Kaikki artikkelit

19.2.2024

Diakoninen kirkko

Kolme ihmistä seisoo vastakkain. Jokaisella on kädessään suuri vihreä vaahtomuovikäsi, jossa on Kirkon diakonian logo.

Jeesuksen esimerkin ja opetusten mukaisesti lähimmäisen palveleminen, kreikaksi diakonia, on kirkon tuntomerkki ja luovuttamaton tehtävä. Niin kutsuttu Jeesuksen tehtävänjulistus (Luuk. 4:18-19) on kirkon ja sen jäsenten tehtävänjulistus: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta”.

Diakoniasta voidaan puhua kahdessa merkityksessä. Ne on hyvä erottaa toisistaan. Toisaalta sillä tarkoitetaan yhtä kirkon työmuodoista, diakoniatyötä. Tällöin sillä tarkoitetaan diakonian ammattilaisten eli diakoniatyöntekijöiden tekemää työtä. Selvyyden vuoksi suositetaan, että diakoniatyö-termiä käytettäisiin viittamaan tähän ammatilliseen työhön. Toisessa, laajemmassa merkityksessä, diakonialla tarkoitetaan koko kirkon, sen jäsenten ja työntekijöiden, yhdessä jakamaa tehtävää ja elämäntapaa.

Diakoninen kirkko:

  • auttaa ja tukee haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä,
  • toimii oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolesta,
  • rakentaa hyvää elämää edistäviä yhteisöjä sekä
  • varjelee luomakuntaa.

Kirkon ja sen seurakuntien tavoitteena on innostaa ja varustaa jäseniään toteuttamaan lähimmäisenrakkautta ja edistämään ihmisarvoista elämää. Diakoninen kirkko tunnistaa yhteiskunnallisia epäkohtia, välittää tietoa niistä yhteiskunnallisille päättäjille ja edistää yhdessä muiden toimijoiden kanssa hyvinvointia.

Palaa takaisin

Tietoa diakoniasta
Takaisin sivun alkuun