Päiväkerhotyö 80 vuotta

Ihmettelyä, leikkiä ja osallisuutta


Tänä vuonna 2025 vietetään kirkon päiväkerhotyön 80-vuotisjuhlavuotta. Toiminta alkoi pienimuotoisena mm. Turussa ja Tampereella, kun muutamat äidit alkoivat pitää kerhoa lapsille. Vähitellen kirkon varhaiskasvatus kasvoi ja kehittyi. Tänään se on suuri kokonaisuus, johon kuuluu monenlaisia eri toimintamuotoja. Myös lastenohjaajan koulutus ja ammatti on vuosien aikana kehittynyt; laaja-alainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto antaa erinomaiset eväät lasten ja perheiden kanssa toimimiseen niin kirkossa kuin myös yhteiskunnassa.  

Koko kirkon tasolla liitymme juhlavuoteen otsikossa olevien sanojen kautta: ihmettelyä, leikkiä, osallisuutta. Ne on kirjoitettu myös juhlavuoden logoon, jota seurakunnat voivat vapaasti käyttää. Pian julkaistavaa juhlavuoden vuosikelloa voi hyödyntää kokonaisuuden hahmottamisessa ja suunnittelun apuna.  

Juhlavuoden sisältöä rakennetaan yhdessä seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Lastenkirkko on siinä vahvasti mukana. Juhlavuoden materiaaliin kootaan vuoden mittaan linkkejä eri toimijoiden laatimiin sisältöihin. Logot sekä paljon muuta löydät jo nyt osoitteesta: 80 v juhlavuosi – Lastenkirkko 

Vaikka juhlimme päiväkerhotyötä, nostamme samalla koko kirkon varhaiskasvatusta. Kirkon toiminnan vahvuutena on alusta asti ollut joustavuus ja kunkin ajan tarpeisiin vastaaminen. Päiväkerhot ovat monin paikoin edelleen vahva osa toimintaa, mutta on myös paljon muuta, jonka avulla vastaamme tämän ajan lasten ja perheiden tarpeisiin.   

Ihmettelyä, leikkiä ja osallisuutta on ollut kirkon varhaiskasvatuksen toiminnassa kaikkien näiden vuosien ajan alusta lähtien, pyhäkoulussa jo paljon pidempään. Sanojen alkukirjaimista muodostuu myös yksi kirkon varhaiskasvatuksen tärkeä asia eli ILO. Näin liitymme juhlavuoden aikana myös POLKU-toimintamalliin ja erityisesti 3-5 -vuotiaiden ILO-ikävaiheeseen. 

Pieni lapsi osaa ihmetellä elämän moninaisia asioita. Leikin kautta hän opettelee uutta ja jäsentää oppimaansa. Osallisuuden kokemus omassa elämässä vahvistaa häntä monin tavoin. Seurakunnan varhaiskasvatuksessa saamme ihmetellä, leikkiä ja vahvistaa osallisuutta yhdessä eri-ikäisten lasten ja perheiden kanssa. Näin tuemme ja mahdollistamme eri-ikäisten kokonaisvaltaista kasvua ja hengellisyyttä sen olennaisena osana.  

Kuluvan vuoden aikana nostamme juhlavuoden teemoja esille eri tavoin.  

Ihmettelyssä voidaan lasten kanssa hyödyntää Kirkkovuosi polulla -aineistoa, josta löytyy paljon ideoita työhön. Vuodenaikaan ja kirkkovuoteen liittyvät jaksot ja niihin tehdyt kuvat sisältävät paljon symboliikkaa, jota voi tutkia ja ihmetellä yhdessä lasten ja perheiden kanssa.  

Leikki nousee keskiöön erityisesti keväällä, kun osallistutaan valtakunnalliseen leikkipäivään. Myös kalevalanpäivä, laskiainen ja monet muut päivät tarjoavat monia mahdollisuuksia leikkiin.  

Osallisuus kulkee punaisena lankana kirkon varhaiskasvatuksessa sekä Polun kokonaisuudessa. Kekkereiden ja muun toiminnan järjestämisessä osallisuus on tärkeä näkökulma. Siihen löytyy tukea esimerkiksi Ilon kekkerit -juhlaoppaasta. Syksyllä osallisuus korostuu mm. lapsen oikeuksien päivänä ja lasten vaaleissa. Samalla liitytään myös lapsivaikutusten arvioinnin 10-vuotisjuhlaan.  

Jokainen seurakunta voi osallistua juhlavuoden viettoon omalla tavallaan oman aikataulunsa mukaan. Vuoden aikana voi järjestää esimerkiksi Ilon kekkereitä / juhlakekkereitä Lahja- ja Seikkailu -ikäkausia unohtamatta. Tavoitteena on nostaa esille ja juhlia kirkon varhaiskasvatuksen monipuolista kokonaisuutta. Juhlavuoden teemat – ihmettely, leikki ja osallisuus – kulkevat vahvasti mukana kaikissa ikävaiheissa ja toimintamuodoissa.  

Lisätietoja

asiantuntija

Raija Ojell

+358503448613

Eteläranta 8
00130, HELSINKI

Takaisin sivun alkuun