanoi palvelijoille:
    ”Tehkää niin kuin Jeesus käskee.”

    Talossa oli tyhjiä vesiruukkuja.
    Jeesus sanoi palvelijoille:
    ”Täyttäkää astiat vedellä.”

    Palvelijat tottelivat.
    Palvelija maistoi vettä.
    Se oli muuttunut viiniksi.
    Ihme oli tapahtunut!

    Tämä oli ensimmäinen Jeesuksen ihmeteko.
    Jeesuksen oppilaat uskoivat häneen.

    TAI

    Evankeliumi

    Luuk. 4:16–21

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4

    Jeesus tuli Nasaretiin, jossa
    hän oli asunut lapsena.
    Sapattina hän meni synagogaan.

    Synagogassa kuka tahansa
    juutalainen mies voi lukea pyhiä kirjoja.
    Jeesus nousi lukemaan.
    Hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja.

    Jeesus avasi kirjakäärön ja luki:
    ”Jumalan Henki vaikuttaa minussa.
    Jumala on lähettänyt minut.
    Minä ilmoitan hyvän sanoman köyhille.
    Minä julistan vangeille, että
    he pääsevät vapaiksi.
    Minä annan sokeille näön.
    Minä päästän sorretut vapaiksi.
    Minä julistan kaikille, että
    nyt on Herran riemuvuosi.”

    Jeesus kääri kirjakäärön rullalle.
    Hän istui alas.
    Kaikki ihmiset katsoivat häntä.
    Jeesus sanoi:
    ”Profeetan ennustus on toteutunut nyt.”

    tai

    Evankeliumi Mark. 1: 14-15

    Jeesus palasi Galileaan.
    Hän puhui ihmisille:
    ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle teitä.
    Kääntykää Jumalan puoleen ja
    uskokaa hyvä sanoma!”

    Päivän rukous

    Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä.
    Sinä loit maailman.
    Sinulla on kaikki valta.
    Sinä lähetit Jeesuksen pelastamaan meidät.
    Auta meitä huomaamaan sinun hyvät tekosi.
    Vahvista meidän uskoamme sinuun.
    Ota vastaan rukouksemme.

    3. sunnuntai loppiaisesta

    Evankeliumi

    Matt. 8:5–13

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 8

    Kapernaumin kaupungissa asui
    roomalainen sotapäällikkö, jonka
    palvelija oli sairas.
    Päällikkö tahtoi auttaa häntä.

    Sotapäällikkö meni Jeesuksen luo.
    ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena.
    Hänellä on kovat tuskat”,
    sotapäällikkö sanoi Jeesukselle.

    ”Minä tulen ja parannan hänet”,
    Jeesus sanoi.
    Sotapäällikkö vastasi Jeesukselle:
    ”En ole sen arvoinen, että
    sinä tulisit kotiini.
    Sano vain sana,
    niin palvelijani paranee.”

    Jeesus hämmästyi, kuinka
    vahva roomalaisen sotapäällikön usko oli.
    Niin vahvaa uskoa ei ollut
    kenelläkään juutalaisella.

    Jeesus sanoi sotapäällikölle:
    ”Tapahtuu niin kuin sinä uskot.”
    Samalla hetkellä sotapäällikön palvelija parani.

    TAI

    Evankeliumi

    Joh. 4:39–42

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

    Samarialainen nainen sanoi:
    ”Jeesus kertoi minulle kaiken,
    mitä minä olen tehnyt.”
    Kun ihmiset kuulivat naisen puheen,
    he uskoivat Jeesukseen.

    Ihmiset pyysivät Jeesusta:
    ”Jää tänne vähäksi aikaa.”
    Jeesus jäi kaupunkiin kahdeksi päiväksi.

    Jeesus puhui ihmisille ja
    monet uskoivat häneen.
    He sanoivat naiselle:
    ”Me olemme kuulleet,
    mitä Jeesus puhuu.
    Hän on todella maailman pelastaja.”

    TAI

    Evankeliumi

    Mark. 1:29–39

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 1

    Jeesus ja hänen oppilaansa menivät
    Pietarin ja Andreaksen kotiin.
    Pietarin anoppi oli sairaana.
    Hänellä oli kuumetta.
    Jeesus meni naisen luokse.
    Hän otti naista kädestä kiinni ja
    auttoi hänet seisomaan.
    Kuume lähti naisesta ja
    hän alkoi palvella vieraita.

    Myöhään illalla sairaat ja
    pahojen henkien vaivaamat
    ihmiset tuotiin Jeesuksen luo.
    Paikalla oli paljon ihmisiä.
    Jeesus paransi sairaat ja
    hän ajoi ihmisistä pahat henget pois.

    Aikaisin seuraavana aamuna Jeesus lähti ulos.
    Hän meni rauhalliseen paikkaan, jossa
    hän voi rukoilla.

    Pietari ja muut oppilaat etsivät Jeesusta.
    Kun he löysivät hänet,
    he sanoivat Jeesukselle:
    ”Kaikki etsivät sinua.”
    Jeesus sanoi:
    ”Me lähdemme naapurikyliin.
    Minä opetan myös siellä.”

    Jeesus kiersi Galileassa.
    Hän puhui ihmisille synagogissa ja
    hän karkotti ihmisistä pahoja henkiä.

    Päivän rukous

    Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä.
    Sinä lähetit Poikasi Jeesuksen kaikkien kansojen Pelastajaksi.
    Lähetä Pyhä Henkesi vahvistamaan meidän uskoamme sinuun.
    Rohkaise kirkkoasi auttamaan ja tukemaan ihmisiä kaikkialla maailmassa.
    Ota vastaan rukouksemme.

    4. sunnuntai loppiaisesta

    Evankeliumi

    Matt. 8:23–27

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 8

    Jeesus ja hänen oppilaansa olivat lähteneet
    veneellä järvelle.
    Jeesus oli väsynyt.
    Hän nukkui veneessä.

    Äkkiä järvellä nousi kova myrsky.
    Aallot löivät veneen laidan yli.
    Oppilaat pelkäsivät, että
    he hukkuisivat.
    Sen tähden he herättivät Jeesuksen.

    ”Me hukumme.
    Pelasta meidät”,
    oppilaat huusivat.
    ”Miksi te pelkäätte?”
    Jeesus kysyi oppilailta.

    Jeesus nousi ylös,
    hän nuhteli tuulta ja aaltoja.
    Heti tuuli hiljeni ja
    aallot tyyntyivät.

    Ihmiset hämmästyivät,
    kun he kuulivat, että
    Jeesus oli tyynnyttänyt myrskyn.
    He puhuivat toisilleen:
    ”Mikä tämä mies on, kun
    tuulet ja aallot tottelevat häntä.”

    TAI

    Evankeliumi

    Mark. 1:29–39

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 1

    Jeesus ja hänen oppilaansa menivät
    Pietarin ja Andreaksen kotiin.
    Pietarin anoppi oli sairaana,
    hänellä oli kuumetta.
    Jeesus meni naisen luokseen.
    Hän otti naista kädestä kiinni ja
    auttoi hänet seisomaan.
    Kuume lähti naisesta ja
    hän alkoi palvella vieraita.

    Illalla kun aurinko oli laskenut,
    kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat ihmiset tuotiin Jeesuksen luo.
    Paikalla oli paljon ihmisiä.
    Jeesus paransi sairaat ja
    hän ajoi ihmisistä pahat henget pois.

    Aikaisin seuraavana aamuna Jeesus lähti ulos.
    Hän meni rauhalliseen paikkaan, jossa
    hän voi rukoilla.

    Pietari ja muut oppilaat etsivät Jeesusta.
    Kun he löysivät hänet,
    he sanoivat Jeesukselle:
    ”Kaikki etsivät sinua.”
    Jeesus sanoi:
    ”Me lähdemme naapurikyliin.
    Minä opetan myös siellä.”

    Jeesus kiersi Galileassa.
    Hän puhui ihmisille synagogissa ja
    hän karkotti ihmisistä pahoja henkiä.

    TAI

    Evankeliumi

    Matt. 14:22–33

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 14

    Jeesus sanoi oppilaille:
    ”On jo ilta.
    Menkää te jo veneellä järven toiselle puolelle.
    Minä lähetän ihmiset kotiin.”

    Kun ihmiset olivat lähteneet,
    Jeesus nousi vuorelle.
    Hän halusi rukoilla yksin.

    Vene oli jo kaukana rannasta.
    Järvellä oli kova vastatuuli.

    Yhtäkkiä oppilaat näkivät, että
    joku käveli järven aalloilla.
    He säikähtivät ja huusivat pelosta:
    ”Se on aave!”

    Samassa oppilaat kuulivat, että
    Jeesus sanoi heille:
    ”Älkää pelätkö, olkaa rauhassa.
    Minä tässä olen.”

    Pietari sanoi:
    ”Jeesus, jos se olet sinä,
    käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.”
    Jeesus vastasi:
    ”Tule!”
    Pietari astui veneestä ja
    hän käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.

    Pietari huomasi, kuinka
    kovasti tuuli.
    Hän säikähti ja
    hän alkoi vajota veteen.
    Pietari huusi Jeesukselle:
    ”Herra, pelasta minut!” Jeesus ojensi kätensä Pietarille.
    Jeesus sanoi:
    ”Vähänpä sinä uskot!
    Miksi aloit epäillä?”

    Kun Jeesus ja Pietari nousivat veneeseen,
    tuuli tyyntyi.
    Oppilaat polvistuivat Jeesuksen eteen.
    He sanoivat Jeesukselle:
    ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”

    TAI

    Evankeliumi

    Joh. 6:16-21

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 6

    Oli tullut jo pimeä, kun
    oppilaat menivät rantaan.
    Jeesus ei ollut heidän mukanaan.
    Oppilaat nousivat veneeseen ja
    lähtivät järven toiselle puolelle, Kapernaumiin.

    Tuuli puhalsi kovasti ja
    vaahtopäiset aallot löivät järvellä.

    Kun oppilaat olivat soutaneet
    jonkin matkan päähän rannasta,
    he näkivät Jeesuksen.
    Jeesus käveli aaltojen päällä venettä kohti.

    Oppilaat pelästyivät.
    Jeesus sanoi heille:
    ”Älkää pelätkö,
    minä tässä olen.”
    Jeesus ei ehtinyt nousta veneeseen, kun
    vene tuli jo rantaan.

    Päivän rukous

    Rakas Jumala, meidän Isämme taivaassa.
    Sinä olet aina meidän kanssamme.
    Rohkaise meitä, kun me pelkäämme.
    Lohduta meitä, kun me suremme.
    Kasvata meidän luottamustamme sinuun.
    Ota vastaan rukouksemme.

    5. sunnuntai loppiaisesta

    Evankeliumi

    Matt. 13:24–30

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 13

    Jeesus kertoi vertauksen
    taivasten valtakunnasta:

    ”Mies kylvi vehnän siemeniä peltoon.
    Kun hän nukkui,
    hänen vihamiehensä tuli ja
    kylvi sekaan rikkakasvien siementä.
    Kun vehnä nousi oraalle,
    myös rikkakasvit tulivat näkyviin.

    Työmiehet menivät isännän luo ja
    sanoivat hänelle:
    ’Herra, sinä kylvit hyviä vehnän siemeniä.
    Mistä rikkakasvit ovat tulleet peltoon?’
    Isäntä sanoi:
    ’Se on vihamiehen työtä.”

    Miehet kysyivät:
    ’Tahdotko, että
    me kitkemme rikkakasvit pois?’
    Isäntä vastasi:
    ’En, te voitte kitkeä vehnää vahingossa.
    Antakaa vehnän ja rikkakasvien
    kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.
    Kun korjuun aika tulee,
    kootkaa ensin rikkakasvit ja
    sitokaa ne kimpuiksi ja polttakaa.
    Korjatkaa sitten vehnä aittaan.’”

    TAI

    Evankeliumi

    Mark. 9:38–41

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 9

    Johannes sanoi Jeesukselle:
    ”Me näimme, kun
    eräs mies ajoi pahoja henkiä sinun nimessäsi.
    Me yritimme estää häntä, koska
    hän ei kuulu meihin.”
    Jeesus vastasi:
    ”Älkää estäkö häntä.
    Joka tekee ihmeteon minun nimessäni,
    ei puhu minusta pahaa.
    Hän on meidän puolellamme.”

    TAI

    Evankeliumi

    Mark. 4:26–29

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 4

    Jeesus kertoi vertauksen Jumalan valtakunnasta:
    ”Jumalan valtakunta on tällainen.
    Mies kylvää siemenen peltoon.
    Hän nukkuu yönsä ja
    aamulla hän herää.
    Samaan aikaan siemen kasvaa.
    Mies ei tiedä, kuinka se tapahtuu.

    Maa tuottaa sadon itsestään.
    Ensin kasvaa viljan korsi,
    Sitten korren päähän kasvaa tähkä.
    Viimeiseksi tähkään kasvavat jyvät.

    Kun sato on kypsynyt,
    mies lähtee korjaamaan satoa.
    On tullut sadonkorjuun aika.”

    Päivän rukous

    Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä.
    Sinä synnytät meissä uskon sinun Poikaasi Jeesukseen.
    Pidä meidät aina lähellä sinua.
    Anna meille voimaa noudattaa sinun tahtoasi.
    Rukoilemme tätä Poikasi Jeesuksen kautta.

    6. sunnuntai loppiaisesta

    Evankeliumi

    Matt. 24:1–14

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 24

    Jeesus ja hänen oppilaansa olivat Jerusalemissa.
    Jeesus oli käynyt temppelissä.
    Oppilaat halusivat näyttää Jeesukselle
    temppelialueen rakennuksia.
    Jeesus sanoi oppilaille:
    ”Näettekö nämä rakennukset?
    Nämä kaikki tuhoutuvat.
    Tähän jää vain kasa kiviä.”

    Sitten Jeesus ja oppilaat menivät Öljymäelle.
    Oppilaat kysyivät Jeesukselta:
    ”Mistä tiedämme, milloin
    sinä tulet takaisin?
    Milloin maailma loppuu?”

    Jeesus sanoi:
    ”Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.
    Älkää pelätkö, vaikka kuulette uutisia sodista.
    Älkää huolestuko, kun kuulette uutisia
    maanjäristyksistä ja nälänhädästä.
    Se ei ole vielä maailman loppu.

    Monet teistä kokevat vihaa ja vainoa.
    Monet luopuvat Jumalasta.
    Monet uskovat vääriä profeettoja.
    Se pelastuu, joka kestää loppuun asti.
    Evankeliumi julistetaan
    kaikille maailman kansoille.
    Sitten tulee loppu.”

    Päivän rukous

    Sama rukous kuin 26. sunnuntai helluntaista

    Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä.
    Sinä annat tulevaisuuden ja toivon.
    Anna Pyhän Hengen vahvistaa uskoamme tulevaisuuteen.
    Auta meitä luottamaan sinuun hyvinä ja vaikeina aikoina.
    Anna kirkkoosi toivoa, iloa ja rauhaa.
    Ota vastaan rukouksemme.

    Takaisin sivun alkuun