Tiekartta

Syken tiekartta kirittää kirkkoa lisätoimenpiteisiin: hiilineutraaliuteen vielä matkaa

Kiinteistöjen päästöleikkaukset ovat tärkein toimi matkalla hiilineutraaliin kirkkoon, kertoo Suomen ympäristökeskuksen laatima, marraskuussa 2024 julkistettu tiekartta. Kirkkohallitus tilasi lokakuussa 2023 tiekartan laatimisen asiantuntijatyönä Suomen ympäristökeskukselta (Syke). Tiekartta on yksi Hiilineutraali kirkko 2030 -kärkihankkeen (2023–2025) konkreettisista työkaluista, jonka avulla voidaan tunnistaa erilaisia toimia, joita hiilineutraalisuus vaatii. Yhteistyön tuloksena on tiekartan lisäksi valmistunut myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päästölaskuri, joka laskee yksittäisten seurakuntien päästöt. Kirkon toiminnassa ilmastopäästöjä tulee muun muassa kiinteistöjen lämmittämisestä, sähkönkulutuksesta, liikkumisesta ja hankinnoista. Käytännössä ilmastotyössä pääpaino on kiinteistöjen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.

Kiinteistöjen päästöleikkaukset tärkein toimi matkalla hiilineutraaliin kirkkoon

Seurakuntien omistuksessa on noin 7000 rakennusta ja rakennusten lämmitys on kirkon toiminnan suurin päästölähde: se kattoi noin 31 % kokonaispäästöistä vuonna 2023. Keskeisiä toimia rakennusten päästöjen vähentämiseksi ovat mm. energiatehokkuuden parantaminen energiaremonteilla ja modernilla talotekniikalla, päälämmitysmuodon muuttaminen, tilatehokkuuden parantaminen sekä tarpeettomista rakennuksista luopuminen. Osa rakennuksista on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja tämä on huomioitava päästövähennystoimissa.
Seuraavaksi suurin kirkon päästölähde on kiinteistöt, sähkö ja jätehuolto (24 %). Yhteensä noin 70 % päästöistä koostuu rakennuksiin, energiaan ja polttoaineisiin liittyvistä sektoreista. Tiedotteen liitteenä olevassa kuvassa esitetään kirkon päästölähteiden jakauma tiekartassa käytetyn jaottelun mukaan.

Tiekartassa esitetään toimenpide-ehdotuksia päästöjen vähentämiseksi. Ehdotukset ovat luonteeltaan yleisiä suosituksia ja seurakunnissa täytyy arvioida kohdekohtaisesti, mitkä ovat realistiset ja kustannustehokkaimmat toimenpidevaihtoehdot.

Tavoitteena vähentää kasvihuonepäästöjä 80 %

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut kansalliseen ja kansainväliseen työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tavoitellen lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta. Kirkko hyväksyi vuonna 2019 energia- ja ilmastostrategian, jonka yhteydessä kirkko asetti tavoitteekseen saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Strategiassaan kirkko määrittelee hiilineutraaliuden niin, että kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty vähintään 80 % vuoden 2019 tasosta ja loput , korkeintaan 20 % hyvitetään esimerkiksi metsien hiilinieluja lisäämällä. Strategian toimeenpanon tueksi asetettiin tarkempia osatavoitteita ja suosituksia sekä aikataulutettu tiekartta.

Tiekartta kirittää kirkkoa lisäämään vauhtia


Hiilineutraali kirkko 2030 -ilmastostrategia on linjassa useiden kuntien tavoitteiden kanssa ja tukee Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2035. Parhaita tapoja vähentää toiminnan ympäristövaikutuksia on tehdä hankintoja vain välttämättömiin tarpeisiin, siirtyä uusiutuvan energian käyttöön ja luopua tarpeettomista rakennuksista.
Kun tarkastellaan kirkon kaikkien toimintojen elinkaarisia päästöjä, tiekartassa ehdotetuilla toimilla voidaan vähentää päästöjä yhteensä noin 41 % vuodesta 2019 vuoteen 2030. Kirkon ilmastostrategiassa asetettu tavoite vähentää kirkon elinkaarisia päästöjä 80 % vuodesta 2019 vuoteen 2030 mennessä on siten erittäin kunnianhimoinen. Jos tarkastelu rajataan kirkon oman energiatuotannon, kirkon omistamien ajoneuvojen ja ostoenergian käytön päästöihin, ehdotetuilla toimilla voitaisiin päästä yli 70 % päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä.


Tiekartan laatimistyötä ohjasi Suomen ympäristökeskuksen kehitysinsinööri Jarmo Linjama:
”Kirkon 80 % päästövähennystavoite tukee esimerkillisesti Suomen kansallisia tavoitteita. Hiilineutraaliustiekartta antaa ehdotuksia siihen, miten ja kuinka paljon päästöjä voidaan seurakunnissa eri sektoreilla vähentää. Erityisesti rakennuksissa vähennyspotentiaali on erittäin suuri. Toimien dokumentointi ja seuranta on kaikilla sektoreilla ensiarvoisen tärkeää.”

Tiekartan selvityksen pohjalta kirkossa arvioidaan, millaista seurantaa tarvitaan ja miten se toteutetaan. Tiekartan laatiminen on osa kolmevuotista Hiilineutraali kirkko -kärkihanketta. Sitä ohjaa kirkkohallituksen koollekutsuma työryhmä. Hanke raportoi edistysaskeleista kirkkohallitukselle ja kirkolliskokoukselle.

Seurakunnille oma päästölaskuri

Kirkon kasvihuonekaasujen päästöjä arvioitiin ensin julkishallinnon yhteishankintayksikkö Hanselin Hankintapulssin avulla. Palvelun päästöarviot perustuvat ostoihin käytettyihin rahasummiin ja Syken ylläpitämiin Envimat-laskentamalliin perustuviin, tuoteryhmäkohtaisiin päästökertoimiin. Keväällä 2024 kirkon yhteiseen tilikarttaan pohjautuvat päästökertoimet tarkennettiin vastaamaan paremmin kirkon todellista toimintaa. Tietojen pohjalta rakennettiin erillinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päästölaskuri, josta tiekartassa olevat päästötiedot on poimittu kesällä 2024.


Laskuri näyttää kirkon hiilijalanjälkiluvut ja niiden kehittymisen vuodesta 2019 lähtien. Päästölaskurin mukaan evankelisluterilaisen kirkon kokonaispäästöt vuonna 2019 olivat n. 194 milj. kg CO2-ekv* ja vuonna 2023 n. 210 milj. kg CO2-ekv. Päästöt ovat kasvaneet tarkastelujaksolla noin 8,7 %.
Kaikki seurakunnat saavat käyttöönsä oman seurakuntatalous-kohtaisen päästölaskurin. Sen avulla seurakunta voi tarkastella hiilijalanjäljen kehittymistä ja hiilijalanjälkiraporttia, ja sitä voi hyödyntää, kun seurakunta hakee tai uusii ympäristödiplomiaan. Ympäristödiplomi on kirkon oma ympäristöjärjestelmä, joka kannustaa seurakuntia kantamaan ympäristövastuuta ja kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta kestävämmäksi.


*CO2-ekv eli hiilidioksidiekvivalentti kuvaa eri kasvihuonekaasupäästöjen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta. Eri kasvihuonekaasuilla on erilainen ilmastoa lämmittävä vaikutus (GWP, Global Warming Potential). Muiden kasvihuonekaasujen GWP suhteutetaan hiilidioksidin ilmastoa lämmittävään vaikutukseen, jonka arvoksi on asetettu 1. GWP ilmoitetaan tietylle ajanjaksolle, ja hiilijalanjälkeä laskettaessa käytetään 100 vuoden tarkastelujaksoa. Esimerkiksi metaanin ilmastoa lämmittävä vaikutus suhteessa hiilidioksidiin 100 vuoden tarkastelujaksolla on 28.

Tiekartta hiilineutraalin kirkkoon yhdessä kuvassa – tiekartta-työpaja pidettiin 4.2.2025

Marraskuussa 2024 esitelty Syken tiekarttadokumentaatio on laaja ja yksityiskohtainen. Sen lisäksi piirsimme tämänkin sivun kuvituksena olevan tiekartta-kuvan, jossa kuvataan yhdellä silmäyksellä tärkeimmät etapit matkalla hiilineutraalin kirkkoon. Esittelimme tiekartan ensimmäistä kertaa seurakunnille 4.2.2025 pidetyssä tiekartta-työpajassa. Kuvat, työpajan esitykset ja muita tiekartta-materiaaleja tulee kevään 2025 aikana tälle sivulle ja Kirkon materiaalipankkiin.

Molemmat tiekartat voi ladata tältä sivulta. Tutustu, lataa, ja kerro meille mielipiteesi!

Tilaisuuden esitykset ovat ladattavissa tältä sivulta.

Linkkejä Tiekartta-työpajan Teams-tallenteisiin:
Tutkimusinsinööri Jarmo Linjaman esitys työpajassa: Tiekartta Hiilineutraalin kirkkoon 2030
Apulaisprofessori Anna Lintusen esitys työpajassa: Ehdimmekö ajoissa?
Helsingin seurakuntayhtymän ympäristöasiantuntija Elina Hienosen esitys työpajassa: Mitä tiekartta kertoo meille – kokemuksia Helsingin seurakuntien tiekartta-työskentelystä
Kirkkohallituksen hankintapäällikkö Carita Wruosalon esitys työpajassa: Seurakuntien omat päästölaskurit

asiantuntija

Ilkka Sipiläinen

+358405441158

Eteläranta 8
00130, HELSINKI

viestintäpäällikkö

Tuula Putkinen

+358469220232

Eteläranta 8
00130, Helsinki

Takaisin sivun alkuun