Diakonian vihkimysvirasta on keskusteltu muutaman vuosikymmenen ajan, mutta ratkaisua asiaan ei vielä ole löytynyt. Pohjana on ekumeenisessa keskustelussa hyväksytty ajatus kirkon kolmisäikeisestä virkarakenteesta, jossa kirkon vihkimysvirka koostuu piispan, papin sekä diakonian viroista.

Uudistusta on valmisteltu kirkossa useiden vuosikymmenien aikana. Kirkkohallituksen viimeisin esitys valmisteltiin aiempien päätösten ja lausuntojen pohjalta. Lähtökohtina olivat kirkon tulevaisuuden tarpeisiin vastaaminen ja kirkon työntekijöiden vahva ammatillinen erityisosaaminen.

Vihittäväksi hyväksymisestä päättäisivät piispa ja tuomiokapituli. Vihkimys diakonaattiin antaisi vihitylle laajemmat hengelliset oikeudet kuin hänellä on kirkon jäsenenä. Työntekijä saisi oikeuden kirkkoherran luvalla saarnata jumalanpalveluksessa sekä hoitaa sanajumalanpalveluksia ja muuta jumalanpalveluselämää omalla työalallaan. Lisäksi diakonaattiin vihityllä henkilöllä olisi pysyvä oikeus avustaa ehtoollisen jakamisessa. Tämä kolmas vihkimysvirka papin ja piispan viran rinnalla on koettu tärkeäksi työntekijöiden identiteetin ja valtuutuksen vuoksi.

Kirkolliskokouksen viimeisin diakonian vihkimysvirkakäsittely 2015

Viimeisin kirkolliskokouksen käsittely diakonian vihkimysvirasta käytiin 2015, kun Kirkkohallitus antoi esityksen diakonivirasta. Dosentti, TT Mikko Malkavaara laati diakonivirkakeskustelua varten laajan taustateoksen Diakonia ja diakonivirka, jossa hän selvittää miten diakonivirka osana kirkon erityistä vihkimysvirkaa on vuosisatojen mittaan kehittynyt ja miten se on eri aikoina käsitetty. Teoksessa kuvataan, miten diakonivirka on vaikuttanut keskusteluun lähimmäisenrakkautena ilmenevän kirkon diakonian olemuksesta ja tehtävistä sekä muokannut diakoniatyötä ja muita kirkon olemuksesta nousevia työmuotoja.

Malkavaaran selvityksen pohjalta Kirkkohallitus antoi esityksen diakonivirasta. Kirkolliskokous päätti syysistuntokaudellaan 5.11.2015 hylätä esityksen. Kirkkohallitukselta pyydettiin selvitystä etenemisvaihtoehdoista nykytilanteeseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Jatkovalmistelussa pyydettiin ottamaan lakivaliokunnan mietinnön pohjalta huomioon kaksi seikkaa:

Ensiksi oli selvitettävä, voidaanko diakonaatti-käsitettä hyödyntämällä saavuttaa uudistuksen sisällöstä sellainen yksimielisyys, että lakivaliokunnan mietinnössä 5/2015 esitetyt ongelmat voidaan välttää.

Toiseksi oli selvitettävä, voidaanko silloin ilmenevän tilan ongelmia ratkaista piispainkokouksen päätöksellä ilman, että tarvitaan lainsäädäntömuutoksia.

Piispainkokouksen suositus diakonian virkaan vihkimisestä 2016

Piispainkokous antoi 2016 suosituksen diakonian virkaan vihkimisen käytännöistä, jolla pyrittiin yhtenäistämään erilaisiksi muotoutuneita toimintatapoja.

Suoitus diakonian virkaan vihkimisestä

Rekommendation om vigning till diakoniaämbetet

Diakonian vihkimysviran viimeisin käsittely Kirkkohallituksen täysistunnossa 2019

Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston vt. kirkkoneuvos Aulikki Mäkinen kutsui keväällä 2019 systemaattisen teologia yliopistolehtori, TT Minna Hietamäen valmistelemaan asiaa. Hietamäen selvitys (pdf) valmistui elokuun lopussa 2019. Hietamäen selvityksen mukaan diakonaatin käsite ei ole ollut missään diakoniavirkaa koskevan uudistusprosessin keskustelun vaiheessa yleisesti hyväksytty. Käsite ei liity yksiselitteisesti mihinkään virkateologiseen malliin. Diakonaatti-käsitteen käyttäminen ei todennäköisesti ratkaisisi vuoden 2015 asiakirjoissa esiin nostettuja virkateologisia, viran piiriin ja hallinnolliseen edustavuuteen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen voidaan todeta, että lakivaliokunnan kuvaamalla tavalla, diakonaatti-käsitettä hyödyntämällä, ei voida saavuttaa uudistuksen sisällöstä sellaista yksimielisyyttä, että mietinnössä esitetyt ongelmat voidaan ratkaista.

Perustevaliokunnan lausunnon (Perustevaliokunnan lausunto 2/2015 lakivaliokunnalle kirkkohallituksen esityksestä 1/2015 Uutta diakoniavirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen) mukaan diakonian viran nykytilanteeseen liittyvät ongelmat ovat seuraavat: vihkimistä koskevat säännökset puuttuvat kirkkolaista, hiippakunnissa on erilaiset vihkimyskäytännöt, diakonian viranhaltijoiden oikeuksia ja tunnuksia koskevat säädökset puuttuvat, virka ei ole hengellisen kaitsennan piirissä eivätkä kirkon ekumeeniset sitoumukset täyty.

Selvityksen perusteella vain osaan ongelmista voidaan esittää sellaisia ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa piispainkokouksen päätöksellä. Piispainkokous voi yhdenmukaistaa hiippakuntien vihkimyskäytäntöjä ja halutessaan myös tarkastella diakonian viran kelpoisuusehtoja sekä antaa ohjeita virkapukeutumisesta. Piispainkokous on antanut suosituksen diakonian virkaan vihkimisestä 24.5.2016.

Selvityksen perusteella voidaan todeta, että perustevaliokunnan lausunnossa ilmeneviä kaikkia nykytilanteen ongelmia ei voida ratkaista piispainkokouksen päätöksellä ilman, että tarvitaan lainsäädäntömuutoksia. Näin ollen lakivaliokunnan edellyttämiä muutoksia ei voida viedä läpi ilman kirkolliskokouksen päätöstä. Kuten lakivaliokunta toteaa, eri toimielimien lausunnot poikkeavat toisistaan siinä määrin, ettei uudistusta ole mahdollista toteuttaa olemassa olevista lähtökohdista käsin.

Kirkkohallituksen täysistunto käsitteli asiaa kokouksessaan 15.10.2019 ja päätti:
a) merkitä tiedoksi TT Minna Hietamäen selvityksen diakonian uudistusprosessin tilasta 2019,
b) olla antamatta kirkolliskokoukselle jatkovalmisteltua esitystä diakonivirkaa koskevien säännösten lisäämisestä kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen ja
c) antaa kirkolliskokoukselle asiaa koskevan ilmoituksen.

Kirkkohalltuksen täysistunnon pöytäkirjat

Diakonia on vakiintunut Suomessa erottamattomaksi osaksi kirkollista sanastoa ja puhetta. Aiemmin saatettiin puhua muun muassa rakkaudenpalvelusta, kristillis-sosiaalisesta toiminnasta tai lyhyemmin kirkon sosiaalisesta toiminnasta. Diakonia-sanalla tarkoitetaan usein diakoniatyöntekijöiden työtä, mutta se on käsitteenä laajempi.

Diakonia-käsitteen yhteyteen on liitetty erilaisia lisämääritteitä, joiden avulla on pyritty erottelemaan tai painottamaan joitain tehtäväalueita ja ulottuvuuksia. On puhuttu muun muassa karitatiivisesta (lähimmäisen hätää lievittävä), katekeettisesta (pedagoginen, kasvatuksellinen), liturgisesta, missionaarisesta (evankeliumia julistava), pastoraalisesta (sielunhoidollinen), yhteiskunnallisesta (sosiaalisesta, hädän yhteiskunnallisia syitä tunnistava ja poistava) tai ekologisesta diakoniasta.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä diakoniatyöllä tarkoitetaan vaikeuksissa olevan ihmisen kokonaisvaltaista auttamista, jossa on muun muassa seuraavia ulottuvuuksia: hengellinen, henkinen, aineellinen, sosiaalinen ja terveydellinen toimintakyvyn tukeminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja diakoniakasvatus.

Kuten myös kirkkolaki ja kirkkojärjestys osaltaan osoittavat, diakonia yleisesti ja diakoniatyö erityisesti ovat vakiintuneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käytännön toimintaan ja teologianharjoitukseen. Merkittävää on, että myös ekumeenisissa keskusteluissa diakonia nähdään nykyään elimellisenä osana kirkon missiota.

Kirkkolaki (652/2023) 1 luku 2 § määrittelee kirkon tehtävän seuraavasti: Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.

Kirkkolaki (652/2023) 3 luku 1 § määrittelee seurakunnan tehtävän seuraavasti: Seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalvelusten pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä ja muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.

Kirkkojärjestys (657/2023) 3 luku 24 § määrittelee diakonian toimintaperiaatteen seuraavasti: Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa. Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa avun antamista erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei auteta muulla tavoin. Seurakunnan diakoniasta määrätään tarkemmin kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston hyväksymässä diakoniatyön johtosäännössä.

Kirkkojärjestys (657/2023) 8 luku 1 § määrittelee, mitä virkoja seurakunnassa tulee olla: Seurakunnassa tulee olla kirkkoherran, kanttorin ja diakonian virka.