Kaikki artikkelit

22.2.2024

Vertaiskehittäjät toimivat diakonian kehittämisen sparraajina

Oman työn ”tutkimisessa” on välillä hyvä olla mukana myös ulkopuolista tukea. Vertaiskehittäjä on työyhteisön ulkopuolelta tuleva kumppani, mutta kuitenkin niin sanotusta sisäpiiristä tarjoten tukea kehittämiseen.

Oman työn ”tutkimisessa” on välillä hyvä olla mukana myös ulkopuolista tukea. Vertaiskehittäjä on työyhteisön ulkopuolelta tuleva kumppani, mutta kuitenkin niin sanotusta sisäpiiristä tarjoten tukea kehittämiseen.

Vertaiskehittäjä voi olla 3-5 päivän ajan kollegiaalisena apuna ja tukena siihen sovittavana ajankohtana. Kyseessä on siten lyhyehkö täsmäapu johonkin ajankohtaiseen kehittämishaasteeseen. Vertaiskehittäjä ja seurakunnan diakoniatyöntekijät sopivat vertaiskumppanuuden tavoitteista ja kestosta.

Vertaiskehittäminen on vastaanottavalle seurakunnalle maksutonta. Kehittäjäkumppanuus voi toteutua livetapaamisilla tai etänä tai näiden yhdistelmänä. 

Vertaiskehittäjät toimivat sparraajina ja arjen työn peileinä sekä kehittämisen tukijoina diakoniatyöntekijöille. Muutos voi olla vanhasta luopumista, oman työn puntarointia, uuden opettelua, korjausliikkeitä, kokeiluja tai yhteistyöverkoston uudelleen asemointia.

Kumppanuusprosessi usein alkaa nykytilanteen arvioinnilla ja muutostarpeiden tutkimisella. Mitä pitäisi jatkaa, mistä ehkä luopua, mitä muuttaa, kehittää tai kokeilla? Paikannettuihin muutostarpeisiin ideoidaan yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja. Sitten viedään ideat käytäntöön. Lopuksi arvioidaan yhdessä saavutuksia sekä prosessin kulkua.

Vertaiskehittäjän rooli kollegoiden tukena on tukea työn arviointia, tuoda käytännön työkaluja ja mittareita oman työn tutkimiseen, toimia sparrauskaverina ja peilinä, auttaa priorisoimaan työtä, tukea sisäisten ja ulkoisten verkostojen syntymistä sekä kannustaa kokeilemaan. Vertaiskehittäjä ei ole työnohjaaja eikä työyhteisökonsultti, jotka keskittyvät enemmän työntekijänä kehittymiseen, työyhteisön vuorovaikutukseen, johtamiseen ja työhyvinvointiin. Vertaiskehittäjä ei myöskään ole mentori, joka toimii enemmän valmentajan tavoin. Vertaiskehittäjä on kollega, vertainen, joka tukee työn tutkimista ja kehittämistä.

Vertaiskehittäjävalmennuksesta ovat vastanneet
diakoniajohtaja Seppo Sulkko / Kirkkopalvelut,
hiippakuntasihteeri Kati Jansa / Kuopion hiippakunta,
hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka / Oulun hiippakunta sekä
diakonian kehittämisen asiantuntija Titi Gävert / Kirkkohallitus, Diakonia ja yhteiskunta 

Valtakunnalliset vertaiskehittäjät

Vertaiskehittäjävalmennuksia on järjestetty vuosina 2021 ja 2022. Sähköpostiosoite on kaikkien kohdalla etunimi.sukunimi(at)evl.fi

Anu Fedotoff, diakonissa ja tiimivastaava Oulujoen seurakunta

Olen työskennellyt Oulujoen seurakunnassa melkein 30 vuotta ja tiimivastaavana 13 vuotta. Diakoniatyö on innostavaa ja haastavaa. Maailma muuttuu ja diakoniatyö muuttaa muotoaan, mutta ihmisten kohtaaminen on tärkeintä. Diakoniatyön haasteena on muuttaa työtapoja vastata erilaisiin haasteisiin. Ikuisena kipukohteena on mitä jättää pois uusien asioiden myötä. Työn rajaaminen on tärkeää, jotta jaksamme tehdä työtä, johon meidät on kutsuttu ja mihin kutsutaan. Vertaiskehittäjä 2022

Teija Jestilä, johtava diakoniatyöntekijä Kemin seurakunta

Olen 61-vuotias. Diakoniatyön kokemusta minulla on 37 vuotta, joista parikymmentä vuotta työalavastaavana. Työalajohtajakoulutus 2008 (Kirjo II C), työnohjaaja vuodesta 2005. Minulla on hyvä kokemus diakonia- ja perhetyön perustehtävästä, työmuotojen kehittämisestä ja lähiesihenkilötehtävästä. Olen toiminut myös lapsityön johtajana vuodesta 2018. Olen alueellisen HEA-johtoryhmän jäsen. Yksi viimeaikaisista merkityksellisistä kriisityön tehtävistä oli organisoida Stora Enson tehtaan lakkauttamisesta aiheutunut kriisityö tehtaalla. Jatkan edelleen Veitsiluoto – kriisiryhmässä (moniammatillinen yhteistyöryhmä). Vahvuusalueitani ovat organisointikyky, kehittäjäluonne ja ”ajan kuvassa” läsnä olevuus. Vertaiskehittäjä 2022

Hanna Kelokaski, yhteisödiakoni, Tampereen ev.lut. seurakunnat

Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi (AMK) v. 2007 ja sosionomi / diakoni (AMK) 2010, diakoniksi minut vihittiin loppiaisena 2011. Vuosien saatossa olen kasvanut erityisnuorisotyön ja mielen hyvinvoinnin ammattilaiseksi, ja työotteeltani olen kehittäjä. Ensimmäinen kehittämäni työmuoto on yhteistyössä Tampereen NMKY:n kanssa vuonna 2009 aloittanut Messin paja. Messin pajatoiminta on tarkoitettu noin 16–22 –vuotiaille nuorelle, joka on keskeyttänyt toisen asteen opintonsa mielenterveyden ongelmien takia. Voimavararyhmän – kuntouttavan diakonian ryhmän – pilotti oli vuonna 2017, ja tätä nykyä toimimme Pirkanmaan hyvinvointialueelle kuntouttavan työtoiminnan palveluntuottajina. Vuonna 2022 pidimme kymmenen Voimavararyhmää Voimavararyhmät – Tampereen seurakuntayhtymä ympäri kaupunkia. Opiskelin Jyväskylän Yhteisöakatemiassa yhteisökuntoutusta vuosina 2017-18 ja valmistuin ratkaisukeskeiseksi nuorisoterapeutiksi v. 2022. Vertaiskehittäjä 2022.

Johanna Kerola, diakonissa, psykiatrinen sairaanhoitaja, diakoniatyön tiimiesihenkilö Haukiputaan seurakunta

Minulla on kokemusta uuden toiminnan suunnittelusta ja aloittamisesta sekä olemassa olevan toiminnan muokkaamisesta. Vahvuutena verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa ja vapaaehtoisten toiminnan mahdollistaminen. Vertaiskehittäjä 2022

Sari Korhonen, diakoniatyöntekijä, Enon seurakunta

Olen 56-vuotias diakonissa Pohjois-Karjalasta. Työkokemusta on sekä isoista kaupunki- että pienistä maaseutuseurakunnista Helsingistä Utsjoelle. Tällä hetkellä työskentelen 5000 asukkaan Enon seurakunnan ainoana diakoniatyöntekijänä. Olisin mielelläni vertaistukena sinulle, joka yksin kipuilet työtaakan alla. Katsotaan yhdessä huomiseen ja pohditaan, mikä juuri sinun seurakunnassasi ja työssäsi olisi olennaista. Vertaiskehittäjä 2021. (sähköposti sari.j.korhonen)

Heli Kylmänen, diakoniatyöntekijä, Varkauden seurakunta

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja-diakonissa ja olen työskennellyt diakoniatyöntekijänä Varkauden seurakunnassa n.20 vuotta. Pääasiassa olen tehnyt perhetyötä taloudellisesti vaikeuksissa olevien perheiden parissa ; paljon asiakastyötä ja erilaisia retkiä,ryhmiä,mm.lasten sururyhmiä. Toinen työalani on ollut vammaistyö mm.erityisriparit. Ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään yhdessä työn kehittämistä! Vertaiskehittäjä 2021

Saila Luukkonen, diakonissa, th AMK, Mtea1 ja 2-ohjaaja, Oulun Tuomiokirkkoseurakunta

Olen valmistunut diakonissaksi 1997. Minulla on hieman työkokemusta pienestä yhden työntekijän seurakunnasta sekä varsinainen pitkä työkokemus Oulusta suuresta Tuiran seurakunnasta. Tällä hetkellä työskentelen Tuomiokirkkoseurakunnassa. Opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Vertaiskehittäjänä hyödynnän kokemustani diakoniatyöstä. Diakonissa-terveydenhoitajana minulla on vertaiskehittämiseen työhyvinvoinnin näkökulma ja ratkaisukeskeinen työote. Vertaiskehittäjä 2022

Liisa Tiilikainen, johtava diakonian viranhaltija, Siilinjärven seurakunta

Diakoniatyön työkokemusta on useita vuosikymmeniä. Työn ohessa olen suorittanut mielenterveystyön erikoistumisopinnot, johtamisen koulutuksia kirkossa ja Jet-opinnot. Lisäksi toimin työnohjaajana ja työyhteisöjen kehittäjänä.  Olen Kuopion hiippakunnan diakonian neuvottelukunnassa toista kolmevuotiskautta. Toimin Kuopin ev.lut. seurakuntayhtymässä kolmatta kautta luottamushenkilönä. Lisäksi olen vapaaehtoisena riita- ja rikosasioiden sovittelijana. Työn vastapainona harrastan monipuolisesti liikuntaa kävellen, pyöräillen, meloen ja hiihtäen sekä marjastaen. Luonto on tärkeä voimanlähde itselle kaikkina vuodenaikoina. Vertaiskehittäjä 2021.

Erja Viherkoski, johtava diakoniatyöntekijä ja moniammatillisen palvelutiimin vastaava, Turun Martinseurakunta

Olen tehnyt diakoniatyötä eri viroissa ja hankkeissa Turussa, kehittänyt ja kouluttautunut palvellakseni paremmin. Olen kiitollinen työstä kirkossa, ahkerista ja kehittämishaluisista kollegoista ja teen diakoniaa ilolla, innolla ja sydämellä. Olen tehnyt projektin Leafin tehtaalla, kun tehtaan toiminta lakkautettiin Turussa. Olen kehittänyt Turun seurakunnilla varhaisen puuttumisen mallia ja ajanvarausvastaanottoja sekä tehnyt maahanmuuttajatyötä Halisissa ja Varissuolla. Turun Katariinan seurakunnassa kehitimme 2013 Yhteisvastuun IkäArvokas hankkeessa vanhusten vertaistukea, hoksauta korteilla- ja kortteliklubitoiminnoilla. Tällä hetkellä koen tärkeiksi työntekijöiden hyvinvoinnin, johtamisen vertaistuen, köyhien auttamisen arvostavasti, vanhusten yksinäisyyden lievittämisen sekä erityisesti nuorten aikuisten syrjäytymisen ehkäisyn. Jos sinua haastaa diakoniatyön kehittäminen, niin mielelläni teen pienen matkaa sitä kanssasi!

Takaisin sivun alkuun