Strategia soikoon!

”Claimed, gathered and sent; 
Claimed, gathered and sent; 
Claimed, gathered and sent; 
Claimed, gathered and sent!”

Tämä rimpsu – jonka voisi vapaasti kääntää suomeksi vaikkapa ”Kutsuttu, koottu ja lähetetty” – soi usein päässäni vauhdikkaalla ja tarttuvalla gospelmelodialla. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa loru, vaan erään kirkollisen strategian ytimekäs otsikko lauluksi sävellettynä.

Vuonna 2013 olin teologiharjoittelijana New Yorkin suomalaisessa luterilaisessa seurakunnassa. Osallistuimme ohjaajani, paikallisen ulkosuomalaispapin Tiinan kanssa Amerikan evankelis-luterilaisen kirkon New Yorkin hiippakunnan strategiaseminaariin. En muista siitä juuri muuta kuin periluterilaisen kahvitarjoilun kuivakoine kekseineen, konferenssikeskuksen epäilyttävän kokolattiamaton – ja tämän house bandin joka välissä soittaman menevän strategiarenkutuksen. Olin tuolloin viittä vaille valmis teologian maisteri ja erittäin innokas olemaan kutsuttu, koottu ja lähetetty.

Vettä on sittemmin virrannut Hudson-joessa ja New Yorkin hiippakunnan strategia varmasti jo muuttunut, mutta Claimed, gathered and sent elää päässäni rent-free varmasti ikuisesti. (Pahoitteluni finglishistä, ajattelen sen olleen tässä yhteydessä perusteltu strateginen valinta.)

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on siitä poikkeuksellinen organisaatio, että sitä ei oikeastaan ole olemassa, ainakaan sanan maallisessa merkityksessä. Seurakunnat ovat hallinnollisesti itsenäisiä kokonaisuuksia, eikä kokonaiskirkon strategia voi siksi varsinaisesti määrätä paikallisseurakuntien strategioita. Hengellisesti seurakunnat ovat kuitenkin yhtä, ja niiden hengellinen tehtävä tässä maailmassa on yhteinen. Siksi kirkon strategian tarkoitus on auttaa innostumaan kirkon yhteisestä tehtävästä ja hoksaamaan, miten sitä parhaiten edistetään paikallistasolta.

Viime viikolla tulevaa strategiaa käsitteli iltakoulussaan myös kirkolliskokous. Tietääkseni kukaan ei puhjennut strategialauluun, mutta innostusta oli ilmassa. Miten olla kirkkona juuri tässä ajassa, juuri tämän ajan ihmisiä varten?

Strategiatyöskentelyssä on tunnistettu neljä suurta muutosvoimaa, joiden keskellä tämän ajan kirkko elää. Ne ovat sosiaalinen eriarvoistuminen, taloudellisten resurssien väheneminen, hengellinen murros sekä kirkon kulttuurisen aseman muutos. Vaikka ensikuulemalta muutosvoimat saattavat virittää iloisen gospelrenkutuksen sijaan ennemmin perisuomalaiseen mollivoittoiseen valitusvirteen, ovat ne kirkolle myös suuri mahdollisuus. Uuden strategian on tärkeää innostaa – siis innostaa, ei lannistaa – kirkon työn suuntaamiseen suurten murrosten keskellä.

Ajattelen, että muutosvoimiin vastaaminen on kirkolle myös suuri velvollisuus. Etenkin jatkuva sosiaalinen eriarvoistuminen kutsuu, newyorkilaista näkyä mukaillen, kirkkoa kokoamaan rivinsä ja olemaan lähetettynä sinne, missä eniten tarvitaan. Kirkkoa todella tarvitaan tässä ajassa rohkeana rakkauden, ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden puolustajana. Esimerkiksi oman kulttuurisen aseman rippeissä roikkuminen voidaan sen sijaan mieluusti jättää vähemmälle.

Vaikka Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole ollut tapana kirjoittaa strategiasta lauluja, jää hyvä strategia mieleen ilman säveliäkin. Sellainen oli edellinen Ovet auki -strategia, jonka ytimekäs ja konkreettinen nimi painui varmasti ainakin jokaisen työntekijän, luottamushenkilön ja vapaaehtoisen mieleen. Strategia ei tietenkään hetkessä avannut jokaista fyysistä ovea Suomen kirkoissa, mutta se varmasti avasi monta sellaista henkistä ja kulttuurista lukkoa, jotka niitä varsinaisia oviakin ovat pitäneet kiinni. (New Yorkissa, muuten, ne ovat useimmiten auki.)

Vaikken ole enää vastavalmistunut, olen edelleen erittäin innokas olemaan kutsuttu, koottu ja lähetetty. Ja pitämään ovet auki. Ja siihen, mihin ikinä seuraava strategiamme otsikossaan kutsuukaan.

Kirjoittaja on korkeakoulupappi Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa ja Humanistisessa ammattikorkeakoulussa sekä kirkon strategian ohjausryhmän jäsen