Saavutettavuusohjelma

Vain kaikille avoin kirkko on uskottava Kristuksen kirkko. Osallisuuden tiellä voi olla fyysiseen ympäristöön, rakenteisiin, käytäntöihin, kommunikaatioon tai asenteisiin liittyviä esteitä. Niiden poistaminen vaatii suunnitelmallista ja jatkuvaa työtä.

saavu – Kirkon saavutettavuusohjelma

Saavutettavuus nousee teologian ytimestä

Saavutettavuus kirkossa nousee sen teologian ytimestä. Kirkko on olemukseltaan kaikki huomioon ottava. Vuonna 2010 julkaistun Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO 2010–2015 mukaan kaikilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet elää ja toimia yhteiskunnassa.

Saavutettavuudessa valtion lainsäädäntö koskee myös kirkkoa

Kirkko on osa yhteiskuntaa, valtion lainsäädäntö ja sopimukset koskevat myös kirkkoa ja seurakuntia. Yhteiskunnan julkiset palvelut tulee suunnitella kaikille sopiviksi ja ympäristö esteettömäksi. Tarvittaessa yhteiskunta järjestää erityispalveluja, kuten asumis-, apuväline-, kuljetus- ja tulkkauspalvelua. Tällä tavoin turvataan yhdenvertaisuuden toteutuminen yhteiskunnassa.

Osallisuus on mahdollistettava kirkossa

Kirkossa ja seurakunnissa yhdenvertaisuus ja osallisuus on mahdollistettava poistamalla niiden tiellä olevia liikkumisen, kommunikoinnin, ymmärtämisen, viestinnän, toiminnan tai asenteiden esteitä.

Takaisin sivun alkuun