Vapaaehtoistoimintaan liittyen useat asiat ovat olleet kirkossa esillä jo pitkään. Monet jo aikaisemmin esitetyt asiat ovat olleet helposti toteutettavissa, mutta edelleen vapaaehtoistoiminta vaatii huomiota. Vapaaehtoistoiminnan kysymyksiä on käsitelty kirkkohallituksen julkaisuissa ”Enemmän kuin työmuoto – vapaaehtoistoiminta kirkossa” (2006) sekä vapaaehtoistoiminnan linjaukset ”Jokainen on osallinen” (2015) ja ”Tasavertaisina ja osallisina” (2018). Lisäksi kirkolliskokouksen tulevaisuuskomitean mietintö (2016) sisältää paljon aineistoa vapaaehtoistoiminnasta.
Kirkkohallituksen virastokollegio asetti syksyllä 2022 Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämistyöryhmän vuosille 2023–2024 vapaaehtoistoiminnan työryhmän, joka jatkoi vuodesta 2021 alkaen toimineen työryhmän työskentelyä.

Työryhmään kuuluivat:
Hannu Harri, kehitysjohtaja, Kirkkopalvelut, puheenjohtaja
Irene Nummela, asiantuntija, kirkkohallitus, yhteyshenkilö
Hannu Paavola, rovasti, eläkeläinen
Anne Porthén, toiminnanjohtaja, Kansalaisareena
Marita Salo, toiminnanjohtaja, rehtori, Opintokeskus Sivis
Helmi Salonen, vapaaehtoinen, opiskelija (1.12.2023 saakka)
Hannele Siltala, ympäristöasiantuntija, projektikoordinaattori, Raision seurakunta
Maria Sten, asiantuntija, Kirkkohallitus, Ruotsinkielinen aikuistyö ja kulttuuri
Riku Suokas, diakonia- ja sairaalasielunhoidon vs. johtaja, Lahden seurakuntayhtymä
Teija Tuukkanen, asiantuntija, kirkkohallitus
Tuomo Törmänen, kirkkoherra, Taivalkosken seurakunta

Toimeksiannon mukaan työryhmän tehtävänä on ollut:

1. Edistää, tukea ja syventää seurakuntien vapaaehtoistoimintaa ja seurakuntalaisten osallisuutta seurakunnan elämään ja työhön

• tarjoamalla tukea kirkossa vapaaehtoisten kanssa työtä tekeville,
• vahvistamalla seurakuntalaisuuden arvostusta ja uudistaa toimintakulttuuria kirkossa erityisesti omatoimisen vapaaehtoistoiminnan avulla,
• tekemällä kirkkohallitukselle esityksiä kehittämishankkeista,
• edistämällä vapaaehtoistoiminnan verkostojen ja tiimien syntymistä seurakunnissa,
• edistämällä vapaaehtoistoiminnan toimintamallien leviämistä ja seurakuntalaisten osallisuutta kirkossa,
• tekemällä esityksiä vapaaehtoistoiminnan koulutuksista sekä
• järjestämällä webinaareja ja muita tapaamisia vapaaehtoistoimintaa koordinoiville työntekijöille ja vapaaehtoisille/seurakuntalaisille ajankohtaisista aiheista.

2. Koota ja jakaa tarvittavaa materiaalia ja tietoa.
3. Edistää verkostoitumista muiden toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden välillä.
4.Selkeyttää vapaaehtoisuuden terminologiaa ja teologiaa.

Työryhmä perehtyi vapaaehtoistoiminnan haasteisiin ja mahdollisuuksiin kirkossa, erityisesti seurakunnissa, mutta myös kirkollisissa järjestöissä. Lisäksi työryhmä kävi läpi kirkon vapaaehtoistoiminnan tilastoja ja arvioi niiden kehittämistarpeita. Työryhmä osallistui myös vapaaehtoistoiminnasta järjestettyjen webinaarien ja Kirkon juhlien 2024 yhteydessä toteutettavan tilaisuuden ideointiin ja valmisteluun. Vapaaehtoistoiminnan teemoihin liittyviä webinaareja järjestettiin vuosien 2023–2024 aikana viisi.

Useissa seurakunnissa vapaaehtoistoiminta koetaan seurakunnan ydintehtäviin kuuluvaksi toiminnaksi. Toiminnan kehittämiseen on kuitenkin edelleen syytä kiinnittää huomiota. Työryhmän työskentelyssä nousi esille erityisesti seurakuntien toimintakulttuuriin liittyvät kysymykset sekä vapaaehtoisuuden ja seurakuntalaisuuden käsitteiden täsmentämisen tarve. Käydyissä keskusteluissa tärkeäksi kehittämiskohteeksi koettiin omatoiminen vapaaehtoistoiminta.

Vapaaehtoistoiminta on yhteinen matka

Kirkon vapaaehtoistoiminta kokoaa yhteen seurakuntalaisia ja tarjoaa heille mahdollisuuden osallisuuteen seurakunnan ja kirkollisten järjestöjen yhteydessä. Vapaaehtoisuus on osallistumista yhteisön toimintaan ja se sekä ilmentää että vahvistaa sitoutumista yhteisöön.

Perinteisesti vapaaehtoisia seurakunnassa on kutsuttu niihin työntekijöiden organisoimiin tehtäviin, joihin seurakunta on tarvinnut tekijöitä. Seurakuntalaisten roolia myös omatoimisessa vapaaehtoistoiminnassa on lisättävä ja tuettava; kannustamalla ja mahdollistamalla heidän aloitteestaan ja heidän tarpeisiinsa vastaava vapaaehtoistoiminta. Resurssien vähetessä kirkon työntekijöiden rooli muuttuu yhä enemmän tekijästä tukijaksi.

Vapaaehtoistoiminta ansaitsee arvostusta ei vain tekemisen ja toiminnan vaikuttavuuden kautta, vaan myös yhtenä keskeisenä seurakuntaelämän toteutumisen tapana. Kysymys on asenteista ja arvoista, joiden avulla vapaaehtoistoiminnan merkitys ymmärretään nykyistä paremmin.

Kirkon vapaaehtoistoimintaa on kehitettävä seurakuntalähtöisesti. On luotava ja ylläpidettävä vapaaehtoistoimintaa tukevia verkostoja, joissa ideoidaan, kokeillaan ja välitetään vapaaehtoistoimintaan liittyviä hyviä käytäntöjä. On luotava rakenteita, varattava työntekijöiden työaikaa ja kuultava seurakuntalaisten toiveita vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi. Kaikkea tätä varten kirkkohallituksessa tarvitaan pysyväisluonteinen seuranta. Seurakunnissa kaikkea vapaaehtoistoimintaa tulee rohkaista ja mahdollistaa.

Seurakunnan työtekijöiden osaamista on vahvistettava. Kirkon työntekijöiden koulutuksissa vapaaehtoistoimintaan liittyviä sisältöjä on lisättävä. On tunnettava vapaaehtoisen polkuun liittyvät vaiheet sekä niissä tarvittava osaaminen ja tuki; lähtien vapaaehtoisten rekrytoinnista, perehdytyksestä ja toiminnanohjauksesta sekä jatkuen vapaaehtoisten hyvinvointiin, merkityksellisyyden kokemukseen ja sitoutumiseen. Omatoiminen vapaaehtoistyö edellyttää työntekijöiden asenteen ja roolin uudistumista.

Kirkon vapaaehtoistoiminta on seurakuntalaisten sekä seurakunnan ja kirkollisten järjestöjen yhteistä matkakumppanuutta, jonka avulla voidaan edistää kirkon strategiaa ja seurakunnan tehtävää ja vastata yhteisöllisyyden, yhteyden ja ykseyden tarpeisiin.

Seurakuntalaisten omatoimisuus – vapaaehtoistoiminnan tulevaisuuden mahdollisuus

Seurakunnan toiminnassa ovi on auki kaikille vapaaehtoisille ja seurakuntalaisille. Seurakuntalaisten omatoimisuus on vapaaehtoisuutta suurempi kysymys. Tässä asiassa työryhmä tukeutuu vuodelta 2016 olevaan kirkolliskokouksen tulevaisuuskomiten mietintöön, jossa puhutaan paljon liiallisesta työntekijäkeskeisyydestä ja -riippuvuudesta sekä seurakunnan toimintakulttuurin muutoksen tarpeesta. Ei riitä se, että seurakunnissa pyritään järjestämään seurakuntalaisille sopivaa toimintaa, vaan seurakuntalaisilla tulee olla myös mahdollisuus toimia oma-aloitteisesti seurakunnassa ja sen tiloissa, kunhan toiminta sopii seurakunnan luonteeseen ja tehtäviin.
Tämä on sitä tärkeämpää, kun ajatellaan seurakuntien talousmahdollisuuksien pienenemistä esimerkiksi henkilöstön palkkauksen osalta. Samalla työryhmä näkee, että seurakuntalaisten roolin muutos edellyttää seurakunnan työntekijöiltä uuden roolin vahvistamista; he eivät olisi enää ensisijaisesti tehtäväalueensa työn toteuttajia vaan sen suunnittelijoita, koordinoijia ja resurssien järjestäjiä sekä seurakuntalaisten rohkaisijoita, varustajia, ohjaajia ja mahdollistajia.

Erityisesti siellä missä seurakunnan henkilöresursseja joudutaan vähentämään, on siirryttävä koko seurakuntatoiminnan uudelleen arvioimiseen. Perinteisen vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ei välttämättä riitä, vaan sen rinnalla lähtökohdaksi tulee asettaa seurakuntalaisuus. Tulee siirtyä kohti seurakuntalaisten omatoimisuutta tai oma-aloitteellisuutta.

Kun perinteinen vapaaehtoistoiminta edellyttää työntekijän panosta esim. toiminnan järjestämisessä, rekrytoimisessa, kouluttamisessa ym., omatoimisuus tarvitsee vain tilan antamista, valtuuttamista ja luottamusta sekä “pelisäännöistä” sopimista. Työntekijän roolina on organisoinnin sijasta olla rohkaisijana, innostajana ja varustajana. Efesolaiskirjeen 4. luvussa työntekijän tehtävänä on ”varustaa kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” (Ef. 4:12).

Omatoimisuudessa seurakuntalaisesta tulee seurakunnan voimavara. Hän ei ole työntekijän lisäresurssi, vaan työntekijän kanssa tasa-arvoinen ja tärkeä toimija ja työtoveri. Kysymys on vapaaehtoistyötä suuremmasta asiasta, seurakunnan olemuksesta ja kristityn kutsumuksesta. ”Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen” (1.Kor.12:27).

Seurakuntalaislähtöisyys tarkoittaa seurakunnan toimintakulttuurin muuttumista työntekijäkeskeisyydestä seurakuntalaiskeskeisyyden suuntaan. Seurakunnan toimintakulttuurin kehittymistä tuetaan niin, että seurakuntalaiset saavat enemmän tilaa toimia ja kantaa vastuuta. Samalla kun työntekijöillä säilyy vastuullinen asema toiminnan kokonaisuudesta ja asianmukaisuudesta, seurakunnan toiminta Jumalan rakennustyömaana tarvitsee kaikkia rakentajia. Tämä edellyttää asennemuutosta siinä, miten työntekijän ja seurakuntalaisen suhde nähdään. Ensisijaista on keskinäisen luottamuksen rakentaminen. ”Te olette Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus, te olette Jumalan temppeli ja Kristuksen ruumis” (1.Kor.3:9, 3:16, 12:27).

Omatoimisuuteen rohkaiseminen on erityisen tärkeää siellä missä työntekijäresurssit pienenevät. Toisaalta sitä suositellaan vahvistettavaksi kaikissa olosuhteissa ja perinteisen organisoidun vapaaehtoistoiminnan rinnalla, koska siinä lähestytään seurakunnan olemukseen kuuluvaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kaikessa toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös seurakuntalainen voi organisoida ja toimia vastuuhenkilönä.

Työryhmä on työstänyt omatoimisen vapaaehtoistoiminnan Unelmien vapaaehtoistoiminta -työpajamallin (liite 1) erityisesti nuorille. Toimintamalli esiteltiin Kirkon juhlat -tapahtuman yhteydessä järjestetyssä Vapaaehtoistoiminta neXT level -tilaisuudessa perjantaina 17.5.2024 Tampereen tuomiokirkossa.

Vapaaehtoisuuden terminologiasta

Vapaaehtoistoiminta tarkoittaa toimintaa, johon osallistutaan vapaaehtoisesti, joka tapahtuu toimijan vapaa-ajalla ja palkatta.
Organisoitu vapaaehtoistoiminta tarkoittaa seurakunnan työntekijöiden seurakuntalaisille järjestämää toimintaa seurakunnan eri tehtäväalueilla.
Seurakuntalaisten omatoiminen vapaaehtoistoiminta on sitä, jossa seurakuntalaiset itse suunnittelevat ja toteuttavat seurakunnan tehtäviin kuuluvia asioita.
Luottamushenkilötoiminta on sellaista, jossa seurakuntalaiset vapaaehtoisesti osallistuvat seurakunnan päätöksentekoon.

Puhutaanko vapaaehtoisesta vai seurakuntalaisesta?

Vapaaehtoinen on yleisesti käytetty termi vapaaehtoistoimintaan osallistujasta. Myös seurakuntaan kuulumaton voi osallistua ja toimia seurakunnan vapaaehtoisena.
Seurakuntalainen on seurakunnan jäsen. Seurakunta on jäsentensä muodostama yhteisö. Siksi seurakuntalaisuuden luonteeseen kuuluu osallistuminen sekä kutsumus ja oikeus toimia seurakunnassa. Erityisesti silloin, kun puhutaan seurakuntalaisten omatoimisesta vapaaehtoistoiminnasta, on luontevaa puhua seurakuntalaisesta.

Aloitteet ja suositukset kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi

Aloitteet Kirkkohallitukselle

1.Kirkkohallitus asettaa pysyväisluontoisen seurantaryhmän, jonka tehtävänä on seurata, tukea ja rohkaista seurakuntia kehittämään omaa vapaaehtoistoimintaansa
niin että se tukee laaja-alaisesti seurakunnan tehtävän toteutumista. Työryhmässä on tärkeää olla vahva seurakuntien edustus.
2. Kirkkohallitus varmistaa sen, että kirkon henkilöstökoulutus ja johtaminen edistävät seurakuntien toimintakulttuurin muutosta niin, että vapaaehtoisuus ja seurakuntalaisten omatoimisuus vahvistuvat.

Suositukset seurakunnille

1.Vapaaehtoistoiminta on arvokasta kirkon perustehtävän toteutumisen ja toimintakulttuurin muutoksen näkökulmista. Arvostus on tehtävä näkyväksi kaikessa seurakunnan toiminnassa, omatoimisen vapaaehtoistoiminnan vahvistumisessa ja vapaaehtoisten hyvinvoinnista huolehtimisessa.
2. Vapaaehtoiset otetaan mukaan seurakunnan toiminnan suunnitteluun, päätöksentekoon ja viestintään ja toteutukseen.
3.Vapaaehtoistoiminnan mahdollistamiseen ja tukemiseen on varattava riittävä osaaminen ja voimavarat.

Suositukset Kirkkohallitukselle sekä hiippakunnille

1. Vapaaehtoistoiminta sisällytetään kirkon järjestämiin henkilöstökoulutuksiin ja työntekijöiden toimenkuviin teemana, joka liittyy kaikkeen seurakuntien toimintaan. Erityisesti johtamiskoulutukseen on kiinnitettävä huomiota. Johtamiskoulutuksessa on kaksi näkökulmaa:
   • 1) Vapaaehtoisten johtamisen koulutus on tarpeellista sekä työntekijöille että vastuutehtävissä oleville vapaaehtoisille erityisesti omaehtoisen vapaaehtoistoiminnan mahdollistamiseksi.
   • 2) Vapaaehtoisuus strategisessa johtamisessa, missä korostuvat vapaaehtoistoiminnalle annettava arvostus ja merkitys seurakunnassa sekä vapaaehtoistoiminnan tukemiseen kohdennetut resurssit.
2. Vapaaehtoisille järjestetään koulutusta vapaaehtoistoiminnan keskeisissä toiminnoissa ja tuotetaan mallinnetut koulutuspohjat niihin toimintamuotoihin, missä niitä ei vielä ole olemassa. Lisäksi omatoimisesta vapaaehtoistoiminnasta tuotetaan yhteinen koulutuspohja. Koulutuksista osa kannattaa tuottaa suoraan verkkokoulutuksiksi, jolloin ideat ja toteutukset omaehtoisesta vapaaehtoistoiminnasta leviäisivät. Oppilaitos- ja opintokeskusyhteistyötä kannattaa lisätä niin että koulutus voi oppilaitoksen järjestämänä olla myös opintopisteytetty ja tuottaa merkinnän opintopolkuun, mistä on hyötyä erityisesti nuorille.
3. Kirkkohallituksen toivotaan kehittävän edelleen vapaaehtoistoiminnan tilastojen kokoamista ja hyödyntämistä. On tärkeää ymmärtää kirkon vapaaehtoistoiminnan monimuotoisuus sekä seurata ja ennakoida toimintakulttuurissa tapahtuvia muutoksia. On hyvä tiedostaa myös se, että osa kirkon vapaaehtoistoiminnasta toteutuu kirkollisten järjestöjen yhteydessä.
4. Kirkkohallitukselle esitetään, että vapaaehtoistoiminnan tunnusluvut käydään läpi ja niiden merkitystä kirkon toimintaan arvioidaan vuosittain kaikissa niissä työryhmissä sekä mahdollisimman korkeissa toimielimissä, missä on edes jonkinlainen liittymäpinta vapaaehtoistoimintaan.
5. Kirkon viestinnän toivotaan ottavan työn alle vapaaehtoistoimintaan liittyvän kuvamateriaalin kokoamisen ja tarjoamisen seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen käyttöön.
6. Hiippakuntien toivotaan edistävän, seuraavan ja arvioivan sitä, miten omaehtoiseen vapaaehtoistoimintaan liittyvä toimintakulttuuri seurakunnissa toteutuu. Tässä työvälineenä kannattaa käyttää Unelmien vapaaehtoistoiminta -työpajamallia, jonka avulla voidaan käynnistää uutta ja erityisesti omaehtoista vapaaehtoistoimintaa seurakunnissa tyyliin ”aloita tästä ja järjestä työpaja”. Yksi mittari on seurata vuosittain sitä, miten moni seurakunnista on järjestänyt työpajoja. Tavoitteena pitäisi olla se, että vuoteen 2030 mennessä kaikissa seurakunnissa näkyy vapaaehtoistoiminnan vahvistuminen ja vilkastuminen.