Partio on kansainvälinen nuorisoliike, jonka jäsenet edustavat monia uskontoja ja kirkkokuntia. Suomessa noin 70 prosenttia partiolaisista kuuluu lippukuntiin, joiden taustayhteisönä on evankelis-luterilainen seurakunta.

Partiotoiminta kuuluu seurakuntien nuorisotyöhön. Lähes joka seurakunnassa on partiotyöstä vastaava työntekijä.

Partion ydinasioita ovat toiminta luonnossa, elämykset ja seikkailut, tekemällä oppiminen, yhdessä päättäminen ja henkilökohtainen kehitys. Partiolaisen lupaus on: ”Tahdon rakastaa Jumalaani ja lähimmäistäni, isänmaatani ja ihmiskuntaa toteuttaen elämässäni partioihanteita.”

Partiolaisen ihanteet ovat kehittää itseään ihmisenä, kunnioittaa toista ihmistä, auttaa ja palvella muita, tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa, rakastaa ja suojella luontoa, olla uskollinen ja luotettava, rakentaa ystävyyttä yli rajojen ja etsiä elämän totuutta.

Partion voi aloittaa aikaisintaan 7-vuotiaan a. Partiolaisten ikäryhmät ovat nuorimmasta vanhimpaan: sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat. Nämä kuuluvat lippukuntaan, joka on partiotoiminnan perusyksikkö. Lippukunnat kuuluvat partiopiireihin, jotka puolestaan muodostavat keskusjärjestön Suomen Partiolaiset, jota johtaa jäsenkokouksen valitsema partioneuvosto.

Kansainvälisellä tasolla liikkeen muodostavat Partiotyttöjen Maailmanliitto (WAGGGS) ja Partiopoikien Maailmanjärjestö (WOSM).

Ensimmäinen partioleiri pidettiin vuonna 1907 Englannissa. Suomeen ensimmäiset ryhmät perustettiin vuonna 1910 ja yhteinen kattojärjestö Suomen Partiolaiset ry vuonna 1972.

Tule mukaan – Partio
Suomen partiolaiset ry

Takaisin sivun alkuun