Televisioinnin aikana

Jumalanpalveluksen lähettämistä tai tallentamista kutsutaan tuotannoksi. Tuotantovaiheeseen kuuluu rakennus, lähetys tai tallennus ja purku.

1. Rakennuspäivä

TV -tekniikan rakentamisella tarkoitetaan kameroiden ja muun tekniikan pystyttämistä tapahtumatilaan ja tilan yhdistämistä ulkona oleviin lähetysautoihin. Rakennus kestää yleensä kokonaisen päivän. Kun tekniikka on valmis, pidetään kameratekninen harjoitus eli käydään koko jumalanpalvelus läpi sellaisena kuin se on tarkoitus lähettää. Kaikkien esiintyjien tulee olla paikalla. Tämä ei ole enää harjoitus kuoroille tai muille esiintyjille, harjoitusta ei panna poikki ja oteta asioita uudestaan elleivät keskeytykset johdu TV -tekniikasta.

Rakennuspäivänä voidaan myös tallentaa lähikuvia kuoroista, esiintyjistä sekä ulkokuvia tapahtumapaikasta. Nämä ns. insertit ohjaaja sijoittaa lähetykseen tai tallennukseen. Myös Herran siunaus voidaan tallentaa siltä varalta, että jumalanpalvelus kestää pidempään kuin lähetysaika.

2. Tallennus tai lähetys

Ilmoitettuja suunnitelmia ei saa muuttaa lähetystä tai tallennusta edeltävänä kahtena viikkona eikä lähetyspäivänä ilman todella tärkeää syytä. Äkillinen muutos, esim. kuorojen tms. määrässä tai esiintymispaikassa, voi suuresti hankaloittaa tuotantotiimin työtä. Jos muutoksia tarvitaan, siitä täytyy neuvotella ohjaajan kanssa.

Jos kyseessä on jumalanpalveluksen tallennus niin siihen voidaan myöhemmin lisätä inserttejä esimerkiksi jumalanpalveluksen suunnitteluvaiheesta tai kuoroharjoituksista ja näin tehdä jumalanpalveluksesta enemmän TV -ohjelman tapainen.

Jos kyseessä on suora lähetys, siihen voidaan joka tapauksessa lisätä kuvituskuvia ja inserttejä lähetyksen aikana. Suoran lähetyksen rakennuspäivä on yleensä lauantai. Silloin sunnuntain aikataulu voisi olla esimerkiksi: Paikalla klo 7; 8.30-9.30 tarvittavien osuuksien harjoituksia, nauhoitetaan Herran siunaus, ellei sitä nauhoitettu edellisenä iltana; 9.30-9.45 seurakunta kirkkoon; Seurakunnan ”lämmittämien” eli muutama hauska sana ja / tai laulu tms.

Suoran TV -jumalanpalveluksen kesto on TASAN 58 minuuttia, sen täyttyessä lähetys lopetetaan kesken ja ajetaan ulos nauhoitettu Herran siunaus. Seurakunnassa jumalanpalvelus jatkuu normaalisti loppuun asti mutta televisiossa mennään jo seuraavan ohjelmaan.

3. Purku

Purulla tarkoitetaan TV -tekniikan purkamista ja pakkaamista. Se on nopeampaa kuin rakentaminen mutta siihen on kuitenkin varattava aikaa 3-4 tuntia, jona aikana tapahtumapaikka ei voi vielä siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen vaan purun täytyy saada tapahtua rauhassa ja keskeytymättä.

HUOM! Televisiojumalanpalveluksen tuotantotiimiin voi kuulua lähes 20 henkeä. Työn sujuvuuden ja hyvän tuulen takaamiseksi olisi tärkeää, jos seurakunta voisi järjestää tapahtumapaikan yhteyteen varsinkin rakennuspäiväksi cateringin. Siinä voisi olla tarjolla esimerkiksi kahvia, teetä, mehua ja voileipiä.

 

toimittaja
Kirkon viestintä
Ohjelmapalvelut
Eteläranta 8
00130 Helsinki
Toimittaja
Kirkon viestintä
Ohjelmapalvelut
Eteläranta 8
00130 Helsinki
Päivitetty