Pertti Rajala

Kun aloitimme kirkon uuden strategian työstämistä, mietin riittäisikö se, että päivitämme hyvän ja kiitetyn voimassa olevan strategian ”Ovet auki”. Tehdään siitä versio 2.0. Kuten koko työryhmä, myös itse päädyin siihen, että se ei riitä. Ehkä merkittävin muutos, joka uudessa strategiassa on huomioitava, on koko elämäämme ja maailmamme muuttuminen entistä epävarmemmaksi. Selkeää analyysia muutoksesta on mahdotonta tehdä. Varmaa lienee vain se, että mennyttä maailmaan on turha kaivata. Olkoon kristillinen toivo uuden strategian tärkeä peruslähtökohta. 

Kuuntelin jokin aika sitten KEVA:n edustajan arvioita, miten työntekijöitä eläköityy tulevina vuosina kirkossa, valtiolla ja kunnissa. Kirkolle ei ole uusi tieto, että vuoteen 2034 mennessä 43% sen työntekijöistä eläköityy. Valtiolla luku on 33% ja kunnissa 30%. Kirkon luku on hurja ja vaatii huomiota strategiassa. Kisa uusista työntekijöistä tulee olemaan kova. Kirkon on huolehdittava siitä, että se pitää huolen työntekijöistään ja houkutteleva työpaikka. 

On pohdittava palkkatyöväen ja vapaaehtoisten työtehtäviä seurakunnissa, ja itse asiassa myös hiippakunnissa ja kokonaiskirkossa. Seurakunnilla on runsaasti hienoa vapaaehtoistoimintaa ja paljon osaamista siinä. Mutta, mitä lisää ja uutta vapaaehtoisille?  

Rohkenen hieman pohtia vapaaehtoistyön filosofiaa ja merkitystä. Vapaaehtoistyön ei aina tarvitse olla sellaista, jossa seurakunta antaa vapaaehtoiselle jonkin tehtävän. Asian voi kääntää painvastaiseksi. Vapaaehtoiselle ei annetakaan tarkkaa listaa tehtävistä, vaan annetaan tilaa ideoida, millaista vapaaehtoistyötä hän haluaa tehdä seurakunnassa. Näin seurakunnan työntekijöiden rooli voikin muuttua tekijöistä mahdollistajiksi ja rohkaisijoiksi. 

Tärkeää on, että vapaaehtoistyö ei ole yksinäistä puuhaa. Vapaaehtoistyön merkityksellisyys kasvaa, kun vapaaehtoiset kokevat olevansa osa tiimiä. Vapaaehtoisten kesken tarvitaan yhteisiä kahvihetkiä, keskusteluja ja vapaamuotoista oleskelua. Vapaaehtoistyö on merkityksellistä niin sen tekijälle kuin koko toiminnalle, kun se tarjoaa turvallisen mahdollisuuden toisten tasa-arvoiseen kohtaamiseen. Vapaaehtoistyön merkityksellisyys vahvistuu silloin, kun ihminen kokee, että hänen panoksestaan on hyötyä. Myös vastuuta vapaaehtoistyössä ja myös kirkon ja seurakunnan hallinnossa voisi nykyistä laajemmin jakaa vapaaehtoisille, luonnollisesti heidän niin halutessaan. Vastuu yleensä lisää tehtävän merkityksellisyyttä. 

Meillä kaikilla on suuri halu kuulua joukkoon ja olla osa sitä. Vapaaehtoistyö ”seurakunnan turvallisessa porukassa” on suuri mahdollisuus täyttää tämä toive. Vapaaehtoisten avulla on mahdollista myös pienessä määrin helpottaa palkkatyöväen työpainetta. Hyvä kysymys on, missä määrin vapaaehtoisia löytyy? Olen toiveikas. Seurakunnissa on jo nyt hyvä pohja vapaaehtoistoiminnan kasvulle. Osaavia ja vireitä eläkeläisiä on tulevaisuudessa nykyistä enemmän. Kun meistä muodostuu hyvä porukka, vapaaehtoistyö antaa sisältöä elämään. Toisaalta on hyvä muistaa, että väestön ikääntymisen myötä avun ja tuen tarvitsijoita on yhä enemmän. Tässäkin on haastetta seurakunnan vapaaehtoistyölle. 

Pohdiskeluni on varmaan monelle tuttua. Strategiassa tällainen pohdiskelu on kirjoitettava käytännön teoksi. Siihen tarvitsemme taikasanoja niin koko kirkon kuin jokaisen seurakunnan strategiaan. Sellaisia taikasanoja, jotka muuttuvat teoiksi seurakunnissa ja kirkon kaikilla tasoilla.