Avun saajasta aktiiviseksi toimijaksi: kirkkomme ulkosuhteiden 80-vuotinen kehitys

Suomen valtio ja samalla Suomen evankelis-luterilainen kirkko olivat toisen maailmansodan jälkeen melkoisessa kansainvälisessä paitsiossa. Niinpä Suomi pääsi vuonna 1945 perustetun YK:n jäseneksikin vasta vuosikymmenen karanteenin jälkeen 1955. Emme saaneet ottaa vastaan myöskään niin sanottua Marshall-apua. Kirkkojen kautta välitetty humanitaarinen ja kehitysapu oli kuitenkin sallittua. Apua saatiin etenkin Ruotsista ja Amerikasta, varsinkin amerikansuomalaisilta.

Kansainvälisten kirkkoliittojen perustajajäseneksi

Kirkkojenvälistä apua Suomeen kanavoimaan perustettiin Kirkon ulkomaanavun edeltäjä Kirkon Apua syyskuussa 1947. Jo aiemmin oli vahvistettu maan sisäistä diakonista apuvalmiutta tekemällä diakoninvirasta pakollinen jokaiselle seurakunnalle 1943 ja perustamalla samana vuonna hallinnolliseksi tueksi Kirkkohallitus. Suomi tuli osaksi kirkkojen kansainvälistä apuverkostoa – kesäkuussa 1947 Lundissa alkunsa saaneen Luterilaisen maailmanliiton (LML) perustajajäsenenä. Kirkostamme tuli myös Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) perustajajäsen vuonna 1948.

Kirkollista kautta saatoimme siis alkaa jäsentymisen kansainväliseen yhteisöön ja toisen maailmansodan kauhujen jälkeen perustettuihin rauhaa edistäviin yhteistyöelimiin huomattavasti aiemmin kuin valtiollisesti. Tämän voi arvioida olleen kansallisestikin varsin merkityksellistä. Tähän kokonaisuuteen liittyi vielä vuonna 1959 kirkolliseksi sillanrakentajaksi kylmän sodan jakamaan Eurooppaan perustettu Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK), jonka perustajajäsen Suomen evankelis-luterilainen kirkko myös on. Tuossa vaiheessa olimme siirtymässä avun antajaksi, kun sodanaikaisen Kansanapu-keräyksen jatkajaksi 1949 perustetun Yhteisvastuukeräyksen tuotosta ohjattiin 1950–60-luvun taitteessa jo kolmannes kansainväliseen apuun.

LML:n yleiskokous Helsingissä 1963 kansainvälisten yhteyksien avaajana

Merkittävä etappi Suomen luterilaisen kirkon ja maammekin kansainvälistymisessä oli Helsingin 1952 olympialaisten ja vuoden 1955 YK-jäsenyyden jälkeen vuoden 1963 Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous Helsingissä. Se tutustutti monia myöhempiä kansainvälisessä ja ekumeenisessa toiminnassa mukana olleita vaikuttajia kansainväliseen luterilaisuuteen ja avarsi myös ekumeenisesti.

Perusteellisen teologisen ja ekumeenisen työskentelyn tarve tuli esiin esimerkiksi siinä, kun yleiskokous ei kyennyt muotoilemaan yhteistä luterilaista kantaa vanhurskauttamisopista, jolloin päätettiin perustaa LML:a lähellä oleva ekumeenis-teologinen tutkimuslaitos Strasbourgiin. Se tuli aikanaan luomaan menetelmällistä ja muuta osaamispohjaa LML:n teologisille dialogeille. Saksalaisten ja amerikkalaisten ohella kirkkomme on ollut instituutin uskollisimpia tukijoita. Esimerkiksi piispa emeritus Eero Huovinen (LML:n varapresidentti 2003–10) hankki aikanaan instituutille rahoitusta, joka on auttanut sen selviämistä näihin päiviin asti.

LML:n yleiskokous Helsingissä merkitsi myös sitä, että isäntäkirkon edustajasta tuli vuorollaan LML:n varapresidentti. Piispa Martti Simojoki astui tähän tehtävään aikana, jolloin kirkkoliitot alkoivat laajentua Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelle etenkin Afrikan maiden

itsenäistyessä. Tämä sekä itäblokin luterilaisten tarpeet tulivat Simojoelle tutuiksi, mikä vahvisti hänen työnäkyään myös arkkipiispana esimerkiksi luotaessa suhteita Neuvostoliiton alueen kristittyihin. Simojoen jälkeen Helsingin yleiskokouksen koordinaattorista professori Mikko Juvasta tuli LML:n presidentti 1970–77 mottonaan ”kirkko maailmaa varten”. Vähitellen alettiin puhua kristinuskon painopisteen siirtymisestä etelään. Kirkkomme saattoi edistää vuorovaikutusta myös lähetysjärjestöjen organisoimien kansainvälisten stipendien kautta. Sitä kautta sittemmin LML:n presidenttinä toiminut piispa Munib Younan ja monet namibialaiset kirkolliset vaikuttajat kuten piispa Thomas Shivuten opiskelivat maassamme.

LML:n kansalliskomiteasta Kirkkohallituksen ulkoasiain osastoksi

Kun Kirkon Apua perustettiin 1947 Kirkon ulkomaanavun edeltäjäksi, se tapahtui perustamalla 25.9.1947 Luterilaisen maailmanliiton kansalliskomitea Suomeen. Vähitellen, LML:n toiminnan kehittyessä, myös teologiset ja ekumeeniset asiat sekä lähetys tulivat osaksi kansalliskomiteoiden toimintaa entistä vahvemmin. Tässä on yksi juuri myös Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston taustalla – olihan Kirkon ulkomaanapu organisatorisesti osa Kirkkohallitusta vuoteen 1995. Ainoastaan Saksassa on kuitenkin LML:n kansalliskomitea enää vahva oma toimijansa – johtuen kaiketi luterilaisen identiteetin vaalimisesta yleisprotestanttisessa Saksan evankelisessa kirkossa. Nykyisin jäsenkirkkojen suhteet LML:n kanssa on järjestetty yleensä luterilaisten kirkkojen keskustoimiston kautta osana kansainvälistä toimintaa hoitavien henkilöiden toimenkuvaa.

Ekumeenisten asiain hallinto on kulkenut hieman eri reittiä. Kirkolliskokous määritteli vuonna 1933, että arkkipiispa vastaa Suomen kirkon edustuksesta muiden maiden kirkkoihin nähden. Kirkkojenvälisen avun lisäännyttyä sodan jälkeen kirkolliskokous päätti 1953 siirtää kirkkojenvälistä toimintaa koskevan päätöksenteon arkkipiispan johdolla toimivalle laajennetulle piispainkokoukselle. Vuonna 1954 se asetti nelijäsenisen neuvottelukunnan kirkon ulkomaanasiain toimikunnaksi, puheenjohtajana arkkipiispa. Se teki mm. ehdotuksen LML:n kansalliskomitean jäsenistä. Vuonna 1974 LML:n kansalliskomitean avustustoiminta ja teologiset asiat sekä Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliiton hoitama asiat, etenkin ulkosuomalaistyö, keskitettiin uudelle ulkomaanasiain toimikunnalle, kun laajennettu piispainkokous lopetti toimintansa. Tätä voidaan pitää perustana nykyiselle ulkoasiain osastolle.

Vuonna 1984 hajanainen toimikuntalaitos koottiin kirkon keskuksiksi johtokuntineen. Tällöin perustettiin mm. lähetystyön keskus ja ulkoasiain keskus. Kirkon keskukset puolestaan järjestettiin 1994 kahdeksi täysistunnon alaiseksi osastoksi: toiminnalliseksi ja ulkoasiain osastoksi. Nykyrakenteessa Kirkkohallituksessa osastoja ovat lisäksi hallinto-, talous- ja työmarkkinaosasto sekä kansliapäällikön toimisto ja arkkipiispan ja piispainkokouksen kansliat sekä erillisyksiköt kirkon ruotsinkielisen työn keskus, viestintä, tutkimus ja koulutus, kirkon palvelukeskus.

Kirkot kansainvälisinä vaikuttajina tänään

Kun nykyään kiinnitetään huomiota kirkon vaikuttamistyöhön, on hyvä panna merkille, että keskeisiä välineitä kirkkojen kansainväliseen yhteiseen vaikuttamiseen ovat juuri kirkkoliitot kuten LML, KMN, EKK ja avustusjärjestöjen yhteenliittymä ACT (Action by Churches together). Kirkot ovat läsnä Euroopan unionin ja neuvoston keskusteluissa uskonnollisten yhteisöjen kanssa ja seuraavat lakivalmistelua sekä pitävät yhteyttä poliitikoihin. Inspiraation lähde on myös 50 vuotta sitten pidetyn ETY-kokouksen ihmisyyttä puolustanut ”Helsingin henki”. Luterilainen maailmanliitto vaikuttaa pääsihteerinsä johdolla yhdessä kirkkoliittojen, jäsenkirkkojen ja muiden verkostojensa, kuten YK:n kautta ja ennen muuta myös KMN, joka EKK:n tapaan toimii monessa asiassa myös yhdessä roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Se, että nuo kirkkoliitot sijoitettiin aikanaan Geneveen yhdessä muiden kansainvälisten mm. YK-organisaatioiden kanssa, ei ollut sattumaa.

Kristuksen Kirkko on yksi, ja sille on annettu maailmanlaaja lähetystehtävä pitää tarjolla sanomaa Jumalan armosta Kristuksessa, sovituksen ja sovinnon sanomaa, joka koskettaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. Tämä tehtävä ylittää kaikki ihmisen ahtaat rajat. Kun yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki. Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlavuosi muistuttaa yhteistyön kulttuurin tärkeydestä kirkkojen ja valtioiden välillä. Kirkoilla on edelleen tärkeä tehtävä muistuttaa sanoin ja teoin jokaisen Jumalan kuvaksi luodun ihmisen arvosta lähimmäisenä sekä armosta, joka on tarjolla sanassa ja sakramentissa, kaiken uudeksi luomisen välikappaleissa tuulahduksena ja valonvälähdyksenä hyvyyden voimasta, joka on väkevämpi kuin kuolema.

Tomi Karttunen
johtava asiantuntija
ekumenia ja teologia

Artikikkelikuva: Luterilaisen maailmanliiton tanskalainen presidentti piispa Henrik Stubkjaer ja luterilaisia nuoria Krakovan yleiskokouksessa 2023. LML:n kuva-arkisto.