Nykyinen eläinlääketiede mahdollistaa lemmikin elämän varjelun rajan siirtymisen yhä monimutkaisempiin tilanteisiin. Lemmikkien hoidon medikalisaation myötä lähellä oleville eläimille on mahdollista hyvin laajasti lääketieteen avulla hoidettu vanhuus. Liikuntarajoitteisille eläimille on kehitetty apuvälineitä. Tämä todellisuus tuo esille kysymyksen myös siitä, miten paljon eläimen omistajalla on taloudellisia resursseja eläinlääketieteellisiin hoitoihin. Kysymys eläinten eutanasiasta asettuu uudenlaiseen vaakakuppiin, jos samaan aikaan olisikin saatavana sopiva hoito, mikäli se on taloudellisesti mahdollista.

Päätös lemmikin elämän päättämisestä, eutanasiasta on sen omistajalla. Eutanasiapäätöstä voi edeltää lemmikin vakavan sairauden aika ja siihen liittyvä oireilu. Lemmikin kokemaa kipua voi olla vaikea arvioida, eläimet pyrkivät tavallisesti peittämään kipua ja muita toimintakykyä rajoittavia vaivoja.

Päätöksen tekeminen lemmikin eutanasiasta pakottaa pohtimaan, onko hetki oikea, vai olisiko vielä jotain, mitä lemmikin hyväksi voitaisiin tehdä. Tilanne voi tuntua ahdistavalta ja aiheuttaa syyllisyyttä. Lemmikin hoitaminen voi osoittautua niin kalliiksi, ettei se ole taloudellisesti mahdollista. Päätöksen tekemistä eutanasiasta on voitu myös lykätä, mikä aiheuttaa syyllisyyttä siitä, onko siten pitkittänyt lemmikin kärsimystä.
Päätöksen tekemistä helpottaa, kun selvittää lemmikin tilanteeseen liittyvät tosiasiat.

Eläinlääkäri voi kertoa lemmikin voinnista, mahdollisesta sairaudesta ja sen oireista, sekä kertoa arvionsa lemmikin kärsimyksestä ja jäljellä olevien elinpäivien määrästä. Myös keskustelu läheisten tai esimerkiksi seurakunnan työntekijöiden kanssa voi selkiyttää omaa ajattelua ja helpottaa päätöstä. Päätös lemmikin elämän päättämisestä on rakkauden teko silloin, kun lemmikin terveydentila sitä vaatii.

Kun vaikea päätös on tehty, voi omistaja kokea huojennusta ja helpotusta. Ajatus siitä, ettei lemmikki enää joudu kärsimään voi olla lohduttava

Sofia Tuomenvirta

Lemmikin ollessa kyseessä tulevat esiin myös kysymykset syyllisyydestä ja vastuusta. Lemmikin omistajan on usein tehtävä päätös lemmikin elämän päättämisestä eutanasian kautta. On äärettömän raskasta joutua tekemään päätös rakkaan lemmikin elämän lopettamisesta. Nämä eutanasia kysymykset erottavat lemmikkisururyhmän tavallisista sururyhmistä ja tälle keskustelulle syyllisyydestä ja vastuusta on annettava paljon tilaa.
Lemmikki voi myös menehtyä onnettomuuden kautta ja myös tällöin kyse syyllisyydestä tulee vahvasti esiin. Lemmikin omistaja on vastuussa lemmikistään ja tämän hyvinvoinnista ja jos lemmikki menehtyy, vaikka jääden auton alle, on omistajan syyllisyyden kokemus hyvin raskas. Lemmikkien sururyhmän jäsenten kokemukset eroavatkin tavallisen sururyhmän osallistujien kokemuksista usein juuri tässä, että lemmikkien kohdalla on vahvasti kyse vastuusta, syyllisyydestä ja siitä, onko itse menetellyt oikein lemmikin elämän päättymisen kohdalla.

Lemmikkisururyhmän ohjaajalla on hyvä olla kokemusta myös tavallisten sururyhmien vetämisestä, sillä surut liittyvät usein toisiinsa. Suruun kuolleesta lemmikistä voi lomittua tunteissa myös läheisen ihmisen menetys tai vaikka suru lapsettomuudesta tai siitä, että ei ole löytänyt elämänkumppania.

Vaikka lemmikkisururyhmän keskustelun painopiste onkin lemmikeissä, on ohjaajan hyvä tiedostaa, että surut eivät ole ihmisellä jokin erillinen juttu, vaan niihin liittyy monia menetyksiä. Ohjaajan on kuitenkin hyvä pitää huolta siitä, että keskustelu ei käännyt kokonaan pois lemmikin menetyksistä muihin suruihin.

Ryhmään ei ole hyvä tulla välittömästi, kun oman lemmikin menetys on tapahtunut. Ryhmä on vertaistukiryhmä, jossa kuulee myös tarinoita toisten surusta ja niiden kuuleminen voi olla liian rankaa, jos oma menetys on ihan juuri tapahtunut. On siis hyvä huomioida se, että vertaistukiryhmä ei ole terapiaryhmä. Vertaistuki ryhmässä kannattelemme toinen toistamme.

Lemmikin sururyhmässä pätevät samat pääperiaatteet kuin muissakin sururyhmissä:

• keskustelut ovat luottamuksellisia
• jokainen jakaa vain sen, mitä haluaa jakaa
• jokaiselle annetaan tilaa puhua
• toisen surua kunnioitetaan, emme arvota suruja keskenään tai aseta niitä jotenkin järjestykseen, vaan jokaisen suru on ainutkertainen
• ryhmät ovat vertaistukiryhmiä, eivät terapiaryhmiä

Ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumista ohjaajan  on hyvä olla yhteydessä osanottajiin ja keskustella heidän kanssaan, niin että osallistujilla on käsitys siitä, millaiseen ryhmään he ovat tulossa ja ohjaajalla on käsitys siitä, ketä ryhmään on tulossa ja millainen on heidän surunsa. Samalla on hyvä varmistaa se, että osallistujat tietävät missä kokoontumispaikka on ja miten he sinne pääsevät. Keskustelu on luontevaa käydä ilmoittautumisen yhteydessä ja siksi onkin parasta, että ryhmään ilmoittautumiset tulevat suoraa ryhmän ohjaajalle puhelimella.
Jos ryhmän alkamiseen on vielä pitkä aika, on surevalle hyvä tarjota mahdollisuutta kahdenkeskeiseen keskusteluun.

Ohjaajan tulee:

• valmistella tila ajoissa
• ottaa jokainen tulija henkilökohtaisesti vastaan
• pitää huoli siitä, että jokaisella on ryhmässä tilaa puhua
• puuttua heti, jos sururyhmän periaatteita ei noudateta, eikä toisen surua kunnioiteta
• johdattaa keskustelua, mutta olla valmis myös joustamaan omista suunnitelmistaan
• aloittaa ja päättää kokoontumiset yhteisesti

Sururyhmän kokoontumistilan tulee olla

• rauhallinen tila, jossa luottamukselliset keskustelut ovat mahdollisia
• ohjaaja varaa tilaan nenäliinoja ja juotavaa (mehua, vettä)
• ryhmäläiset asettuvat niin, että jokainen osallistuja näkee toisensa ja yhteinen keskustelu on luontevaa
• keskelle voi tehdä alttarin (kukkia, kynttilä, ikoni kuva) johon osallistujan on helppo asettaa katseensa. Se helpottaa vaikeiden asioiden puhumista ja luo tilaan kauneutta ja rauhaa.
• on hyvä käyttää nimilappuja, lappuun voi oman nimensä lisäksi kirjoittaa lemmikkinsä nimen. Nimilappujen avulla osallistujien on helpompi keskustella, kun ei tarvitse muistella toisen nimiä tai toisten lemmikkien nimiä.  Laput tehdään ensimmäisen kokoontumisen aluksi ja ohjaaja säilyttää ne kokoontumisten välillä.

Ohjaajan on hyvä olla ovella vastassa, toivottaa tervetulleeksi, näyttää naulakot ja wc tilat ja kertoa missä tilassa ryhmä kokoontuu. Näin osallistujille tulee heti turvallinen olo. Tulleessaan kokoontumistilaan jokainen tekee itselleen nimilapun. Ohjaaja on varannut valmiiksi niihin tarvikkeet ja tehnyt oman nimilappunsa valmiiksi malliksi.

• Ohjaaja esittelee itsensä ja kertoo myös sen, miksi juuri tämä teema on hänelle itselleen tärkeä
• Käydään läpi sururyhmän periaatteet
• Ryhmäläisten esittäytyminen: tämä on luontevaa käydä piirissä järjestyksessä, niin on selkeää se, kenen vuoro on kulloinkin. Ryhmäläiset kertovat nimensä ja sen mikä suru on tuonut heidät tähän ryhmään. Jos ohjaajalla on itsellään myös suru lemmikistään, on luontevaa, että hän liittyy osaksi ryhmää kertomalla lyhyesti myös omasta kokemuksestaan.
• Miten tämä suru tuli elämääsi? Jokainen osallistuja kertoo, miten lemmikin kuolema tapahtui. Tälle kierrokselle on hyvä varata paljon aikaa
• Ohjaaja pyytää jokaista tuomaan seuraavalle kerralle mukaan kaipaamansa lemmikin valokuvan ja jonkin hänelle rakkaan esineen, jonka kautta esittelee tämän.
• On hyvä muistuttaa siitä, että tämä ensimmäinen kerta voi olla osallistujalle valtavan raskas, eikä siis ole syytä ihmeellä, jos seuraavina päivänä on surullinen olo. Lemmikki omistajat ovat vahvasti eläinystäviä ja jokaisen ryhmäläisen kertomus omasta menetyksestä vaikuttaa vahvasti jokaiseen ryhmäläiseen. Suru vie voimia myös fyysisesti. On siis syytä muistaa levätä ja huolehtia siitä, että juo tarpeeksi vettä ja ulkoilee.
• Ryhmän lopuksi ohjaaja päättää kokoontumisen yhteisesti ,kiittää keskustelusta ja voi lukea yhteiseksi lopuksi jonkun tekstin, esimerkiksi Vilkku-kissan jäähyväiset kirjasta Alkuja ja Loppuja Rukousten kirja (Kirjapaja 2021)

Vilkku-kissan jäähyväiset

Minun on nyt aika
tassutella kohti valoa ja lämpöä.
Mukaani otan kaiken rakkauden,
jota olen täällä saanut.

Rakkaus on siitä jännä juttu,
että mitä enemmän rakkautta on,
sitä kevyempi sitä on kantaa
ja kevyempi on tassutella eteenpäin.

Tänne minä jätän
kaiken antamani rakkauden,
kaikki yhteiset hetket ja seikkailut,
jokaisen karhean kieleni nuolaisun
ja pehmeän tassun sipaisun,
jokaisen kehräyksen ja sylissä istumisen.
Niiden kanssa on täällä teidän kevyempi kulkea.

Rakkaus on siitä jännä juttu,
että se ei koskaan katoa.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Ohjaaja on ovella vastassa ja toivottaa jokaisen tervetulleeksi.
Osallistujien nimilaput ovat valmiina pöydällä, josta jokainen ottaa omansa ja asettuu istumaan.

1) Ohjaaja toivottaa kaikki tervetulleeksi ja kiittää keskustelusta ja jakamisesta ensimmäisellä kerralla
2) Käydään kuulumiskierros: mitä sinulle kuuluu ja millainen olo jäi ensimmäisestä kokoontumiskerrasta?
3) Muistot: osallistujat ottavat esille edellisellä kerralla pyydetyt valokuvat ja esineet. Jos kokoontumiskertojen välillä on pidempi aika, on hyvä, jos ohjaaja muistuttaa tästä tehtävästä vielä edellisenä päivänä, vaikka tekstiviestillä. Ja jos joku on unohtanut ottaa muistoja mukaan, hän voi vaikka näyttää puhelimestaan kuvia tai kertoa millaiselta lemmikki näytti.
4) Jokainen esittelee tuomansa kuvat ja esineet ja kertoo niiden kautta omasta lemmikistään, sen elämästä, luonteesta, siitä miten hän aikoinaan tuli omistajalleen, millainen hän oli ja mistä hän piti, ja mitä kaikkea olivat yhdessä kokeneet ja touhunneet. Tälle kertomiselle on hyvä ottaa rauhassa paljon aikaa.
5) Valokuvat voivat kiertää jokaisella katsottavana ja kierroksen jälkeen ne asetellaan lattialle, niin että ne ovat näkyvissä koko kokoontumisen ajan.
6) Ohjaaja kertoo siitä, kuinka tärkeitä ovat muistot ja niiden jakaminen. Muistot ovat aarteita, jotka eivät katoa ja muistojen hetket ovat todellisia ja yhä läsnä, vaikka lemmikki onkin nyt poissa.
7) Ohjaaja päättää yhteisen kokoontumisen, voidaan kuunnella joku musiikki tai lukea rukous tai runo.

Punaiset sydämet
Leikkasin punaisesta askartelupahvista
sydämenmuotoisia kortteja.
Pinseteillä poimin kissankarvoja
parvekkeen sohvasta, torkkuviltistä,
petauspatjasta ja villatakistani.
Asettelin löytämäni kissankarvat
pahvisydänten päälle
ja päällystin kontaktimuovilla.
Terapia-askartelua.

Silloin kun kissani eli,
harmittelin kuinka paljon siivoamista
onkaan noissa loputtomissa kissankarvakasoissa.
Nyt jokainen löytämäni karva on minulle suuri aarre.
Muisto rakkaasta ystävästä.

Herra,
anna jokaisen löytämäni kissankarvan
antaa minulle lohduttava muisto,
joka kannattelee tässä ikävässä.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Kolmannella kerralla ryhmä alkaa jo olla tuttu toisilleen ja keskustelua syntyy varmasti jo paljon ihan ilman vetäjän ohjaamista. On tärkeää antaa tilaa ryhmäläisten keskinäiselle keskustelulle. Ryhmässä voi syntyä ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat ryhmänkin jälkeen. Ohjaaja voi muistuttaa, että jos ryhmäläiset haluavat, he voivat vaihtaa keskenään yhteystietojaan.

Moni on kohdannut lemmikin menettämisen kohdalla surun vähättelyä. Lemmikin tärkeyttä ei aina oikein ymmärretä ja surua vähätellään. Lemmikin menettäneen surun olemassaolo saatetaan myös kieltää tai siitä pahastutaan ja annetaan ymmärtää, että vain ihmisen menettämistä olisi oikeutettua surra. Monelle lemmikki kuitenkin saattaa olla se tärkein ystävä, jonka hyvinvoinnista ihminen on vastuussa ja jonka kanssa viettää aikaa joka ikinen päivä. Lemmikin kuoleman jälkeen kuitenkin moni asia muuttuu. Jos kuollut lemmikki on ollut perheen ainut eläin, muuttuu sekin, että ei enää ole ”eläinperhe”. Päivittäiset rutiinit muuttuvat kokonaan, kun enää ei ole lemmikin hoitamista ja huoltamista. Elämänpiiri kaventuu, kun ei enää tapaa, vaikka koirapuistossa tutuksi tulleita ihmisiä. Tyhjään kotiin palamainen tuo yksinäisyyden tunteen. On opittava vastaamaan kysyjille, että ”ei, minulla ei ole lemmikkiä”. Suru ei katoa sillä, että ottaa pian uuden lemmikin, vaikka tätä usein tarjotaankin ratkaisuksi.

Kolmannella kerralla keskitytään siis siihen, miten on tullut surunsa kansa kohdatuksi.
1) Kuulumiskierros, mitä sinulle kuuluu ja millaisia ajatuksia syntyi edellisestä kokoontumiskerrasta?
2) Miten sinua on kohdeltu surussasi? Oletko kokenut vähättelyä? Mikä on tuntunut hyvältä ja mikä pahalta? Keskustelua ja kokemusten vaihtamista näistä teemoista vapaassa keskustelussa.
3) Miten vähättelyyn voisi vastata?
4) Ohjaaja päättää keskustelun yhteenvetoon, kertaa jos on tullut esille hyviä keinoja torjua vähättelyä
5) Loppuun voi lukea rukouksen tai runon.

Suru
Jumalani,
koko luomakunnan Herra,
kuule minua.
He ihmettelevät suruani ja sanovat:
”Sehän oli vain kissa. Sen kun otat pian uuden”,
ja pyörittävät tuhahdellen päätään
mitätöiden minun suruni ja ikäväni.

Sehän oli vain kissa.

Herra,
minulle hän ei ollut mitään ”vain”.
Hän oli ystäväni, joka ei pettänyt,
ei ohittanut eikä mitätöinyt.
Hän oli ystävä, jonka katseessa oli syvää viisautta.
Lähes kaksi vuosikymmentä
hän oli kanssani jokaisessa arjen askareessa ja
juhlahetkessä.
Yhdessä me touhusimme ja puuhailimme,
yhdessä ulkoilimme
ja istuskelimme sohvalla.
Nyt minä olen yksin.

Hän oli ystävä,
jonka kanssa jaoin tyynyni
sekä kinkut ja kurkut voileipäni päältä.
Hänelle kelpasin omana itsenäni.
Ei minun tarvinnut
häntä varten muuttua viisaammaksi,
jaksavammaksi,
laihemmaksi tai pärjäävämmäksi.
Minä kelpasin sellaisena kuin olen.

Herra,
minä kaipaan ja suren
parasta ystävääni.
Ja he sanovat:
”sehän oli vain kissa”
Herra, anna heille anteeksi,
he eivät ymmärrä mitä he sanovat.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Sururyhmien tarkoitus on saada tukea omaan tilanteeseen vertaisryhmässä. Siksi surunkin keskellä on aina syytä katsoa eteenpäin ja löytää toivoa. Neljännellä kokoontumiskerralla keskitymme kaikkeen siihen, joka on auttanut surussa. Toisen ryhmäläisen kokemukset voivat olla ryhmän jäsenille suureksi avuksi. Keskustellaan myös siitä, miten lemmikki on hyvästelty? Pitäisikö olla hautajaiset, muistotilaisuus ja hautapaikka, kuten ihmisillä. Miten tuo siirtymävaihe on toteutunut.

Lemmikkisururyhmäläisistä muodostuu usein tiivis joukko. Ohjaajan kannattaa muistuttaa, että halutessaan ryhmäläiset voivat vaihtaa yhteystietoja ja pitää yhteyttä jatkossakin. Suositeltavaa on, että ryhmällä olisi myöhemmin vielä yksi kokoontumiskerta, jossa tavataan vielä kerran ja vaihdetaan kuulumisia.

Lemmikkisururyhmän rukous
Rakas Jumala, kaikkeuden Luoja.
Meillä jokaisella on ikävä omaa kuollutta lemmikkiämme.
Kiitos, että sinä näet ja ymmärrät surumme.
Kiitos, että sinun edessäsi meidän ei tarvitse
esittää vahvaa ja pärjäävää,
kun sisällä on surua, kaipausta ja ikävää.

Kiitos näistä ystävistä, jotka jakavat saman ikävän.
Kiitos, että voimme puhua
ja jakaa tunteitamme toisillemme pelkäämättä,
että suruamme vähäteltäisiin.
Kiitos ystävyydestä ja ymmärryksestä.
Kiitos että saamme jakaa pienen matkan tätä elämää
toistemme kanssa. Aamen
(Tassunjälkiä- lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024)

1) Neljännen kokoontumiskerran aluksi pidetään kuulumiskierros. Missä olet nyt surusi kanssa, miten voit? Mitä jäi päällimmäisenä mieleen viime kerralta?
2) Keskustelua: miten lemmikkisi hyvästelit? Piditkö jäähyväishetken, muistotilaisuuden tai vastaavaa. Muistivatko läheiset jotenkin sinua lemmikin kuoltua?
3) Mitkä asiat ovat auttaneet sinua surussasi, mistä olet saanut voimaa ja iloa?
4) Lopuksi palautekierros sururyhmästä.
5) Ryhmän lopuksi vietetään jäähyväishetki lemmikille. Jos mahdollista jäähyväishetki voidaan toteuttaa kirkkotilassa. Jäähyväishetken aluksi hiljennytään. Jokaiselle osallistujalle jaetaan tuohus, jonka he saavat käydä sytyttämässä lemmikkinsä muistolle. Kun kynttilät on sytytetty ja hiljainen hetki on pidetty, ohjaaja lukee Psalmin 23:1-2 ja sen jälkeen rukouksen:

Jäähyväissiunaus lemmikille

Pyhä Kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
On tullut aika luopua rakkaasta lemmikistä XX:stä
(tässä kohdassa jokainen sanoo vuorollaan oman lemmikkinsä/lemmikkiensä nimen)
Herra, anna voimaa kohdata tämä suru ja ikävä.
Herra, ota hänet luoksesi ja sulje hänet syliisi.
Vie hänet vihreille niityille.

Herra, kiitos kaikista yhteisistä hetkistä ja touhuista,
kiitos ystävyydestä ja rakkaudesta.
Kiitos siitä, että hän toi elämään iloa ja riemua,
vastuuta ja velvollisuuksia.
Kiitos kaikesta mitä saimme yhdessä kokea ja oppia.
Anna kauniiden muistojen lohduttaa
keskellä surua ja ikävää.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, Rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Kirjallisuutta

Lemmikkinsä menettäneiden sururyhmän toteutuksessa on hyödynnetty läheistensä menettäneiden sururyhmän toimintatapoja. Lähteenä on käytetty kirjaa: Harmanen, Eija & Hurmerinta, Eeva-Liisa & Itkonen, Juha, M. & Pulkkinen, Mari (toim.) Surun matkassa: sururyhmän ohjaajan opas. 2020. Sacrum.

Surusta ja sen olemuksesta voi lukea esimerkiksi:
Pulkkinen, Mari 2017. Surun sylissä, suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Kustantamo S&S.                                                                                        Kaskinen, A-M. Luodeslampi, Juha & Tuomenvirta, Sofia. 2024. Tassunjälkiä- lemmikkikotien rukouskirja. Kirjapaja.
Kantala, Pirjo & Viljanen-Pihkala Maikki. 2024. Vihreä rukouskirja. Kirjapaja
Kantala, Pirjo, Kariranta, Kaisa & Hintsala Meri-A. 2021. Alkuja ja loppuja – rukousten kirja. Kirjapaja.
Kaskinen, A-M. 2020. Kauneimmat haukkuni

Lemmikin menettäneiden sururyhmä voi toteutua myös kahden kerran tapaamisena

Sururyhmään ilmoittautuneille lähetetään ennen ryhmän käynnistymistä saatekirje, jossa kerrotaan käytännön asiat: milloin ja missä ryhmä kokoontuu, saapumisohjeet, ryhmätapaamisten teemat.
Saatekirjeessä kerrotaan, mitä osallistujalta odotetaan ja kuvataan toiminnan perusperiaatteet esimerkiksi näin: ”Sinun ei tarvitse tehdä mitään ennakkovalmisteluja, vaan voit tulla rauhallisin mielin mukaan ryhmään. Halutessasi voit ottaa mukaan esimerkiksi kuvan tai jonkin muistoesineen rakkaasta lemmikistäsi. Jokainen saa osallistua ryhmässä keskusteluun haluamallaan tavalla ja jakaa omia ajatuksiaan juuri sen verran, mikä tuntuu itselle luontevalta. Toimimme teidän tarpeistanne lähtien ja ohjaajina rakennamme yhteistä keskustelua. Muistutamme myös, että lemmikkisi menetyksestä kuluneella ajalla ei ole ryhmään osallistumisen kannalta merkitystä, kuten ei myöskään sillä, minkä eläinlajin edustaja rakas perheenjäsenesi oli. Jokaisen kokemus ja tunteet ovat yhtä arvokkaita. Ryhmään osallistumisesta kerätään myös palaute, jonka voi antaa anonyymisti.”
Sururyhmä kokoontuu kaksi kertaa. Ensimmäisen kokoontumiskerran teemoina ovat: tutustuminen, lemmikin muistelu ja tunteet. Toisen kokoontumiskerran teemat ovat: tulevaisuuteen suuntautuminen, omien voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen.

Esimerkki lemmikin menetykseen liittyvästä vertaisryhmästä löytyy Henna Tynin ja Viivi Välijärven opinnäytetyöstä: ”Täällä voin itkeä ilman häpeää” – Vertaistukiryhmän toteuttaminen lemmikkinsä menettäneille.” s. 57–66.

Lähde: Tyni, Henna & Välijärvi, Viivi 2024. Täällä voin itkeä ilman häpeää” – Vertaistukiryhmän toteuttaminen lemmikkinsä menettäneille. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK), diakoniatyö Opinnäytetyö.

”Siunaus on parasta, mitä voimme toisillemme toivottaa”. Näin sanotaan. Ja toki myös lemmikeillemme tahdomme parasta mahdollista.

Lemmikkien siunaushetki tuo paikalle lemmikkien lisäksi myös kaikenikäiset lemmikinomistajat. Lemmikkien joulusiunaus voi siis olla hetki, joka kokoaa väkeä yli sukupolvirajojen.
Malmin seurakunnassa on yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyön kanssa jo yli kymmen vuotta toteutettu eläinten joulusiunaus. Tilaisuus pidetään joulukuisena iltana Viikin kirkon edessä olevalla Latokartanon torilla. Torille pystytetään katos ja hoidetaan äänentoistolaitteet, tarjolla on lämmintä mehua ja lemmikeille lähtiäislahjaksi pieni herkku. Muurille asetetaan lyhtyjä. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus sytyttää kynttilä kuolleen lemmikin muistolle. Tähän varataan tuikkuja, mutta monella on mukana myös omat muistokynttilänsä. Jos varta vasten paikalle tuodut muistokynttilät eivät pala loppuun tilaisuuden aikana tilaisuuden jäljestäjät ottavat kynttilät mukaansa ja polttavat ne loppuun kirkossa tai kotona. Näin kunnioitetaan ihmisten surua ja lemmikin muistoa. Osanottajille jaetaan laminoidut laput, joissa on laulujen ja vuororukouksen sanat. Samat laput sopivat vuodesta toiseen käytettäväksi.
Siunaamisen aikana kaksi seurakunnan työntekijää kulkee väkijoukossa ja siunaa jokaisen eläimen erikseen. Eläimen voi siunata myös valokuvan välityksellä, sillä paikalle kylmään talvi-iltaan saapuvat usein vain koirat. Tilaisuudessa on kerätty kolehti Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle.

Tilaisuuden kulku

Alkusiunaus ja tervetulotoivotus
Yhteislaulu: Heinillä härkien kaukalon
Vuororukous
Raamatunluku ja puhe
Siunauksen ohjeistus ja siunaus, siunauksen aikana yhteislauluna ” Varpunen jouluaamuna”
Siunaussanat: ” XX (lemmikin nimi), suokoon luomakuntaa rakastava Jumala sinulle elämää ja iloa perheesi kanssa.”
Rukous
Lemmikkinsä menettäneiden rukous
Herran Siunaus
Yhteislaulu: Maa on niin kaunis ja kolehdin keruu
Loppusanat ja kutsu mehulle ja koirienherkuille

Tilaisuudessa käytetään seuraavia rukouksia

Vuororukous ( L= liturgi S=seurakunta)
L: Tulkaa, kokoontukaamme yhteen.
S: Me, joilla on evät ja höyhenet, tulemme yhteen.
L: Tulkaa, kaikki on valmiina koko luomakuntaa varten.
S: Me, joilla on suomut ja turkit, tulemme yhteen.
L: Tulkaa, kiittäkäämme Luojaamme.
S: Me, joilla on iho, saamme osaksemme rakkautta.
L: Tule, sinä, jolla on evät, höyhenet, suomut, turkki tai iho

(vuororukous ja siunaussanat kirjasta: Luontokirkkovuosi, toim. Suvielise Nurmi ja Panu Pihkala, Lasten keskus ja Kirjapaja 2013)

Albert Schweitzerin rukous

Kuule nöyrä rukouksemme, oi pyhä Jumala,
ystäviemme eläinten puolesta,
etenkin eläinten, jotka kärsivät; ylityöllistettyjen, aliravittujen, ja julmasti kohdeltujen puolesta;
kaikkien haikeiden olentojen puolesta vankeudessa, jotka lyövät siipiään kaltereita vasten;
kaikkien metsästettyjen tai kadonneiden puolesta;
hylättyjen, peloissaan tai nälissään olevien puolesta; kaikkien puolesta, jotka täytyy nukuttaa.
Me anomme näiden kaikkien puolesta Sinun armoasi ja sääliäsi
ja heille, jotka käsittelevät niitä, me pyydämme myötätuntoista sydäntä ja helliä käsiä ja ystävällisiä
sanoja. Tee meistä todellisia ystäviä eläimille, niin jakaaksemme laupiaitten siunaukset.
Aamen.

Lemmikkinsä menettäneiden rukous
(teksti: Minna-Sisko Mäkelä)

Rukoilemme kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat menettäneet rakkaan lemmikin.
Haluamme kiittää kaiken Luojaa siitä rakkaudesta,
jota olemme saaneet kodissamme tai lähellämme elävien eläinten kautta.
Kiitämme siitä luottamuksesta ja elämän kauneudesta, jota olemme saaneet eläimeltä oppia.
Kiitämme luomakunnan rikkaudesta ja moninaisuudesta, sekä kaikista kauniista muistoista.
Taivaallinen Isä, kiitos siitä, että uskoit meidän hoitoomme
ne rakkaat ja ainutlaatuiset eläinystävät, joita nyt kaipaamme.
Sytytämme kynttilän jokaiselle rakkaalle eläinystävälle
ja vaikka suru painaa sydäntämme, olemme kiitollisia yhteisestä ajasta.
Rukoilemme myös niiden lemmikkien puolesta, jotka ovat kadonneet tai varastettu.
Koko luomakunnan Luoja, johdata heidät turvallisesti kotiin.
Aamen