Lapsen suru

Alle 3-vuotiaalle lapselle kuolema tarkoittaa eroa, mutta lapsi ei ymmärrä sen lopullisuutta. Lapsi voi kuitenkin reagoida läheisen kuolemaan voimakkaasti ja muistaa sen pitkän aikaa.

Hiukan vanhemmalle, 4-5-vuotiaalle kuolema ei ole lopullista. Lapsen mielestä kuollut voi vielä tulla takaisin. Hän ei ymmärrä, että kuolema koskettaa kaikkia ja että kuolemassa kaikki elintoiminnot loppuvat. Tämän ikäinen lapsi ymmärtää kaikki hyvin konkreettisesti. Siksi on syytä välttää vertauskuvia tai kaunistelevia ilmauksia (esim. “mummo nukkui pois”). Lapsi voi ajatella, että kuolema on rangaistus pahoista teoista tai että hän on itse saanut omilla ajatuksillaan tai teoillaan kuoleman tapahtumaa (esim. suuttumus tai mustasukkaisuus sisarusta kohtaan).

6-10-vuotias lapsi alkaa ymmärtää, että kuolema on peruuttamaton ja että kuolemassa kaikki elintoiminnot loppuvat. Lapsi voi kuitenkin vielä pitää omaa kuolemaansa mahdottomana. Tämän ikäinen lapsi tarvitsee surunsa työstämiseen konkreettisia ilmauksia (kuvia, tarinoita, rituaaleja, kuten haudalla käynti). Lapsi pystyy parhaiten käsittelemään tapahtunutta saatuaan yksityiskohtaista, oikeaa tietoa tapahtuneesta. Hän kykenee jo eläytymään toisten tunteisiin, vaikka voikin olla haluton ilmaisemaan omia tunteitaan.

(Lähde: Lapsen suru -vihkonen)

Miten tukea lasta ja nuorta kun läheinen on kuollut? (2022). Opas sisältää tietoa lapsen ja nuoren surusta ja esimerkkejä toiminnallisista menetelmistä, joiden avulla läheisen menettänyttä lasta ja nuorta voidaan tukea.

Milloin on oikea aika osallistua sururyhmään? Tavallisesti lapsi osallistuu ryhmään, kun menetyksestä on kulunut useampi kuukausi. Toisinaan kuolemaa on edeltänyt pitkä sairausjakso ja kuoleman todennäköisyys on ollut lapsen tiedossa. Silloin lapsen voi olla hyvä osallistua sururyhmään melko pian kuoleman jälkeen.

Sururyhmän on tarkoitus tarjota lapsille vertaistukea, jossa samoja asioita kokeneet tai samassa elämäntilanteessa olevat lapset voivat käydä läpi ajatuksiaan ja tunteitaan. Ryhmässä olevien lasten on hyvä olla melko saman ikäisiä. Ryhmässä olisi hyvä olla noin 4-8 lasta, jotta vertaistuki mahdollisuus toteutuu.

Nuorilla tulee olla oman ikäistensä ryhmä. Ryhmän koko ei saa olla liian suuri, jotta jokainen lapsi löytäisi oman paikkansa ja tulisi kohdatuksi yksilönä oman surunsa kanssa. Ohjaajia tulee olla vähintään kaksi ja heille tulee taata riittävästi aikaa ryhmän valmisteluun sekä mahdollisuus käsitellä yhdessä ryhmistä nousseita asioita.

Ryhmä kokoontuu rauhallisissa, lapsille/ nuorille suunnitelluissa tiloissa.

Ennen ryhmään osallistumista lapsista täytetään esitietolomake, josta selviää henkilökohtaisempaa tietoa menetyksestä. Tämä on arvokasta tietoa ryhmänohjaajille kokonaisuutta suunniteltaessa.

Lasten sururyhmä kokoontuu noin kuusi kertaa, kerran viikossa ja noin kaksi tuntia kerrallaan. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teemansa. Ensimmäinen kokoontuminen on tutustumiskerta. Tutustumiskerralla mukana saa olla lapsen läheinen aikuinen. Kokoontumisessa on tärkeää luoda turvallinen ilmapiiri ja laatia ryhmälle yhteiset säännöt. Ryhmän tärkein sääntö liittyy luottamukseen: toisen asioista ei puhuta muualla. Lisäksi sovitaan, että kuunnellaan mitä toinen puhuu, eikä toista saa keskeyttää. Jokaisella on lupa puhua omassa tahdissaan, silloin kun on valmis. Kenenkään ei ole pakko puhua. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja toisen ajatuksille tai reaktioille ei naureta.

Muiden kokoontumiskertojen aiheita voivat olla esimerkiksi: tunteet, hautajaiset, muuttunut perheeni, muistot, selviytymiskeinot, tulevaisuus ja toiveet. Ryhmän aiheet voidaan muodostaa osittain lasten tarpeiden pohjalta.

Ryhmän voi kutsua koolle niin sanottuun “mitä kuuluu” – tapaamiseen, noin kahdesta kolmeen kuukautta sen päättymisen jälkeen.

Sururyhmään osallistuneilta lapsilta ja heidän perheiltään tulee pyytää kirjallista palautetta. Sen pohjalta toimintaa on mahdollista kehittää.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen surutyötä tekevät lastenohjaajat Sisko-Hannele Kangaskoski ja Mervi Timonen kertovat kokemuksistaan lasten sururyhmien ohjaajina:

Kokoontumiskerrat on hyvä suunnitella toistuvien toimintojen ympärille. Ne luovat lapsille turvallisuutta ja auttavat heitä hahmottamaan ajankulua. Ensimmäisellä kerralla lasten perheitä informoidaan tulevien kokoontumiskertojen aiheista. Niistä mainitaan myös lapsille etukäteen.

Ryhmän alussa toistuvat samat laulut ja rukoukset. Halutessaan kokoontumiskertaan voi liittää välipalan tai iltapalan mahdollisuuden. Kokoontumisen lopussa jokaiselta kysytään miltä tuntuu ja miten lapsi voi.

Laulu- ja liikuntaleikit vapauttavat ja rentouttavat lasta. Niitä voidaan hyödyntää aiheen käsittelyssä tai ne voivat toimia ryhmän “jään rikkojana”.

Sadut, tarinat ja nukketeatteri sekä musiikki ja soittimet toimivat hyvänä apuna tunteiden avaamisessa ja keskustelun herättämisessä.

Käsillä tekeminen, kuten muovailuvahojen käyttö tai maalaaminen ovat myös toimivia tunteiden ilmaisemisen ja käsittelemisen välineitä.

Lapsille on hyvä antaa vihko tai kansio, johon hän voi koota ryhmässä tai ryhmäprosessin aikana tehtyjä tehtäviä, piirroksia, kirjoitelmia. Vihko voi kulkea lapsen mukana myös kotona ja siihen saa tehdä omia merkintöjä, ikään kuin päiväkirjaan.

Sururyhmissä on havaittu, että konkreettiset asiat kuten muistolyhdyn askartelu tai muistojen laatikon tekeminen ovat helpottaneet ja konkretisoineet lapsen surua. Lyhdyn lapsi on voinut viedä haudalle tai sytyttää siihen kynttilän kotona ja muistella kuollutta läheistä.

Muistojen laatikkoon lapsi voi laittaa tavaran, valokuvan, kirjeen tai muun muiston läheisestä. Muistojen laatikkoa voi täyttää ajan kuluessa, sen ei tarvitse olla heti valmis. Ryhmän kokoontumisissa laatikoihin kurkistetaan ja niistä saa halutessaan kertoa toisille.

Ryhmän kokoontumiseen voi sisältyä hartaus, joka toimii samalla hiljentymisen paikkana. Hartauksissa voi käsitellä erilaisia tunteita ja toivon ja elämän jatkumisen näkökulmia. Vaikka lapsen suru ei koskaan katoa, se muuttaa muotoaan, sen merkitys muuttuu ja siitä tulee osa lapsen elämäntarinaa.

Kirjoja ja lukuvinkkejä on koottu esimerkiksi Käpy ry;n verkkosivuille. Voit tutustua niihin tästä:

Tukikirjallisuutta ja lukuvinkkejä

Lapset ja tunteet

Lapset ja suru

Tue lasta surussa – Pirkanmaan Hoitokodin opas vanhemmilla

Atte ja Anna; Toivo kantaa, kun meillä on suru. Isskainen Tytti, Lindfors Helena. Lasten keskus 2008

Surusaappaat. Päivi Franzon, Sari Airola. Lasten keskus 2006.

Kerro minulle Taivaasta. Anna-Mari Kaskinen, Taru Castre´n. Kirjapaja 2006.

Kuinka pieni elefantti parani suuresta surustaan. Weitze & Battut. Lasten keskus 1999.

Kirjallisuutta aikuisille

Surevan lapsen kanssa. Jaakko Erkkilä, Tiina Holmberg, Sirkku Niemelä, Hilkka Ylönen. Gummerrus 2003; Suomen mielenterveysseura, Tuettu suru –projekti.

Surutyö. Soile Pojula. Kirjapaja 2002.

Suru puserossa. Surunauha –itsemurhan tehneiden läheiset ry 2007.

Lapsen suru. Dyregrov. Gummerrus 1993.

Tukea surussa tarjoavat eri tahot:

Seurakunnan työntekijät – maksutonta ammatillista keskustelutukea kaikille

Seurakuntien sururyhmät – maksutonta ammatillista vertaistukea kaikille

Kirkon perheneuvonta – kaikille maksuton palvelu

Kirkon sairaalapapit – kaikille maksuton palvelu sosiaali- ja terveydenhuollossa

Terveydenhuollon henkilöstö, sosiaalityöntekijät

Mielenterveysalan asiantuntijat; psykiatrinen hoitotyö, terapiat

Perheneuvolat

Kriisiryhmät ja kriisikeskukset