Tämä sivusto on tarkoitettu kirkon varhaiskasvatuksessa toimiville ja kaikille siitä kiinnostuneille. Täältä löytyy virikkeitä, tietoa ja tukea toimintaan lasten ja perheiden kanssa seurakunnassa.
Kirkon varhaiskasvatus ja perhetoiminta on tärkeä osa seurakuntien toiminnan kokonaisuutta. Siinä liitytään koko kirkon yhteiseen Polku-toimintamalliin. Seurakunta kulkee lapsen ja perheen rinnalla eri elämäntilanteissa ja toimintaa suunnitellaan sekä toteutetaan yhdessä. Polku-toimintamalli tarjoaa ideoita, vinkkejä ja materiaaleja lasten ja perheiden kanssa toimimiseen ja heidän osallisuutensa vahvistamiseen.
Kirkon varhaiskasvatuksen peruslähtökohtana on lapsen ja perheen hyvä elämä, yhteistyö perheen kanssa sekä kristillinen usko ja siitä nousevat arvot. Toiminnassa korostuvat kasvatuksen kokonaisvaltaisuus, varhaispedagoginen osaaminen, lapsilähtöisyys ja perheen arvostaminen. Jokainen lapsi ja perhe on tervetullut seurakunnan yhteyteen.
Seurakuntien varhaiskasvatus tavoitti vuonna 2025 laajasti lapsia ja perheitä eri puolilla Suomea. Ryhmätoiminnan määrä kasvoi hieman edellisvuodesta ja myös tapahtumiin, retkille ja leireille osallistui runsaasti lapsia ja aikuisia. Myös kirkon ja kuntien välinen päiväkotiyhteistyö kasvoi edelleen.
Lue lisää viime vuoden tilastoista varhaiskasvatuksen osalta tästä tiedotteesta (linkki tulossa). Tarkempia tietoja ja lukuja löydät myös tästä koonnista: Kirkon varhaiskasvatuksen tilastoja vuodelta 2025
Kirkkovuosi Polulla -materiaalissa siirrytään helluntaina kesäaikaan. Kesäjakso kestää 9.sunnuntaihin helluntaista asti (26.7.2027). Tutustu jakson materiaaliin ja ideoihin tästä.
Pyhiinvaellus on hiljaisuuden löytöretki, joka kutsuu lapsia ja aikuisia yhdessä ihmettelemään luontoa ja lähestymään uteliaasti pyhää. Pyhiinvaellusmateriaali varhaiskasvattajille.
Lue lisää tästä
Lastenkirkosta löydät paljon materiaalia Ilon pääsiäiseen ja koko kevätkaudelle. Katso Lastenkirkon videoita ja tulosta värityskuvia. Lastenkirkon materiaalit pääsiäisestä helluntaihin löydät täältä.
Kirkon lapsikäsityksessä yhdistyvät sekä Raamattuun ja teologiseen tutkimukseen että ajantasaiseen lapsitutkimukseen perustuva tieto.
Lapsen kasvu ja kehitys voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen osa-alueeseen. Ne kaikki ovat riippuvaisia toisistaan.
Oppimisympäristöllä tarkoitetaan tiloja, paikkoja, tilanteita, käytänteitä, välineitä ja materiaaleja, jotka tukevat lasten kehitystä, oppimista ja vuorovaikutusta.
Leikki on lapselle ominainen tapa oppia, sillä lapsi motivoituu leikistä.
Kirkon varhaiskasvatuksessa kohdataan lapsen lisäksi koko perhe
Kirkon varhaiskasvatuksen toimintaa tukevia materiaaleja on runsaasti saatavilla.
Yhteistyö huoltajien, kunnan ja muiden toimijoiden kanssa on osa seurakunnan varhaiskasvatuksen arkea.