Sote

Kirkko ja hyvinvointialueet

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2023 alkaen 195 kunnalta tai kuntayhtymältä 21 hyvinvointialueelle ja Helsingin kaupungille. Myös pelastuslaitosten tehtävät siirtyivät hyvinvointialueiden vastuulle. Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksella on monia vaikutuksia seurakuntien ja kirkollisten toimijoiden arkeen.

Hyvinvointialueita koskevassa lainsäädännössä seurakunnat tunnistetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävinä yhteistyökumppaneina yritysten ja yleishyödyllisten toimijoiden rinnalla. Hyvinvointialueiden näkökulmasta seurakunnat voivat toimia palveluntuottajina ja kumppanuuspohjaisen yhteistyön tekijöinä. 

Kirkon ja seurakuntien rooli hyvinvointialueilla muodostuu ennen kaikkea kirkon omien arvojen pohjalta. Kuljemme ihmisten rinnalla elämän jokaisessa vaiheessa – olemme läsnä ilossa, surussa ja kriisien keskellä. Haluamme tuoda toivoa ja turvaa sekä rakentaa luottamusta ihmisten arjessa ja suomalaisten yhteiskunnassa. Näin seurakuntien perustoiminta voi liittyä vahvasti osaksi hyvinvointialueiden palvelukokonaisuuksia. On tärkeää, että seurakunnat tarjoavat yhteistyön kättä uusilla hyvinvointialueilla ja osallistuvat aktiivisesti hyvinvointialueiden rakentamiseen jokaisella hyvinvointialueella.

Sote-uudistukseen liittyy edelleen monia avoimia kysymyksiä

Sote-uudistukseen liittyy edelleen monia avoimia kysymyksiä. Monet käytänteet selviävät vasta uudistuksen toimeenpanon yhteydessä. Tässä vaiheessa onkin tärkeää, että seurakunnat ovat aktiivisia omien hyvinvointialueiden käynnistämistyössä ja rakentavat luottamusta paikallisella tasolla. Vain näin seurakuntien rooli ja merkitys tunnistetaan uusilla hyvinvointialueilla.

Hiippakunnat ja hyvinvointialueet Suomen kartalla.

Hiippakuntien sote-yhdyshenkilöt

Turku: Anssi Nurmi, anssi-matti.nurmi@evl.fi

Tampere: Airi Raitaranta, airi.raitaranta@evl.fi  

Oulu: Mirva Kuikka, mirva.kuikka@evl.fi, varalla: Saija Kronqvist, saija.kronqvist@evl.fi   

Mikkeli: Kai Jantunen, kai.jantunen@evl.fi

Porvoo: Mia Anderssén-Löf, mia.anderssen-lof@evl.fi  

Kuopio: Sakari Häkkinen, sakari.hakkinen@evl.fi

Lapua: Terhi Kaira, terhi.kaira@evl.fi

Helsinki: Reijo Liimatainen, reijo.liimatainen@evl.fi  

Espoo: Sirpa Tirri, sirpa.tirri@evl.fi

Materiaaleja

Kirkkohallituksen yleiskirje 1/2022: Kirkko ja hyvinvointialueet

Kirkko ja hyvinvointialueet, power point -esitys, päivitetty 10.5.2023

Perhekeskus

Julkaisu Kunnat ja hyvinvointialueet – merkityksellistä yhteistyötä seurakuntien kanssa

Takaisin sivun alkuun