”What would Jesus do?”

Viime vuonna alkanut koko kirkon uuden strategian mietintä on ollut innostava ja mielekäs näköalapaikka ja myös viestinviejän paikka perusseurakuntatyön kentältä kirkon pääkallopaikalle. Aika, jota olemme eläneet viime vuonna ja nyt parhaillaan, on ollut hyvin erikoinen. Se on haastanut koko maailmaa, yhteiskuntaamme ja myös meitä kirkon työntekijöitä.

Strategian alussa pohditut aikamme muutosvoimat ovat muokkautuneet jo vuodenkin aikana ja tulevaisuuden ennustaminen vuosille 2027-2032 tuntui alussa vaikealta. Jotkin ajatukset ja teemat ovat kuitenkin kirkastuneet tässä prosessissa. Tässä strategiatyöskentelyssä olen iloinnut valtakunnallisista strategiawebinaareista, joissa strategiatyöskentelyä on avattu mahdolliseksi myös luottamushenkilöille, seurakuntien työntekijöille ja seurakuntalaisille. Erityisesti olen iloinnut webinaarien jälkeisistä jatkotyöskentelyiden tuotoksista. On ensiarvoisen tärkeää, että kentän ääntä kuullaan ja seurakuntien todellisuus ja näkökulmat tuodaan esiin yhteistä tulevaisuutta pohtiessa.

Strategiateemojen kolmen kärki

Työskentelyistä on noussut hyviä ja tärkeitä teemoja, joista kolmen kärkenä sosiaalinen eriarvoistuminen ja kirkon diakoninen rooli, kansalaisten turvallisuuden vahvistaminen ja seurakunnan jäsenyyden merkityksen muutos. Keskityn tässä kirjoituksessani nyt erityisesti ensimmäiseen, tärkeimmäksi koettuun eli siihen, että yhä useampi suomalainen putoaa kyydistä ja mitä se tarkoittaa kirkossa, diakoniassa ja kirkon diakonisessa roolissa.

Kirkon diakoniatyön asiakaskohtaamisten määrä on nousujohteinen, ollut jo pitkään. Diakoniatyöntekijöiden talousvastaanotoille tulee nykyään yhä enenevässä määrin työssäkäyviä ihmisiä, lapsiperheitä ja eläkeläisiä, jotka aikaisemmin ovat pärjänneet omillaan. Hallituksen tekemät rajut muutokset yhteiskunnan tukirakenteisiin, mm. asumistuen ja lapsikorotusten leikkaukset ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen ja lääkekustannusten alku- ja vuosiomavastuun korottaminen näkyvät rajusti ihmisten kukkarossa ja mielessä. Varsinkin huonotuloisimpien ja heikommassa asemassa olevien ihmisten heikentyneessä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Mielenterveyspalvelut ja päihdekuntoutus ovat hyvinvointialueilla, varsinkin pohjoisessa, heikoilla kantamilla. Hyvinvointialueiden työntekijät ohjaavat asiakkaita diakoniatyöntekijöiden luokse, koska heillä ei ole aikoja, mitä antaa. Tällä hetkellä tuntuu, että yhteiskunnassamme köyhät köyhtyvät, heikot murtuvat ja itsekkyys, oma napa-ajattelu, vääryys ja valhe kukoistavat. Kirkolta tarvitaan nyt vastaliikettä, vastavoimaa!

Köyhien hätä ja heikoimmasta huolehtiminen kärkeen

Nyt on kirkon aika nostaa esiin köyhien hätää ja heikommasta huolehtimista. Tämä sama ajatus on tullut myös muilta strategiaprosessiin osallistuneilta läpi koko Suomen. Diakoninen kirkko puolustaa jokaisen ihmisen luovuttamatonta ihmisarvoa ja auttaa ihmistä, Jumalan kuvaa, kokonaisvaltaisesti. Jos heikomman auttaminen ja ihmisarvoisen elämän puolustaminen unohtuu meillä ja laitamme resurssit vain Suomen suurimman mukavien tapahtumien järjestäjän roolin nostattamiseen, olemme kaukana Jeesuksen antamasta esimerkistä toimia maailmassa!

Raamatussa köyhät mainitaan usein erityisenä huolenpidon kohteena ja heidän auttamisensa on kristillisen etiikan ytimessä. Matteuksen evankeliumissa Jeesus muistuttaa meitä kohtaamaan toinen toisemme, myös ne köyhimmät ja kurjimmat auttavaisin mielin ja teoin. Auttamatta ja kohtaamatta jättäminen vie kristityn väärälle polulle.

’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ »Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ »Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ »Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.» (Matteus 25:34-46)

Mitä Jeesus tekisi?

Otsikkoni kysymys, ”Mitä Jeesus tekisi?” tulee kohti tässä hetkessä. Jeesus liikkui ja viihtyi tavallisen kansan parissa, kalastajien, naisten, lasten, syntisten, muiden hyljeksimien, eri heimoon kuuluvien. Jeesus auttoi ihmisiä, ruokki, paransi, opetti, antoi toivoa ja toi armoa ihmisille. Myös meidän on kirkossa autettava ihmisiä, ruokittava nälkäisiä, parannettava särkyneitä, kerrottava armahtavasta Jumalasta, luotava toivoa ja tulevaisuususkoa Jumalassa! Ei se sen vaikeampaa ole!

Jeesus kulki myös valtaapitävien parissa. Hän julisti väärän vääräksi, puhdisti temppelin, julisti Jumalan sanaa ja totuutta fariseuksille ja kirjanoppineille ja myös maallisille hallitsijoille. Myös meille kirkkona on nyt tullut aika puhua rohkealla äänellä Jumalasta, aika ottaa rohkeasti kantaa ja aika puolustaa heikompaa lähimmäistämme ja sitä mikä on oikein. Aika vaatia kohtuullisuutta ja armahtavaisuutta yhteiskuntaamme. Sitä Jeesuskin tekisi!
Sellaisen kirkon minä haluaisin! Kirkon, jossa viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja kukaan ei jää yksin ja ilman apua. Rohkea ja radikaali uskon, toivon ja rakkauden julistaja vetää ihmisiä puoleensa. Jumalalle tärkein on ihminen, siksi diakonisen kirkon keskiössä on oltava Jumalan lisäksi ihminen. Ihmisen rinnalla kulkeminen, kuuleminen, kohtaaminen ja konkreettinen auttaminen. Kaikki muu hyvä tulee sitten sen seurauksena.

Kirjoittaja on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan johtava diakoniatyöntekijä ja Kirkon strategian ohjausryhmän jäsen.