Varhaiskasvatuksessa käsitys lapsesta ja hänen oppimisestaan ohjaa vahvasti kasvattajan työtä
Sen pohjalle rakentuu myös toteutettava pedagogiikka. Kirkon lapsikäsityksessä yhdistyvät sekä Raamattuun ja teologiseen tutkimukseen että ajantasaiseen lapsitutkimukseen perustuva tieto.
Kirkon varhaiskasvatuksessa lapsi on aktiivinen toimija, joka osallistuu ja vaikuttaa, on ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen ja tarpeineen. Lapsuudella on itseisarvo ja toiminnassa sitoudutaan lapsen tarpeiden ja osallisuuden huomioimiseen. Lapsen kokonaisvaltaisuus ja hänelle ominaiset toimintatavat pohjautuvat myös kristilliseen ihmiskäsitykseen.
Kristilliseen ihmiskäsitykseen sisältyy näkemys siitä, ettei hengellisyys ole irrotettavissa ihmisen kokonaisuudesta. Fyysinen, henkinen, sosiaalinen, emotionaalinen, hengellinen ja esteettinen olemuksemme ja kaikki muu meissä ovat samanarvoisia ulottuvuuksia. Kiintymyssuhde, kosketus, vastavuoroinen vuorovaikutus, luottamus, kokemuksellisuus ja leikki ovat keskeisiä niin lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen kuin uskonnollisuuden kehittymisen kannalta.
Kirkon varhaiskasvatuksessa lapsikäsitys näkyy lapsilähtöisenä toimintana, joka kumpuaa lapsen tarpeista ja kiinnostuksen kohteista ja jossa lapsen aktiivisuudelle ja luovuudelle annetaan tilaa.
Kirkon varhaiskasvatuksen toiminnan ytimessä on kristillinen kasvatus ja siitä nousevat arvot.
Hengellinen ulottuvuus, kristillisen tradition sisällöt ja teologia ovat olennainen osa kirkon kasvatusta. Ammatilliseen toimintaan kuuluvat aina myös pedagogiikka, sen taustalla oleva tutkimustieto sekä ajantasaiset pedagogiset toimintatavat.
Kirkon kasvatuksessa on aina sitouduttu ajantasaiseen pedagogiikkaan. Taustalla on ajatus siitä, ettei kirkolla ole omaa pedagogiikkaa. Kirkon oman toiminnan ja henkilöstön ammattitaidon kehittämisessä hyödynnetään mahdollisimman laaja-alaisesti yhteiskunnan tuottamaa tutkimustietoa lapsen kehityksestä ja oppimisesta. Ajantasainen pedagogiikka antaa välineitä käsitellä myös kristillisen kasvatuksen sisältöjä niin, että pystymme tukemaan lapsen hengellistä kasvua osana hänen kokonaisvaltaista kehitystään.
Kristillisen kasvatuksen kautta lapsi saa kristinuskosta nousevia rakennusaineita tavalla oman kasvunsa tueksi. Tavoitteena on vahvistaa lapsen kokemusta siitä, että hän kelpaa sekä ihmiselle että Jumalalle, joka rakastaa ja pitää hänestä huolta.
Turvallinen ilmapiiri on kasvun ja oppimisen perusedellytys, joka puolestaan luo levollisuutta ja perustan kasvurauhalle.
Yhdessä oleminen ja Jumalan maailman kunnioittava ihmetteleminen on yhtä tärkeää kuin yhdessä toimiminen.
Yksilöllisen kasvun lisäksi kristillisessä kasvatuksessa tuetaan kasvua yhteisön jäsenenä ja lähimmäisenä. Yhdessä tekemällä, olemalla ja ihmettelemällä etsitään tapoja toteuttaa kristillisyyttä ja elää sen arvojen mukaisesti arjen keskellä. Varhaiskasvatuksessa tätä tukee ryhmässä toimiminen ja oman paikan löytyminen siinä.
Yhteisöllisyys antaa lapselle mahdollisuuden ymmärtää omaa itseään ja hahmottaa omaa paikkaansa osana suurempaa kokonaisuutta. Lapsen kokema kunnioitus, välittäminen ja osallisuus auttavat häntä myös arvostamaan ja kunnioittamaan toisia sekä toimimaan oikeudenmukaisella ja vastuullisella tavalla.
Lea Pulkkinen: Kohti yhteistä lapsikäsitystä (2018)
Kirkon varhaiskasvatus pitää sisällään laaja-alaista ja monipuolista toimintaa.
Erilaiset toimintamuodot ovat syntyneet vastauksina yhteiskunnallisille haasteille ja ne ovat pystyneet vastaamaan perheiden ajankohtaisiin tarpeisiin. Sama pyrkimys jatkuu toiminnassa edelleen: uusia kerhoja ja toimintoja perustetaan sinne, missä lapset ja perheet ovat ja seurakuntalaisten toiveet otetaan huomioon uutta toimintakautta suunniteltaessa. Vastaavasti tietyn toiminnan vähentyessä on mahdollista siirtää resursseja sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan.
Kokoontuvalle toiminnalle on kirkon toiminnassa ominaista pysyvyys, säännöllisyys ja pitkäjänteisyys. Seurakunnan työntekijä tulee lapselle ja perheelle tutuksi usein monia vuosia kestävän yhteistyön aikana.
Kokoontuvan toiminnan muotoja lasten ja perheen parissa ovat tällä hetkellä muun muassa päiväkerhotoiminta, erilaiset perhekerhot, musiikkikerhot (muskarit), pyhäkoulut, toimintakerhot sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta.
Lisäksi järjestetään lapsille ja perheille suunnattuja jumalanpalveluksia ja kirkkohetkiä. Erilaisia tapahtumia, retkiä ja leirejä järjestetään sekä yksin että yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
Koronan myötä myös kirkon varhaiskasvatuksessa opittiin toimimaan digitaalisessa toimintaympäristössä yhä vahvemmin. Tänä päivänä se on luonteva osa varhaiskasvatusta ja toteutuu eri seurakunnissa eri tavoin esimerkiksi sosiaalisen median, videoiden ja striimien kautta. Nettipyhäkoulu ja vaikkapa Lastenkirkko tarjoavat lapsille ja perheille mahdollisuuden olla mukana heille sopivana ajankohtana.
Polku-toimintamallin kolme ensimmäistä ikäkautta, Lahja, Ilo ja Seikkailu ovat kiinteä osa kirkon varhaiskasvatusta. Toiminnassa kohdataan 0-8 -vuotiaita lapsia ja heidän perheitään. Myös odottavien toimintaa on monissa seurakunnissa kehitetty ja yhteys perheeseen vahvistuu jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Polku-toimintamallista löytyy virikkeitä ja ideoita toiminnan järjestämiseen ja kehittämiseen sekä valmiita materiaaleja työn tueksi.
Polun silmälasien avulla tarkastellaan mm. vanhemmuutta, kummiuden tukea tai globaalikasvatuksen näkökulmia.
Kirkkovuosi antaa kirkon varhaiskasvatukseen luontevan kehyksen, jonka avulla kristillisen uskon teemat ja sisällöt tulevat lapsille ja perheille tutuksi. Myös yhteiskuntamme on vahvasti sidoksissa kirkollisiin juhlapäiviin. Kristilliset juhlat ja perinteet näkyvät monin tavoin arjessa, vaikka niiden merkitys ei aina olekaan niin selkeästi esillä.
Kirkkovuosi polulla: Jumalanpalvelus-aineistoa lapsille, nuorille ja perheille
Kirkkovuosi Lastenkirkossa
Kirkon varhaiskasvatuksessa huomioidaan usein myös muut vuodenkiertoon liittyvät juhlat ja teemapäivät. Toiminnassa on luontevaa liittyä valtakunnallisiin teemapäiviin ja paikallisiin tapahtumiin. Leikkipäivä, kummipäivä, vauvan päivä ja lapsen oikeuksien päivä ovat monin paikoin jo vakiintuneet osaksi myös kirkon varhaiskasvatuksen toimintaa.
Leikkipäivä
Vauvan päivä
Lapsen oikeuksien päivä ja viikko
Kirkon varhaiskasvatuksen juuret ovat pyhäkoulutyössä, joka on alkanut Suomessa jo 1780-luvulla. Pyhäkoulutoiminta oli pääosin sunnuntaisin tapahtuvaa toimintaa. Tämän lisäksi seurakunnissa syntyi 1900-luvulla tarve myös arkipäivisin järjestettävälle toiminnalle. Päiväkerhotoiminta alkoi pienimuotoisena mm. Turussa ja Tampereella, kun muutamat äidit alkoivat pitää kerhoa lapsille. Vähitellen kirkon varhaiskasvatus kasvoi ja kehittyi. Tänään se on suuri kokonaisuus, johon kuuluu monenlaisia eri toimintamuotoja. Myös lastenohjaajan koulutus ja ammatti on vuosien aikana kehittynyt; laaja-alainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto antaa erinomaiset eväät lasten ja perheiden kanssa toimimiseen niin kirkossa kuin myös yhteiskunnassa.
Kirkon varhaiskasvatuksen vahvuutena on alusta asti ollut joustavuus ja kunkin ajan tarpeisiin vastaaminen. Toimintaympäristön muutokset on otettu huomioon työn kehittämisessä.
Kirkon varhaiskasvatuksen kokonaisuus sisältää perinteisen kokoontuvan toiminnan lisäksi sähköistä yhteydenpitoa ja läsnäoloa perheiden arjessa sekä verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä ja perheiden kohtaamista. Sosiaalinen media ja verkostoyhteistyö ovat tuoneet kirkon varhaiskasvatukselle uusia mahdollisuuksia perheiden kohtaamiseen ja tukemiseen.