Työnohjaus Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan tukemana. Työnohjaus voi olla yksilötyönohjausta, ryhmätyönohjausta tai tiimin työnohjausta. Työnohjaajakoulutus antaa työntekijälle ammatillisen pätevyyden toimia työnohjaajana. Kirkon organisaatiorakenne mahdollistaa edullisen ja kattavan sisäisen työnohjausjärjestelmän, joka tukee seurakuntia, niiden työntekijöitä ja työntekijäryhmiä kehittämään omaa työtään. Tuomiokapitulit ovat vuonna 2026 laatineet ohjeistuksen, jonka mukaisesti työnohjausta kirkossa järjestetään.

Kirkon työnohjaajalta edellytettävät koulutusvaatimukset:

  • Kirkossa työnohjausta antavan henkilön työnohjaajakoulutuksen tulee olla Suomen työnohjaajat ry:n koulutussuosituksen mukainen.
  • Koulutuksen vähimmäislaajuus on 60 op.
  • Koulutuksen tulee olla tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen (FiNQF) 6 tason mukainen. Tälle tasolle sijoittuvat esimerkiksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutukset.
  • Seurakunnat päättävät edellä mainittujen kriteerien mukaan kouluttavan tahon, johon lähettävät työntekijän.
  • Seurakunnat ilmoittavat tuomiokapituliin tiedon koulutukseen lähtevistä työntekijöistä.

Lue enemmän työnohjauksesta kirkossa ja siihen liittyvistä käytännöistä täältä.

Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen oppimisajattelu: Ammattitaito ja ihmisyys
Takaisin sivun alkuun