Turvallisempi tila on se tavoite ja päämäärä, jota kohti meidän ihmisten, niin kirkossa kuin muuallakin yhteiskunnassa, tulee kulkea. Se on tekoja lähimmäisyydestä, sanoitusta lähimmäisyydelle, kunnioitukselle ja toisen arvostamiselle. Näin meillä olisi mahdollisimman hyvä olla yhdessä.

Suurin osa eri toimijoista käyttää termiä turvallisempi tila. Tämä termi kätkee ymmärryksen siitä, että maailma ei ole valmis, ja aina ihmisten kohtaamisissa syntyy myös hankaluuksia, väärin tekemistä ja -ymmärtämistä.

Turvallisempi tila ei ole vain julistus, vaan päivittäisiä aktiivisia tekoja. Tutkimusten mukaan näitä tekoja tarvitaan, sillä meillä on vielä paljon töitä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen.

Kesän 2024 rippikoulukyselyyn vastanneista 94 % koki rippikoulun aikana olonsa turvalliseksi. Tämä tulos on tärkeä, mutta sekään ei ole syntynyt vahingossa vaan järjestelmällisellä keskittymisellä nuorten osallisuuteen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen.

Samaan aikaan on huomioitava, että niin rippikouluissa kuin muualla kasvatustyössä törmätään entistä haastavimpiin tilanteisiin. Näistä esimerkkeinä ovat julkisuuteenkin nousseet leirikesän häiriötilanteet. Työntekijöilläkään ei ole aina rahkeita, taitoa ja ymmärrystä toimia niissä oikein. Turvallisemman tilan toteuttamiseen tarvitaan aina työyhteisön ja johdon yhteinen sitoutuminen.

Yhteiskunnassa ja seurakunnissa on yhä liian paljon ulossulkemista, epäreilusti arvottavaa olettamista, huonoa käytöstä, häirintää ja jopa väkivaltaa. Kasvuhistoriamme on erilainen ja meillä on erilaisia näkemyksiä, mutta meidät on kutsuttu kunnioittamaan toisiamme ja elämään rauhassa yhdessä. Jokaisella pitää olla oikeus seurakuntaan ja kirkkoon, jossa voi kokea olevansa kunnioitettu ja turvassa. Näin varmistetaan kaikenikäisille fyysinen, henkinen, sosiaalinen, hengellinen ja seksuaalinen turvallisuus.

Tutkimustulokset ovat huolestuttavia

Akavan jäsenilleen teettämä tutkimus osoittaa, että joka neljäs kirkon työntekijöistä oli havainnut työyhteisössään seksuaalista häirintää. Miten moni meistä on puuttunut näkemäänsä häirintään? (Akava/ Taloustutkimus 2023) Samanlaisia vakavia tuloksia osoittavat myös kouluterveyskyselyt. Fyysistä uhkaa vuoden 2023 aikana oli kokenut 8–9- luokkalaisista pojista 20 % ja tytöistä 15 %.

Kirkon tulee olla paikka, jossa kaikki seurakuntalaiset ja työntekijät voivat tuntea olonsa tervetulleiksi ja suojatuiksi. Siksi turvallisemman tilan periaatteiden pitäisi olla seurakunnissa ja kristillisissä järjestöissä erityisen selvät. Siihen velvoittaa meitä lain ja sopimusten lisäksi Jumalan luomisjärjestys ja kultaisen säännön ohjeet.

Turvallisemman tilan periaatteet

Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytännön työkalu kunnioittavan ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen lapsille ja aikuisille. Näitä periaatteita pitää miettiä jokaisessa seurakunnassa, yhteisössä ja työpaikassa tasaisin väliajoin. Kun kaikki sitoutuvat niihin, luodaan avoimempaa ja kunnioittavampaa ilmapiiriä.

Työntekijöinä meillä on aina velvollisuus puuttua huoleen, häirintään ja epäasialliseen käytökseen. Uskallammeko puuttua? Turvallisemmassa tilassa meidän on helpompi myös ottaa vastaan palautetta omasta käytöksestäni, pyytää anteeksi ja saada anteeksi.

Turvallisuuden ja yhteistyön teemojen äärellä olemme myös Diakonian ja kasvatuksen päivillä 8-10.1.2025 Tampereella. Ilmoittautumisaika on juuri nyt. Nähdään Tampere-talossa tammikuussa.

Liisa Välilä
asiantuntija, pari- ja perhepsykoterapeutti
Kirkkohallitus

Ville Kämäräinen
asiantuntija, ulkopuolisuuden ehkäisy ja liikunta- ja urheiluyhteistyö
Kirkkohallitus

Lisää aiheesta:

• Turvallinen seurakunta – EVL Plus
• Lasten ja nuorten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2023 (julkari.fi)
• Henkisesti ja sosiaalisesti turvallinen seurakunta – EVL Plus
• Seksuaalisen häirinnän torjuminen – EVL Plus

Tämä blogi on koottu seurakunnissa, seurakuntayhtymissä ja Kirkkohallituksessa harjoittelussa tai työelämässä oppimisen jaksolla olleiden opiskelijoiden kirjoittamista kokemuksista.

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen työelämässä oppimisen jaksot

Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelijat ovat työelämässä oppimassa joko oppisopimuksella tai koulutussopimuksella. Jokaiseen tutkinnon osaan kuuluu myös näyttö.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon, varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan (lastenohjaaja), opiskelijat kirjoittavat: ”Seurakunnalla on lämmin ja kiireetön ilmapiiri koko työyhteisössä. Meidät opiskelijat on otettu heti lämmöllä vastaan ja osaksi porukkaa. Perehdytystä on annettu laajasti eri toimintoihin, tapahtumiin ja tapoihin. Seurakunnan työ on monipuolista ja siinä pääsee näkemään niin vauvoista iltapäiväkerhoikäisiin kuin perheitä ja vanhempia yhdessä lasten kanssa. Asenne kaikkialla on tosi positiivinen ja kannustava opiskelijoita kohtaan. Opiskelijalle annetaan mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa oman rohkeuden ja innostuksen mukaan.”

Seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon, seurakuntapalvelun osaamisalan (suntio), opiskelija kirjoittaa: ”Suntion työn ja opiskelun yksi parhaimpia puolia on sen monipuolisuus. Seurakuntapalvelun osaamisalaan kuuluu viisi tutkinnonosaa, vaihdellen puhtaanapidosta kirkollisiin toimituksiin ja valinnaisena tutkinnon osana krematoriotyöskentelyyn. Olenkin päässyt toteuttamaan työelämässä oppimisen jaksoja niin Turun tuomiokirkossa kuin myös Turun krematoriossa. Parhaita hetkiä on ollut, kun tilaisuus, jonka järjestelyissä on ollut mukana, onnistui hyvin. Tai kun tutkinnon osien näytöt ovat menneet läpi. Mukavaa on myös se, että opinnoissa on oma työpaikkaohjaaja, jonka kanssa saa tehdä töitä ja vaihtaa ajatuksia.”

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelujaksot

Kirkon virkaan vaadittavaan ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu tutkintopäätösten mukaisesti viran alaan liittyvää päätoimista harjoittelua vähintään 15 opintopistettä (op), josta vähintään 12 op Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä. Kanttorin virkaan (C-taso) edellytetään opintokokonaisuus, johon sisältyy soveltavia opintoja ja päätoimista harjoittelua 10 op.

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sosionomi (AMK), diakoniatyön opiskelija on juuri valmistunut ja saanut työpaikan seurakunnasta. Hän kuvaa opiskeluaikaista kokemustaan:

”Tein diakoniatyön harjoittelun Hermannin diakoniatalon varustamolla. Jo ennen harjoittelua, harjoittelun aikana sekä sen jälkeen minulla oli koko ajan tervetullut ja välitetty olo. Työyhteisössä sain olla oma itseni ja minua kohdeltiin tasavertaisena kollegana. Muistan, että yksikään päivä ei ollut samanlainen ja työnkuvat olivat monipuolisia. Harjoittelun sisältö oli monipuolinen, ja se räätälöitiin siten, että hyödyin siitä henkilökohtaisesti eniten. Se sisälsi paljon asiakastapaamisia asumisyksikössä sekä diakoniapäivystyksissä ja niiden ulkopuolella. Olin erittäin otettu siitä, että sain vaikuttaa työtehtäviin sekä aikataulutukseen. Ohjaajani ja muut työntekijät kannustivat minua ja antoivat rohkeutta kohdata uusiakin asioita ja tilanteita. Onnistumisen kokemukset toivat varmuutta ja luottamusta siitä, että olen opiskelemassa oikealle alalle ja minua arvostetaan työyhteisössä. Harjoittelu avasi minulle diakonia-alaa uusista näkökulmista ja se on muodostunut yhdeksi tekijäksi, miksi haluan tulevaisuudessakin tehdä tämänkaltaista työtä.”

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sosionomi (AMK), varhaiskasvatuksen ohjaaja -opiskelijat kertovat: ”Koin harjoittelun todella antoisaksi ajaksi ja varsinkin, kun tein sen kahdessa eri seurakunnassa: Kouvolan seurakuntayhtymän ja Helsingin seurakuntayhtymän seurakunnassa. Sain molemmissa harjoittelupaikoissa hyvää ohjausta. Ohjaajani olivat ammattitaitoisia, ja mielestäni heillä oli hyvä meininki työtä tehdessä. Minut kohdattiin hyvin harjoittelijana, sain vastuuta työstä ja pääsin moneen mukaan. Työyhteisöissä ja toiminnassa huomasi eroja, kun teki kahdessa paikkaa. Oli hyviä ja toimivia käytäntöjä, mutta myös asioita, jotka tarvitsisivat kehittämistä – ja kehittämisideoita toinkin esille. Harjoittelu oli omaa oppimista tukeva ja merkittävä kokemus oman ammatillisuuden kannalta, koska pääsin käytännössä tekemään ja kokeilemaan varhaiskasvatuksen ohjaajan työtä. Harjoittelu avasi näkökulmia koko seurakunnan työhön, ja itselle heräsikin kiinnostus vielä enemmän tätä työtä kohtaan. Pidän alalle työllistymistä mahdollisena. Harjoittelu tuki myös omaa hengellisyyttä, jota pääsi pohtimaan, mitä ja miten se toteutuu ja vaikuttaa. ”

”Seurakuntaharjoittelu oli itselleni oikein mieluinen kokemus. Olen ollut seurakunnan toiminnassa mukana muutaman vuoden ajan, joten osittain seurakunnan toiminta ja toimintatavat olivat tuttuja, mutta harjoittelu kuitenkin vahvisti omaa haluani olla tulevaisuudessa seurakunnassa töissä. Itse ajattelen, että seurakunta ei juurikaan eroa muista työpaikoista. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omat mielenkiinnon kohteensa, joiden mukaan hän todennäköisesti toivoo ja etsii itselleen työpaikkaa. Kuitenkin seurakunta työpaikkana tuo omanlaisiaan erityispiirteitä kuten hengellisyyden. Ajattelen ja toivon kuitenkin, että seurakunta olisi niin työpaikkana kuin työyhteisönäkin sellainen, johon mahtuu useita erilaisia tulkintoja ja toimintatapoja, myös hengellisyyteen liittyen.”

Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinnon, yhteisöpedagogi (AMK), nuorisotyönohjaajaopiskelija kertoo: ”Sain harjoittelun aikana olla omassa persoonassani vapaa, samanaikaisesti kyvykäs ja rajallinen. Vastuu oli merkittävä, mutta ei liioiteltu ja se keskittyi ensisijaisesti ammatilliseen kehitykseeni. En ollut harjoittelussa paikkaamassa sairaspoissaoloja tai tekemässä jonkun toisen töitä, saati niitä “ei kenenkään hommia”. Minulla oli vapaus katsella, kuinka työtä tehdään ja osallistua työn suorittamiseen ohjatusti, harjoittelijalle sopivissa määrin. Sain työyhteisössä kannustusta havaintojeni sanoittamiseen ja kysymysten esittämiseen. Jatkuva ihmettelyni tuotti iloa ja innostusta työyhteisössä. Kyseenalaistamista ei pidetty hyökkäyksenä tai totuttua uhkaavana, vaan havaintojani kuunneltiin herkällä korvalla ja haastaviin kysymyksiin pohdittiin vastauksia myös yhdessä.

Se, että seurakunnat tietoisesti panostavat opiskelijoiden harjoitteluun ammatillisen kasvun näkökulmasta, edesauttaa kirkon alan opiskelijoiden suuntautumista seurakuntiin. On tärkeää pohtia jo ennakkoon, voidaanko harjoittelu toteuttaa aidosti ohjattuna ja sillä periaatteella, että opiskelija tulee saamaan tarvittavan tuen ja tiedon ammatillisen kehityksen vahvistamiseen harjoittelupaikassa. Selkeä harjoittelusuunnitelma helpottaa harjoitteluun käytetyn ajan koordinointia ja varmistaa, että opiskelijalla on koko harjoittelujakson ajan ohjaajan ja mahdollisesti koko työyhteisön tuki. Seurakunnissa työharjoitteluja tekevien opiskelijoiden positiivinen vahvistaminen ja työpanoksen arvostaminen innostaa ihmisiä työllistymään seurakuntiin. Harjoittelun suurin anti minulle henkilökohtaisesti oli päästä todistamaan, kuinka läsnä oleva ja aidosti elävä seurakunta tekee työtä Kristuksessa, luottaen Jumalan johdatukseen.”

Yliopisto-opiskelijoiden harjoittelu- tai työssäoppimisjaksot

Papin virkaan ja kanttorin virkaan (B ja A-taso) edellytetään yhteensä 20 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, johon kuuluu soveltavia opintoja ja päätoiminen työssäoppimisjakso/harjoittelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa.

Musiikin maisterin tutkintoon tähtäävä kirkkomusiikin opiskelija kuvaa: ”Harjoittelu on suuri satsaus opiskelijalta niin ajallisesti kuin muutenkin. Seurakuntaharjoittelu poikkesi kesä- tai keikkakanttorin työstä merkittävästi, sillä olin monena päivänä mukana usean eri kanttorin työtehtävissä. Harjoittelu tarjosi perusteellisen läpileikkauksen kyseisen seurakunnan musiikkityöstä. Keikkalaisena ei yleensä pääse mukaan esimerkiksi muskari- tai kuorotyöhön. Sain sekä seurailla vierestä että osallistua ja kokeilla erilaisia juttuja itse.”

Teologian maisterin tutkintoon johtavissa opinnoissa on myös yhteiskunnallisiin tehtäviin suuntautuvia generalistiopintoja, joilla voi suuntautua esimerkiksi viestinnän tehtäviin.

Kirkkohallituksen korkeakouluharjoittelija kirkon viestinnässä kertoo: ”Harjoittelu on tähän mennessä vastannut paljolti omia odotuksiani, mutta uusia ja yllättäviäkin juttuja on toki ollut. Esimerkiksi on ollut mielenkiintoista päästä näkemään läheltä sitä, kuinka monipuolista ja suunnitelmallista viestintä on näin isossa organisaatiossa. On päässyt näkemään paljon sellaista, joka ei ulospäin näy lainkaan. Merkittävintä harjoittelussa tähän mennessä onkin ollut päästä seuraamaan työtehtävien moninaista kirjoa ja samalla tietysti saada itse paljon uutta asiantuntijuutta viestinnästä. Koen, että ohjauksen näkökulmasta minut on otettu erinomaisesti mukaan porukkaan ja perehdytetty työn sisältöön sekä samalla annettu kantaa vastuuta oman työni aikataulusta ja jäljestä. Olen esimerkiksi päässyt muokkaamaan nettisivuja ja tuottamaan sisältöä sosiaaliseen mediaan. Näistä olen itse päässyt täysin vastaamaan. Näin mielestäni toimivan harjoittelun kuuluukin pyöriä.

Kirkko on minulle organisaationa entuudestaan hyvinkin tuttu, mutta harjoittelupaikka Kirkkohallituksessa, ja harjoittelun tarjoamat mahdollisuudet tutustua kollegoihin, on avannut uusia horisontteja siihen, minkälaisia erilaisia työmahdollisuuksia kirkon alalla on perinteisen seurakuntatyön lisäksi. Harjoittelu on konkretisoinut ajatusta siitä, että kirkolla on tarjota mahdollisuuksia myös seurakunta-arjen ulkopuolella.

Uusien työntekijöiden tapaamisessa sanottiin, että Kirkkohallitus on täysin tavallinen eikä samalla lainkaan tavallinen työpaikka. Tavallinen siinä mielessä, että täällä tehdään virastotyötä yhtälailla kuin muissakin julkishallinnon virastoissa. Tavallisesta poikkeava kuitenkin siinä, että täällä olemme yhtenä osana Kristuksen kirkkoa, ja se saa näkyä työnteossa.”

Kirkkohallituksessa, hiippakunnissa ja seurakuntayhtymissä harjoittelee useiden eri alojen korkeakouluharjoittelijoita.

Juristiharjoittelija Kirkkohallituksessa kirjoittaa: ”Aloitin työharjoitteluni tammikuussa odottavin ja hieman jännittynein tunnelmin. Odotin pääseväni työskentelemään juridisten ongelmien ja selvitysten parissa. Minua jännitti se, miten suoriutuisin tehtävistä, joita en aiemmin ole tehnyt. Uudet juridiset työtehtävät eivät ole olleet helppoja, mutta omatoimisesti sekä tiimini tukemana olen niistä selvinnyt ja oppinut valtavasti uutta. Työtehtäväni ovat olleet erilaisia ja uskon niiden kehittäneen minua tulevaisuuteni opintoja ja uraa varten.”

Lopuksi kaksi tiivistystä:

”Kyrkan är en arbetsgivare som bryr sig om studeranden och vill att vi ska trivas och må bra i vårt arbete trots att de manga gånger är tungt.”

”Seurakunnan työn kiteyttäisin näin – seurakunta on taivaallisen tavallinen työpaikka.”

Lisätietoa Harjoittelu ja työelämässä oppiminen

Marja Pesonen
Asiantuntija
Kirkon tutkimus ja koulutus

Tämän vuoden alussa julkaistussa Opinnoista pappisuralle – Pappeuteen kasvu, haasteet ja muutokset -julkaisu tarkastelee siirtymävaihetta teologian opinnoista pappisuralle. Julkaisu on samalla kirkon rahoittaman kolmivuotisen Maisterista papiksi -tutkimushankkeen loppuraportti. Tutkimushankkeessa on tarkasteltu teologian opiskelun ja kirkon työn nivelvaihetta, sitä vaihetta, jossa vaihtoehdot ovat pappiskandidaatin ja tuoreen papin näkökulmasta monella tapaa auki: haluanko ja pääsenkö kirkkoon töihin, ja toisaalta: haluanko jatkaa kirkon työssä?

Tutkimushankkeen julkaisu avaa eri tutkijoiden kirjoittamien artikkeleiden kautta nivelvaiheeseen liittyviä kipukohtia ja vahvuuksia. Tarkastelen tässä kirjoituksessa kolmea keskeistä tekijää, jotka tutkimushankeen perusteella nousevat tärkeiksi tekijöiksi siinä, mihin pappiskandidaatti nivelvaiheessa päätyy. Hyvin hoidettuina ne ovat seurakunnalle ja koko kirkolle kilpailuetu, mutta huonosti hoidettuina altistavat sille, että kirkon tehtäviä harkitseva tai ensimmäisiä vuosia kirkon työssä oleva päätyykin muihin tehtäviin. Artikkelissa käsiteltävät teemat koskevat papin tehtävien ohella todennäköisesti yhtä lailla myös muiden kirkon alojen opiskelijoita ja työelämään vasta siirtyneitä.

Harjoittelijat ja kesätyöntekijät

Ensimmäinen liittyy kysymykseen siitä, miten seurakunnissa otetaan vastaan harjoittelijat ja hoidetaan opintoihin kuuluvat harjoittelut ja opiskelijoiden kesätyöt. Parhaimmillaan harjoittelu antaa erittäin paljon. Nuoret papit kuvaavat työuran alussa opintoihin kuuluvan työharjoittelun olevan yksi keskeisimmistä ammatillisen osaamisen lähteistä. Opiskelijat puolestaan kuvaavat harjoittelujen ja muiden seurakuntaan liittyvien opintojen aikaisten työkokemusten olevan yksi keskeisimmistä tekijöistä ammatillisen suuntautumisen vahvistumisessa tai muutoksessa. Harjoittelukokemukset ovat vaikuttaneet sekä siihen, että aiemmin pappeudesta kiinnostumaton tai siitä epävarma onkin halunnut suuntautua papin työhön, että pappeuteen suuntautunut onkin päätynyt papin tehtävien sijasta muihin tehtäviin ja kokemukseen siitä, ettei haluakaan papiksi. Kokonaisuudessaan opintojen aikana ammatillisessa suuntautumisessa tapahtuu paljon liikettä. Suuntautuminen näyttäytyy notkeana ja joustavana, vain vähemmistö opiskelijoista on selkeän suoraviivaisesti suuntautunut pappeuteen tai johonkin muuhun tehtävään koko opintojen ajan.

Harjoittelujen kohdalla keskeisiksi nousevat kysymykset siitä, miten harjoittelijat otetaan vastaan ja miten heille annetaan osaamistasolle sopivia työtehtäviä ja tuetaan harjoittelun aikana. Kokemuksissa on iso kirjo. Osa opiskelijoista kertoo jääneensä liian yksin harjoittelussa – joko liian haastavien tai liian yksinkertaisten ja motivoimattomien työtehtävien kanssa – samalla kun toinen kokee saaneensa tukea enemmänkin kuin olisi osannut toivoa. Harjoittelukokemusten kautta yksilölle on myös saattanut selvitä, ettei hänestä olekaan papiksi. Myös tämä on tärkeä kokemus.

Monelta ammatilliselta turhautumiselta ja mahdollisesti koko työyhteisökin koskettavalta pahoinvoinnilta voidaan välttyä, jos papin tehtäviin soveltumaton tiedostaa oman soveltumattomuutensa ennen pappisvihkimystä. Toisaalta tällaisten kokemusten äärellä on tärkeä myös pysähtyä siihen, missä määrin soveltumattomuuden kokemus on tosiasiallisesti seurausta siitä, että yksilö on tähtäämässä vääriin tehtäviin vai missä määrin siitä, ettei ole saanut riittävää tukea ja kannustusta. Sen puute voi luoda mielikuvan, että minusta ei ole tähän, vaikka kyse olisi vain oikeanlaisen tuen ja kannustuksen puutteesta. Monen pappiskandidaatin itsetunto on heikko ja tutkimuksen perusteella erityisesti nuoret naiset kaipaavat kannustusta pappeuteen suuntautumisessa.

Työyhteisön hyvinvointi

Toinen tutkimuksessa vahvasti esiin nouseva tekijä on työyhteisöjen hyvinvointi ja johtajuus. Hyvinvoiva työyhteisö ja työyhteisöä tukeva johtajuus on tärkeä kilpailuetu seurakunnalle. Tutkimuksen perusteella nuoret papit kaipaavat johtajuudelta dynaamisuutta, oman työpanoksensa arvostusta, oikeudenmukaisuutta, ammattimaisuutta ja mahdollisuutta omalle työssä kehittymiselle.

Tutkimuksessa hyvän johtajuuden ja työyhteisön tärkeys nousee esiin ennen kaikkea käänteisten kokemusten kautta. Pettymys johtajuuteen ja työyhteisön ongelmat ovat yksi keskeisimmistä syistä, miksi papin tehtävissä oleva haluaakin muihin tehtäviin. Toinen keskeinen tekijä on työn kuormittavuus ja siinä erityisesti papin työaikaan liittyvät tekijät ja henkilökohtaisen elämän ja työn yhteensovittamisen vaikeudet. Osa niistäkin on johtajuuskysymyksiä ja ainakin osin helpotettavissa mielekkäällä ja tasapuolisella työnjaolla ja halulla kuunnella työntekijöiden toiveita ja haasteita. Johtajan ja työyhteisön tuki ja kannustus onkin myös tärkeä työssä uupumista ehkäisevä tekijä.

Rekrytointi

Kolmas tärkeä opintojen ja työelämän siirtymisen nivelvaihetta suuntaava tekijä on se, miten seurakunnissa hoidetaan rekrytoinnit. Rekrytoinnit ovat seurakuntien käyntikortti ulospäin. Se, miten rekrytoinnit hoidetaan, luo samalla kuvan siitä, millainen seurakunta voisi olla paikkana olla töissä. Hyvin hoidettu rekrytointi luo kuvan yhteisöstä, jossa voisi olla hyvä myös työskennellä. Vaikkei yksilö tulisikaan valituksi hakemaansa tehtävään – tällä kertaa – rekrytointikokemuksella on merkitystä siihen, haluaako yksilö mahdollisesti myöhemmin hakea samaan seurakuntaan tai ylipäätään seurakuntaan töihin. Sitä, miten rekrytoinnit hoidetaan, koskee myös vanha viisaus: ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha kello kauemmas.” Sana huonosti hoidetuista rekrytoinneista kuuluu kauas.

Hyvin hoidetuissa rekrytoinneissa on kyse sekä siitä, että ne tehdään sekä ammattitaidolla ja läpinäkyvästi, että ystävällisesti ja kohteliaasti. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei esimerkiksi synny kokemusta syrjinnästä ja väärin perustein tehdyistä valinnoista, vaan myös siitä, että pappiskandidaatille vastataan yhteydenottopyyntöihin, osoitetaan kiinnostusta ja ollaan vuorovaikutteisia. Tutkimuksen perusteella seurakunnilla olisi mahdollisuuksia olla rekrytoinnissa nykyistä aktiivisempia ja tiedostaa vahvemmin se, että uuden työntekijän rekrytointi on samalla seurakunnalle myös valinta seurakunnan tulevaisuudesta ja sen suunnasta.

Entä mitä kirkko ja seurakunnat sitten odottavat pappiskandidaatilta? Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä piispojen, kirkkoherrojen että kirkon dokumenteista nousevia odotuksia pappiskandidaatteja kohtaan. Kutsumus on tärkeää, muttei yksistään riittävää. Tärkeää on myös sekä papin ammattiin liittyvä erityinen osaaminen että yleiset ammatilliset valmiudet ja työelämätaidot. Yleisistä työelämätaidoista erityisen tärkeitä on vuorovaikutustaidot ja taito kohdata ihmisiä. Siihen kuuluu kyky läsnäoloon, herkkyys ja valmius kulkea ihmisten rinnalla. Pappiskandidaattien seurakuntaelämän tuntemuksen ohentumisen myötä sitoutumiselle kirkkoon ja sen uskoon annetaan arvoa entistä enemmän. Sitoutumista kirkon arvoihin ja tavoitteisiin ja rohkeutta elää kristittyinä arvostetaan. Samalla tärkeänä pidetään kykyä soveltaa osaamista, paineensietokykyä ja tunnetaitoja. Samalla näkemyksissä korostuu armollisuus. Tavallisuus on riittävää. Erilaiset papin esikuvallisuuteen tai moraaliseen käyttäytymiseen liittyvät odotukset ovat eri tahoilla vähentyneet. Sen sijaan keskiöön nousee ihmisiä arvostava kohtaaminen ja palvelijan asenne. Olennaista, ettei virassa olla toteuttamassa itseään, vaan palvelemassa seurakuntaa.

Kati Tervo-Niemelä
Käytännöllisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto

Marraskuun kirkolliskokous hyväksyi kirkkohallituksen esityksen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoimintalakiehdotukseksi. Nyt esitys siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteluun eli valtion lainvalmisteluprosessiin. Kirkolliskokous oli esityksestä lähes yksimielinen, vaikka asian käsittelyn yhteydessä esitystä toki myös kritisoitiin.

Osa kritisoi ylipäätään sitä, että asiasta säädettäisiin laintasoisesti, kun yhteistoiminnasta on tällä hetkellä sovittu virka- ja työehtosopimuksella. Alun perin lailla säätämistä vaativat kirkon henkilöstöjärjestöt.

Yksityistä sektoria koskevan yhteistoimintalain uudistamisen yhteydessä eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta lausui, että myös evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoiminnasta olisi syytä säätää laki. Näin ollen kirkkohallitukseen perustettiin kolmikantainen työryhmä, joka nyt hyväksytyn ehdotuksen valmisteli. Toki suurin työ tehtiin kirkkohallituksen hallinto-osastolla. Ehdotus seuraa sisällöllisesti – muuttujat muuttuen – yksityiselle sektorille säädettyä ja näin ollen myös kirkolle säädetään soveltamisalaan rajoituksia. Soveltamisalarajoitus tarkoittaa, ettei lakia (sitten aikanaan, kun se tulee voimaan) sovelleta alle 20 henkilön työpaikoilla. Tämä rajoitus aiheutti jonkin verran keskustelua kirkolliskokouksessa, koska oli heitä, joiden mielestä mitään rajausta ei saisi säätää ja toisaalta oli heitäkin, jotka ajattelivat, että raja voisi olla korkeammallakin, eli lain pitäisi koskea ainoastaan suurimpia työpaikkoja.

Varmuutta lainvalmistelun nopeudesta ei ole, mutta tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 1.1.2025.

Kaiken kaikkiaan se, millä tavoin yhteistoiminnasta määrätään/säädetään, ei mielestäni ole oleellisinta. Oleellista on, että työpaikoilla asioita tehdään yhdessä ja niistä keskustellaan avoimesti. Toki tämä koskee jo asian luonteen vuoksi suurta osaa tekemistä, mutta erityisesti työyhteisön kehittämiseen ja mahdollisiin muutoksiin on tärkeä saada henkilöstön näkemys mukaan. Kun toimitaan julkisella sektorilla, suuri osa asioista on aina julkisia. Tällöin esimerkiksi taloudellisiin kysymyksiin liittyvät muutokset on perusteltua käsitellä mahdollisimman laajasti, kun mitään yritysmaailman kilpailuun liittyviä salaamistarpeita ei ole.

Yhteistoiminta kaiken uudistamisen ja kehittämisen ytimessä

Sana yhteistoiminta liitetään usein varsin kielteisiin asioihin, ja tähän olisi hyvä saada aikaan muutosta. Yhteistoiminnan pitäisi olla kaiken uudistamisen ja kehittämisen ytimessä ja lähtökohtaisesti pitäisi ajatella, että se turvaa tulevaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Seurakunnissa tehty työ perustuu ihmisten tuottamiin palveluihin; on vaikea ajatella, että automaatiosta tai edes tekoälystä olisi suurtakaan hyötyä. Toki apuja saadaan työssä kuin työssä digitalisaation edistyessä ja kehittyessä.

Kirkon työmarkkinalaitos pyrkii omalta osaltaan kehittämään yhteistyötä ja yhteistoimintaa kaikilla kirkon tasoilla. Tätä työtä on tehty systemaattisesti ja sopimusperusteisesti vuosikausia eikä tahtotila muutu, kun asiasta säädetään laki. Avoimuus, tiedonkulun varmistaminen ja turvallinen työyhteisö ovat tekijöitä, joihin nojaamalla syntyy parhain lopputulos vaikeitakin asioita käsiteltäessä.

Anna Kaarina Piepponen
Kirkon työmarkkinajohtaja