On aika päivittää kirkolliskokous

Kirjoittaja: Veli-Matti Salminen

Helmikuussa 2024 pidetyt vaalit tuovat kirkolliskokoukseen suuren joukon uusia päättäjiä. Myös liberaaleja edustajia on aiempaa enemmän. Mitä kaikkea tulevasta kirkolliskokouskaudesta on ennakoitavissa?

Presidentinvaalien jälkihumusta oli hädin tuskin selvitty, kun evankelis-luterilaisen kirkon ylimmän toimielimen vaalit sähköistivät tunnelman kirkkokuplassa. ”Sähköistäminen” on tosin ehkä liioiteltu sana, kun tiedetään, että äänioikeus näissä vaaleissa on vain papeilla ja seurakuntien luottamushenkilöillä, eikä vaalien jälkeen ole tiedossa hallitusneuvotteluita eikä ovi-liveseurantaa. Hitaasti muuttuvassa kirkossa kuitenkin orastavien muutoksien havainnointi on aina mielenkiintoa nostattava asia. Näidenkin vaalien tulos saattaa ennakoida muutosta tulevaan.

Uuden kirkolliskokouksen voimasuhteet

Heikohkolla prosentilla aiemmissa vaaleissa uusiutunut kirkolliskokous sai tällä kertaa melkein 60 uutta edustajaa, mikä tarkoittaa yli 60 prosentin osuutta vaaleissa valituista 96 edustajasta. Moni ehdolla olleista istuvista edustajista myös putosi kirkolliskokouksesta. Sukupuolijakauma tasoittui siten, että valituista naisia ja miehiä on täsmälleen yhtä paljon. Toki lisäksi päättäjinä olevien piispojen, valtioneuvoston ja saamelaiskäräjien edustajien myötä miehet pysyvät edelleen enemmistönä kirkolliskokouksessa.

Kirjavat ja nimiltään monimerkityksiset valitsijayhdistykset ovat avainasemassa kirkolliskokouksen arvomaailmaa ja intressiryhmiä hahmoteltaessa. Erilaiset kansankirkon rakentajat, kirkkoa keskellä kylää ja lähellä ihmistä pitäjät sekä seurakuntaväen aktiivit hahmottuivat arvoakselin keskilinjalle tai maltillisesti konservatiiveiksi. Tunnustukselliset ja perusarvojen puolustajat sijoittuivat puolestaan selkeästi konservatiiviseen lohkoon, ja avaraa kirkkoa, tulevaisuutta ja muutoksen tuulia lupaavat ryhmät liberaaliin lohkoon. ”Kaksipuoluejärjestelmä” ei tietenkään tee oikeutta kaikille edustajille, mutta sen mukaan jaotellen liberaaleilla olisi 52 prosentin edustus konservatiivien 48 prosenttia vastaan kirkolliskokouksen edustajistossa.

Kirkolliskokous vallankäyttäjänä

Kirkolliskokous on kuin eduskunta ilman kansanedustajia. Epäsuora vaalitapa ja puolueryhmien puuttuminen tekevät siitä erilaisen. Kun lisäksi toimeenpanovaltaa on siirretty kirkkohallitukselle ja opillisia kysymyksiä piispainkokoukselle, myös vallanjako on erilaista. Kirkolliskokouksella on kuitenkin edelleen päätösvaltansa alla kirkon oppi ja kokonaiskirkon talous. Monista taloudellisistakin kysymyksistä voi tulla teologisia kysymyksiä, minkä saatamme nähdä esimerkiksi lähetysjärjestöjen tukemista koskevien päätösten tullessa mahdollisesti piispainkokouksen jälkeen kirkolliskokouksen pöydälle.

Tuleva kirkolliskokous saattaa saada käsiteltäväkseen myös kirkon hallinnollisten rakenteiden uudistamista koskevan prosessin. Kolmen neljäsosan määräenemmistösäädös voi asettaa tässäkin kohden konsensuksen saavuttamiselle suuria haasteita. Hyvä kysymys on, miksi rakenteiden uudistaminen on opillisten kysymysten tavoin päätettävä kaksinkertaisella määräenemmistöllä. Säännön jarruttava vaikutus on ilmeinen.

Avioliittoon vihkiminen tasa-arvokysymyksenä

Entäpä kirkollinen avioliittoon vihkiminen? Kirkolla on lukuisten muiden uskonnollisten yhdyskuntien tapaan vihkimisoikeus, ja se voi itsenäisesti päättää, seuraako se yhteiskunnallista lainsäädäntöä vai omia linjauksiaan. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut Suomessa voimassa vuodesta 2017. Nykyistä edellinen kirkolliskokous käsitteli edustaja-aloitetta, jolla kirkolliskokous olisi valtuutettu ”valmistelemaan tarvittavia muutoksia avioliittokäsityksen laajentamiseksi koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja”. Aloite jätettiin raukeamaan keväällä 2018.

Nyt väistyvä kirkolliskokous taas ei käsitellyt samaa sukupuolta olevien vihkimistä, mutta lähetti keväällä 2022 piispainkokoukselle tiedoksi edustaja-aloitteen, jolla pyydettäisiin piispainkokousta valmistelemaan asiasta esitys. Lisäksi kirkolliskokous jätti keväällä 2023 raukeamaan aloitteen siitä, että vihittävistä vain toisen pitäisi olla kirkon jäsen. Yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta on siis kierretty jo useamman vuoden ajan ylimmällä päätöstasolla. Samaan aikaan kasvava osa seurakunnista on valtuustopäätöksillä sallinut tilojensa käytön kaikkien parien vihkimiselle.

Mitä muuta yhdenvertaisuus on?

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on toki paljon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia laajempi kokonaisuus. Se tarkoittaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille esimerkiksi sukupuolesta, etnisestä taustasta, kieliryhmästä tai sosiaalisesta taustasta huolimatta. Se tarkoittaa myös tilojen ja toimintojen saavutettavuutta sekä syrjimättömiä käytäntöjä. Kirkolliskokouksen edustaja-aloitteesta lähtenyt kirkon toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin Kirkkohallituksen täysistunnossa syksyllä 2023, ja seuraavaksi sitä lähdetään pilotoimaan seurakunnissa. 

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa on todennut, että uusien ihmisryhmien alkaessa toivoa yhdenvertaista kohtelua myös käsitykset ihmisten välisistä eroista arvoeroina ovat voineet muuttua. Luterilainen etiikka ottaa huomioon alati muuttuvan tiedon ja tieteen tulokset, mikä näkyy esimerkiksi ihmisten yhteiskunnallista asemaa koskevien käsitysten muuttumisena historian edetessä. Jos myös uusi kirkolliskokous jakaa tämän tietoperustaisen näkemyksen yhdenvertaisuudesta, kenties se rohkenee asettaa kirkon edelläkävijäksi yhdenvertaisuuskehityksessä.