Seurakuntatetti työnantajalle

Kirkon työntekijöitä puutalon ulkoportailla.
Kuva: Tommi Turunen

TET-jakso työnantajan vinkkelistä: satsaus tulevaisuuteen

Työelämään tutustumisjaksolle (TET-jakso) osallistuvat yläkoulun 8.- tai 9.-luokkalaiset tai lukiolaiset. Jaksot sijoittuvat syksylle tai keväälle ja ovat pituudeltaan 1–2 viikkoa. Nuori on vakuutettu koulun puolesta jakson ajan, eikä hänelle makseta jaksosta palkkaa. Työaika päivässä on kuusi tuntia ja se sisältää ruokatauon. Toivottavaa on, että nuori voisi tutustua jakson aikana mahdollisimman moneen seurakunnan ammattiin.

Tarjoa seurakuntasi TET-paikkoja alueesi yläkoulujen ja lukioiden opinto-ohjaajille.

Onnistunut ja laadukas TET-jakso edellyttää

  • Motivoituneen ohjaajan, jolla on käytettävissä riittävästi aikaa ohjaamiseen. 
  • Työyhteisön, joka osallistuu yhdessä tettiläisen ohjaamiseen. 
  • Tettiläisen toiveiden ja tavoitteiden huomioimisen ja TET-sopimuksen tekemisen nuoren kanssa.
  • Etukäteen suunnitellun TET-jakson lukujärjestyksen, jossa on monipuolisia työtehtäviä.
  • Valinnan mahdollisuutta: keskittymisen yhteen ammattialaan tai tutustumisen useaan alaan ja ammattiin viikon aikana. 
  • Turvallisuudentyöturvallisuuden ja perehdyttämisen varmistamista. 
  • Nuoren kokemusten ja palautteen kuulemista jakson aikana ja sen jälkeen.
  • Ohjaajan tekemän arvioinnin tettiläisen suoriutumisesta.
Nuoria istumassa lattilalla ja tekemässä tehtäviä kirjoista.

"TET-nuorista on todella hyviä kokemuksia. Tettiläiset ovat olleet vastuuntuntoisia, taitavia, hyvinkäyttäytyviä, yhteistyökykyisiä ja luovia. Kiva kun seurakunta ja sen tarjoamat työt kiinnostavat."

Esimerkkejä lukujärjestyksistä

TET-viikon lukujärjestys.
TET-jakson lukujärjestysesimerkki.
TET-Jakson lukujärjestysesimerkki.

Lisätietoja

asiantuntija

Marja Pesonen

+358503574927

Eteläranta 8
00130, Helsinki

asiantuntija

Tuula Vinko

+358401425178

Eteläranta 8
00130, HELSINKI

Takaisin sivun alkuun