Polku-toimintamalli

Lapsella ja nuorella on oma elämänpolkunsa vauvasta aikuiseksi – se on henkilökohtainen ja yksilöllinen. Polku-kokonaissuunnitelma ohjaa koko seurakuntaa toimimaan niin, että lapsi, nuori ja aikuinen voi elää kristittynä seurakunnan yhteydessä, itselleen tyypillisillä tavoilla.

Polku-logo.

Seurakunta on yhteisö, joka muodostuu jäsenistään. Seurakunnan työntekijät ovat tämän yhteisön palveluksessa. Polku on seurakunnan yhteinen työväline toiminnan jäsentämiseen ja kehittämiseen. Se on väline tarkastella olemassa olevia toimintamalleja ja sitä, miten seurakunta kulkee lapsen ja nuoren rinnalla hänen elämässään aina odotuksen hetkistä itsenäiseen aikuisuuteen saakka. Polku-mallia voi käyttää joustavasti ja seurakunta voi muokata sitä oman toimintaympäristönsä tarpeiden mukaan.

Seurakuntalaisista kukin kulkee omalla elämän polullaan. Seurakunnan Polku antaa kokonaiskuvan siitä, mitä toimintaa ja tukea seurakunta yhteisönä tarjoaa eri ikäkausiin, kun lapsi kasvaa kastettuna kirkon jäsenenä tai kun kastamaton on mukana toiminnassa. Samalla perheelle tarjoutuu mahdollisuuksia liittyä mukaan ja myös osallistua seurakunnan yhteisen Polun rakentamiseen eri tavoin.

Polku pähkinänkuoressa

Polku rakentuu kahdeksasta ikäkausijaksosta. Kukin ikäkausijakso on kolmen vuoden pituinen, lukuun ottamatta oman jaksonsa muodostavaa rippikouluvuotta. Kullakin ikäkaudella pulppuaa lähde, jonka äärellä tapahtuvan toiminnan tehtävä on vahvistaa kristittynä elämistä seurakunnan yhteydessä. Siellä kutsutaan myös mukaan säännölliseen toimintaan ja kulkemaan yhdessä kohti seuraavan ikäkauden lähdettä.

Polkua tarkastellaan erilaisilla silmälaseilla eli erilaisista näkökulmista. Näkökulmien tai teemojen valinta, tarkasteltavan jakson pituus ja laajuus suunnitellaan yhdessä, seurakunnan omien tarpeiden ja painopisteiden mukaan.

On tärkeää pohtia seurakuntalaisten roolia ja osallisuutta Polun rakentajina. Vaikka Polku on viitoitettu ja yhteinen, kulkee jokainen seurakuntalainen sitä kuitenkin itsenäisesti, itse kokien ja tehden. Miten lapset, nuoret ja perheet saavat olla osallisia? Keillä kaikilla on aito mahdollisuus osallistua ideointiin, suunnitteluun, valmisteluun ja toteuttamiseen? Voidaanko suunnittelussa hyödyntää eri-ikäisten vastuuryhmiä?

Tarjolla on myös askeleita seurakunnan oman Polun kehittämiseen. Paikallista Polkua rakennetaan olemassa olevan toiminnan ja alueen erityispiirteiden pohjalta. Polkua rakennetaan yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Työn tueksi on saatavilla erilaisia työvälineitä ja malleja.

On tärkeä huomioida, että seurakuntaan ja sen Polulle voi liittyä missä vaiheessa vaan – kaste on mahdollinen kaikissa ikävaiheissa. Polku ei sulje pois kastamattomia seurakunnan toimintaan osallistujia. Yhä useampi perhe haluaa jättää päätöksen kasteesta lapselle itselleen. On tärkeä, että seurakunta tukee lasta ja nuorta hänen tutustuessaan kristinuskoon ja pohtiessaan päätöstään. Seurakunnan yhteydessä on tilaa kastetuille seurakunnan jäsenille, kastamattomille perheenjäsenille ja muille seurakunnasta paikkaansa etsiville.

Materiaalit

Polun ikäkausiin, silmälaseihin ja visuaaliseen ilmeeseen luotuja erilaisia aineistoja.

Materiaaleja

Polku rakentuu ikäkausista

Polku kattaa koko kaaren lapsen odotuksesta ja syntymästä itsenäiseen aikuisuuteen (0–22 v.). Polku jäsentää lapsen ja nuoren elämän kahdeksaan kolmen vuoden mittaiseen ikäkauteen. 15-vuotiaana käytävä rippikoulu on tästä poiketen yhden vuoden mittainen. 22-vuotiaan osalta kuvataan Polun tavoite: nuori aikuinen elää kristittynä itselleen merkityksellisellä tavalla.

Polun ikäkausiajattelu pohjautuu sekä kehityspsykologiaan että elämäkaaren vaiheisiin. Kuhunkin kolmen vuoden jaksoon sisältyy merkittäviä lapsen ja nuoren elämään liittyviä tapahtumia ja siirtymiä. Polun tasainen, kolmen vuoden ikäkausijako tukee myös ikävaiheiden tasavertaisuutta seurakunnassa. Ehdotettu ikäkausijako silloittaa siirtymävaiheita ja ohjaa katsomaan työtä ja toimintaa yhdessä, yhtenä kokonaisuutena.

Kristinuskon sisällössä on muuttumaton ydin, mutta sen toimintatapojen tulee elää ja muokkautua suhteessa ympäröivään todellisuuteen ja kulttuuriin. Uusia toimintamalleja syntyy, kun muuttuvat ajat saavat kohdata uskon muuttumattoman sanoman. Polku-mallin taustalla ei ole yhtä valittua pedagogista suuntausta tai kehityspsykologista teoriaa. Kirkon pedagogiikka elää mukana ajassa. Se on ihmislähtöistä pedagogiikkaa, joka perustuu useisiin ajanmukaisiin ja kehittyviin teorioihin sekä kirkon pitkään perinteeseen ja osaamiseen. Kirkon pedagogiikan keskiössä ovat lapset, nuoret ja heidän perheensä.


Voit ladata Polku-kokonaissuunnitelman asiakirjan suomeksi täältä ja ruotsiksi täältä

Lataa tai katso Polku-esittelydiat tästä

Polku video -Samun tarina

Takaisin sivun alkuun