Kirkkomme yhteisen strategian eli toiminnan suurten suuntaviivojen pohtiminen ja laatiminen tässä ajassa tuntuu välillä lähes mahdottomalta tehtävältä. Onneksi strategiaa ei minun, eikä sen paremmin kenenkään, tarvitse yksin laatia. Strategiatyötä ohjaavaa pohdintaakin saamme tehdä isolla ryhmällä yhdessä. Yksin ei kenenkään ymmärrys voisi tähän riittää ja yhdessä taas riittävän yhteisen ja jaetun näyn löytäminen on aina hidasta ja haastavaakin.

Strategian pohjalla on tietysti oltava tarkka toimintaympäristön analyysi ja vähintäänkin tutkimusnäyttöön perustuva aavistus siitä, millaisten asioiden keskellä nyt elämme ja millaisia asioita edessämme kenties on tulevina vuosina. Mitä tässä maailmassa siis on meneillään; mikä hiipuu, mikä voimistuu? Tätä kaikkeahan seurakunnan johtajana yritän aistia ja analysoida myös seurakunnan perustyön arjessa. Mikä kutsuu yhä ihmisiä kirkon piiriin, mikä ihmisille on kirkon perinteessä luovuttamatonta ja arvokasta, minkälaiset uudet asiat ja ilmiöt ovat alkaneet ja vahvistumassa seurakuntalaistemme ja alueemme ihmisten elämässä? Miten ja mihin Kristus ohjaa meitä tämän kaiken keskellä? Miten säilyttää aina kirkkaana Jumalan meille antama tulevaisuus ja toivo ja rauhan ajatukset tuhonkin keskellä?

Myönnän, että toiveikkaiden tulevaisuuden ja rauhan näkyjen näkeminen on välillä minulle haastavaa. Välillä minusta tuntuu, että yhtäkkiä kaikki, mihin tällainen keski-ikäinen suomalainen on tässä maailmassa tähän asti luottanut, onkin osoittautunut pelkäksi harhaksi. Ihmiskunta ei näytäkään oppivan virheistään ja kehittyvän koko ajan humaanimmaksi ja viisaammaksi. Ihmisten yhdenvertaisuus ja hyvinvointi eivät etenekään koko ajan kehittyen parempaan suuntaan. Maailman suuret johtajat eivät pelaakaan niillä pelisäännöillä, joihin viimeistään toisen maailmansodan jälkeen uskottiin sitoudutun. Omassa yhteiskunnassamme ei määrätietoisesti enää aina halutakaan auttaa kärsivää, heikkoa tai vaikeuksissa olevaa. Muualta tulevat ihmiset nähdään uhkana ja kulueränä, jopa eriarvoisina ihmisinä kuin ”me”. Vanhuksista ja vammaisista ei ole enää varaa tai aikaa pitää hyvää huolta ja työttömälle tai sairaalle ei vain enää haluta antaa toimeentuloa. Koulutus ja sivistys rapistuvat, oppimistulokset heikkenevät ja kulttuurilla ja taiteella ei enää nähdä itseisarvoa.

Tietyt kristityt tahot tuntuvat väkevästi kääntyneen juuri tätä minulle rakasta suomen ev. lut. kirkkoa vastaan ja ikään kuin rangaistakseen kirkkoa sen ”vääristä” ja ”liian liberaaleista” linjauksista haluavat nyt hajottaa sitä. Kuulen omaa pappiskutsumustani kyseenalaistettavan Jumalan tahdon vastaisena.

Olemme kaikki yhdessä kokeneet lyhyessä ajassa, miten elämämme voi minä tahansa päivänä mullistaa vaikkapa laaja yllättävä pandemia tai sitten sodat, jotka alkavat ja jotka myöskin etenevät ja jatkuvat hyvinkin arvaamattomilla tavoilla. Omassa maassammekin sodan uhka on nyt arkirealismia, eikä enää vain isovanhempiemme läpikäymää historiaa. Joudumme kaikki läpikäymään vaikeat tunteet siitä, mikä läheisiämme ja vaikkapa omia lapsiamme voi lähitulevaisuudessa odottaa. Elämäntapaamme haastavat myös ilmastonmuutos ja monenlaiset työn ja toimeentulon mullistukset. Yhtäkkiä vastassamme voi olla äkkinäisiä hallitsemattomia muutoksia, jotka vievät meiltä elämän edellytykset. Sosiaalisen median, algoritmien ja tekoälyn vaikutuksia itseemme, yhteiskuntaamme ja koko ihmiskuntaan voimme vasta vain arvailla ja kenties itsessämme pikkuhiljaa tunnistaa. Valitettavasti nuo muutokset tuntuvat usein kovin pelottavilta ja negatiivisilta. Tuntuu, että muutumme nyt itsekin niin nopeasti, ettemme voi oikein enää luottaa itseemmekään. Koemme paljon muutoksia yhdessä, mutta reagoimme niihin kaikki hyvin erilaisilla ja välillä näennäisen vastakkaisillakin tavoilla.

Tätä kaikkea edellä kuvaamaani minä näen, kun usein liiaksikin erilaisten mediasyötteiden sokaisemana pessimistinä katselen kirkkomme nykyistä toimintaympäristöä eli koko tätä maailmaa ja sen menoa. Toisaalta sitten taas arjessani seurakuntatyössä ja arkisessa elämässäni näen ja koen kuitenkin jotain ihan muuta. Näen hyvinkin rauhallisen ja turvallisen ja hyvän kotikaupunkini ja oman rakkaan ja lämpimän kotiseurakuntamme, hyvät koulut ja hoivakodit joissa työssänikin vierailen, hyvät lähipalvelut joita itse käytän, iloiset ja rauhalliset kohtaamiset sunnuntaina kirkossa, ihmiset jotka tulevat yhä vaan yhteiseen ehtoollispöytään erilaisista taustayhteisöistään ja uskon käsityksistään riippumatta, rakkaudellisen tunnelman ja jakamisen, hyvähenkiset keskustelut soppalounailla ja kirkkokahveilla messun jälkeen. Jaetun arjen perheaamuissa, piireissä ja arkisilla aterioilla, kohtaamiset kodeissa ja kirkolla elämän taitekohdissa ja juhlissa. Vierellä kulkemisen ja puhumisen voiman vaikeimmilla hetkillä. Vahvan ja vakaan luottamuksen hyvään Jumalaan silloinkin, kun Hän tuntuu vaikenevan ja kätkeytyvän.

Välillä mietinkin, missä se kaikki uutisten ahdistava ilmapiiri ja ihmiset väitetty kahtia-jakautuneisuus ja vastakkaisuus nyt sitten on? Enimmäkseen kun vain rauha ja ilo tuntuu seurakunnassa virtailevan! Toki on huolia ja pelkoja, mutta niiden keskelläkin nimenomaan yhdessä rukoilemme ja laitamme toivomme hyvään Jumalaan. Ja saamme myös aina autettua osaltamme edes vähän muita; diakoniatyössä otetaan ihmisiä vastaan ja annetaan sitä apua mitä voidaan. Kohtaamme, kuuntelemme, juttelemme, kuljemme kriiseissä ja iloissa vierellä ja yhdessä. Nuoret osallistuvat yhä mielellään rippikouluun ja jumalanpalveluksiin ilmestyy koko ajan uusia nuoria aikuisia ja pikkulapsiperheitä. Missä siis kaikki haaste ja kriisi? Missä vastakkainasettelu ja mahdottomuus enää elää yhteydessä?

Epävarmat ajat ovat toki aina saaneet ihmisen kääntymään ikuisen hyvän Jumalamme puoleen ja etsimään kirkoista turvaa. Tämä on tietysti kirkollemme hyvä uutinen ja antaa pohjaa myös tulevien vuosien strategiallemme. Mutta toisaalta yhtäkkiä vaikeisiin aikoihinkin vedoten kirkolta vaaditaan myös tietynlaista puolten ottamista ja joko vääryyksistä vaikenemista tai sitten ehdottoman varmoja vastauksia, joita ei saisi kukaan kyseenalaistaa. Uskonpuhdistuksen uudistus- ja muutospaineissa syntyneessä protestanttisessa kirkossamme, jossa aina on pidetty myös ihmisen järkeä ja vaikkapa tieteen saavutuksia Jumalan lahjoina ja haluttu antaa jokaiselle kristitylle vapaus itse tutkia sanaa ja pohtia Jumalan antamia vastauksia elämäänsä ja tulkita niitä itse, tällaiset vaatimukset tuntuvat välillä oudoilta. Kirkon pitäisi nyt jyrähdellä varmoja vastauksiaan ja luoda jyrkkiä rajoituksia sille, miten ihmisten tulisi elämäänsä elää, jotta voisimme tuntea olevamme oikeassa uskossa ja siten sitten kai paremmassa turvassa? Kirkkoamme haastetaan mm. vaatimalla taas kiistämään naisten täysi ja yhtäläinen ihmisarvo ja vaikkapa oikeus päättää itsenäisesti omasta ruumiistaan ja elämästään tai sitten kiistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen täydet ihmisoikeudet tai vähintään jäsenoikeudet kirkossa. Siis jotta kirkko toisi toisille turvaa ja lohtua, sen pitäisi heittää ulos syntisiksi ja vääränlaisiksi ja vääräuskoisiksi julistamalla toiset? Minusta tämä ei ole mahdollinen vaatimus. Se ei ole rauhan, vaan tuhon ajatus.

Suomen ev.lut. kirkon tulee aina olla ennen kaikkea Kristuksen kirkko ja vastavoima kaikelle sellaiselle pahuudelle, jonka johdosta lähimmäinen kärsii ja joka pyrkii repimään meidät erillemme toisistamme ja Jumalasta. Jumalan hyvyys ja armo on tarkoitettu kaikille, ei vain harvoille ja valituille. Jumalan kuvia ja kaltaisia ovat kaikki ihmiset, eivät vain tietynlaiset. Kristus tulee nähdä joka ikisessä ihmisessä ilman ehtoja ja muttia. Kirkon tulee antaa toivoa syntiselle nimenomaan julistamalla kirkkaasti armon ja rakkauden sanomaa ja Kristuksessa maailmaan tullutta valoa. Kun kirkko toimii ja puhuu yhteiskunnassa, sen on tehtävä se rohkeasti ja profeetallisesti Jeesuksen opetusten valossa ja tarvittaessa noustava äänekkäästi vastustamaan kaikkea vähänkään epäkristillistä ihmisten kohtelua. Jeesuksen näyttämän esimerkin mukaisesti kirkon on kohdattava ja kohdeltava aina kaikkia ihmisiä avoimesti ja yhdenvertaisina. Kirkon on annettava vaikeina aikoina toivoa kaikkea inhimillistä epätoivoa ja siitä kumpuavaa vihaa, väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja sortoa vastaan ja autettava aina sen minkä voimme kaikkia kärsiviä ja heikkoja ja muukalaisia. Vaikeaahan tämä tietenkin meille syntisille ihmisille on, mutta yhdessä ja Jumalan avulla me tähän ehkä yhä ja taas pystymme?

Ehkä tämän strategian tärkein tarkoitus onkin lopulta taaskin vain muistuttaa, että Jumalassa meillä on yhä vahva ja ikuinen turvamme ja toivomme. Tuli mitä tuli ja kävi miten kävi? Ja että meidän pitää aina vain uudelleen löytää Kristus esikuvaksemme kaikessa tässä, minkä keskellä me jokainen tätä inhimillistä ihmisen elämää elämme. Ja että Kristuksessa me voimme löytää myös yhä uudelleen yhteyden toisiimme ja rakkauden toinen toisiamme kohtaan.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” -Jer.29:

Minna Canthin ja tasa-arvonpäivänä 19.3.2026

Kirjoittaja on Männistön seurakunnan kirkkoherra Kuopiossa, ja kirkon strategiaprojektin ohjausryhmän jäsen.

…en tillgänglig och älskande plats för människor i alla åldrar.

I månadsskiftet januari-februari 2026 samlades Ungdomens Kyrkodagar (UK) till sitt årliga möte på stiftsgården Lärkkulla i Karis. Jag hade glädjen att få vara med under en hel lördag och i samband med det involvera de unga beslutsfattarna, som var cirka 170 till antalet, i den strategiprocess som ska leda till att helhetskyrkan från och med nästa år har en ny strategi.

…en blandad och färggrann skara som vill förmedla Jesu kärlek på ett inkluderande sätt. En trygg plats där hopp och ljus finns.

Mötet med dessa unga bekräftade det jag egentligen redan visste: den unga generationen har genomtänkta åsikter, de bryr sig om sin medmänniska och skapelsen, och de vill höras och påverka. Då det blev dags för dem att ordna förändringskrafterna, som strategiarbetsgruppen identifierat, blev det alldeles tyst i det stora auditoriet. Alla som var där ville få sin åsikt noterad.

…en kyrka där alla känner sig välkomna.

Så fortsatte vi med strategimatrisen, där var och en själv fick identifiera stjärnor, änglar, ankare och skyfflar. Blev du nyfiken på dessa, så kan du läsa mera på webbplatsen för kyrkans strategi https://evl.fi/plus/sv/forvaltning-och-ekonomi/strategier/kyrkans-strategi2027-2032/

…en plats där alla har tillit.

Efter att ha presenterat strategiarbetet och tillsammans jobbat kring dessa ovannämnda synvinklar var det dags för UK26 att ta itu med andra frågor i plenum. Men strategiarbetet tog inte slut där, utan jag kunde stanna kvar på utställartorget och möta ungdomarna i pauserna och prata kyrkan framtid. Här kunde de unga också bidra med egna tankar genom att fortsätta meningen Kyrkan år 2033 är…

…innovativ och tillgänglig för alla.

Och vilka fina tankar och texter som vi fick. Några av dem ser du här i textens mellanrum, precis som deras tillblivelse är: i mellanrummet, i pausen, i samtalet. Jag tänker att vi behöver bli bättre på att ta tillvara varandras tankar, funderingar och frågor – sådant som ofta uppstår i det inofficiella mötet. Speciellt gäller det de unga, som inte bara är framtiden, utan som finns bland oss här och nu. Tack för era fina och viktiga bidrag UK26.

…helt fantastisk, och är en av de vardagliga sakerna som är små men ändå räddar världen.

Skribenten arbetar vid Borgå domkapitel och har ett stort intresse för utvecklings- och strategifrågor. Hon är också medlem i styrgruppen för kyrkans strategiprojekt.

Kirkon uuden strategian laatiminen aloitettiin käynnissä olevien muutosvoimien kartoituksella. Muutosvoimia arvioitiin strategiawebinaarissa ja sen yhteydessä toteutetuissa työpajoissa ympäri Suomea. Työpajatyöskentelyissä nousi esiin viisi strategiatyöskentelyn kannalta keskeistä kärkiteemaa. Näitä olivat sosiaalinen eriarvoistuminen, kirkon taloudellisten resurssien väheneminen, hengellisyyden murros sekä kirkon yhteiskunnallisen ja kulttuurisen aseman muutos.

Kirkon strategian 2032 laatiminen käynnistyi kesällä 2025. Strategian valmisteluun kuuluu neljä webinaaria ja työpajaa (Kirkon strategia 2027–2032 – EVL Plus), joiden kautta laajalla joukolla osallistujia on mahdollisuus antaa oma panoksensa strategian laadintaan. Ensimmäinen strategiawebinaari järjestettiin marraskuussa 2025 ja sen aiheena oli ”Mikä muuttaa kirkkoa nyt?” Teemaan johdattelivat strategian ohjausryhmän puheenjohtaja, piispa Mari Parkkinen ja valtiovarainministeriön strategia- ja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen sekä kirkon uutta strategiaa valmistelevan työryhmän ja ohjausryhmän jäsenet.

Webinaarin ja siihen liittyvien työpajojen tarkoituksena oli syventää tilannekuvaa ja pohtia kirkkoon vaikuttavia muutosvoimia. Osana webinaarikutsua oli kehotus kutsua kokoon ryhmä työkavereita tai seurakuntalaisia ja järjestää webinaarin pohjalta oma strategiatyöpaja. Tammikuun puoliväliin annettuun määräaikaan mennessä oli toteutettu yhteensä 23 työryhmää, joissa oli kaikkiaan 132 osallistujaa. Keskimääräinen osallistujamäärä työpajoissa oli seitsemän ja enimmillään niissä oli 14 osallistujaa. Työpajoja oli tätä kirjoitettaessa järjestetty kaikissa hiippakunnissa pois lukien Porvoon hiippakunta. Porvoon hiippakunnan nuoria ja työntekijöitä kuultiin tammikuussa 2026 osana Ungdomens kyrkodagar -seminaarin ohjelmaa. Lisäksi useat työryhmät koostuivat erilaisista kirkon neuvottelukuntien ja toimikuntien jäsenistä.

Työpajatyöskentelyä varten strategiatyöryhmä oli laatinut kaikkiaan 25 niin sanottua muutosvoimakorttia, joihin oli tiivistetty erilaisia aiempaan tietoon pohjautuvia väittämiä kirkkoon vaikuttavista muutosvoimista (Taulukko 1). Työpajoille annettiin niiden pohjalta kolme tehtävää. Ensinnäkin ryhmiä pyydettiin arvioimaan väittämiä ja kirjaamaan ovatko he kyseisistä väittämistä samaa vai eri mieltä. Toiseksi ryhmiä pyydettiin kirjaamaan ”jokerikortille” sellainen muutosvoima, joka näyttäisi laadituista korteista puuttuvan. Kolmanneksi ryhmiä pyydettiin valitsemaan korttien joukosta viisi tärkeintä muutosvoimaa ja kirjaamaan ne ylös tärkeysjärjestyksessä. Niiden joukkoon voitiin lukea myös itse laaditut niin sanotut jokerikortit. Näin saadut kirjaukset kehotettiin lopuksi tallentamaan sähköiseen Webropol-kyselylomakkeeseen.

Taulukko 1. Muutosvoimakortit

VÄITTÄMÄT
1. Kiinnostus kristinuskoa ja kristityn identiteettiä kohtaan on nousussa	14. Kirkon verotulot kääntyvät todennäköisesti laskuun 2030-luvulla ja kirkon taloudelliset resurssit vähenevät
2. Poliittinen vastakkainasettelu lisääntyy ja heijastuu myös kirkon sisälle	15.  Seurakuntien on yhä vaikeampaa saada työvoimaa, jolloin seurakuntalaisten toimijuus korostuu
3. Nuoret aikuiset eroavat kirkosta ja työikäisten kirkkoonkuuluvuus-prosentti on alhaisempi kuin muiden ikäryhmien	16. Kirkon oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä tullaan lähivuosina kyseenalaistamaan
4. Tulevaisuudessa kirkon yhteiskunnalliseen asemaan kohdistuu yhä enemmän muutospaineita	17. Kansalaisten kokema turvallisuudentunne heikkenee, ja ihmiset hakevat turvaa kirkosta
5. Ilmastokriisin eteneminen ja lisääntyvät sään ääri-ilmiöt herättävät ahdistusta, joka kanavoituu myös hengellisiksi kysymyksiksi	18. Kirkolta odotetaan vastakulttuurista roolia suhteessa pinnalliseen kulutus- ja mediakulttuuriin
6. Uskonnollisille yhteisöille ei enää haluta antaa erivapauksia tasa-arvokysymyksissä	19. Moni etsii hengellisyyttä ennemmin sosiaalisesta mediasta kuin kirkon toiminnasta
7. Kansainvälinen turvallisuustilanne heikentyy ja se vahvistaa kirkon roolia suomalaisessa yhteiskunnassa	20. Erot seurakuntien toimintaympäristöjen välillä kasvavat ja haastavat seurakuntia kehittämään omaa selkeämpää profiilia
8. Enää reilut puolet syntyneistä vauvoista kastetaan seurakunnan jäseneksi	21. Digitalisoituminen lisää kysyntää seurakuntien kasvokkain kohtaavalle työlle
9.  Hengellisyys, kokemuksellisuus ja hyvinvoinnin edistäminen limittyvät yhä useammalla ihmisellä toisiinsa ja muuttavat hengellisyyden harjoittamisen kirjoa	22. Seurakuntien vähenevä jäsenmäärä ja tarve hallinnon tehostamiseen ajaa kohti seurakuntarakenteen merkittävää uudistamista
10. Luterilaiset seurakunnat tavoittavat vain pienen osan maahanmuuttajataustaisista kristityistä	23. Ihmisten näkemykset kirkon tehtävästä jakautuvat ja ihmisten toiveet kirkon suhteen eriytyvät
11. Seurakunnan jäsenyys ei enää ole pysyvä, elinikäinen valinta	24. Median suhtautuminen uskonnollisuuteen on muuttunut myönteisemmäksi
12. Hengellisyys monimuotoistuu ja näkemykset kirkon opetuksesta jakautuvat	25. Yhä useampi suomalainen putoaa kyydistä, ja seurakuntien diakonian tarve kasvaa merkittävästi
13. Yhä useampi ihminen haluaisi valita seurakuntansa maantieteellisestä asuinalueesta riippumatta	26. Jokerikortti

Sosiaalinen eriarvoistuminen nousi kärkiteemaksi

Strategiatyöpajoissa oltiin ylivoimaisesti eniten samaa mieltä väittämästä 25: ”Yhä useampi suomalainen putoaa kyydistä, ja seurakuntien diakonian tarve kasvaa merkittävästi.” Yli kaksi kolmasosaa (70 %) työpajoista katsoi olevansa täysin samaa mieltä kyseisestä väittämästä ja lisäksi viidennes oli väittämästä jokseenkin samaa mieltä. Yhdessäkään työpajassa ei oltu väittämästä eri mieltä.

Sama väittämä nousi kärjen tuntumaan myös väittämän tärkeyttä koskevassa kysymyksessä. Työryhmistä 11 eli liki puolet oli nostanut väittämän viiden tärkeimmän kirkkoa koskevan muutosvoiman joukkoon. Myös työpajojen itsensä sanoittamissa jokerikorteissa nousi esiin sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoistumisen teema. Eräässä työpajassa asiaa sanoitettiin näin: ”Sosiaaliturvan leikkaukset ja yleinen turvattomuuden kokemus vaikuttaa nuorten, perheiden ja erityisesti lapsiperheiden elämään.”

Tulos kertoo siitä, että seurakunnissa tunnistetaan laajasti kotitalouksien taloudellisen tilanteen heikentyminen ja sen aiheuttamat monet vaikutukset ihmisten arkeen ja sosiaaliseen elämään.

Taloudellisten resurssien väheneminen näkyy myös kirkossa organisaationa

Strategiatyöpajat nostivat vahvasti esiin myös väittämän 14: ”Kirkon verotulot kääntyvät todennäköisesti laskuun 2030-luvulla ja kirkon taloudelliset resurssit vähenevät.” Yli puolet (52 %) työryhmistä oli väittämästä täysin samaa mieltä ja lisäksi noin neljännes (26 %) jokseenkin samaa mieltä. Kymmenen työryhmää oli lisäksi nostanut sen viiden tärkeimmän muutosvoiman joukkoon. Tulokset kertovat siitä, että kirkossa ollaan laajasti tietoisia taloudellisten paineiden kohdistumisesta myös seurakuntiin ja niiden toimintojen suunnitteluun.

Hengellisyyden murros tunnistettiin laajasti

Strategiatyöpajoissa oltiin myös vahvasti samaa mieltä väittämistä, jotka sivusivat hengellisyyden murrosta suomalaisten keskuudessa. Kahdeksan työryhmää oli nostanut viiden tärkeimmän joukkoon kortin 1: ”Kiinnostus kristinuskoa ja kristityn identiteettiä kohtaan on nousussa.” Lisäksi työryhmistä jopa viisi nosti sen kaikkein tärkeimmäksi kirkon tulevaisuuteen vaikuttavaksi muutosvoimaksi.

Väittämästä oltiin myös laajasti samaa mieltä, sillä 91 prosenttia työryhmistä oli väittämästä vähintään jokseenkin samaa mieltä eikä yksikään ollut siitä eri mieltä.

Kärkeen nousi myös toisenlainen hengellistä murrosta sivua väittämä 9: ”Hengellisyys, kokemuksellisuus ja hyvinvoinnin edistäminen limittyvät yhä useammalla ihmisellä toisiinsa ja muuttavat hengellisyyden harjoittamisen kirjoa.” Kuusi työryhmää oli nostanut sen viiden tärkeimmän muutosvoiman joukkoon ja 91 prosenttia työryhmistä oli vähintään jokseenkin samaa mieltä myös tästä väittämästä.

Näiden korttien työryhmissä saama huomio kertoo siitä, että kirkossa tunnistetaan laajasti suomalaisten keskuudessa käynnissä oleva hengellinen murros. Murros ilmenee sekä kristillisten perinteiden kriittisenä uudelleenarviointina että uudenlaisena kiinnostuksena perinteisiä kristillisyyden muotoja kohtaan.

Muutosten nähtiin heijastuvan kirkon yhteiskunnalliseen asemaan

Noin puolet työryhmistä oli myös täysin samaa mieltä muutosvoimakorteista 11 ”seurakunnan jäsenyys ei enää ole pysyvä, elinikäinen valinta”, 8 ” enää reilut puolet syntyneistä vauvoista kastetaan seurakunnan jäseneksi” ja 20 ”erot seurakuntien toimintaympäristöjen välillä kasvavat ja haastavat seurakuntia kehittämään omaa selkeämpää profiilia”.

Kaikkiaan kahdeksan työryhmää oli myös nostanut kasteiden vähenemistä koskevan kortin 8 viiden tärkeimmän muutosvoiman joukkoon ja kaksi niistä piti sitä kaikkein tärkeimpänä muutosvoimana. Lisäksi viisi työryhmää oli nostanut tärkeimpien viiden muutosvoiman joukkoon myös kortin 3: ”Nuoret aikuiset eroavat kirkosta ja työikäisten kirkkoonkuuluvuusprosentti on alhaisempi kuin muiden ikäryhmien.”

Kaikki mainitut muutosvoimakortit sivuavat tavalla tai toisella kirkon jäsenyyden merkitystä ja jäsenosuuksien yhä suurempia eroja eri väestöryhmissä. Ne kertovat luterilaisen kirkon kulttuurisen merkityksen muutoksesta, joka seuraa siitä, että yhä useammilla paikkakunnilla ja määrätyissä väestöryhmissä enää vähemmistö kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Neljä työryhmää olikin nostanut myös kortin 4, ”tulevaisuudessa kirkon yhteiskunnalliseen asemaan kohdistuu yhä enemmän muutospaineita”, viiden tärkeimmän muutosvoiman joukkoon.

Murroskausi haastaa merkittäviin strategisiin valintoihin

Työpajojen esiin nostamat muutosvoimat koskettavat kirkkoa ja sen opetusta syvällisellä tavalla. Sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen, kirkon taloudellisten resurssien heikkeneminen, hengellisen elämän murros sekä kirkollisten perinteiden muuttuva asema osana suomalaista kulttuuria haastavat kirkkoa kukin omalla tavallaan.

Se, että muutosvoimissa nousee esiin samanaikaisesti sekä hengellisiä, diakonisia että taloudellisiin resursseihin liittyviä teemoja, kertoo käynnissä olevan uskonnollisen elämän murroksen syvyydestä ja teologisesta merkittävyydestä. Juuri murroskaudet ovat kirkon tulevaisuuden kannalta ratkaisevia valintojen ja päätöksenteon paikkoja. Strategian tehtävänä olisi ohjata haastavassa tilanteessa viisaisiin valintoihin ja päätöksiin, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Työryhmien esiin nostamat neljä teemaa kertovat keskeisistä strategisista painopistealueista, jotka on tärkeää pitää jatkotyöskentelyssä mukana.

Kirjoittaja on erityisesti uskontososiologiaan ja suomalaisten uskonnollisuuden muutoksiin erikoistunut tutkija Kirkon tutkimuksessa, ja kirkon strategiatyöryhmän jäsen.

Kun aloitimme kirkon uuden strategian työstämistä, mietin riittäisikö se, että päivitämme hyvän ja kiitetyn voimassa olevan strategian ”Ovet auki”. Tehdään siitä versio 2.0. Kuten koko työryhmä, myös itse päädyin siihen, että se ei riitä. Ehkä merkittävin muutos, joka uudessa strategiassa on huomioitava, on koko elämäämme ja maailmamme muuttuminen entistä epävarmemmaksi. Selkeää analyysia muutoksesta on mahdotonta tehdä. Varmaa lienee vain se, että mennyttä maailmaan on turha kaivata. Olkoon kristillinen toivo uuden strategian tärkeä peruslähtökohta.

Kuuntelin jokin aika sitten KEVA:n edustajan arvioita, miten työntekijöitä eläköityy tulevina vuosina kirkossa, valtiolla ja kunnissa. Kirkolle ei ole uusi tieto, että vuoteen 2034 mennessä 43% sen työntekijöistä eläköityy. Valtiolla luku on 33% ja kunnissa 30%. Kirkon luku on hurja ja vaatii huomiota strategiassa. Kisa uusista työntekijöistä tulee olemaan kova. Kirkon on huolehdittava siitä, että se pitää huolen työntekijöistään ja houkutteleva työpaikka.

On pohdittava palkkatyöväen ja vapaaehtoisten työtehtäviä seurakunnissa, ja itse asiassa myös hiippakunnissa ja kokonaiskirkossa. Seurakunnilla on runsaasti hienoa vapaaehtoistoimintaa ja paljon osaamista siinä. Mutta, mitä lisää ja uutta vapaaehtoisille?

Rohkenen hieman pohtia vapaaehtoistyön filosofiaa ja merkitystä. Vapaaehtoistyön ei aina tarvitse olla sellaista, jossa seurakunta antaa vapaaehtoiselle jonkin tehtävän. Asian voi kääntää painvastaiseksi. Vapaaehtoiselle ei annetakaan tarkkaa listaa tehtävistä, vaan annetaan tilaa ideoida, millaista vapaaehtoistyötä hän haluaa tehdä seurakunnassa. Näin seurakunnan työntekijöiden rooli voikin muuttua tekijöistä mahdollistajiksi ja rohkaisijoiksi.

Tärkeää on, että vapaaehtoistyö ei ole yksinäistä puuhaa. Vapaaehtoistyön merkityksellisyys kasvaa, kun vapaaehtoiset kokevat olevansa osa tiimiä. Vapaaehtoisten kesken tarvitaan yhteisiä kahvihetkiä, keskusteluja ja vapaamuotoista oleskelua. Vapaaehtoistyö on merkityksellistä niin sen tekijälle kuin koko toiminnalle, kun se tarjoaa turvallisen mahdollisuuden toisten tasa-arvoiseen kohtaamiseen. Vapaaehtoistyön merkityksellisyys vahvistuu silloin, kun ihminen kokee, että hänen panoksestaan on hyötyä. Myös vastuuta vapaaehtoistyössä ja myös kirkon ja seurakunnan hallinnossa voisi nykyistä laajemmin jakaa vapaaehtoisille, luonnollisesti heidän niin halutessaan. Vastuu yleensä lisää tehtävän merkityksellisyyttä.

Meillä kaikilla on suuri halu kuulua joukkoon ja olla osa sitä. Vapaaehtoistyö ”seurakunnan turvallisessa porukassa” on suuri mahdollisuus täyttää tämä toive. Vapaaehtoisten avulla on mahdollista myös pienessä määrin helpottaa palkkatyöväen työpainetta. Hyvä kysymys on, missä määrin vapaaehtoisia löytyy? Olen toiveikas. Seurakunnissa on jo nyt hyvä pohja vapaaehtoistoiminnan kasvulle. Osaavia ja vireitä eläkeläisiä on tulevaisuudessa nykyistä enemmän. Kun meistä muodostuu hyvä porukka, vapaaehtoistyö antaa sisältöä elämään. Toisaalta on hyvä muistaa, että väestön ikääntymisen myötä avun ja tuen tarvitsijoita on yhä enemmän. Tässäkin on haastetta seurakunnan vapaaehtoistyölle.

Pohdiskeluni on varmaan monelle tuttua. Strategiassa tällainen pohdiskelu on kirjoitettava käytännön teoksi. Siihen tarvitsemme taikasanoja niin koko kirkon kuin jokaisen seurakunnan strategiaan. Sellaisia taikasanoja, jotka muuttuvat teoiksi seurakunnissa ja kirkon kaikilla tasoilla.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva maakuntajohtaja ja tietokirjailija sekä kirkon strategiaprojektin ohjausryhmän jäsen.