Kirkon keskushallinnon sisäiset määräykset

Kirkon keskushallinnon sisäisiä määräyksiä ovat kirkon keskushallinnon ohjesäännöt, johtosäännöt ja työjärjestykset sekä muut hallinnolliset säännöt.

 

Kirkon laintarkastustoimikunnan ohjesääntö

Kirkolliskokous on kirkkojärjestyksen (657/2023) 5 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla hyväksynyt 11 päivänä toukokuuta 2023 kirkon laintarkastustoimikunnalle seuraavan ohjesäännön:

1 §

Sen lisäksi, mitä kirkkojärjestyksen 5 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetään, kirkon laintarkastustoimikunnan tehtävänä on:

  1. käsitellä pyynnöstä säädösehdotus, josta kirkon on annettava lausunto;
  2. antaa pyynnöstä lausunto kirkkohallituksen valmistelemasta mallisäännöstä;
  3. suorittaa kirkolliskokouksen määräämät toimialaansa kuuluvat muut tehtävät.

Laintarkastustoimikunta voi lisäksi tehdä kirkkohallitukselle esityksiä kirkon lainvalmistelun kehittämiseksi ja tehostamiseksi.

2 §

Laintarkastustoimikuntaan kuuluu kolme jäsentä. Jäsenten tulee olla muun oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittaneita kirkon hallintoon tai lainvalmisteluun perehtyneitä henkilöitä. Yhdellä jäsenellä tulee olla erinomainen ruotsin kielen taito, jos se on mahdollista.

Laintarkastustoimikuntaan voidaan lisäksi valita enintään kaksi ylimääräistä jäsentä määrättyä tehtävää varten.

3 §

Laintarkastustoimikunnan jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Toimikausi alkaa tammikuun 1 päivänä.

Jos jonkin asian käsittely on toimikauden päättyessä kesken, eroavat jäsenet voivat käsitellä asian loppuun.

Laintarkastustoimikunta valitsee toimikaudekseen keskuudestaan puheenjohtajan.

4 §

Jos laintarkastustoimikunnan jäsenellä on este, hänen tilalleen valitaan tarvittaessa varajäsen esteen ajaksi. Jos jonkin asian käsittely on esteen lakattua kesken, sovelletaan 3 §:n 2 momenttia.

Jos varsinaisen jäsenen este on lyhytaikainen ja asia on kiireellinen, lausunnon voi antaa kaksi jäsentä, jos he ovat yksimieliset.

5 §

Laintarkastustoimikunnan jäsenille suoritetaan tehtävästään kirkkohallituksen vahvistama palkkio.

Laintarkastustoimikunnan esityksestä jäsenelle voidaan maksaa kirkkohallituksen päättämä erillispalkkio poikkeuksellisesta valmistelutyöstä.

6 §

Laintarkastustoimikunnalla on oikeus kuulla asiantuntijoita. Ulkopuoliselle asiantuntijalle voidaan maksaa kirkkohallituksen hyväksymä palkkio sekä matkakustannusten korvausta ja päivärahaa soveltaen kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksiä.

7 §

Laintarkastustoimikunta käsittelee sille kuuluvat asiat kokouksessa, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla tai sähköisessä toimintaympäristössä pidettävässä kokouksessa (sähköinen kokous). Myös edellä mainittujen kokousmuotojen yhdistelmä (hybridikokous) on mahdollinen, jos laintarkastustoimikunta niin päättää.

Pöytäkirjan pitämisestä säädetään kirkkojärjestyksen 10 luvun 8 §:n 1 momentissa. Laintarkastustoimikunnan kokouksesta laaditaan päätöspöytäkirja. Pöytäkirjan tarkastaa puheenjohtaja.

Äänestämisestä säädetään kirkkolain (652/2023) 10 luvun 18 §:ssä.

8 §

Laintarkastustoimikunnan tulee tarvittaessa tehdä ehdotukseen tarpeelliset muutosehdotukset, jos se on mahdollista.

9 §

Jäsenet allekirjoittavat ja sihteeri varmentaa laintarkastustoimikunnan lausunnot. Muut asiakirjat allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa sihteeri.

Laintarkastustoimikunnan lausunto sekä siihen liittyvä jäsenen eriävä lausunto liitetään asiakirjoihin.

10 §

Laintarkastustoimikunnan sihteeristä määrätään kirkkohallituksen viranhaltijoiden johtosäännössä.

________

Tämä ohjesääntö tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2023.

Kirkolliskokouksen työjärjestys löytyy näiltä sivuilta.

Piispainkokouksen työjärjestys löytyy näiltä sivuilta.

Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan johtosääntö löytyy näiltä sivuilta.

Takaisin sivun alkuun