Huomio psykokulttuurin vaikutukseen Polku-asiakirjassa

Työskentelen Heinolan seurakunnan vastaavana lastenohjaajana, ja opiskelen samanaikaisesti teologiaa Helsingin yliopistossa. Keväällä ahersin innostuneena ja aiheestani inspiroituneena kandidaatintutkielmani parissa. Tässä blogikirjoituksessani jaan teille havaintojani tutkimuksestani ja ajatuksiani. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole olla yksiselitteinen vastaus, vaan tarjota inspiraatiota keskusteluun ja työmme kehittämiseen.

Professori Jaana Hallamaan ohjaamassa proseminaarissa tutustuin psykokulttuurin käsitteeseen ja siihen, miten psykokieli hämärtää ajatteluamme ja ilmaisutapaamme. Kiinnostuin tutkimaan kirkon varhaiskasvatuksen asiakirjoja psykokulttuurin näkökulmasta. Käytännön seurakuntatyössä näyttää siltä, että työtä ohjaavien kirkon omien asiakirjojen lisäksi vaikutteita toimintaan tulee kirkon perustehtävän ulkopuolelta. Kirkon tulevaisuusselonteko 2022 painottaa, että on tärkeää havaita heikot signaalit, ensioireet tai muut huolettavat, pienimmätkin muutokset.

Heikot signaalit herättivät kiinnostuksen

Omassa työssäni työalasta vastaavana olen havainnut kaksi asiaa, joiden ajattelen olevan heikkoja signaaleja. Ensimmäinen on se, että olen ajoittain kantanut huolta ristiriidasta, joka joskus muodostuu lastenohjaajien uskonnollisen kutsumuksen ja kirkon toiminnan välille. Työtä ohjataan ajatteluun vaikuttavilla asiakirjoilla eikä esimerkiksi kertaamalla kirkon tunnustukseen liittyvää kirjallisuutta tai vahvistamalla henkilöstön kristityn identiteettiä.

Toinen havaitsemani heikko signaali liittyy pedagogisen kasvatusotteen korostumiseen pikkulasten päiväkerhotoiminnassa. Julkisesta varhaiskasvatuksesta on otettu vaikutteita kirkon varhaiskasvatukseen tavalla, joka on osin syrjäyttänyt lapsen hengellisestä kasvusta huolehtimisen. Syrjäyttämisellä en tarkoita sitä, että esimerkiksi päiväkerhoissa ei olisi hartaushetkiä, vaan sitä että ajatusten ja suunnittelun resurssoinnin lähtökohta ja painopiste ei ole lapsen hengellisen elämän ja jumalasuhteen tukemisessa ja vahvistamisessa.

Huomioita Polku-asiakirjan psykokulttuurisista piirteistä -tutkimuksessani tarkastelin psykokulttuuri-käsitteen ilmentymistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kontekstissa. Analysoin asiakirjaa teologisen lapsikäsityksen käsitteistön ja psykokulttuuri-ilmiön näkökulmasta. Aineistonani oli Polku–Vauvasta aikuiseksi seurakunnan yhteydessä -asiakirja, ja lähteinäni käytin TT Eriikka Jankkon väitöskirjaa Lapsi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa (2019) sekä Janne Kivivuoren teoksia Psykokulttuuri (1992) ja Psykokirkko (1999). Tavoitteenani oli ymmärtää psykokulttuuri -ilmiön merkitystä kirkon varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaavassa Polku – Vauvasta aikuiseksi seurakunnan yhteydessä -asiakirjassa. Janne Kivivuoren Psykokulttuuri -kirjassa psykokulttuurilla tarkoitetaan prosessia, jossa arki psykologisoituu niin, että ihmiset alkavat tutkia ympäristöään ja se tapahtumia psykologisen ajattelun kehittämien käsitteiden kautta. Myös jatkuva motiivien tarkkailu on tyypillistä psykokulttuurille.

Tutkimuskysymykseni olivat: Minkälaista kieltä Polku – Vauvasta aikuiseksi seurakunnan yhteydessä asiakirja käyttää? Sisältääkö se psykokulttuurille tyypillisiä ilmaisuja vai kirkon teologista kieltä? Halusin tietää, minkälaista kieltä asiakirjat työntekijöillemme puhuvat ja mitä siitä voi päätellä kirkon toiminnasta. Käsiteanalyysi sopi erinomaisen hyvin tutkimukseeni, koska se mahdollisti syvällisen perehtymisen aineistooni ja toi esiin käsitteisiin liittyviä piileviä oletuksia ja monitulkintaisuuksia.

Tutkimuksen tuloksista uutta ajateltavaa

Tutkielmani keskeinen löytö liittyy siihen, miten psykokulttuurin vaikutuksen tunnistamisen avulla voi tarkastella epäkohtia ja ristiriitaisuuksia tutkimassani varhaiskasvatuksen asiakirjassa. Havaintoni osoittivat, että kirkko osaa hyvin teologiansa, mutta psykokulttuuri -ilmiön vaikutukseen liittyvän tiedon vahvistamista tulee lisätä, sillä se on olennaista kirkon arvojen ja käytännön kannalta.

Tältä psykokieli näyttää

Tutkimukseni toi esille ongelman, jossa Polun tekstiä voitiin ymmärtää lapsen jumalasuhteen häivyttämiseksi siten, että Jumalan antama lahja oli ilo Jumalalle, mutta lapsi ei osannut tai voinut iloita siitä. Esimerkkinä se, että asiakirjassa esitettiin, että lapsi ei välttämättä pysty iloitsemaan Jumalasta, koska perheen arki on kiireistä ja täynnä huolia.

Lainaus Polku-asiakirjasta

”Työn ja päivähoidon sekä kodin kiireiden ja huolien yhdistyessä lapsiperheen arjessa voi ilon löytymiseen tarvita erityisiä pysähtymisen hetkiä ja kokemuksia Pyhän kosketuksesta.” Lapsiperheen arkea kuvataan kiireen ja huolien täyttämänä, mikä voi vaikuttaa ilon kokemiseen. Teologisesta näkökulmasta Jumalan antama ilo on kuitenkin lahja, joka kuuluu ihmiselle ilman esteitä, sillä ilo lähtee Jumalasta ja koskee koko luomakuntaa.

Esittäessään perheen arjen estävän lapsen ilon Jumalasta ja että ilon kohtaamiseen tarvitaan erityisiä Pyhiä hetkiä, Polku puhuu psykokieltä. Lapsen jumalasuhteen ja Jumalan lapsena olemisen hämärtymisen taustalla saattaa olla psykokulttuurille tyypillinen tapa yrittää olla omavoimaisesti elämää kontrolloiva ja hallinnoiva. Ajatus heijastelee sitä, että aikuisen on usein haastavaa asettua riippuvaisuusuhteeseen Jumalan lapsena.

Nykykulttuurissa vallitseva ajattelutapa painottaa ihmisen kykyä ratkaista ongelmansa ja saavuttaa tavoitteensa omien ponnistelujen kautta. Tämä voi johtaa siihen, että aikuiset kokevat vaikeaksi antautua suhteeseen, jossa he riippuisivat Jumalan hyvästä.

Tilaa Jumalan hyvälle

Kirkolla on historian saatossa ollut kutsumuksellinen pyrkimys vahvuuteen, joka on perustunut korkeisiin arvoihin sekä sen työntekijöiden korkeatasoiseen koulutukseen ja oppineisuuteen. Tämä voi olla osasyy siihen, että meillä on kova tarve tehdä asiat valmiiksi omista lähtökohdistamme käsin tai kriittisen itsereflektion kautta.

Lapsen omalle jumalasuhteelle on hyvä jäädä tilaa. Kun ymmärrämme, että lapsi riippuu Jumalan hyvässä, meistä huolimatta, elämänvaiheesta huolimatta, voi meidän olla helpompi hieman hellittää haluamme ohjailla ja tehdä asiat valmiiksi seurakuntalaisten puolesta.

Polulla tarkastellaan toimintaa silmälasien läpi monista eri käytännöllisistä näkökulmista. Itse kaipaan Rakkauden silmälaseja, joiden läpi tarkastelisimme kokonaisuuksiamme Jumalan lapsena elämisen näkökulmasta. Miltä polulla näyttäisi, jos tarkastelisimme siellä Jumalan lapsena elämisen silmälasien läpi ja miten se muuttaisi seurakuntiemme käytännön toimintaa?