Uushenkisyydestä konservatiiviseen kristillisyyteen

Uushenkisyydestä kristinuskoon siirtyneiden naisten kokemukset ravistelevat yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä uskonnollisesta kääntymyksestä. Opinnäytetyön tulokset kertovat, että juuri kristinusko tarjoaa kaivattua kokemusta vakaudesta ja turvasta heijastellen samalla laajempaa arvojen, identiteetin ja uskonnollisuuden muutosta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Suomalainen uskonnollisuus on murroksessa. Tämä on kotimaisessa uskontotieteen tutkimuksessa todettu vahva suuntaus, joka on näkynyt erityisesti liikkeenä kohti järjestäytymätöntä hengellisyyttä ja henkisyyttä. Viime vuosina uushenkisyyden ja vapaamuotoisen, omaehtoisen hengellisyyden rinnalla on ilmennyt uudenlainen kiinnostus kristinuskoa kohtaan. Tämä muutos on näkynyt erityisesti nuorten miesten kohdalla, mutta aivan viimeaikainen tutkimus osoittaa, että myös tytöt ovat yhä kiinnostuneempia kristinuskosta. Vuoden 2025 alussa julkaistun rippikoululaisten uskontosuhdetta tarkastelevan tutkimuksen mukaan nuoret sukupuolesta riippumatta näyttäisivät olevan entistä sitoutuneempia kristinuskoon ja sen opetuksiin. Tällaiset tulokset näyttävät kenties aluksi yllättäviltä, mutta mielestäni ne ovat olleet jopa odotettavissa.

Kun ryhdyin syksyllä 2023 kirjoittamaan pro gradu -tutkielmaani Turun yliopiston uskontotieteellisessä tiedekunnassa, tiesin heti tahtovani tarkastella uushenkisyydestä kristinuskoon siirtyneiden naisten kokemuksia. Vaikka ilmiö ei ollut erityisen näkyvä tai valtavirtaistunut, se oli kuitenkin esiintynyt harvakseltaan sosiaalisen median kanavissa sekä yksittäisissä artikkeleissa. Aihe kiehtoi minua valtavasti. Keitä nämä naiset olivat? Miksi he olivat jättäneet uushenkisyyden ja uushenkisten käytänteiden harjoittamisen taakseen? Minkä vuoksi he puhuivat niin ankaralla sävyllä uushenkisestä elämänvaiheestaan? Miksi juuri kristinusko?

Miksi uushenkisyydestä siirrytään kristinuskoon?

Haastattelin opinnäytetyöhöni viittä uushenkisyyden hylännyttä naista, jotka olivat lähivuosien aikana kääntyneet kristinuskoon. Kaksi naisista kuului haastatteluhetkellä Ortodoksiseen kirkkoon ja yksi pieneen ja itsenäiseen luterilaiseen kirkkoon. Kaksi haastateltavistani ei tarkentanut omaa kotiseurakuntaansa. Yhteistä kaikille kuitenkin oli kääntyminen konservatiiviseksi ymmärrettyyn uskonnolliseen yhteisöön, joka dogmeiltaan erosi merkittävästi vapaamuotoisesta uushenkisyydestä.

Jos uushenkisyys perinteisesti määritellään yksilökeskeiseksi henkisyyden harjoittamiseksi, johon kuuluu keskeisesti holistisuus, hengellisen kasvun tavoittelu sekä erilaisten katsomusten ja hengellisten näkemysten ja oppien yhdisteleminen, olivat kaikki haastattelemani naiset olleet vahvasti uushenkisiä. Heidän kokemuksiaan leimasi toimijuus, joka ilmeni muun muassa uushenkisenä yrittäjyytenä sekä jatkuvana etsintänä, joka asettuikin määrittelemään niin uushenkistä kuin kristillistä maailmankuvaa ja identiteettiä. Lopulta uushenkisyys ei kuitenkaan näyttänyt tarjoavan sellaisia vastauksia ja selityksiä, joita sen piiristä etsittiin. Tutut käytänteet eivät tuottaneetkaan toivottua oloa tai lopputulosta, vaan niitä kyseenalaistettiin ja niihin petyttiin.

Oli yllättävää, että kääntymiskertomukset noudattelivat melkein poikkeuksetta varsin samankaltaista kaavaa. Uushenkisyyteen pettyminen tai oman maailmankuvan kyseenalaistaminen johti neljällä viidestä haastateltavasta äkilliseen uskoontuloon, toisin sanoen yhtäkkiseen kokemukseen, jonka aikana tunnettiin jumalallista rakkautta tai taivaalliseksi kuvattua rauhantunnetta. Tällainen kokemus ikään kuin katkaisi kamelin selän. Uushenkisyys ja vanha minä hylättiin, tarot-kortit poltettiin, kristallit viskattiin mereen ja pitkään toimineet yritykset lakkautettiin. Oma toimijuus annettiin Jumalan käsiin, mikä haastattelemilleni naisille tarkoitti uushenkisyyden aikana koetusta raskaasta vastuuntunnosta luopumista. Enää ei tarvinnut itse olla itsensä parantaja, opettaja tai suojelija. Riitti, että uskoi.

On kiinnostavaa, että naiset, joiden vahva toimijuus oli määritellyt uushenkistä elämänvaihetta, kiinnostuivat kaikki sukupuolirooleihin perustuvista perinteisistä, konservatiivisiksi ymmärretyistä kristillisyyden muodoista. Kun aikaisemmat vastauksia antaneet käytänteet yhtäkkiä hylättiin, kaivattiin tapojen ja toimien tilalle jotakin uutta. Ja kun uushenkisyys oli kiinnostanut juuri vapautensa vuoksi, löytyikin uskoontulon jälkeen rauha ja turva konservatiivisuudesta, ohjeista ja kristinuskon sisäisistä normeista. Uushenkisyydessä tavoittamattomiin jääneet yhteisöllisyys ja selkeys korostuivat.

Radikaali ratkaisu yhteiskunnalle, helpottava muutos yksilölle

Kristinuskoon kääntyminen näyttää radikaalilta ratkaisulta yhteiskunnassa, jossa uskonnollisten arvojen toivotaan pikemminkin pysyvän neljän seinän sisällä kuin tulevan osaksi julkista keskustelua. Nuorten miesten kiinnostus uskonnollisuutta kohtaan on kasvanut melkein samanaikaisesti arvojen konservatiivistuessa. Kenties sama on hiljalleen todettavissa myös naisten kohdalla? Haastattelemani entiset uushenkiset olivat iältään 30–50-vuotiaita. He eivät olleet samaa ikäryhmää kuin aikaisemmin mainitsemani suomalaistutkimuksen rippikouluikäiset nuoret. Tästä huolimatta liike uushenkisyydestä kristinuskoon osoittaa selkeää yhtäläisyyttä jo havaittuun uskonnollisten ja yhteiskunnallisten arvojen muutokseen.

Uushenkisyyden lisäksi haastateltavien todettiin luopuvan liberaaleista ja jopa feministisistä uskomuksista, jotka uskoontulon yhteydessä korvattiin patriarkaaliseksi koetun kristinuskon dogmeilla. Tämän muutoksen myötä kääntyminen ei jäänyt vain katsomukselliseksi muutokseksi, vaan kokonaisvaltaiseksi identiteetiksi: konservatiivisuus ulottui uskon ulkopuolelle, ja kristillinen identiteetti asettui vastustamaan liberaaliksi ja sekulaariksi ymmärrettyä yhteiskuntaa. Uushenkisyyden turmeleva vaikutus ulottui joka puolelle ja vain kristinuskon piiristä saatettiin löytää sellainen vapaus ja turva, jota aikaisempi individualistinen maailmankuva ei ollut tarjonnut. Uudessa, strukturoidussa uskonnollisessa maailmankuvassa järjestys ja selkeys asettuivat edistämään samalla myös kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Juuri kristinusko muodostui naisille lopulliseksi päämääräksi, turvasatamaksi ja hengähdystauoksi. Jumalan luokse löytäminen ei ollut polkuna helppo, mutta päämäärää kuvattiin matkaa tärkeämpänä. Merkityksellisintä oli usko juuri nyt. Ja kuten uushenkisyys aikanaan, läpäisi kristinusko nyt arjen loputtoman kokonaisvaltaisesti. Siitä tuli silmälasit, joilla elämää katsottiin ja joiden kautta olemassaoloa tulkittiin.

Siirtymä kristinuskoon peili yhteiskunnalliselle muutokselle?

Ilmiö kuitenkin haastaa myös evankelisluterilaista kirkkoa. Entiset uushenkiset eivät olleet erityisen kiinnostuneita evankelisluterilaisesta kristillisyydestä tai kirkon toiminnasta. Kriittinen suhtautuminen kansankirkkoon ei myöskään ole uutta konservatiivikristittyjen piireissä. Evankelisluterilainen kirkko koetaan liian liberaalina, joustavana ja arkipäiväisenä. Kokemuksellisuutta ja elävää uskoa etsivälle karismaattisemmat seurakunnat saattavat olla luonteva vaihtoehto. Autenttisuuden kaipuu taas voi ohjata esimerkiksi ortodoksisuuden pariin.

Esitän varovaisen arvion siitä, miten liike uushenkisyydestä kristinuskoon näyttäytyy samanaikaisesti sekä modernin yhteiskunnan arvojen vastustamisena että dynaamisena liikkeenä kohti laajempaa uskonnollista ja kulttuurista muutosta. Kääntymiskokemukset kertovat paitsi yksilön hengellisestä etsinnästä myös suomalaisen uskonnollisuuden muutoksesta polarisoituvassa maailmassa. Koronapandemia ja sen jälkimainingit toivat mukanaan uudenlaista henkistä ja hengellistä etsintää. Uskon kuitenkin, että uushenkisyydestä kristinuskoon kääntymisen taustalla vaikuttavat myös laajemmat arvomuutokset sekä aikamme yhteiskunnallinen epävarmuus. Sodat ja epävakaa maailmantalous saattavat heikentää yksilön uskoa omaan voimaansa, mikä tekee vakauden ja varmuuden etsimisen kaikkivoipaisesta Jumalasta ymmärrettäväksi.

Lähteet ja kirjallisuus

Hjelm, Titus. 2022. Maallistuminen, uushenkisyys ja ”tahto uskontoon”: Uskontososiologian trendeistä. Teoksessa Uushenkisyys, toimittaneet Tiina Mahlamäki ja Minna Opas. 75–93. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Peltonen, Viivi. 2024. Uushenkisyydestä kristinuskoon – Suomalaisnaisten etsijyys ja kokemukset (pois)kääntymisestä. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto.

Porkka, Jouko ja Kati Tervo-Niemelä. 2024. “Poikien usko vahvistunut edelleen — Seuraavatko tytöt perässä? Pitkittäistutkimus rippikoulunuorten suhteesta kristilliseen uskoon ja rippikoulun vaikutuksesta siihen”. Uskonto, katsomus ja kasvatus 4 (1); 58–81. https://journal.fi/ukk/article/view/154948.

Salminen, Veli-Matti ja Niko Huttunen. 2022. Johdanto. Teoksessa Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa, toimittaneet Veli-Matti Salminen ja Niko Huttunen. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 137. 5–14. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus.

Sohlberg, Jussi. 2022. Uushenkisyyteen liittyvien näkemysten kannatus 2000-luvulla kyselytutkimusten valossa. Teoksessa Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa, toimittaneet Veli-Matti Salminen ja Niko Huttunen. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 137. 258–290. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus.

Vuola, Elina ja Inkeri Tellervo. 2019. The Mother of God in Finnish Orthodox Women´s Piety: Converted and Skolt Sámi Voices. Teoksessa The Oxford Handbook of Mary, toimittanut Chris Maunder. 195–212. Oxford: Oxford University Press.

Kirjoittaja

Viivi Peltonen, FM