Vapaaehtoistoiminnan tutkimus 2024 ja muuta materiaalia

Kansalaisareena, Kirkkohallitus ja Opintokeskus Sivis teettivät maaliskuussa 2024 Taloustutkimuksella Vapaaehtoistyö Suomessa -kyselyn. Sen mukaan vajaa puolet vastaajista on tehnyt vapaaehtoistyötä viimeisen vuoden aikana. Tutkimus on toteutettu edellisen kerran vuonna 2021. Silloin 47 % oli tehnyt vapaaehtoistyötä edeltävän vuoden aikana.

Vapaaehtoistehtäviä oli tehty edellisen vuoden aikana eniten ikäihmisten parissa. Edellisessä tutkimuksessa vuonna 2021 seniorit ja ikäihmiset olivat vasta viidennellä sijalla. Muista toimialoista lapset ja nuoret, asukas-, asuinalue- ja kylätoiminta sekä liikunta ja urheilu ovat suosituimpia vapaaehtoisten parissa. 

Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti sitä tekevien hyvinvointia. Kyselyyn vastanneista vapaaehtoistoimintaan osallistuneista 63 % kertoi vapaaehtoistoimintaan osallistumisen vaikuttaneen myönteisesti elämäänsä. Vapaaehtoistoiminta koettiin myös mahdollisuutena vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin (50 % vastaajista) ja väylänä pääsyyn itselle tärkeään yhteisöön (46 %).  

Suomalaiset ovat innokkaita vapaaehtoistoimijoita: suuri osa (41 %) aikoo tehdä kolmen vuoden päästä yhtä paljon vapaaehtoistehtäviä kuin nyt ja 20 % aikoo lisätä osallistumistaan nykyisestä. Varsinkin nuoret näkevät osallistuvansa vapaaehtoistoimintaan lähitulevaisuudessa paljon: sekä 15-24-vuotiaista että 25-34-vuotiaista reilu kolmasosa arvioi osallistuvansa yhtä paljon ja lähes kolmasosa osallistuisi enemmän kuin nyt.  

Vapaaehtoistoimintaan halutaan tulevaisuudessa osallistua kasvokkain. Etänä, netissä tai puhelimitse osallistuvien osuus on laskenut edellisestä tutkimuksesta (11 %) viiteen prosenttiin ja kasvokkain osallistuvien noussut edellisen tutkimuksen 56 prosentista tuoreen kyselyn 65 prosenttiin. 30 % aikoo osallistua sekä etänä että kasvokkain toteutuvaan vapaaehtoistoimintaan yhtä paljon. Eniten kasvokkaista kohtaamista eri ikäryhmistä kaipaavat nuoret. 

. Vapaaehtoistyo_tutkimusraportti_2021.pdf (kansalaisareena.fi).

Vapaaehtoistyö.fi kysely 2022. Kysely on toteutettu osana Kirkkopalvelut ry:n ja Kansalaisareena ry:n yhteisen Vapaaehtoistyö.fi-palvelun kehitystä. Vapaaehtoisten-kysely-2022-perusraportti.pdf (kansalaisareena.fi)

Laskelma Vapaaehtoistyön arvosta Suomessa. Laskelman on tehnyt Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén. Vapaaehtoistyon-arvo-Suomessa_laskelma_2023_Jukka-Hoffren.pdf (kansalaisareena.fi)

Kansalaisareenan sivuilta löytyy paljon materiaalia oman seurakunnan vapaaehtoistoiminnan tueksi. Tutkimukset ja selvitykset – Kansalaisareena 

Muuta materiaalia

Olipa vapaaehtoisen tai kirkon työntekijän oma ajatus sielunhoidosta millainen tahansa, tämän julkaisun tavoitteena on selkeyttää ja jäsentää vapaaehtoisen sielunhoidon käsitettä. 390Vapaaehtoisuuden moninaisuus (evl.fi)

Raision seurakunnan ja Arkkihiippakunnan kirja  Hyvää sulle, hyvää mulle-vapaaehtoistyön laatukäsikirja 1.0:n on hyvä ja perustavanlaatuinen kirja vapaaehtoistoiminnasta seurakunnassa. 95a0d41d-hyvaa-sulle-hyvaa-mulle-vapaaehtoistoiminnan-laatukasikirja-e-kirja_1.pdf (arkkihiippakunta.fi)

Vapaa! – Fri! -hanke. Oikeusministeriössä on käynnistetty sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimaan kansalliseen ikäohjelmaan 2030 liittyvä ja oikeusministeriön koordinoiman demokratiaohjelman 2025 toimeenpanoa tukeva Vapaa! – Fri! -hanke, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa vapaaehtoistoiminnan asemaa ikääntyvässä yhteiskunnassa. Hankkeen avulla on tarkoitus lisätä ymmärrystä vapaaehtoistyöstä ja sen merkityksestä. Lisäksi hankkeessa edistetään vapaaehtoistyötä tukevien rakenteiden sekä foorumien luontia eri toimijoiden yhteistyön parantamiseksi yli sektorirajojen sekä vahvistetaan esimerkiksi kuntien, maakuntien, järjestöjen ja muiden kansalaistoimijoiden yhteistyön mahdollisuuksia. Lisäksi hankkeen hyötynä on vapaaehtoistyön tekemiseen kohdistuvien lainsäädännöllisten tai hallinnollisten esteiden tunnistaminen ja ratkaisujen selvittäminen esteiden poistamiseksi. Hankkeesta tuotetaan julkinen loppuraportti. RAPORTTI_20220704101045.pdf (hankeikkuna.fi

Takaisin sivun alkuun