Koko sosiaalisen median historia on pohjimmiltaan muutosten ja murrosten historiaa, mutta erityisesti viimeisen parin vuoden aikana entistä keskeisemmäksi kysymykseksi ovat nousseet kanavavalintojen ja tehokkaimpien somestrategioiden pohdinnan sijaan esimerkiksi epävarmuudet ja eettiset kysymykset. Onko yksilöiden ja organisaatioiden syytä esimerkiksi eettisistä tai käytännöllisistä syistä luopua joistain somekanavista? Entä onko somestrategia syytä miettiä jotenkin toisin, kun on aiempaa laajemmin tiedostettu, että moniin vakiintuneisiin kanaviin liittyy epävarmuuksia? 

Kahdeksan sosiaalisen median tilannekuvaa 

Somekentän murros tulee taatusti jatkumaan. Usein sosiaalisen median kenttää kuvataankin käsitteellä (1) fragmentaatio: koko kenttä on muuttunut entistäkin hajanaisemmaksi, ja ihmiset hajaantuneet yhä useampiin erilaisiin somepalveluihin. Mikään yksittäinen kanava ei tavoita laajasti kaikkia. Tavoittavuus on siis mietittävä jollain muulla tavalla kuin vain sillä, että tehdään sivu Facebookiin – vaikkakin on todettava, että Facebook ainakin jollain tasolla tavoittaa yhä kaikista varsinaisista somekanavista suurimman joukon suomalaisista.  

Toiseksi, vanhoissa ja vakiintuneissa somekanavissa (2) tavoittavuus on heikentynyt ainakin perinteisesti organisaatioiden käyttämillä keinoilla.  Tämä ei tietenkään ole uusi uutinen, moni pitkän linjan toimija onkin törmännyt heikentyneeseen tavoittavuuteen erityisesti Facebookissa. Facebookin emoyhtiö Meta on vuosien ajan jatkuvasti säätänyt eri palveluissaan sisältöalgoritmejaan pyrkimyksenään löytää omalta kannaltaan sellainen optimaalinen taso, jossa palvelu on riittävän hyvä pitääkseen ihmiset vielä mukana, mutta samalla myös riittävän heikko, että esimerkiksi suurempia yleisöjä tavoittelevien olisi välttämätöntä ostaa näkyvyyttä myös rahalla.  

Oheinen kuvaaja (lähde) on valaiseva: seurattujen Facebook-sivujen julkaisujen osuus käyttäjän syötteessä on ajoittain ollut jopa lähellä nollaa, kavereiden julkaisujen osuus syötteestä on koko ajan vähentynyt, kun taas sellaisten julkaistujen osuus, joihin käyttäjällä ei ole omaa itse osoitettua intressiä, on noussut merkittävästi.  

Tätä kehitystä ja liiketoimintastrategiaa, jossa aluksi tarjotaan paljon ilmaista hyvää, mutta sitten tietoisesti muutetaan palvelua koko ajan huonommaksi, kuvaa kanadalainen teknologiakirjoittaja Cory Doctorow käsitteellä (3) enshittification, suomeksi sen voisi kääntää vaikkapa sanalla ”paskeentuminen”. Alustojen liiketoimintalogiikka siis perustuu sille, että aluksi ilmaisella tai edullisella palvelulla hankitaan mahdollisimman laaja käyttäjäkunta, jolle palvelusta tulee eri tavoin välttämätön, ja samalla raivataan kilpailijoita ja vaihtoehtoisia kanavia pois valittua liiketoimintastrategiaa häiritsemästä, ja kun käyttäjät on saatu kunnolla koukkuun, aloitetaan samanaikaisesti palvelun heikentäminen ja heikentyneen maksuttoman palvelun mahdollistama rahastaminen. 

Paskeentuminen on itsessään niljainen liiketoimintastrategia, mutta sosiaalisen median alustoihin ja somen käyttöön ylipäätään liitetään koko ajan enemmän myös muita (4) eettisiä kysymyksiä. Monet palvelut on suunniteltu koukuttaviksi, ikään kuin digitaalisiksi huumeiksi, jotka pyrkivät saamaan käyttäjät viettämään kanssaan mahdollisimman paljon aikaa – käyttäjän sovelluksessa viettämä aika ja käyttäjän reaktioillaan tuottama data nimittäin on konvertoitavaksi rahaksi mainosmyynnin kautta. Voidaan pohtia, kuinka eettistä on olla tukemassa tällaisten riippuvuuksien synnyttämistä.  

Toisaalta monien palveluiden toimintalogiikka ja esimerkiksi moderointikäytännöt ovat paljastuneet muullakin tavoin eettisesti kyseenalaiseksi. Varsinkin entisen Twitterin, nykyisen X:n, ja Facebookia ja Instagramia julkaisevan Metan alustojen suhteen on nostettu esille sitä, miten alustojen omistajat ovat käyttäneet näitä tietoiseen poliittiseen mielipidevaikuttamiseen, ja jopa suoranaiseen disinformaation levittämiseen ja asiallisen tiedon pimittämiseen. Sekä Meta että X ovat trumpilaisen politiikan totuudenjälkeisen ajan paineissa luopuneet faktantarkastuksesta.  Alustayhtiöt ovat tietoisesti asettuneet Yhdysvaltain nykyhallinnon rinnalle (mutta, kuten tiedetään, suhde on ajoin myrskyisä), ja palveluita tiedetään käytetyn mielipiteiden manipulointiin myös Euroopassa.  

Samanlaisia kysymyksiä ja epäilyksiä liittyy toki myös taustaltaan kiinalaiseen Tiktokiin, josta on oltu ehkä suhteettomankin paljon huolissaan verrattuna varsin samanlaisella logiikalla toimiviin Metan palveluihin. Sekä Metan palvelut, että Tiktok keräävät valtavan määrän dataa esimerkiksi käyttäjän toiminnasta, sijainnista, kiinnostuksista ja verkostoista, ja pyrkivät tämän pohjalta luomaan jokaisesta käyttäjästä yksityiskohtaisen profiilin, joka taas mahdollistaa hyvin täsmällisesti persoonallisesti räätälöidyn mainonnan – tai mikä ettei muunkinlaisen manipuloinnin paitsi sovelluksissa itsessään, myös muissa verkostoonsa liittyneissä palveluissa. Tätä seurantaa on tehty usein käyttäjien omista valinnoista piittaamatta, ja esimerkiksi Meta jäi äskettäin kiinni siitä, että se oli hyödyntänyt löytämäänsä Android-puhelinten tietoturva-aukkoa käyttäjien seurantaan silloinkin, kun käyttäjä oli pyrkinyt toimimaan yksityisesti esimerkiksi incognito-tilaa käyttämällä tai evästeitä poistamalla. Sosiaalisen median palveluiden käyttö on siis suuri riski (5) yksityisyydensuojalle, ja tästä näkökulmasta turvallisin tapa käyttää niitä puhelimessakin on selaimen kautta, eikä sovelluksessa. 

Osittain näihin kytkeytyvä asia on alustoihin liittyvä (6) epävarmuus. Facebookin ja Instagramin tiedetään sulkeneen lukuisten käyttäjien tilejä mielivaltaisesti ja ilman päteviä syitä, tai muuten rajoittaneen tilien toimintaa, ja näitä käyttäjän kannalta negatiivisia muutoksia on ollut hyvin vaikea saada peruutetuksi. Tarinoita suljetuista tileistä kuulee jatkuvasti, ja useimmiten syy jonkin tilin sulkemiseen ei ole koskaan selvinnyt.  

Oman lisäepävarmuutensa tuo se, että EU:ssa on sekä Metaa että X:ää kohtaan käynnissä tutkintoja EU:n sosiaalisen median lainsäädäntöä koskevista rikkomuksista. Vaikka voidaan pitää epätodennäköisenä sitä, että palveluita määrättäisiin EU:ssa kokonaan suljettaviksi tai että palvelut itse vetäytyisivät EU:n markkinoilta, mahdottomana tätä ei voida pitää – molemmat ovat tällaisella itse uhanneet, mikäli EU pakottaa ne noudattamaan eurooppalaista lainsäädäntöä ja asettaa niille lain mahdollistamia jättisakkoja.  

Yhä useammat pitävät myös omaa sosiaalisen median käyttöään ongelmallisena ja pyrkivät tietoisesti (7) vähentämään omaa sosiaalisen median käyttöään. Vastuullisen viestijän on siksi syytä myös miettiä, millä tavalla pystyy tarjoamaan vastaavan ajan tasaisen tietosisällön myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua käyttää sosiaalista mediaa. Kukaan tuskin haluaa myöskään omalla sosiaalisen median sisällöntuotannollaan olla tarkoituksella ruokkimassa riippuvuuksia.  

Kaupallisten ja oligarkkimiljardöörien omistamien sosiaalisen median kanavien rinnalle on noussut useita erilaisia (8) uudenlaisia sosiaalisen median kanavia, jotka pyrkivät välttämään monia edelläkin mainittuja aiempien sosiaalisen median kanavien virheitä ja ongelmia, ja tarjoamaan reilumman, omaehtoisemman ja käyttäjien omaa kontrollia korostavan sosiaalisen median kokemuksen. Tällaisia ovat esimerkiksi Twitterin korvaajaksi mielletty Bluesky, ja Fediverseksi kutsuttu keskenään yhteensopivien avointen sosiaalisten median palveluiden kokonaisuus, joista tunnetuimpiin kuuluvat myöskin Twitterin kaltainen Mastodon ja Instagramia muistuttava Pixelfed. Esimerkiksi monet Twitteristä lähteneet tutkijaverkostot ovat siirtyneet Blueskyhin ja erilaisia teknologia- ja aktivistiverkostoja taas Mastodoniin. Sosiaalisen median käytön kokonaisvolyymiin nähden näiden palveluiden käyttö on vielä melko vähäistä, mutta kasvavaa – ja ennen kaikkea sellaista, jonka moni sosiaalisen median eettisiä ongelmia pohtiva haluaisi nähdä kasvavan.  

Lähtökohtia digiviestinnän strategioille 

Nämä tilannekuvan piirteet on syytä ottaa huomioon digitaalisen viestinnän strategiaa pohdittaessa. Muutoksen ja epävarmuuden aikana strategiaa onkin syytä tarkastella ainakin näistä kahdesta eri näkökulmasta:  

• missä juuri nyt tavoitamme kohderyhmämme ja missä meidät tavoittaa? 

• mitkä kanavat takaavat meille sen, että tavoitamme haluamamme yleisöt tulevaisuudessakin, tai missä mieluiten toivoisimme heidät tavoittavamme? 

Koska kanavat ja yleisöt ovat hajallaan pitkin poikin erilaisia palveluita, digiviestinnän strategiaa ei voi rakentaa vain yhden tai kahden kanavan varaan, vaan lähtökohdaksi on otettava monikanavaisuus. Siihen, kuinka laajan monikanavaisuuden toteuttaminen on realistista, vaikuttavatkin toki sitten monet käytännölliset asiat, ennen kaikkea käytössä olevat resurssit. 

Strategiaa ei voi perustaa pelkästään toiveajattelulle: yleisön tavoittamiseksi on tietenkin syytä viestiä niissä kanavissa, joissa tietää yleisönsä tavoittansa, elleivät sitten esimerkiksi painavat eettiset syyt toisin vaadi. Esimerkiksi on painavia eettisiä perusteita sille, että äärioikeistolaisen propagandan ja disinformaation täyttämän X:n käytöstä on syytä viimeistään nyt luopua, kuten laajasti on jo tehty. Tehokas ja vaikuttava viestintä kuitenkin useimmiten edellyttää monien eri sosiaalisen median kanavien käyttämistä, mutta silloin on hyvä ymmärtää tekevänsä kompromisseja edellä kuvattujen näkökulmien kanssa. Esimerkiksi Tiktok on kanava, jonka kautta monet nuorimmat ikäryhmät saavat uutisensakin – siihen liittyy toki haasteita ja riskejä, mutta ne tiedostaen toimimalla on mahdollista myös tehdä tuloksellista viestintää.   

Samaan aikaan yleisön tavoittamiseksi jatkossakin on hyvä ryhtyä hyvissä ajoin kehittämään ja kasvattamaan myös sellaisia kanavia, joita voi pitää pidemmällä tähtäimellä vakaampina ja varmempina, ja ehkä myös sellaisia, joiden kautta toivoisi tulevaisuudessa tavoittavansa yleisönsä. Kanavista vakain ja parhaiten omassa hallinnassa oleva ovat tietenkin omat verkkosivut – jos jossain vaiheessa someen panostaminen on johtanut omien verkkosivujensa hyödyntämisen ja kehittämisen laiminlyöntiin, kannattaa palata taas myös niiden kehittämisen pariin.  

Viestinnän suvereniteetti 

Laajemmin ja pidemmällä tähtäimellä digitaalista viestintää pohdittaessa onkin syytä pohtia suvereniteetin käsitettä. Kaupallisia sosiaalisen median alustoja käytettäessä viestintä tapahtuu aina enemmän tai vähemmän alustan omistajan ehdoilla. Et oikeasti omista Facebook- tai Instagram-seuraajiasi: ne ovat sinulla vain lainassa alustan tarjoavalta yhtiöltä, ja jos sinun ja alustafirman intressit menevät jollain tavalla ristiin, voit milloin tahansa menettää ne. Yhtä hyvin somekanava voi lähteä alta vain peruuttamattomaksi jäävän virhearvion seurauksena – tällaistakin tapahtuu jatkuvasti. Viestijän omassa intressissä on tietenkin edistää sellaista viestintää, jossa yleisöt ja niille tarjottavat sisällöt ovat mahdollisimman pitkälti viestijän omassa kontrollissa.  

Suvereniteetin näkökulmasta käytössä olevat kanavat voidaankin jakaa niihin, jotka ovat 1) alustana ja yleisöjen tavoittamisen osalta omassa hallinnassa (esim. verkkosivusto, uutiskirjeet ja esimerkiksi Fediverse, jossa on mahdollista itse operoida omaa sosiaalisen median palvelintaan), ja niihin, joissa 2) alustalla näkyvän sisällön tavoittavuus on riippuvainen alustan omistajan ratkaisuista ja joissa seuraajat ovat ensisijaisesti alustan omistajan omistusta. Suuret kaupalliset sosiaalisen median kanavat kuuluvat kaikki jälkimmäiseen ryhmään, ja pidemmän tähtäimen suvereniteetin takaamiseksi on tärkeää panostaa yhtä lailla myös ensimmäisiin. Uudet avoimet sosiaalisen median alustat osaltaan pyrkivät juuri ratkaisemaan tätä viestinnällisen suvereniteetin haastetta – ne pyrkivät rakentamaan sosiaalisen median verkostot sillä tavalla hajautetuiksi, että verkoston valta ei pääse keskittymään vain yksiin käsiin.  

Verkkosivujen merkitys on taas nousussa? 

Sosiaalista mediaa ei kannatakaan tarkastella irrallisena, vaan osana kaikkea muutakin digitaalista viestintää. Yksi tapa hahmottaa verkkosivujen ja sosiaalisen roolit digitaalisessa viestinnässä löytyy POSSE-strategiasta. POSSE tulee sanoista ”Publish on your Own site, Syndicate Everywhere”, ja sen keskeinen ajatus on siinä, että kaiken julkaisemisen keskipisteenä pidetään julkaisijan itsensä omistamia verkkosivuja. Verkkosivut eivät kuitenkaan sellaisenaan tavoita yleisöjä muissa kanavissa, joten tästä syystä verkkosivujen julkaisuja on syytä levittää mahdollisimman moniin eri sosiaalisen median kanaviin – siis käytännössä eri somekanaviin. Tavoitteena on vahvistaa juuri julkaisijan omaa omistajuutta sisältöihinsä tinkimättä silti maksimaalisen tavoittavuuden tavoittelusta. Julkaisuja seuraavalle yleisölle POSSE taas tarjoaa mahdollisuuden seurata julkaisijan sisältöjä juuri haluamistaan kanavista – ja tiedon siitä, että kaikki olennainen löytyy aina myös julkaisijan omilta verkkosivuilta.  

POSSE-strategian toteuttamiseen ei ole vain yhtä oikeaa tapaa, eikä sitä ole aina välttämättä mahdollista tai tarpeenkaan noudattaa täysin johdonmukaisesti, mutta se on silti hyvä tapa hahmottaa omilla verkkosivuilla tehtyjen julkaisujen ja lukuisten sosiaalisen median kanavien välistä suhdetta.

Lari Lohikoski
Verkkoviestintäpäällikkö
Kirkon viestintä

Vuosi 2024 alkaa olla lopuillaan tätä tekstiä kirjoittaessani. Katselemme kaikki omaa toimintaamme taaksepäin toimintakertomuksia ja tilinpäätöksiä tehdessämme. Missä onnistuimme? Mitkä mittarit jäivät plussan puolelle? Mikä jäi tekemättä, tai mitä piti tehdä toisin kuin oli suunniteltu?

Viestinnän mittareista puhuttaessa todetaan usein, että viestinnän vaikuttavuutta on vaikeaa mitata. Palstamillimetrit kyllä kertovat jotain mediaviestinnän onnistumisesta. Tykkääjä- ja seuraajamäärät osoittavat jotain siitä, miten meillä somessa menee. Verkon kävijäluvut kertovat omaa viestiänsä.

Mutta sen mittaaminen on oikeasti haastavaa, mikä on ollut viestinnän todellinen vaikutus: Missä asiassa olemme saaneet muutosta aikaan? Keihin olemme saaneet merkityksellisen kontaktin? Mikä on toimintamme myötä ihmisessä, seurakunnassa tai yhteiskunnassa muuttunut?

Asettamamme mittarit toivottavasti suuntaavat toimintaamme vuoden varrella. Ajattelen, että ne myös kertovat jotain siitä, miten suhtaudumme viestinnän rooliin, rooliimme viestijöinä. Tai siitä, millaisena viestinnän rooli organisaatiossa nähdään.

Jos mittaamme vain viestinnän määrää, on vaara, että ajattelemme viestintätehtäväämme ensisijaisesti tai vain postilaatikkotoimintona. Siis niin, että muut ovat varsinaisia toimijoita, me viestijät viestimme heidän tekemisistään.

Jos taas näemme viestinnän strategisena ja kiinteästi organisaation muihin toimintoihin linkittyvänä toimintona, on luontevaa mitata sitä, millaisen vaikutuksen tai muutoksen olemme jossakin asiassa saaneet aikaiseksi, yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Viestinnän tehtävä on merkityksellistää

Viestinnän pitkäaikainen vaikuttaja, professori Leif Åberg kuvaa viimeiseksi jääneessä tekstissään viestinnän tehtävää seuraavasti:

Viestinnän tehtävä organisaatiossa on merkityksellistää:

• antaa merkityksiä (sensegiving)
• luoda merkityksiä, tolkkua (sensemaking) asioihin.

(Lähde: Merkityksellistävän yhteisöviestinnän malli, Leif Åberg, toim. Elisa Juholin, 2022)

Aika huikea määritelmä mielestäni! Usein juuri viestinnässä tai viestinnän tuella joudutaan viimeistään kiteyttämään, määrittelemään ja kuvaamaan jokin asia. Asioihin pitää saada tolkkua, selkeyttä, ennen kuin niistä viestitään. Samanaikaisesti joudutaan miettimään, miten saada viesti perille niin, että se otetaan vastaan, että se koskettaa, että se vaikuttaa. Viestintä on siis paitsi monesti kovin operatiivista, myös erittäin strategista työtä. Åberg muistuttaa myös, että merkityksellistäminen, viestintä, on aina tavoitteellista.

Tätä kannattaa vähän pureskella viestintätoiminnon roolia omassa organisaatiossasi miettiessä: Millä tavalla ja millaista merkitystä viestintä on organisaatiossasi luomassa? Millaista tolkkua viestinnällä organisaatiossasi saadaan aikaan? Ja tämän jälkeen tärkeä kysymys on, miten tätä kaikkea mitataan.

Maine ja luottamus

Yksi vaikuttavuuden mittareista on organisaation maine kansalaisten keskuudessa. Sen tärkeänä tarkasteluparina on sidosryhmätuki, siis se, luottavatko ihmiset organisaatioon, millä sävyllä he siitä puhuvat, haluavatko he tukea organisaatiota verovaroin, puolustaa sitä kriisissä ja kuunnella sen kantoja.

Maine ja sen myötä sidosryhmätuki eivät tietenkään ole yksin viestinnän harteilla tai ansiota. Ihmisen ajattelussa syntyvä organisaation maine on monen osatekijän summa. Se muodostuu pitkälle kaikista suorista kohtaamisista organisaation ja sen edustajien kanssa. Viestinnällä on kuitenkin oma osuutensa, niin organisaation ja sen edustajien omilla viesteillä kuin kolmannen osapuolen – kuten median, sosiaalisen median tai yksittäisten mielipidevaikuttajien – viesteillä organisaatiosta.

Kirkko-organisaation mainetta ja sidosryhmätukea on seurattu T-median Luottamus ja maine -tutkimuksen avulla kokonaiskirkon osalta jo vuodesta 2018.

Kokonaiskirkon vuoden 2024 maineen mittaustuloksissa näkyi valitettavasti laskua verrattuna edelliseen vuoteen.

Mistään dramaattisesta romahduksesta ei onneksi ole kyse, ja kokonaismaine on onneksi edelleen kohtalaisella tasolla. Maineen osalta pitkän ajan trendin voi jopa nähdä edelleen nousevana.

Mielenkiintoinen huomio on, että eniten kirkon maine on laskenut kirkkoon kuuluvien joukossa.

Kuva: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maineen kehitys vuonna 2024 (Luottamus ja  maine -tutkimus)

Sidosryhmätuki jää kohtalaisen tason alapuolelle. Tämän mittariston valossa näyttää siis siltä, että kansalaiset ovat viimevuotista vähemmän innokkaita esimerkiksi kuulemaan kirkon kantoja, tukemaan kirkkoa verovaroin ja olemaan kirkon puolella sen joutuessa kriisiin.

Tätä tulosta avaamme talven mittaan yhdessä ja erikseen. Pohditaan yhdessä, mitä kirkon viestinnän pitää merkityksellistää, mihin pitää tehdä tolkkua. Koko organisaation yhteinen tavoitehan on, että kirkon sanomalle on tilaa yhteiskunnassa ja ihmisten mielessä – ja että sillä on vaikutusta.

Kuva: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sidosryhmätuen kehitysvuonna 2024 (Luottamus ja  maine -tutkimus)

Vuoden työn arvioinnissa kannattaa kuitenkin muistaa, että mittarit ovat vain työkalu. Niillä on tärkeä rooli sen pohdinnassa, mitä jatkossa pitää skarpata, mutta koko totuutta ne eivät kerro. Mittarit eivät välttämättä pääse tarkastelemaan vaikkapa niitä hetkiä, joissa oman työn onnistuminen on näkynyt vastaanottajan kasvoilla tai kuulunut yksittäisenä kiittävänä palautteena. Mittarit eivät välttämättä huomaa niitä hetkiä, jolloin kollegojen osaaminen on ollut suurenmoinen tuki ja yhdessä tekeminen on johtanut hyviin tuloksiin. Myös mittareiden ulottumattomissa oleviin onnistumisiin kannattaa kiinnittää huomiota ja iloita niistä.

Tämänkin vuoden teimme yhdessä – kiitos sinulle, kollega, siitä!

Eeva-Kaisa Heikura
Viestintäjohtaja
Kirkon viestintä

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi kokouksessaan 17.9.2024 Kohti yhteistä ilmettä -projektin toisen vaiheen eli kirkon yhteisen uudistetun logon sekä seurakuntien uuden logomallin.

Maalissa ollaan: projektinailmeen kehittäminen varsinaisesti päättyy. Ja samaan aikaan ei olla: tekeminen ja yhteiskehittäminen jatkuu. Ilmehän ei tule lopullisen valmiiksi koskaan – tarvitaan uusia ilmeen mukaisia materiaaleja, variaatioita, sovelluksia – ja kun ilme tuntuu valmiilta, onkin taas varmasti jo aika vähän tarkistaa, että se on ajan tasalla.

Minulla on luja luotto siihen, että matka kohti yhteistä ilmettä jatkuu tästä eteenpäinkin hyvällä fiiliksellä ja rennolla mutta ammattitaitoiselle otteella. Yhdessä.

Viestijät ovat perinteisesti kirkossa olleet verkostoitunutta väkeä. Yhdessä on tehty monia isoja ja pieniä juttuja. Kirkon mediasäätiö syntyi kohta 20 vuotta sitten yhdessä olemme enemmän -ajatuksesta, samoin Lukkari, jota tänään käyttää 96 prosenttia seurakunnista. Joulukalentereita on jo pitkään tehty isossa verkostossa, lehtijuttuja vaihdetaan seurakuntalehtien välillä, ja somemateriaaleja jaetaan aktiivisesti.

Minusta kuitenkin näyttää ja kuulostaa Kirkon viestinnästä käsin siltä, että olemme tässä projektissa löytäneet vähän uutta, entistä verkostomaisempaa tapaa tehdä yhdessä. Pilottiseurakunnat olivat aktiivisia kukin omien resurssiensa mukaan, työpajat kokosivat kerta toisensa jälkeen sata idearikasta viestijää paikalle. Teamsissa on ideoitu, kokeiltu, testattu ja pohdittu yhdessä. Kyselyihin on vastattu laajasti luottamushenkilöitä myöten.

Kohti yhteistä ilmettä -projektissa jo lähtökohtana oli se, että projekti rullaa eteenpäin mukana olevien ohjauksessa. RACI-mallin mukaisesti projektissa oli vastuullinen projektiryhmä, joka koostui avoimella haulla etsityistä pilottiseurakunnista (R=responsible). Tilivelvollinen (A = accountable) oli Kirkon viestintä. Neuvojana (C = consulted) toimivat laajasti seurakuntien viestijät, ja päättäjille tiedotettiin projektin vaiheista säännöllisesti (I = informed). Itsestään selvyyksiä ei ollut, vaan jos keskustelussa nousi jotain esiin, käytiin katsomassa, mihin uusi ajatus voisi asiaa viedä.

Pelkään, että joku varmasti tunsi jääneensä projektin ulkolaidalle, ja joku toinen ei kuullut siitä lainkaan. Mutta pyrkimys avoimeen yhdessä tekemiseen oli vahva, ja se ihana innostus, joka huokui jo kesän 2023 kyselystä, on kantanut pitkälle. Toivottavasti tästä eteenpäinkin.

Nyt on pakettia kasassa

Kiirettä uusien, nyt olemassa olevien elementtien käyttöönottoon ei ole, sillä matka jatkuu eri materiaaleja työstäen ja jakaen. Mutta jo nyt on niin paljon valmista, että uuteen ilmeeseen siirtyminen on mahdollista!

Jokainen seurakunta ja yhtymä tekee luonnollisesti päätöksen ilmeeseen liittymisestä itsenäisesti. Tälle matkalle on lähdetty, koska yhteinen visuaalinen ilme tukee kirkon ja seurakuntien tunnistettavuutta: me olemme ev.lut. kirkko!

Yhteisen ilmeen rakentaminen ja siihen liittyminen on lisäksi kokonaiskirkollisesti ja yksittäiselle seurakunnalle erittäin kustannustehokasta verrattuna siihen, että seurakunnat kehittäisivät kukin erillisiä visuaalisia ilmeitään. Paikallisuus saadaan yhteisessä ilmeessä esiin monin elementein.

Uusi logomalli antaa seurakunnalle ja yhtymälle paljon valinnan vapautta. Yhteinen ympyrälogo Martti-risteineen liittää seurakunnan tai toimialan evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Oma nimilogo nostaa esiin seurakunnan nimen siellä, missä sitä tarvitaan. Lue lisää mahdollisuuksista ilmeen ohjeista!

Tulevaisuudessa ilmeeseen liittyvät asiat kootaan ensisijaisesti nk. design systemiin, jonka rakentaminen jatkuu Kirkon viestinnässä. Viestimme, kun on valmista. Tällä hetkellä (lokakuussa 2024) ilmeeseen liittyvät materiaalit ja taustat ovat alle listattujen linkkien takana:

• Kohti yhteistä ilmettä -projektin taustoihin ja etenemiseen voi tutustua evl.fi/plus-sivuilla (kaikille avoin).
• Yhteinen tekeminen, pohdinta ja materiaalien jakaminen on tehty ja edelleen tehdään Teamsissa Kirkon viestijät -ryhmän Visuaalinen viestintä -kanavalla (ryhmän jäsenille avoin). Selvitämme Kirkon viestinnässä parhaillaan, miten kanava järkevästi avataan laajemmalle joukolle.
• Visuaalisen ilmeen tämänhetkinen ohjepaketti on kaikkien seurakuntien työntekijöiden saatavilla Sakastissa (avoin seurakuntien työntekijöille).

Ollaan yhteydessä!

Viestintäjohtaja
Eeva-Kaisa (Eevu) Heikura, eeva-kaisa.heikura@evl.fi
Kirkon viestintä

Tiistaina 16.4.2024 kokoontunut täysistunto hyväksyi päivitetyn Kirkon viestintä- ja vuorovaikutusohjelman vuoteen 2026 sekä ensimmäisen vaiheen Kohti yhteistä ilmettä -projektista.

Askel askeleelta siis kehitämme yhdessä kirkon viestintää. Kiitos kaikille eri vaiheissa näitä materiaaleja työstäneille ja kiitos jokaiselle kommentoijille!

Jos et nyt ehtinyt mukaan työstöihin ja kommentoimaan, ota yhteinen asia omaksesi ja tule mukaan jatkamaan! Sillä kehittäminen ei lopu koskaan, viestinnän maailma menee huimaa vauhtia eteenpäin – ja me siinä mukana.

Viestintäohjelma selkänojaksi ja suunnannäyttäjäksi

Kirkon viestintäohjelma tuli nyt kirkon strategiakauden puolivälissä päivitettäväksi sovitusti, kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen valmistuttua.

Viestintä- ja vuorovaikutusohjelma on tarkoitettu meidän ihan jokaisen kirkon toimijan tueksi ja inspiraatioksi. Ohjelman tavoitteena on osoittaa viestinnällistä suuntaa ja auttaa näkemään viestinnän kirkon mahdollisuutena olla läsnä ihmisten elämässä ja välittää evankeliumia rakastavasta Jumalasta.

”Ovet auki – Kirkon viestintä- ja vuorovaikutusohjelma vuoteen 2026” -dokumentin pohjalla on vuonna 2021 hyväksytty Ovet auki – Kirkon viestintäohjelma 2023.

Ohjelmaan on lisätty uusi ”Kirkon viestintä pähkinänkuoressa” -kiteytysosio. Siinä kiteytetään kirkon viestinnän äänensävyä ja avataan arvojen vaikutusta viestintään. Lisäksi määritellään viestinnän tehtävää.

Kiteytysten pohjamateriaalina on kirkon Ovet auki -strategian lisäksi ollut kesällä 2023 työntekijöiden ja luottamushenkilöiden keskuudessa tehty kysely, johon saatiin yli 1000 vastausta. Materiaalia työstettiin mm. Kohti yhteistä ilmettä -projektin työpajoissa, joihin osallistui projektitiimin sekä suurten seurakuntien viestintävastaavien verkoston edustajia. Työstöön oli kommentoiden mahdollista osallistua myös Kirkon viestijät -Teams-ryhmässä.

Ota kiteytys omaksesi, ja tule mukaan yhdessä pohtimaan esimerkiksi, mitä käytännössä tarkoittaa, jos viestintämme on nyt määriteltyjen adjektiivien mukaista: pyhää, armollista, rohkeaa ja merkityksellistä.

Ohjelmaa on päivitetty lisäksi esimerkiksi seuraavien sisältöjen osalta: kohderyhmäajattelu, seurakuntalaisten rooli viestinnässä, muuttuva kieliympäristö, kirkon yhteiseen ilmeeseen liittyminen, ekumenia ja uskontodialogi, tekoäly sekä viestinnän vaikuttavuus.

Viestintäohjelma kannustaa yhä vahvempaan yhteiseen tekemiseen ja yhteiseen ilmeeseen

Kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen myötä päivitetty viestintäohjelma kannustaa meitä kirkon viestijöitä tekemään ja kehittämään entistä enemmän yhdessä. Ajatus on, että yhteinen tekeminen ei ole kenenkään tappioksi, vaan kaikkien hyödyksi. Ja ennen kaikkea kirkon sanoman, evankeliumin, hyödyksi.

Ohjelma kannustaa, että ennen kuin teemme, mietimme aina, kenet voisi kutsua yhteiseen työhön. Tämä on mainio ohje niin meille keskushallintoon Kirkon viestintään kuin missä tahansa muualla kirkossa!

”Työstämme yhdessä kirkon yhteisiä sisältöjä ja jaamme sisältöjä yhteiseen käyttöön yhteisillä alustoilla, kuten Kirkon viestijät -Teams-ryhmässä, aineistopankissa ja Lukkarissa: parhaita käytäntöjä, esimerkkejä, malleja, valmiita materiaaleja. Verkostoidumme ja järjestämme yhteisiä koulutuksia ja työpajoja”, viestintäohjelma kannustaa.

Myös yhteiseen ilmeeseen liittymään kannustetaan nyt edellistä viestintäohjelman versiota vahvemmin. Tämän taustalla on luonnollisesti vuonna 2023 käynnistynyt Kohti yhteistä ilmettä -projekti, josta kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi 16.4. kokouksessaan nyt ensimmäisen vaiheen.

Ensimmäiset hyväksytyt kirkastetun ilmeen mukaiset materiaalit tulevat pian jakoon ja kaikkien hyödynnettäviksi: saavutettava väripaletti, piktogrammien aloituspaketti sekä ajatus taustakuvioiden hyödyntämisestä.

Sen sijaan tunnuksen ja nimilogon työstöä ja keskustelua niiden ympärillä jatkamme edelleen. Seuraavan kerran kokoonnumme yhteiseen Teams-työpajaan 26.4. klo 12.30 – 14.30. Tule kuulemaan, miten logon kehittämisessä on edetty, mitä on testattu, missä nyt mennään sekä vaikuttamaan. Millä perusteilla tehdään ratkaisuja logon suhteen? Työpajaan voit liittyä tästä linkistä.

Logo ja muut avoimet kohdat menevät täysistuntoon viimeistään syksyllä 2024.

Pidetään yhteyttä!

Eeva-Kaisa Heikura

Viestintäjohtaja, Kirkon viestintä

Kirkon maine eli mielikuvat kirkosta sekä suuren yleisön luottamus kirkkoa kohtaan parantuivat selkeästi vuonna 2023 vuoteen 2022 verrattuna. Näin kertoi meille Luottamus ja maine 2023 -tutkimus, jonka tulokset saapuivat juuri ennen joulua. Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli sisäministeriön kanssa tutkimuksen ”vuoden nousija”.

Lämpimästi kiitos ja onnea jokaiselle, joka tavalla tai toisella on vaikuttanut sidosryhmätuen ja maineen kasvuun! Kiitos julkisuuden kasvoillemme, kiitos kohtaaville työntekijöille, kiitos viestijöille, luottamushenkilöille, seurakuntalaisille ja kaikille kirkon työn, toiminnan ja sanoman peukuttajille! 

Kirkon viestintä on seurannut Luottamus ja maine -tutkimusta vuodesta 2018. Kirkon maine on viisiportaisella asteikolla koko ajan ollut ”kohtalainen”, mutta harppasi nyt lähelle ”hyvää”, kun välillä on oltu lähellä ”heikkoakin”.

Tutkimus on T-median tutkijoiden kehittämä, johtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuva työkalu organisaatioille. Tulosten avulla organisaatio saa ymmärrystä siitä, mistä organisaation maine koostuu ja mihin se vaikuttaa sekä syötteitä toimintansa ja johtamisensa kehittämiseen. Kirkko on organisaationa luonnollisesti mukana julkishallinnon kyselytutkimuksessa ja vertailuissa, yrityksille on oma ”sarjansa”. 

Mainetta tarkastellaan tutkimuksessa kahdeksan eri dimension valossa: hallinto, talous, johto, innovaatiot, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.  

Sidosryhmätuki olemassaolon edellytys? 

T-Median tutkimuksessa osoitetaan vahva korrelaatio sen välillä, mitä ihmiset organisaatiosta ajattelevat (maine), ja miten he reagoivat organisaatioon (sidosryhmätuki).  

Tutkimuksen ytimessä on ajatus, että organisaation nauttima sidosryhmätuki on organisaation olemassaolon edellytys. Todelliset toiminnan, viestinnän ja päätösten vaikutukset syntyvät siitä, miten sidosryhmät niihin reagoivat. Organisaation maine luo puolestaan edellytykset tuolle elintärkeälle sidosryhmätuelle – siis sille, miten sidosryhmät reagoivat vaikkapa organisaation viestintään, toimintaan ja päätöksiin. Toiminnan edellytykset syntyvät siis maineen seurauksena. 

Mutta koskeeko tämä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa? 

Kun pohtii kirkon missiota, sen olemusta Kristuksen kirkkona, voi hyvällä syyllä kysyä, tarvitseeko kirkko mainetta tai sidosryhmätukea. Mitä tekemistä maineella on Jumalan valtakunnan edistämisen ja Jeesuksen Kristuksen pelastuksen julistamisen kanssa? 

Vastaus on kuitenkin nopeasti helppo, kun tarkastelee sidosryhmätuen dimensioita. Vahva sidosryhmätuki tarkoittaa käytännössä vaikkapa sitä, että ihminen tukee mielellään organisaatiota verovaroin (eli on kirkon jäsen), on kiinnostunut kuulemaan organisaation kantoja (kuuntelee kirkon sanomaa), hakeutuu töihin organisaatioon ja luottaa organisaatioon myös vaikeina hetkinä, kriisin kohdatessa. Siis kyllä, myös kirkon on syytä tarkastella myös mainetta. Ei maineen ja kunnian vuoksi, vaan toimintaedellytystensä vuoksi. Jumalan valtakunnan edistämisen ja Jeesuksen Kristuksen pelastuksen julistamisen vuoksi. 

Mitä on kirkon mainetyö? 

Kirkkomme on laaja, moniääninen ja rakenteeltaan monimutkainenkin organisaatio. Me emme ole konserni, meillä on monitahoinen päätöksentekojärjestelmä ja satoja itsenäisiä tahoja, jotka tekevät itsenäisiä päätöksiä ja toimia monissa eri asioissa. 

Tästä fragmentaarisesta organisaatiosta kuitenkin muodostuu jokaiselle ihmiselle mielikuva – tahdoimme tai emme. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on maine ihan yhtä varmasti kuin vaikkapa Fazerilla tai Valtiontalouden tarkastusvirastolla on maine. 

Mistä kirkon maine sitten käytännössä syntyy? Mistä syntyy mielikuva kirkon vuorovaikutuksesta, taloudesta, hallinnosta, vastuullisuudesta ja niin edelleen. 

Kirkon maine syntyy jokaisen ihmisen päässä jokaisesta kokemuksesta kirkon piirissä, jokaisesta toimituksesta, kohtaamisesta ja jokaisesta avunsaannin hetkestä. Maine syntyy jokaisesta seurakunnan tai kirkon muun edustajan somepostauksesta, käynnistä seurakunnan verkkosivuilla, seurakunnan lähettämästä postista tai kadunvarren seurakuntavaalimainoksesta. Maine syntyy jokaisesta seurakunnasta kertovasta jutusta paikallislehdessä ja jokaisesta piispan haastattelusta tv-uutisissa. Se muodostuu koulun aamunavauksesta ja sunnuntain radiojumalanpalveluksesta, kirkkorakennuksen siluetista kylän raitilla. Jokaisella yksittäisellä teolla, työntekijällä, luottamushenkilöllä, seurakuntalaisella, ei-jäsenellä ja kirkon vastustajallakin on siis merkitystä kirkon maineen muodostumisessa. 

Hyvä uutinen on se, että voimme myös näiden yksittäisten ja erillisten toimien lisäksi yhdessä vaikuttaa maineen tiettyihin osa-alueisiin. Voimme suunnitella viestintää seurakunnan, yhtymän ja kokonaiskirkon tasolla. Voimme pohtia äänensävyä ja varmistaa, että se on esimerkiksi arvojemme mukaista ja kohderyhmälle ymmärrettävää. Voimme lisätä tunnettuutta ja tunnistettavuutta yhteisellä ilmeellä. 

Tätä työtä kannattaa tehdä, sillä ainakin itse olen satavarma siitä, että kirkko, sen sanoma ja toiminta, on edelleen mainettaan parempi!  

Kokonaiskirkollisesti pyrimme tekemään ”mainetyötä” mm. juuri päivityksen alla olevan viestintäohjelman avulla esimerkiksi kirkastamalla ajatusta viestinnän äänensävystä. Viestintäohjelman skarppauksen kanssa samaan aikaan tehdään kokonaiskirkollisessa yhteistyössä matkaa kohti yhteistä ilmettä. Tule mukaan matkaan ja lue lisää mm. aiemmista Kirkonkello-teksteistä: 

• Sinäkin olet brändinrakentaja – tervetuloa mukaan! (7.6.2023) 
• Kohti yhteistä ilmettä -projekti sai vauhtia kyselystä  – KirkonkelloKirkonkello (6.11.2023) 

Webinaari kirkon Luottamus ja maine -tuloksista 16.1.2024 

Jos luet tämän tekstin viimeistään tammikuun puolivälissä, tässä samalla tätäkin kautta kutsu Luottamus ja maine -tutkimuksen kirkon tuloksia käsittelevään webinaariin 16.1.2024 klo 8.30–10. Jos luet tekstin tammikuun puolivälin jälkeen, voit katsoa webinaarin esittelyosuuden äänitteenä jälkikäteen.  

Webinaarissa avataan T-Median Luottamus&Maine-tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä. Tuloksia ovat esittelemässä T-Median asiantuntijat Kaisa Laurila ja Nina Laakso. Webinaarissa kerrotaan myös kirkon työnantajamielikuvasta, jota on vuonna 2023 tarkasteltu tarkemmin osana Luottamus&Maine-tutkimusta. 

Webinaarin ohjelma 

• 8.30 Avaussanat, viestintäjohtaja Eevu Heikura 
• 8.35 Kirkon Luottamus&Maine -tulokset 2023, T-Median asiantuntijat Kaisa Laurila ja Nina Laakso 
• 9.35 Missä kirkon luottamus ja maine näkyy? Lyhyet pyydetyt kommenttipuheenvuorot (piispan erityisavustaja Satu Huttunen sekä Ylöjärven seurakunnan viestintäpäällikkö Sakari Vanhanen), minkä jälkeen mahdollisuus yhteiseen keskusteluun. 
• 10.00 Tilaisuus päättyy 

Liity kokoukseen napsauttamalla tästä 

Eeva-Kaisa (Eevu) Heikura
Viestintäjohtaja
Kirkon viestintä

Katso myös  

• Arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi aihetta T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikan haastattelussa. 
• T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahden pohtivat kirkon mainetta Maikkarin Huomenta Suomi -ohjelmassa (20.12.2023). 

Kesän 2023 korvalla käynnistyi kirkossamme Kohti yhteistä ilmettä -projekti. Vahvuusryhmän¹ ja kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen² työskentelyn myötä oli yhtäkkiä selvää, että on tullut aika yhdistää eri puolilla kirkkoa tehtävää mielikuvatyötä ja tiivistää ja kehittää kokonaiskirkon brändiajattelua³. Tämän työn lopputuloksena olisi mahdollista kehittää kokonaiskirkon ilmettä ja laajentaa nykyinen kapeahko graafinen ohjeisto selkeämmäksi ”design-systemiksi”, eräänlaiseksi visuaaliseksi kirjastoksi. 

Kohti yhteistä ilmettä -projekti perustuu siihen ajatukseen, että me kaikki kirkon toimijat tarvitsemme entistä parempia työkaluja, joiden avulla tietoisesti pystyisimme kehittämään kirkon ”brändiä” viestinnässämme. On tarve saada mielikuva kirkosta vastaamaan sitä hyvää, mitä kirkko oikeasti on ja tarjoaa. Siksi tarvitsemme yhteisesti sovittuja, tunnistettavia elementtejä, jotka tukevat meidän kaikkien työtä ja viestintää. Siksi kirkastamme viestinnällistä äänensävyä ja uudistamme ilmettä niin, että viestin ytimessä on Kristus ja viestinnän ytimessä ihminen.  

Sisäinen kysely: yhteinen visuaalinen ilme tarpeellinen 

Kohti yhteistä ilmettä -projekti käynnistettiin kyselyllä, johon saimme huikeat yli tuhat vastausta. Vastaajista peräti 36 prosenttia oli luottamushenkilöitä. Viestintävastuullisia työntekijöitä vastaajista oli 28 prosenttia ja työntekijöitä ilman viestintävastuuta 24 prosenttia. Suurin osa, 46 prosenttia, vastaajista oli keskisuurista, 10 000:sta 30 000:een jäsenen seurakunnista. Hyvä määrä vastaajia saatiin myös pienistä eli alle 10 000 jäsenen seurakunnista (22 %) sekä suurista, yli 30 000 jäsenen seurakunnista (32 %). Kiitos jokaiselle vastanneelle!  

Vahva enemmistö vastaajista näkee kirkon yhteisen visuaalisen ilmeen tarpeelliseksi. Kaikkiaan 55 prosenttia vastaajista näki tarpeelliseksi, että yhtenäinen visuaalinen ilme parantaa Suomen ev.lut. kirkon tunnistettavuutta. Välttämättömäksi sen koki 25 prosenttia vastaajista.  

Kaikkiaan 54 prosenttia vastaajista näki tarpeelliseksi, että yhtenäinen visuaalinen ilme vahvistaa kirkollisen yhteisön sanomaa. Välttämättömäksi sen koki 24 prosenttia vastaajista. Yhteisestä visuaalisesta ilmeestä saatavat kustannussäästöt koki tarpeelliseksi tai välttämättömäksi yhteensä 82 prosenttia vastaajista; seitsemän prosenttia koki säästöt tarpeettomina, ja 11 prosenttia vastasi, että ei osaa sanoa.  

Tunnistettavuuden, sanoman vahvistamisen ja resurssien ekonomisen käytön lisäksi yhteisen ilmeen nähtiin tuovan kirkolliseen viestintään selkeyttä ja vaikuttavuutta sekä tasalaatuisuutta eri seurakuntien ja alueiden kesken. Lisäksi vastauksissa tuotiin esille, että samalla kun yhtenäinen ilme toisi yhdenmukaisuutta, siinä voisi olla tilaa paikalliselle versioinnille ja erilaisille kokeiluille, jotka kuitenkin linkittyisivät yhteneväiseen kokonaisuuteen. Yhtenäisempi brändi voisi myös tukea yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sekä sisäisesti että ulkoisesti.  

Yhtenäistä linjaa, mutta liikkumavaraa kaivataan 

Kyselyn vapaissa vastauksissa tuli esille myös se, että tiettyjen erityispiirteiden tulisi saada näkyä yhteisessäkin ilmeessä. Ilmeen tulisi olla muunneltavissa eri yhteyksissä niin, että seurakuntien yksilöllisyys ja paikalliset erityispiirteet eivät häviäisi. Myös tietyille ryhmille tai hankkeille voi olla tärkeää erottua joukosta, vastauksissa muistutettiin. Osa vastaajista oli huolissaan siitä, että yhteinen ilme jäisi liian kliiniseksi tai geneeriseksi.  

Monet muistuttivat myös, että pelkkä yhteinen visuaalinen ilme ei riitä, vaan kirkon yhteisen viestin sisältö on tärkeämpää. Haasteena toisaalta nähtiin myös se, että joillekin yhtenäiseen ilmeeseen liittyminen voisi tarkoittaa, että kirkon eri toimijat ovat ”samalla sivulla” teologisesti, mikä todettiin myös haastavaksi. 

Itseymmärrystä, käyttäjäpersoonia ja visuaalisia vaihtoehtoja 

Kyselyssä etsittiin myös ymmärrystä kirkon luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kirkon tavoitemielikuvasta. Kysyttiin, millainen kirkko on silloin ollut, kun olet ollut kirkosta ylpeä. Vastaukset loivat kuvan avoimesta, turvallisesta, kutsuvasta, rohkeasta ja lämpimästä yhteisöstä. Ja adjektiivit jatkuivat: auttava, suvaitsevainen, rakastava, luotettava, hyväksyvä, helposti lähestyttävä, iloinen, armollinen, hengellinen… 

Brändi- ja ilmetyön tulee ensisijaisesti pohjata kirkon missiolle edistää Jumalan valtakuntaa ja julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana sekä Ovet auki -strategiaan, joka määrittelee kirkon tehtäväksi kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Sen lisäksi kirkossa on suuri määrä nk. kohderyhmätietoa, erilaista tutkimustietoa siitä, mitä kirkosta ajatellaan ja mitä kirkolta toivotaan. Ilmeen ja äänensävyn tulee olla sellainen, että se avautuu ja kutsuu mukaan ihmisiä myös ns. kirkon sisäpiirin ulkopuolelta. 

Tätä kaikkea on alettu syksyn kuluessa pohtia ja työstää. Avoimiin aloitustyöpajoihin osallistui reilu sata viestintäorientoitunutta työntekijää, minkä jälkeen pienemmissä työpajoissa ja kyselyissä on muun muassa jatkettu itseymmärryksen kiteytystä ja luotu käyttäjäpersoonia. Kirkon graafikoiden ryhmä on koonnut vertailuaineistoa ja testaillut erilaisia vaihtoehtoja. 

Projektia vetää Kirkon viestintä, ja sitä vie eteenpäin projektiryhmä, jossa on mukana seurakuntia, seurakuntayhtymiä, yksi työala (sairaalasielunhoito) sekä kirkollinen itsenäinen organisaatio (Kirkon mediasäätiö). Kirkon viestijöiden Teams-tiimissä on Visuaalinen viestintä -kanava, jossa keskustelua käydään koko matkan. 

Työ jatkuu läpi talven. Skarpatun graafisen ohjeiston, kirkon ”design systemin” alun, on tavoitteena olla valmiina kevätkaudella 2024, ja sen vahvistaa osana skarpattua viestintäohjelmaa kirkkohallituksen täysistunto. 

Tervetuloa matkaan kohti yhteistä ilmettä! Tietoa projektin etenemisestä kootaan evl.fi/plussaan. Kysymyksiä, toiveita ja ajatuksia voi lähettää allekirjoittaneelle tai: kirkonviestinta@evl.fi. 

Eeva-Kaisa (Eevu) Heikura
Viestintäjohtaja
Kirkon viestintä

¹ Vahvuusryhmä on vuodesta 2013 kirkon kentällä työskennellyt verkosto, jossa tehdään työtä kirkon yhteisen tavoitemielikuvan kirkastamiseksi. Lue lisää

² Kokonaiskirkollinen viestintäselvitys: Työpanosta suunnattava yhteiseen viestintään ja vuorovaikutukseen – Evl.fi 

³ Brändi-sanan käyttö kirkossa nyppii ymmärrettävästi monia. Brändistä, maineesta ja mielikuvista lisää edellisessä aihetta käsittelevässä Kirkonkello-tekstissä: Sinäkin olet brändinrakentaja – tervetuloa mukaan!