Toivon, rohkeuden ja liikahduksen jäljillä

Sielunhoito – tuo hankalasti määriteltävä seurakunnan olennainen olemisen tapa – on ollut työni keskiössä vajaat neljä vuosikymmentä. Sanana se on hapertunut monien korville vanhentuneeksi ja vieraannuttavaksi, asiana se on elävä ja arjessa koko ajan toimiva.  Luterilaisen ymmärryksen pohjalta toisen ihmisen hyvä on kriteeri omalle toiminnalle. Siitä kasvaa seurakunnan luovuttamaton tehtävä kohdata ja ottaa vastaan ihminen ja hänen tarinansa lämpimällä katseella ja aidolla kiinnostuksella.

Miksi sielunhoito ei tahdo hahmottua tilastoissa tai yhteisessä keskustelussa seurakunnan tehtävästä? Minulle sielunhoito näyttäytyy kuin pisaroina, joita löytyy kaikista toiminnoista, kaikkien ammattiryhmien työstä ja seurakuntalaisten keskinäisistä tilanteista. Kuin värikkäitä, pieniä pisaroita isossa kuvassa. Käytännössä suuri osa sielunhoidollisista tilanteista toteutuu muiden nimikkeiden alla.

Otsikon sanat kiteyttävät ajatukseni sielunhoidon tavoitteista. Ihmisten elämäntilanteiden ja tarinoiden vastaanottaminen, kuunteleminen, asioiden pohdinta ja hengellinen tuki eivät ole passiivista vaan tavattoman aktiivista toimintaa. On aivan olennaista, että ihmiset kohdataan dialogisella tavalla, heidän toimijuuttaan arvostaen ja heidän tavoitteitaan kunnioittaen. Samalla on varsin hyödyllistä miettiä, millä tavoitteilla sielunhoitaja – toimii hän sitten työntekijänä tai vapaaehtoisena vastuunkantajana – on liikkeellä. Dialogisuus on myös sielunhoitajan tehtävässä olevan dialogia itsensä ja oman yhteisönsä ajattelun kanssa.

Sielunhoidossa etsitään toivoa ja inhimillisiä voimia

Toivo, rohkeus ja liikahdus tarvitsevat sisäistä kokemusta ja ulkoista tukea vahvistuakseen. Toivo kasvaa suhteessa olosta, liittymisestä ja kuulumisesta. Yksin jääminen ja omassa varassaan oleminen syövät toivoa, eristävät ja lannistavat. Rohkeus kasvaa kokemuksesta, että itsellä on arvo, että itsellä on väliä. Liikahdus on mahdollinen, kun tilanteessa on jotain, johon voi vaikuttaa. Sielunhoidossa etsitään ihmisen kanssa kaikkea sitä, mistä löytyy toivon siemeniä, rohkeuden ituja ja liikahduksen voimaa. Etsitään inhimillisiä voimia ja tukiverkkoja. Etsitään sanojen rinnalla monia muita, ei-sanallisia yhteyden mahdollisuuksia. Asetutaan Jumalan eteen, pyydetään Hänen läsnäoloaan kaikkeen, mitä elämässä on meneillään. Joskus sanoin, joskus sanoitta. Suhteessa olo, arvokkuus ja mahdollisuus toimia löytävät inhimillistä suuremman lähteen.

Sielunhoitotilanteita suojaa vahva luottamuksellisuus. Ne ovat aivan oma lajinsa. On kuitenkin hyvin paljon seurakunnan toimintoja ja kohtaamisia, joissa sielua hoitava sävy on mukana, vaikka tilanteet ovat luonteeltaan avoimempia. Näissä on kyse sielunhoidollisuudesta; työskentelytavasta ja asenteesta, jotka tukevat ihmisten kokemusta kohdatuksi tulemisesta.

Näen tässä kaksi olennaista piirrettä: toisaalta on kyse ihmisten kokemuksesta, että heidän elämäntilanteensa tunnistetaan ja siihen reagoidaan. Toisaalta tilanteissa tuetaan hiljentymistä ja pyhän kohtaamista. Ihmiset saavat mahdollisuuden kuulostella omaa sisintään ja tehdä sen suhteessa kirkon yhteiseen uskoon. Esimerkkejä löytyy paljon, vaikka musiikkitilanteet surun teemoissa, nuorten rakentamat messut, pyhiinvaellukset, lukemattomat ryhmät, joissa jaetaan ihmisyyttä ja löydetään vertaistukea.

Sielunhoidollinen työtapa on kuin viitta, joka luo lämpöä yhteen tuleville elämän kylmissä vaiheissa. Viitassa on taskuja toivolle: kuulumisen kokemusta ja osallisuutta niin ihmisyhteisöön kuin Jumalan rakkauteen. On rohkeuden taskuja, joissa ihmiset löytävät luottamusta ja luovuutta. On taskuja liikahdukselle, uutta energiaa ja eteenpäin menon kykyä. Kaikessa tässä toteutuu Jumalan antama tehtävä: kohdelkaa muita, kuten toivoisitte itseänne kohdeltavan.

Nuoret tarvitsevat nähdyksi ja kuulluksi tulemista

Luen ja kuulen tarvetta sielunhoidon ja sielunhoidollisuuden uuteen kukoistukseen. Esimerkiksi haastattelututkimuksessa nuorten – sukupuolesta riippumatta – kasvava kiinnostus uskontoon pohjautuu vahvasti elämässä koettuihin kriiseihin ja eksistentiaaliseen kyselyyn, merkityksen kokemuksen kaipuuseen. Nuoret tarvitsevat sekä henkistä että hengellistä nähdyksi ja kuulluksi tulemista, mahdollisuutta saada jakaa omaa yksilöllistä kokemustaan ja samalla löytää tukea yhteisöstä. Lupa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi on haastateltujen mielestä olennaista. Toisin sanoen kirkolta ja seurakunnilta kaivataan sielunhoidollista työtapaa ja turvallista yhteisöllisyyttä. Tämä on monille työntekijöille ja vapaaehtoisille itsestään selvä lähtökohta, ja osaamista on valtavasti.

Vielä on kuitenkin paljon vahvistamisen varaa. Edelleen kuulee kapeaa puhetta siitä, keiden työssä ja tehtävässä nähdään sielunhoidon elementtejä. Alkaisi jo olla aika tunnistaa, että ihmisen hyvän kohtaamisen tehtävä on kaikkien tehtävä. Jätetään jo taakse vanha ”hengellisen työn” ja ”ei-hengellisen työn” jakolinja!

Sielunhoidossa ei voi edetä takki auki, siinä voi kompastua helmoihinsa. Paljon enemmän on kyse hiljaisesta kuulostelusta ja kyselevästä mielestä. Luottamuksesta siihen, että Jumala on jo läsnä ja kuulolla. Kirkon pitkä traditio on luottamuksen polku, se ei ole suora eikä helppo, joten on syytä kulkea rauhalliseen tahtiin.

Vuosikymmenet ihmisten kohtaamisiin keskittyvissä töissä vaihtuivat omalla kohdallani joulukuun alusta eläkeaikaan. Samassa saumassa ilmestyi kirjani Syvät juuret, elävät versot. Dialoginen näkökulma sielunhoitoon (Kirkkohallitus/Kirkon tutkimus ja koulutus, Kirkko ja toiminta 172).

Sielunhoidon kouluttajan tehtävä kuluneen kymmenen vuoden aikana on edelleen vahvistanut arvostustani kaikkea seurakunnassa tehtävää työtä kohtaan. Tämä arvostus on kaikille seurakunnan työntekijöille ja kohtaamistehtävässä vapaaehtoispohjalta toimiville suunnatun kirjan lähtökohta. Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että sielunhoito ja sielunhoidollinen työtapa on yhteinen tehtävä ja hieno tapa kulkea kristittyjen matkaa.

Sirkku Tukiainen
Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä juuri eläköitynyt sielunhoidon kouluttaja

Virityksenä:

• Kati Tervo-Niemelä, alustus Hengellisyys tänään -foorumi, Hengellisyys tänään -foorumi: Nuorten hengellisyys 2025 (viitattu 1.12.2025)
• Pietari Hannikainen Nuorten miesten uusi kiinnostuminen kristinuskosta – osa laajempaa ilmiötä? – Teologia.fi (29.10.2025)
• Sirkku Tukiainen, Syvät juuret, elävät versot. Dialoginen näkökulma sielunhoitoon