Jumalanpalvelus lasten silmin – unelmasta todellisuuteen 

Hiljaisuudesta yhteiseen kokemukseen 

Aina välillä yritän houkutella lapsiani lähtemään mukaani jumalanpalvelukseen. Useinkaan houkutteluni eivät tuota tulosta. Erityisesti 8-vuotiaan kohdalla toistuu sama syy: koska kirkossa on niin tylsää. Kotikirkossamme on lasten nurkkaus ja välillä järjestetään jopa perhemessuja. Silti isossa kuvassa asetelma ei muutu. Lapsen tulee hiljaisesti katsella ja kuunnella, mitä edessä tapahtuu tai vaihtoehtoisesti leikkiä hiljaa nurkassaan. Karkkipaperin rapina kaikuu huutona holvistossa. 
 
Älkää ymmärtäkö väärin. Toki olen sitä mieltä, että lasten on hyvä oppia rauhoittumaan, hiljentymään, jopa tylsistymään. Mutta jos jumalanpalveluksesta päällimmäiseksi tunteeksi nousee toistuvasti tylsyys, pelkään, etteivät lapseni askeleet vie aikuisenakaan kirkkoon. Miten voisimme rikastuttaa jumalanpalvelukseen osallistuvan lapsen tunnemaailmaa ja ottaa todesta sanoma, että lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta? Eikö jumalanpalvelus ole juuri paikka, jossa erityisellä tavalla Jumalan valtakunta murtautuu keskellemme? 

Millainen jumalanpalvelus voisi innostaa lasta?

Tietoa meillä kyllä on, sillä lapsia on tutkittu paljon. Keskeinen lasten oppimisen ja sosiaalisen kehityksen väline on leikkiminen. Niin ikään uteliaisuus ja kokeilu eli erilainen tutkiminen on lapsille luontainen oppimisen muoto. Lapset tykkäävät liikkua ja fyysinen aktiivisuus tukeekin heidän motorisia ja kognitiivisia taitoja. Lapset ovat myös luontaisesti luovia. Taiteellinen kokeminen ja itseilmaiseminen vahvistavat heidän identiteettiään ja tunne-elämäänsä. Millainen olisikaan sellainen jumalanpalvelus, jossa nämä lapsen ominaiset tavat saisivat näkyä, ja niitä jopa arvostettaisiin? 
 
Kirkkovuosi polulla -sivuston aineistot lähtevät ajatuksesta, että lapsi ja nuori kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tämä tarkoittaa myös sitä, että lapsen ominainen tapa olla ja toimia otetaan todesta. Aineistoissa kunkin kirkkovuoden pyhän sisältöä katsotaan neljästä näkökulmasta eli ikkunasta:  

• Tilan ja tunnelman ikkuna kutsuu pohtimaan, millaiseen tarinaan ja tunnelmaan pyhän sisältö johdattaa. Miten eri aistein lapsi ja nuori voi kokea kirkkovuoden rikkauden ja miten hänet esimerkiksi kohdataan, kun kirkon ovi avautuu? 
• Toiminnan ikkuna kutsuu tekemään ja toimimaan itse. Jokaisessa jumalanpalveluksessa on syytä pohtia, miten lapsi saa liikkua, osallistua ja tehdä itse.
• Sanojen ja symbolien ikkuna kutsuu pohtimaan, mikä on pyhän oleellinen sanoma, kuinka se kerrotaan lapsen kielellä ja miten eri symbolit avaavat tätä kerrontaa.  
• Kodin ikkuna kutsuu pohtimaan, mitä pyhästä ja sen sanomasta voi viedä kotiin ja ottaa osaksi omaa arkeaan.

Kirkkovuosi polulla -aineistovinkit kattavat melkein jokaisen kirkkovuoden pyhän. Ne on tarkoitettu työyhteisössä virikkeiksi, josta lähteä liikkeelle. Niitä voi soveltaa, muokata ja parannella vastaamaan omia käyttötarkoituksia. Jokaiseen yksittäiseen pyhään on luotu kuvittajagraafikko Sini Nihtilän toimesta oma symbolikuva, joka visualisoi pyhän sanomaa. Yksittäisen pyhän symboli on osa laajempaa kirkkovuoden pääkuvaa, joita on yhteensä seitsemän. Kuvia voi käyttää seurakunnan toiminnassa monin tavoin. Kuvien äärellä voi keskustella kirkkovuoden tärkeistä tapahtumista, sukeltaa kuvan sisälle eri aistein tai vaikkapa saduttaa lapsia. Kuvat ovat seurakuntien vapaassa käytössä ja muokattavissa. Ne löytyvät materiaalipankista png- sekä ai-tiedostomuodoissa. 
 
Uusimpana sisältönä joihinkin pyhiin on tehty myös musiikkivinkkejä. Kuten koko kirkkovuosi polulla -aineisto, myös musiikkivinkit on tehty lapsen ja nuorten osallisuuden vahvistamista ajatellen. Lauluvalinnat on tehty seurakunnan yleisimmin löytyvistä laulukirjoista ja muista nuottimateriaaleista. Vinkkejä voi rohkeasti soveltaa ja muokata niitä jonkin toisen pyhän tai laulun kohdalle. 

Jumalanpalvelus, johon lapsi haluaisi viedä vanhempansa 

Palaan alkuun ja lapseni kokemukseen. Sunnuntait ovat perheemme yhteistä aikaa. Silloin usein haluamme tehdä jotain sellaista, joka yhdistää ja ilahduttaa meitä. En näe periaatteellista estettä, etteikö jumalanpalvelus voisi olla tällainen paikka. Pohjimmiltaan kyse on asettumisesta lapsen asemaan. Millainen olisikaan jumalanpalvelus, johon lapsi haluaisi viedä vanhempansa?
 

Kirsi Erkama
projektipäällikkö, Kirkollisten toimitusten kirjan uudistamishanke
Kirkkohallitus