Kirkko ja kaupunkiteologia: mielenkiintoisia mahdollisuuksia

Teologian alalla kiinnostus kaupunkien tutkimusta kohtaan on ollut suurinta käytännöllisen teologian alalla, mutta muutkin teologian alat ovat tuottaneet aihepiirin kannalta kiinnostavia avauksia ja tutkimustuloksia. Itse olen tutkinut aihepiiriä varhaiskristillisessä materiaalissa.

Paikallisuus kunniaan

Ensimmäisten vuosisatojen kristityt toimivat monissa aikansa merkittävissä kaupungeissa. Tämä näkyy jo Uuden testamentin sisällysluettelosta, jossa lukija huomaa oitis joukon Rooman imperiumin keskeisiä hallintokaupunkeja. Listaan on syytä lisätä vielä Jerusalem, Aleksandria ja Antiokia. Yksi varhaisimmista kerroksista kristittyjen kaupunkisuhteessa ovat paikalliset marttyyrit.

Varhaisessa kristillisyydessä marttyyreilla oli näkyvä rooli ja usein suuri paikallinen (toisinaan myös laajempi) merkitys. Monet marttyyreista olivat naisia ja heidän merkityksensä on kaupunkiteologian kannalta tutkimuksellisesti kiinnostava. 300-luvulta alkaen marttyyrien merkitys kuitenkin muuttuu kuuluisien askeettien ja kaupunkipiispojen noustessa näkyviksi kirkollisiksi hahmoiksi.

Käsite ”kaupunkiteologia” ei toki esiinny varhaiskristillisessä lähdeaineistossa, mutta muinaiset kristityt keskustelivat paljon kaupunkitilasta sekä sen suhteesta omaan yhteisöönsä ja vakaumukseensa. Paikallisuuden korostaminen on olennaista esimerkiksi apologeettiselle kirjallisuudelle. Niin Tertullianus, Cyprianus kuin tuntemattoman tekijän Kirje Diognetoksellekin painottavat sitä, miten hyviä kansalaisia kristityt ovat ja miten he ovat kotikaupungeilleen hyödyksi. Usein on kuitenkin hankalaa sanoa, millaista ahdinkoa nämä yhteisöt tarkalleen ovat kaupungissaan kokeneet.

Pidän myös askeettista kirjallisuutta aihepiirin kannalta kiinnostavana. Kuuluisat kilvoittelijat ja pyhimykset linkittyvät usein monin tavoin kotikaupunkinsa vaiheisiin, spiritualiteettiin ja elämään. Vanhan viisauden mukaan pyhien merkitys avautuu juuri heidän kotipaikoistaan käsin. Hengellisellä elämällä on aina juurensa, näin myös urbaanissa kontekstissa.

Monet meille tutuista varhaisen kirkon hahmoista todistivat suurta julkisen tilan muutosta omana aikanaan. Eusebios Kesarealainen raportoi 300-luvun ensimmäisellä puoliskolla myönteiseen sävyyn Konstantinus Suuren ja hänen äitinsä Helenan rakennushankkeista. Keisarilliset rakennushankkeet Roomassa, Konstantinopolissa ja Jerusalemissa muuttivat ratkaisevasti kristittyjen suhteen julkiseen tilaan. Liike siirtyi laitakaupungeilta paraatipaikoille.

Historia ei kulkenut suoraviivaisesti. Esimerkiksi Clemens Aleksandrialainen toimi toisen vuosisadan lopulla Aleksandriassa ja hänen oppilaisiinsa näyttää kuuluneen runsaasti väkeä myös kaupungin eliitistä. Clemens joutui kuitenkin lähtemään kaupungistaan ja lienee saanut surmansa 200-luvun alkupuolella Septimius Severuksen vainoissa. Emme aina tule ajatelleeksi, miten kipeältä oman kaupungin jättäminen on saattanut muinaisista kristityistä tuntua.

Aleksandrian kaupunki vaikutti syvästi Clemensin opetuksiin ja kaupunkitila näyttää jäsentäneen hänen opetuksiaan hyvin kokonaisvaltaisesti. Samaa voidaan sanoa myös Jerusalemin piispa Kyrilloksesta, joka 300-luvulla hyödynsi taitavasti opetuksessaan Pyhän maan pelastushistoriallisia paikkoja niin pedagogisesti kuin teologisestikin. Samoin Augustinus oli teoksessaan De civitate dei tarttunut mitä ajankohtaisimpaan aiheeseen.

Augustinus saneli massiivista poliittista historiaa käsittelevää teostaan vandaalien piirittäessä hänen piispankaupunkiaan. Augustinus ehti kuolla 28. elokuuta vuonna 430 ennen kuin Gaiserikin joukot valtasivat Hippo Regiuksen. Ne, jotka pitävät hänen teologiaansa norsunluutornissa laadittuna teoreettisten mahdollisuuksien pohdintana, erehtyvät.

Suuret teologit ovat aina hengittäneet kotiseutunsa ilmaa, olleet kiinni sen kaduissa, maaperässä ja elämässä. Jos he eivät olisi olleet relevantteja omana aikanaan, heistä moni tuskin olisi jäänyt historiaan.

Kaupunki teologian kontekstina

Historiallisten äänien kuuleminen avaa mielenkiintoisia näkymiä myös oman aikamme uskonnollisuuteen ja erityisesti kristillisten yhteisöjen näkymiseen julkisessa tilassa. Millaisia kristillisiä verkostoja ja julkisia tiloja nykykaupungeissa on? Miten kotikunnan tai -kaupungin kysymykset näkyvät paikkakunnan hengessä? Entä hengellisyydessä?

Kaupunkiteologia voi antaa välineitä niin historiallisten kehityskulkujen kuin nykyajankin ymmärtämiseen. Kirkko ja seurakunnat tuntevat alueensa, sen historian, ongelmat, vahvuudet ja ihmiset hyvin. Niiden kannattaa viestinnässään pitää rohkeasti esillä tätä osaamisaluettaan ja jatkuvasti syventää ymmärrystään toimintaympäristöstään.

Kirjallisuutta

Day, Juliette, Raimo Hakola, Maijastina Kahlos & Ulla Tervahauta, toim. (2016). Spaces in Late Antiquity: Cultural, Theological and Archaeological Perspectives. Abingdon, Oxon; Routledge, Taylor & Francis Group.

Ebner, Martin (2021). Das frühe Christentum und die Stadt: Methodisch-hermeneutische Grundsatzfragen und exemplarische Analysen. Early Christian Encounters with Town and Countryside: Essays on the Urban and Rural Worlds of Early Christianity. Toim. Markus Tivald & Jürgen Zangenberg. Gottingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 63–110.

Grönlund & Härkönen (2020). Uskonto kaupungissa – empiirisen tutkimuksen lähestymistapoja. Uskonto ajassa ja tilassa. Toim. Suvi-Maria Saarelainen & Joona Salminen. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 93–109.

Salminen, Joona (2023). Vapauteen tyyntyminen Clemens Aleksandrialaisella. Kohti vapautta: varhaiskristillisiä tulkintoja vapaudesta, unista ja maailmankuvasta. Toim. Anni Maria Laato. Helsinki: Suomen Patristinen Seura, 159–170.

Tabbernee, William, toim. (2014). Early Christianity in Contexts: An Exploration Across Cultures and Continents. Grand Rapids, Michigan: Baker Academic.

Kirjoittaja

Joona Salminen
Kirkkohistorian yliopistonlehtori, TT, Itä-Suomen yliopisto

Kirkon tutkimus

Anne Burghardt: Kirkon tulee puolustaa toivoa ja oikeudenmukaisuutta maailman haasteiden keskellä

Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Anne Burghardt haastoi kuulijoita pohtimaan, miten kirkko voi toimia aidosti ja vaikuttavasti nykymaailman myrskyjen keskellä, ja olla samalla toivon ja oikeudenmukaisuuden puolustaja.

Anne Burghardt on toiminut maailmanlaajuisen luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö Luterilaisen maailmanliiton  (LML) pääsihteerinä marraskuusta 2021 alkaen. Hänellä on syvällinen tausta ja kokemus ekumenian sekä kansainvälisten suhteiden saralta. Burghardt kasvoi uskonnottomassa perheessä Virossa, joka on maailman vähiten uskonnollisimpia maita. Luterilaiseen kirkkoon hän liittyi teini-iässä.

Burghardt puhui Helsingissä 29.8. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Lähetyskumppanuusneuvotteluissa.Puheessaan Helsingissä hän korosti erityisesti kirkon velvollisuutta pysyä uskollisena tehtävälleen ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Uskonto muuttaa muotoaan

Anne Burghardt toi esiin kirkon jäsenmäärien laskun ja sekularisaation lisääntymisen haasteet erityisesti globaalissa pohjoisessa ja kehittyneissä teollisuusmaissa.

“Monille vanhoille ja suurille kansankirkoille tämä on iso haaste, sillä siihen liittyy resurssien väheneminen ja tarve määritellä uudelleen oma asema yhteiskunnassa”, hän totesi.

Samalla hän muistutti, että vaikka ennustettu “uskonnon kuolema” ei olekaan toteutunut, uskonto muuttaa muotoaan.

“Uskonnollisuus muuttuu synkretistisemmäksi ja vähemmän institutionalisoituneeksi, kun erilaiset uskonnolliset ryhmät kilpailevat seuraajista”.

Uskonto voi jakaa tai yhdistää

Burghardt kiinnitti huomiota siihen, miten nykymaailmassa uskonnollisuuden yksityistyminen on yleistynyt, vaikka samalla uskonto sinänsä ei ole menettämässä jalansijaansa maailmanlaajuisesti.

“Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että väestönkasvu on nopeampaa uskonnollisissa maissa, ja vuoteen 2050 mennessä valtaosan maailman väestöstä odotetaan olevan uskonnollisia,” hän sanoi.

Tämä kehitys nostaa esiin kysymyksen uskonnon vaikutusvallasta ja sen mahdollisuudesta olla sekä yhdistävä että jakava voima.

Väärä informaatio on isoin uhka

Yhteiskunnallinen polarisaatio ja demokraattisten rakenteiden rappeutuminen olivat myös keskeisiä teemoja Burgardtin puheessa.

“Kirkon jäsenet eivät elä tyhjiössä, vaan nämä kehityskulut vaikuttavat heihin ja tuovat polarisaation myös kirkkoihin”, hän korosti.

“Suurin maailmanlaajuinen riski kahden vuoden kuluttua on väärä informaatio ja disinformaatio.  Yhteiskunnallinen polarisaatio on kolmannella sijalla”, hän sanoi ja viittasi Maailman talousfoorumin vuoden 2024 Global Risks -raporttiin.

”Yhä monimutkaisemmassa maailmassa ihmiset pyrkivät yksinkertaisiin vastauksiin, mikä johtaa yksinkertaistettuihin vastauksiin, joita levitetään laajasti sosiaalisessa mediassa.”

Kirkon on vastattava ilmastohätätilaan

Ilmastokriisin keskellä kirkon rooli on Burghardtin mukaan ratkaiseva.

“Meidän on vastattava ilmastohätätilaan välittömästi sekä käytännössä että teologisesti”, hän painotti.

Hän korosti, että ilmastokriisi on myös oikeudenmukaisuuskysymys:

“Ne, jotka kärsivät eniten ilmastonmuutoksen seurauksista, ovat usein juuri niitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen kaikkein vähiten.”

Ilmastovastuullisuus on Burghardtin mukaan kytkettävä kirkon kokonaisvaltaiseen missioon, joka korostaa oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta kaikessa toiminnassa.

Kristittyjen on oltava aitoja

Burghardt käsitteli puheessaan myös aitoutta ja läpinäkyvyyttä. Hän huomautti, että yksi syy siihen, miksi monet kirkot ovat menettäneet jäseniään, on ollut aitouden puute.

“Kirkot eivät aina ole onnistuneet toimimaan sanojensa mukaisesti. Emme voi saarnata yhtä ja tehdä toista,” hän sanoi.  

Aitous ja rehellisyys ovat hänen mukaansa avainasemassa, jotta kirkko voi säilyttää uskottavuutensa ja olla merkityksellinen toimija yhteiskunnassa.

Kirkot toivon jakajina

Burghardtin puheen ydin oli kuitenkin kirkon tehtävässä kylvää toivoa.

“Toivo ei ole naiivia optimismia tai yksinkertaista uskoa edistykseen, vaan toivoa, joka perustuu uskoon Jeesukseen Kristukseen, ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Herraan, joka on jo läsnä täällä ja nyt.”

Tämä toivo on hänen mukaansa rohkeuden lähde, joka auttaa tekemään tarvittavia muutoksia nykyhetkessä, samalla kun kristityt elävät jatkuvasti nykyhetken ja tulevaisuuden jännitteessä.

Burghardt kehottikin kirkkoja rakentamaan toivon yhteisöjä, jotka eivät käänny sisäänpäin, vaan ulottavat toivon kaikille, erityisesti niille, jotka kärsivät epäoikeudenmukaisuudesta ja sorrosta.

“Kirkon tehtävä on olla toivon majakka rikkinäisessä maailmassa,” hän totesi.

“Toivon kylväminen on tehtävä, johon kirkon on sitouduttava, erityisesti nykymaailman monien haasteiden keskellä.”

Kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoron piti piispa Kaisamari Hintikka.

Lue puhe: Dr. Rev. Anne Burghardt Society and Church – Changing Landscapes

Voit katsoa molemmat puheet Youtubesra.

Teksti Anna Patronen

Yleinen

Kuzipa Nalwamba: Kristinuskon oppi luomisesta tarjoaa vakaan perustan ja toivon lähteen  

Sambialainen teologi Kuzipa Nalwamba käsitteli puheessaan luomisoppia postmodernissa maailmassa. Hänen mukaansa luominen ei ole vain teologinen jäänne menneisyydestä, vaan elävä ja dynaaminen osa kristillistä ajattelua, jolla on merkitystä tänään ja tulevaisuudessa. Nalwamba oli yksi pääpuhujista kirkon lähetyskumppanuusneuvotteluissa 26.8.-30.8.2024. 

Kuzipa Nalwamba on Kirkkojen maailmanneuvoston ykseyden, lähetyksen ja ekumeenisen koulutuksen ohjelmajohtaja. Hänet on vihitty Sambian yhdistyneen kirkon (UCZ) papiksi, ja hän on toiminut seurakuntapastorina, koulupappina ja teologisena kouluttajana.  

Nalwamba kasvoi Sambiassa, Etelä-Afrikassa, aikana, jolloin suuri osa ympäröivästä luonnosta oli lähes koskematonta.  

“Jo nuorena opin, että kaikilla elollisilla olennoilla on oikeus omaan tilaansa. Tämä ajatus on pysynyt mukanani koko elämäni ajan”, Nalwamba kertoi.  

Tänään luonnon tila on Sambiassakin toinen. ”Joet ja purot ovat täynnä muovia ja mutaa, tai ne ovat päässeet kuivumaan, kun maata on laidunnettu liikaa”, hän kertoi.  

“Ympäristön rappeutuminen ei ole vain ekologinen, vaan myös oikeudenmukaisuuskysymys, johon meidän on teologeina ja kristittyinä vastattava,” hän painotti. 

Luomisoppi jatkuvassa muutoksessa 

Kuzipa Nalwamba kertoi, että jo 1.Mooseksen kirjan alkuluvuista lähtien Raamattu vahvistaa Jumalan kaikkien asioiden Luojana. Tämä luo pohjan Luojan ja luomakunnan suhteelle. 

”Kun maailma muuttuu, on Raamatun ajattomia totuuksia tarkasteltava uudelleen ja sovellettava näihin uusiin tilanteisiin”, Nalwamba sanoi ja viittasi luomisoppiin. Hän mainitsi esimerkiksi ekoteologian, joka yhdistää ympäristötietoisuuden teologiseen pohdintaan. 

”Ekoteologia korostaa kaiken elämän keskinäistä yhteyttä ja luonnon pyhyyttä. Se haastaa ihmiskeskeisen näkemyksen, jonka mukaan ihmiskunta olisi luomisen keskipiste. Sen sijaan, ekoteologia näkee maailman luomakunnan yhteisönä, jossa kaikilla elollisilla olennoilla on luontainen arvonsa.” 

Nalwamban mukaan luomisoppi ulottuu myös kaikkeen muuhunkin muutokseen, jota ihminen saa aikaan: lääketieteen kehitykseen, teknologisiin innovaatioihin, tekoälyyn ja digitalisaatioon.  Nämä muutokset haastavat teologiaakin. 

“Monet muutokset ovat ennennäkemättömiä ihmiskunnan historiassa. Ilmastonmuutos, metsien hävittäminen, biodiversiteetin katoaminen ja saastuminen muokkaavat maapalloa. Ympäristökriisit eivät ole vain tieteellisiä tai poliittisia kysymyksiä; ne ovat syvästi teologisia huolenaiheita, jotka haastavat meidät pohtimaan uudelleen ymmärrystämme luomisesta ja osuudestamme siinä,” hän sanoi. 

Toivoa pirstoutuneessa maailmassa 

Kuzipa Nalwamban mukaan maailmassa, jota leimaa nopea muutos ja epävarmuus, luomisoppi tarjoaa vakaan perustan ja toivon lähteen.  

“Luomisoppi muistuttaa meitä siitä, että maailma ei ole sattuman tai kaaoksen tuote, vaan rakastavan Luojan lahja, ja hän jatkaa kaiken ylläpitämistä ja uudistamista. Samalla luomisoppi kutsuu meitä ottamaan vakavasti tehtävämme luomakunnan hoitajina, Jumalan kanssaluojina ja osallistujina lunastuksen jatkuvassa kertomuksessa,” hän totesi. 

Nalwamba korosti, että “vaikka postmoderni aika voi lisätä merkityksettömyyden, arvottomuuden ja epätoivon tunteita, kristinuskon luomisoppi voi tarjota vastakertomuksen, joka korostaa toivoa ja uudistumista.”  

Lupaus uudesta luomakunnasta, jossa kaikki asiat tehdään uusiksi, on Nalwamban mukaan toivon perusta epävarmuuden ja pirstoutumisen keskellä. 

Nalwamba uskoo, että kristillinen oppi luomisesta voi auttaa jäsentämään monimutkaista maailmaa. 

 “Luomisoppi säilyy elintärkeänä ja merkityksellisenä osana kristillistä uskoa, ja auttaa meitä suunnistamaan 2000-luvun ja sen jälkeisten aikojen monimutkaisessa maailmassa.”  

Esimerkiksi Afrikassa monet kristillisestä lähetystyöstä alkunsa saaneet mutta afrikkalaisten itsensä perustamat kirkot (ns. AIC-kirkot) pitävät luomakunnasta huolehtimista olennaisena osana lähetystehtäväänsä. 

Kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoron piti Rev. Martin Lalthangliana, Myanmarin luterilaisen kirkon johtaja. Voit katsella molemmat puheet YouTubesta.

Lue: Dr. Rev Kuzipa Nalwamba: Creation in Changing Landscapes

Teksti Anna Patronen 

Yleinen

Jerry Pillay: Kristinusko on merkityksellistä maailmanlaajuisten kriisien keskellä

Jerry Pillay, Kirkkojen maailmanneuvoston (WCC) pääsihteeri piti Helsingissä 27.8. vahvan puheen, jossa hän käsitteli kristinuskon merkitystä nykyisen globaalin kriisin keskellä. Hän toi esiin sen, miten kristinusko on tänä päivänä merkityksellisempää kuin koskaan, ja kuinka kirkon tehtävä on elintärkeä maailman monikriisin keskellä. Kommenttipuheenvuoron piti Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Jerry Pillay on eteläafrikkalainen teologi ja kirkonjohtaja, jonka perheen juuret ovat Intiassa. Hän on toiminut Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteerinä kesäkuusta 2022 alkaen.

Pillay tunnetaan sitoutumisestaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, rauhan edistämiseen ja vapautuksen teologiaan, joka puolustaa köyhiä ja sorrettuja. Hän on myös osallistunut Etelä-Afrikan apartheidin jälkeiseen sovintoprosessiin ja korostaa kirkon roolia globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Pillay oli kutsuttu pääpuhujaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Lähetyskumppanuusneuvotteluihin.

Sivilisaation yhteinen kamppailu

Pillay kuvaili maailman tilannetta sosiologi ja filosofi Edgar Morinin kehittämän käsitteen avulla “monikriisiksi”. Se koostuu viidestä valtavasta ongelmasta: ilmastonmuutoksen kiihtymisestä, taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisestä, ihmisoikeuksien taantumisesta, hallinnan kriisistä ja lisääntyvästä väkivallasta. Pillay totesi, että nämä ilmiöt ovat yhteydessä toisiinsa ja heijastavat syvempää “arvokriisiä ja järjestelmien kriisiä”, jonka keskellä koko sivilisaatio kamppailee.

“Kyseessä on hengellinen kriisi, joka haastaa meidät syvällisesti pohtimaan uudelleen myrkyllisiä kulttuurisia arvojamme ja taloudellisia järjestelmiämme. Meidän on tarkasteltava niiden tuhoisaa vaikutusta mahdollisuuteen säilyttää lajimme ja elämä tällä planeetalla,” Jerry Pillay painotti.

Lähetys on aktivistista voimaa

Pillay korosti, että kirkon rooli ei rajoitu pelkästään hengellisiin asioihin, vaan se ulottuu laajemmin yhteiskuntaan. Lähetystyön merkitystä hän pitää erityisen suurena.

”Ehkä voisi sanoa, että lähetystyö on kristillisen liikkeen ‘terävin kärki’ – se aktivistinen voima kirkon elämässä, joka kieltäytyy hyväksymästä maailmaa sellaisena kuin se on. Lähetystyö pyrkii jatkuvasti muuttamaan maailmaa ja ohjaamaan sitä kohti Jumalan lopullista oikeuden ja rauhan valtakuntaa.”

Kirkon tehtävänä on hänen mukaansa edistää oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja rakkautta – arvoja, jotka ovat erityisen tärkeitä nykyisessä maailman tilanteessa.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Sotaisan maailman keskellä toivo

Pillay nosti esiin nykyiset konfliktit, kuten Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja sodan Israelissa ja Palestiinassa, mutta muistutti myös monista muista vähemmän tunnetuista konflikteista, joita on käynnissä Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tälläkin hetkellä jopa yli neljäkymmentä.

“Uskonnolliset konfliktit ovat myös yleisiä monilla maailman alueilla, vaikka tarkempi tarkastelu paljastaa, että ne perustuvat pääasiassa sosioekonomisiin ja poliittisiin jännitteisiin”, Pillay korosti.

Puheessaan Pillay painotti kristinuskon merkitystä rakkauden ja sovinnon evankeliumina. Hän viittasi erityisesti Etelä-Afrikan apartheidin jälkeiseen sovintoprosessiin ja totesi, että kirkon tulisi auttaa ihmisiä löytämään anteeksiannon ja sovinnon tilat.

“Kristuksen rakkaus sovittaa kadonneen ja rikkoutuneen maailman, ei vain Jumalan kanssa, vaan koko luomakunnan järjestyksen kanssa,” hän sanoi.

Pillay painotti, että kristinusko on merkityksellistä myös siksi, että se tarjoaa toivoa uhkien keskellä.

“Kamppailujen, kärsimysten ja riitojen keskellä elämme ylösnousemuksen toivossa: odotuksessa, että kaikki on kerran hyvin. Että oikeudenmukaisuus toteutuu. Että rakkaus voittaa. Että rauha tulee. Että olemme yhtä Kristuksessa.”

Jerry Pillayn puhe oli muistutus siitä, että kristinusko on tänä päivänä elintärkeä voimavara maailmanlaajuisen kriisin keskellä. Se kutsuu meitä kaikkia toimimaan yhdessä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja toivon puolesta maailmassa, joka kaipaa kipeästi parantumista ja sovintoa.

Kommenttipuheenvuoro: Piispa Teemu Laajasalo

Jerry Pillay: Church in changing landscapes: God’s Mission and Our Own

Helsingin piispa Teemu Laajasalon kommenttipuheenvuoro englanniksi:

Bishop Teemu Laajasalo’s comments in response to the World Council
of Churches’ General Secretary Jerry Pillay’s speech

Katso sekä Pillayn että Laajasalon puheet YouTubesta:

Teksti Anna Patronen

Yleinen

Takaisin sivun alkuun