Kristinusko vastakulttuurina

”Kristittynä oleminen on nykyään lähes vastakulttuurista. Se erottaa sinut muista”, Harri toteaa. Hän on yksi haastattelemistamme 30 nuoresta miehestä, jotka ovat syystä tai toisesta kiinnostuneet kristinuskosta. Monen muun miehen tavoin hän näkee kristinuskon edustavan nykyään myönteisellä tavalla vastapainoa valtakulttuurille, jota haastateltavat kuvasivat ”sekulaariksi, pinnalliseksi, kulutuskeskeiseksi, suorituskeskeiseksi, individualistiseksi ja/tai relativistiseksi”. Näiden tilalle he etsivät kristinuskosta pysyvyyttä, syvällisyyttä ja vastuullisuutta.

”Kristinusko tarjoaa selvän vastakohdan ajatukselle, että ihminen elää vain itseään varten. Siihen sekularismi tai ateismi usein johtaa”, Samuli, toinen haastateltava, pohtii.

Kun vielä muutama vuosikymmen sitten kirkosta eroaminen oli nuorille tapa kapinoida vallitsevaa yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaa vastaan, nyt tilanne näyttää kääntyneen päinvastaiseksi. Tämän päivän nuorelle miehelle kirkkoon liittyminen voi olla kannanotto yhteiskunnan ja omien vanhempien sekulaaria ja materialistista arvomaailmaa kohtaan.

Onko kyse konservatiivisuudesta?

Mediassa nuorten miesten kiinnostuminen kristinuskosta on toisinaan liitetty konservatiivisuuteen. Tutkimuksemme perusteella tämä on turhan yksioikoinen johtopäätös. Haastatteluihimme osallistuneet nuoret miehet asemoituivat melko tasaisesti konservatiivi–liberaali-akselille.

Useampi haastateltavista korosti kristinuskosta löytämäänsä moraalista arvopohjaa, joka tarjosi heille moraalisen kompassin, jonka avulla suunnistaa elämässä. ”Maailmassa ei enää ole kovin selkeitä sääntöjä. Uskosta löysin jotakin, josta pitää kiinni.” Toiset etsivät kristinuskosta suomalaisuuden ja eurooppalaisuuden kulttuurisia juuria ja historiallista jatkumoa, johon kiinnittyä. Antero kiteyttää asian: ”Se (kristinusko) on osa länsimaista identiteettiämme.”

Kaikkia haastateltavia eivät kiehtoneet konservatiiviset arvot, vaan osa koki nimenomaan kirkon arvoliberaalisuuden esimerkiksi seksuaalieettisissä kysymyksissä itseään puhuttelevana. Aineistostamme nousi kuitenkin esille kiinnostava havainto: pysyvyyden, perinteiden ja vakauden kaipuu ei ole vain konservatiivisia nuoria miehiä kiinnostava ilmiö, vaan yhdistää jossain määrin nuoria miehiä heidän arvosuuntauksestaan riippumatta.

Erään haastateltavan mukaan konservatiivisuus ja liberaalisuus liittyvät kirkossa tiettyihin arvokysymyksiin, mutta monissa asioissa nuoret miehet ovat Suomessa melko perinteisiä arvoiltaan. Lähes kaikki haastateltavat etsivät kristinuskosta merkitystä elämälleen, yhteisöllisyyttä, moraalisia suuntaviivoja sekä pysyvyyttä ja jatkuvuutta nopeasti muuttuvassa maailmassa.

”Vastuu perheestä ja yhteiskunnasta puuttuu tämän päivän maailmasta. Kristinusko korostaa niitä”, totesi Joonas. Monet kokivat jumalauskon, kirkon ja kristillisten rituaalien antavan heille kokemuksia jatkuvuudesta ja pysyvyydestä. ”Kun kaikki muu tuntuu epävakaalta, Jumala pysyy samana”, toteaa Valdemar.

Miehisyyden kriisi?

Useampi kuin joka kolmas haastateltava nosti esiin miehisyyteen liittyviä kysymyksiä puhuessaan uskosta. Heidän kertomuksissaan korostui tasapainoisen miehisyyden etsintä median korostamien ääripäiden välillä. Erityisesti sosiaalisen median algoritmien nähtiin suosivan ääripäiden edustajia, jotka tarjoavat miehille toksista mieskuvaa ja äärimaskuliinista pullistelua. Toisaalta nykykulttuurin nähtiin myös jättävän miehet vaille selkeitä rooleja. Haastateltavien mukaan kristinusko tarjoaa vaihtoehdon sekä toksisille kulttuurisille miesihanteille että vakaiden mallien puutteelle. Kirkon ja kristinuskon koettiin tarjoavan kehyksen vastuulliselle maskuliinisuudelle, johon sisältyvät moraalinen suoraselkäisyys, palveleminen ja tunneilmaisu – vastakohtana stereotyyppiselle tai toksiselle maskuliinisuudelle.

Aleksin mukaan: ”… tämä ilmiö liittyy maskuliinisuuden kriisiin. … Sekulaarissa kulttuurissa ääripäät ovat joko Andrew Tate -tyyppinen alfauros tai ei maskuliinisuutta lainkaan. … Kristinusko tarjoaa kolmannen tavan, mallin olla kunnollinen mies ilman, että täytyy muuttua stereotyypiksi tai alistua kaikkeen ulkopuolelta tulevaan.”

Monet miehistä olivat kokeneet elämässään kriisejä ja merkityksettömyyttä. Usko ja seurakuntayhteisö tarjosivat heille kiinnittymispintoja, merkityksellisyyttä ja hyväksyntää.

Osa haastateltavista puhui myös maskuliinisuuden laajemmasta yhteiskunnallisesta kriisistä ja koki, että miehinen identiteetti on muuttunut yhä pirstaleisemmaksi. Muutamat totesivat nykyfeminismin ja ääriliberaalien arvojen johtaneen miesten aliarvostamiseen. Osa koki, että kirkostakaan miesten on vaikea löytää mielekästä toimintaa. Toisaalta osa haastattelemistamme miehistä kertoi myös kohdanneensa seurakunnissa miehiä, jotka he kokivat itselleen roolimalleina. ”Kun näin, miten miehet kirkossa kohtelivat muita – kunnioittavasti ja huolehtivasti – se erosi siitä, mitä näin kirkon ulkopuolella. Se oli vakuuttavaa”, Viljami toteaa.

Suhde kirkkoon

Useimmat haastateltavamme olivat jollain tapaa yhteydessä johonkin kristilliseen yhteisöön, vaikkeivät kaikki. Eräs haastateltava oli löytänyt kristinuskon kirjallisuuden kautta. Toinen taas oli löytänyt internetin avulla kristillisen yhteisön, jonka hän koki älyllisesti kiinnostavampana kuin lapsuudenkotinsa yhteisön. Useat olivat rippikouluvaiheessa löytäneet seurakunnasta mielekkään yhteisön, ja osa heistä oli saanut innostuksen lähteä opiskelemaan teologiaa. Muutamat olivat käyneet aikuisrippikoulun ja kävivät satunnaisesti jumalanpalveluksissa. Eräät taas olivat vahvasti kiinnittyneet herätysliikkeen yhteisöön tai luterilaiseen jumalanpalvelusyhteisöön.

Nuorten miesten kiinnostus ei kanavoidu itsestään selvästi pelkästään evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaan nuoret miehet suunnistavat median, internetin, kaveripiirien ja muiden vaikutteiden vaikutuspiirissä hakeutuen sellaisiin yhteyksiin ja yhteisöihin, jotka vastaavat heidän hengelliseen, moraaliseen, älylliseen ja/tai sosiaaliseen etsintäänsä.

Miten huomioida nuoret miehet kirkossa?

Kirkossa on syytä huomioida, että nuorten miesten keskuudessa on Suomessa meneillään monenlaista etsintää, joka on luonteeltaan osin hengellistä, osin moraalista ja voi liittyä myös miehiseen identiteettiin. Se voi kanavoitua kirkkoon, mutta myös sen ulkopuolelle. Monet nuoret miehet kokevat nyky-yhteiskunnan epäonnistuvan vastaamaan heidän identiteetin ja merkityksen etsintäänsä tai tarjoamaan mielekkäitä moraalisia suuntaviivoja ja tasapainoisia miehenmalleja. Nopeasti muuttuneet arvot ja kulttuurin tarjoamat roolit miehille hämmentävät aidosti monia. Monet myös kokevat, ettei heidän kysymyksilleen ja etsinnälleen ole kulttuurissa hyväksyttyä tilaa. Toisaalta nuoret miehet viettävät useita tunteja päivässä sosiaalisen median ja sen vaikuttajien parissa, ja nämä tarjoavat omanlaisiaan vastauksia miehisen identiteetin ja merkityksen etsintään.

Kirkolla voisi olla tässä historian hetkessä paljonkin annettavaa nuorille miehille. Monet miehet tuntuvat kaipaavan yhteisöllisyyttä ja yhteistä tekemistä, jossa voi saada vertaistukea toisilta miehiltä sekä löytää myönteisiä miehenmalleja. Monet etsivät myös hengellisyyttä ja vakaata pohjaa moraalisille valinnoilleen, jota Raamattu kykenee tarjoamaan. Kristinuskon vuosituhantinen perinne ei näyttäydy nuorille miehille enää ensisijaisesti painolastina, vaan myös resurssina ja voimavarana, jonka hyödyntämisessä he kuitenkin tarvitsisivat ohjausta ja esimerkkejä.

Kirjallisuus

Tervo-Niemelä, Kati & Hannikainen, Pietari: Why are young men increasingly drawn to Christianity? A study of Finnish Christian young men. (Arvioitavana)

Kirjoittajat

Pietari Hannikainen
TT, Helsingin yliopisto

Kati Tervo-Niemelä
Käytännöllisen teologian professori, Itä-Suomen yliopisto