Oppilaitoksissa

Yhteistyötä, aikaa ja ikuisuutta

Kirkko tekee oppilaitosyhteistyötä kaikilla koulutusasteilla ympäri Suomen. Oppilaitosyhteistyön lähtökohtana ovat oppilaitosyhteisön tarpeet ja sen kaikkien jäsenten palveleminen.

Oppilaitokset ovat paikkoja, joissa opiskelun ja työnteon lisäksi eletään, koetaan, tunnetaan ja etsitään omaa polkua. Kirkon oppilaitosyhteistyö liittyy oppilaitosten hyvinvointia ja laaja-alaista sivistystä tukeviin tavoitteisiin tukemalla oppilaitosyhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä yhteisöllisyyttä.

Kirkon oppilaitostyöntekijät – papit, nuorisotyön ohjaajat ja diakonit – ovat henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin ammattilaisia, jotka toimivat osana oppilaitoksen moniammatillista hyvinvointiverkostoa. Päätoimisia oppilaitostyöntekijöitä on kirkossa noin 60 ja lisäksi monen työntekijän toimenkuvaan kuuluu osana muuta toimenkuvaa oppilaitosyhteistyö.

Kirkon oppilaitosyhteistyön kenttä on laaja ja moninainen. Ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelee yhteensä yli 500 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa oppilaitoksissa on yhteensä noin 30 000. Opiskelijat ovat pääasiassa nuoria aikuisia, mutta myös aikuisopiskelijoiden määrä on kasvussa. Oppilaitokset ovat myös kansainvälisiä yhteisöjä, ja monet kirkon oppilaitostyöntekijät käyttävätkin säännöllisesti työkielenään englantia.

Kirkon ja oppilaitosten yhteistyö perustuu useimmiten kirjalliseen sopimukseen, jossa määritellään kirkon työntekijän rooli suhteessa oppilaitoksen toimintaan. Kirkko tekee oppilaitosyhteistyötä yhteisölähtöisesti ja verkostomaisesti osana moniammatillisia tiimejä. Työn tavoitteet ja menetelmät nousevat aina oppilaitosyhteisön tarpeista.

Kirkon tehtävä oppilaitoksissa

Kirkon oppilaitosyhteistyön tehtävänä on tukea oppilaitoksissa tapahtuvaa arvokasvatusta ja laaja-alaista sivistystä. Kirkon oppilaitosyhteistyö edistää oppilaitosyhteisön ja sen jäsenten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tukee ihmisarvon, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, ympäristövastuun ja lähimmäisen rakkauden toteutumista oppilaitosyhteisöissä, koulutuksessa ja yhteiskunnassa. 

Kirkkohallituksen oppilaitosyhteistyön tehtävänä on edistää seurakuntien ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, tukea oppilaitostyöntekijöitä ammattitaitonsa kehittämisessä sekä osallistua koulutuksen kansalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen.

Älä jää yksin

Ota yhteyttä


Takaisin sivun alkuun