Vaalea koira punaisessa kukkapellossa.
Kissa auringossa

Lemmikki perheenjäsenenä

Lemmikki luo merkityksellisyyden tunteita ja tuottaa valtavasti iloa. Lemmikki on uskollinen ystävä, joka aistii ihmisen tunteita ja toimii eläinterapeuttina. Jumala loi eläimet ihmisen kumppaniksi, on Raamatun näkökulma ihmisen ja lemmikin suhteeseen (2. Moos. 2:18-19).

Lemmikki opettaa ihmiselle vastuuta toisesta elollisesta: lemmikin hankkiminen on pitkälle ulottuva, vastuullinen päätös. Lemmikillä on oikeus tulla rakastetuksi ja hoidetuksi koko elämänsä ajan.

Lemmikin hoivaaminen vahvistaa tarpeellisuuden ja kumppanuuden kokemuksia, mikä lisää lemmikkiä kohtaan koettua kiintymystä.
Lemmikkieläimillä on tutkitusti lukuisia positiivisia vaikutuksia ihmisen terveyteen ja elämänlaatuun. Lemmikki opettaa huolettomuutta ja hetkessä elämistä. Lemmikin uskollisuus ja rakkaus voivat tarjota ihmiselle arvokasta henkistä ja sosiaalista tukea. Toisinaan lemmikki voi olla ihmisen ainoa ystävä.

Lemmikin menettäminen

Valitettavasti joudumme kokemaan myös lemmikin menettämisen. Lemmikki voi menehtyä sairauden, vanhuuden tai onnettomuuden seurauksena. Lemmikki voidaan joutua antamaan uuteen kotiin allergian, taloudellisten vaikeuksien, lapsen syntymän tai muun elämänmuutoksen myötä, toisinaan lemmikin käytösongelmien takia. Myös tilanteissa, joissa lemmikin omistaja sairastuu esimerkiksi muistisairauteen, eikä enää pysty huolehtimaan lemmikistään, joudutaan lemmikille etsimään uusi koti. Lemmikki voi myös kadota karkaamalla tai se voidaan varastaa.

Lemmikin elämä voi päättyä silloin, kun sen omistaja kuolee. Tällöin pyritään ensisijaisesti löytämään lemmikille uusi koti. Jos kukaan ei voi ottaa lemmikkiä omakseen, sosiaalitoimi huolehtii lemmikistä kaksi päivää, jonka jälkeen lemmikille toteutetaan eutanasia.

palava kynttilä

Menetyskokemus

Lemmikin kuolema tapahtuu harvoin luonnollisista syistä. Lemmikin kuolintapa ja kuoleman olosuhteet vaikuttavat siihen, millaiseksi menetyskokemus muodostuu. Menetyskokemukseen vaikuttavaa myös se, miten pitkään lemmikki on ollut osa elämää ja millainen suhde ihmisen ja lemmikin välillä oli. Lemmikin kuolema pysäyttää ja sen käsittely vaatii aikaa

 

Miten lemmikki kuolee?

Nykyinen eläinlääketiede mahdollistaa lemmikin elämän varjelun rajan siirtymisen yhä monimutkaisempiin tilanteisiin. Lemmikkien hoidon medikalisaation myötä lähellä oleville eläimille on mahdollista hyvin laajasti lääketieteen avulla hoidettu vanhuus. Liikuntarajoitteisille eläimille on kehitetty apuvälineitä. Tämä todellisuus tuo esille kysymyksen siitä, miten paljon eläimen omistajalla on taloudellisia resursseja eläinlääketieteellisiin hoitoihin. Kysymys eläinten eutanasiasta asettuu uudenlaiseen vaakakuppiin, jos samaan aikaan olisikin saatavana sopiva hoito, mikäli se on taloudellisesti mahdollista.

Päätös lemmikin elämän päättämisestä, eutanasiasta on sen omistajalla. Eutanasiapäätöstä voi edeltää lemmikin vakavan sairauden aika ja siihen liittyvä oireilu. Lemmikin kokemaa kipua voi olla vaikea arvioida, eläimet pyrkivät tavallisesti peittämään kipua ja muita toimintakykyä rajoittavia vaivoja.

Päätöksen tekeminen lemmikin eutanasiasta pakottaa pohtimaan, onko hetki oikea, vai olisiko vielä jotain, mitä lemmikin hyväksi voitaisiin tehdä. Tilanne voi tuntua ahdistavalta ja aiheuttaa syyllisyyttä. Lemmikin hoitaminen voi osoittautua niin kalliiksi, ettei se ole taloudellisesti mahdollista. Päätöksen tekemistä eutanasiasta on voitu myös lykätä, mikä aiheuttaa syyllisyyttä siitä, onko siten pitkittänyt lemmikin kärsimystä.
Päätöksen tekemistä helpottaa, kun selvittää lemmikin tilanteeseen liittyvät tosiasiat.

Eläinlääkäri voi kertoa lemmikin voinnista, mahdollisesta sairaudesta ja sen oireista, sekä arvionsa lemmikin kärsimyksestä ja jäljellä olevien elinpäivien määrästä. Myös keskustelu läheisten tai esimerkiksi seurakunnan työntekijöiden kanssa voi selkiyttää omaa ajattelua ja helpottaa päätöstä. Päätös lemmikin elämän päättämisestä on rakkauden teko silloin, kun lemmikin terveydentila sitä vaatii.

Kun vaikea päätös on tehty, voi omistaja kokea huojennusta ja helpotusta. Ajatus siitä, ettei lemmikki enää joudu kärsimään voi olla lohduttava.

Lähde

Tyni, Henna & Välijärvi, Viivi 2024. Täällä voin itkeä ilman häpeää” – Vertaistukiryhmän toteuttaminen lemmikkinsä menettäneille. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK), diakoniatyö Opinnäytetyö.

Rukoushetki lemmikin kuoltua

Lemmikin muistolle voidaan pitää yhdessä rukoushetki. Rukoushetki koostuu lauluista, raamatunteksteistä, rukouksesta ja osallistujien jäähyväissanoista lemmikille. Lemmikin kuolemaan liittyvässä surussa on lohduttavaa pyytää apua ja tukea Jumalalta. Rukoushetken yhteydessä voi muistella lemmikkiä ja kaikkea sitä mukavaa, mitä yhdessä hänen kanssaan on koettu. Muisteleminen lohduttaa, samalla kunnioitetaan lemmikin elämää.

Muistohetkeä varten voi esille asettaa valokuvan lemmikistä ja sytyttää kynttilän.

Rukoushetken voi aloittaa virsikirjan virrellä 499 ”Jumalan kämmenellä” tai muulla tutulla laululla
Raamatun tekstinä voi käyttää esimerkiksi seuraavia Raamatun jakeita:

1 Mooses 1:31–2:2 Jumala on luonut kaiken
2 Mooses 2:18–19 Jumala luo eläimet ihmiselle kumppaniksi
Psalmi 23:1–4 Jumala huolehtii meistä surussa
Matt. 6:25–26 Jumala huolehtii kaikista luoduistaan
1 Kor. 13:13 Rakkaus ei koskaan katoa

Rukous
Rakas Taivaan Isä,
Me tulemme luoksesi suuren surumme kanssa.
Olemme menettäneen rakkaan lemmikkimme, perheemme jäsenen.
Kotimme tuntuu nyt tyhjältä ja autiolta.
Meillä on suuri ikävä.
Taivaan Isä, sinä olet luonut kaiken ja pidät luoduistasi huolta.
Me luotamme siihen, että sinä pidät nyt huolta
myös rakkaasta lemmikistämme.
Me kiitämme kaikesta siitä, mitä olemme yhdessä saaneet kokea.
Kiitos, että juuri hän oli meidän lemmikkimme.
Auta meitä muistamaan yhteisiä hetkiä ja niiden tuomaa iloa.
Anna että muistoista saisimme lohdutusta suruumme.
Me jätämme nyt lemmikkimme sinun turvallisiin käsiisi. Aamen.
Rukoushetken lopuksi muistellaan lemmikin elämää ja yhteisiä kokemuksia.
Lapsille muisteleminen voi olla helpompaa piirtämisen kautta. Voidaan myös katsella valokuvia lemmikin elämän varrelta.

Sofia Tuomenvirta, kirjasta Tassunjälkiä -lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024

Rukous
Pyhä Kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
On tullut aika luopua rakkaasta lemmikistä XX:stä (nimi).
Herra, anna voimaa kohdata tämä suru ja ikävä.
Ota hänet luoksesi ja sulje hänet syliisi.
Vie hänet vihreille niityille.
Herra, kiitos kaikista yhteisistä hetkistä ja touhuista,
kiitos ystävyydestä ja rakkaudesta.
Kiitos siitä, että hän toi elämään iloa ja riemua,
vastuuta ja velvollisuuksia.
Kiitos kaikesta mitä saimme yhdessä kokea ja oppia.
Anna kauniiden muistojen lohduttaa
keskellä surua ja ikävää.

Sofia Tuomenvirta (Alkuja ja loppuja- rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

 

Vilkku-kissan jäähyväiset

Minun on nyt aika
tassutella kohti valoa ja lämpöä.
Mukaani otan kaiken rakkauden,
jota olen täällä saanut.
Rakkaus on siitä jännä juttu,
että mitä enemmän rakkautta on,
sitä kevyempi sitä on kantaa,
ja kevyempi on tassutella eteenpäin.
Tänne minä jätän
kaiken antamani rakkauden,
kaikki yhteiset hetket ja seikkailut,
jokaisen karhean kieleni nuolaisun
ja pehmeän tassun sipaisun,
jokaisen kehräyksen ja sylissä istumisen.
Niiden kanssa on täällä teidän kevyempi kulkea.
Rakkaus on siitä jännä juttu,
että se ei koskaan katoa.

Sofia Tuomenvirta (Alkuja ja loppuja -rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Jäähyväissiunaus lemmikille
Minä siunaan sinut matkalle
tähtien tuolle puolen.
Minä siunaan sinut
ja annan sinulle luvan
jättää sairaus ja kipu taaksesi.
Vaikka tämä sattuu minuun
paljon kovemmin
kuin osasin koskaan kuvitellakaan,
minä annan sinulle luvan lähteä.
Minä siunaan sinut
rakas lemmikkini.
Kiitän sinua
yhteisestä elämästä
ja rakkaudesta,
jota sinulta sain.
Minä siunaan sinut matkaasi rakkaudella.

Sofia Tuomenvirta, Tassunjälkiä -lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024

 

Jäähyväissiunaus voidaan toteuttaa myös Lemmikkisururyhmässä. Silloin voidaan rukoilla yhdessä Lemmikkisururyhmän rukous

Rakas Jumala, kaikkeuden Luoja.
Miellä jokaisella on ikävä omaa kuollutta lemmikkiämme.
Kiitos, että sinä näet ja ymmärrät surumme.
Kiitos, että sinun edessäsi meidän ei tarvitse
esittää vahvaa ja pärjäävää,
kun sisällä on surua, kaipausta ja ikävää.

Kiitos näistä ystävistä, jotka jakavat saman ikävän.
Kiitos, että voimme puhua ja jakaa tunteitamme
toisillemme pelkäämättä, että suruamme vähäteltäisiin.
kiitos ystävyydestä ja ymmärryksestä.
Kiitos, että saamme jakaa pienen matkan tätä elämää
toistemme kanssa.
Aamen.

Sofia Tuomenvirta (Tassunjälkiä, Lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024)

 

Jäähyväisrituaali lemmikin kuoltua

Lemmikin kuoltua sille voidaan järjestää myös muu jäähyväisrituaali kuin rukoushetki. Jos lemmikki haudataan tai sen tuhka ripotellaan maahan, voidaan rituaali liittää samaan yhteyteen. Rituaali voi koostua laulusta, runoista, teksteistä, osallistujien jäähyväissanoista lemmikille.

Vilkku-kissan jäähyväiset

Minun on nyt aika
tassutella kohti valoa ja lämpöä.
Mukaani otan kaiken rakkauden,
jota olen täällä saanut.
Rakkaus on siitä jännä juttu,
että mitä enemmän rakkautta on,
sitä kevyempi sitä on kantaa,
ja kevyempi on tassutella eteenpäin.
Tänne minä jätän
kaiken antamani rakkauden,
kaikki yhteiset hetket ja seikkailut,
jokaisen karhean kieleni nuolaisun
ja pehmeän tassun sipaisun,
jokaisen kehräyksen ja sylissä istumisen.
Niiden kanssa on täällä teidän kevyempi kulkea.
Rakkaus on siitä jännä juttu,
että se ei koskaan katoa.

Sofia Tuomenvirta (Alkuja ja loppuja -rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Jäähyväissiunaus lemmikille
Minä siunaan sinut matkalle
tähtien tuolle puolen.
Minä siunaan sinut
ja annan sinulle luvan
jättää sairaus ja kipu taaksesi.
Vaikka tämä sattuu minuun
paljon kovemmin
kuin osasin koskaan kuvitellakaan,
minä annan sinulle luvan lähteä.
Minä siunaan sinut
rakas lemmikkini.
Kiitän sinua
yhteisestä elämästä
ja rakkaudesta,
jota sinulta sain.
Minä siunaan sinut matkaasi rakkaudella.

Sofia Tuomenvirta, Tassunjälkiä -lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024

Käsillä tehty sydän.

Suru

Lemmikin menetys on suuri suru. Surun käsittelyssä vertaistuella ja kuulluksi tulemisella on suuri merkitys. Saman kokenut, vertainen ymmärtää mitä lemmikin kuolema merkitsee. Sururyhmä voi olla turvallinen paikka, jonne menetyksen kokemustaan voi tulla käsittelemään turvallisesti, hyväksyvässä ilmapiirissä.

Lemmikkinsä menettäneiden sururyhmä on tarkoitettu heille, jotka kaipaavat kuollutta lemmikkieläintä. Lemmikin kuoltua sureva ei aina saa tukea ja ymmärrystä surulleen ympärillään olevilta ihmisiltä. Sururyhmässä voi saada tukea toisilta saman kokeneilta, jotka ymmärtävät surun syvyyden ja suuruuden. Ryhmässä voi saada kokemuksen siitä, että suru rakkaan ystävän kuolemasta on oikeutettua surua.

Lemmikin kuollessa surun ja ikävän lisäksi myös kysymykset syyllisyydestä, vastuusta ja siitä, onko itse menetellyt oikein, nousevat esiin. Lemmikin omistajan on usein tehtävä päätös lemmikin elämän päättämisestä eutanasian kautta. Päätös rakkaan lemmikin elämän lopettamisesta on raskas. Lemmikin eutanasiaan liittyville kysymyksille ja keskustelulle syyllisyydestä ja vastuusta on annettava paljon tilaa.
Lemmikin omistaja on vastuussa lemmikistään ja tämän hyvinvoinnista ja jos lemmikki menehtyy onnettomuuden seurauksena, esimerkiksi jääden auton alle, voi omistaja kokea syyllisyyttä tapahtuneesta.

Lemmikkisururyhmän ohjaajalla on hyvä olla kokemusta myös tavallisten sururyhmien vetämisestä, sillä elämässä koetut erilaiset surut limittyvät usein toisiinsa. Suruun kuolleesta lemmikistä voi lomittua tunteissa myös läheisen ihmisen menetys tai vaikka suru lapsettomuudesta tai siitä, että ei ole löytänyt elämänkumppania. Ohjaajan on kuitenkin hyvä pitää huolta siitä, että keskustelu ei käännyt kokonaan pois lemmikin menetyksistä muihin suruihin.

Ryhmään ei ole hyvä tulla välittömästi, kun on kokenut oman lemmikin menetyksen. Ryhmä on vertaistukiryhmä, jossa kuulee tarinoita toisten surusta. Toisten tarinoiden kuuleminen voi olla liian raskasta, jos oma menetys on tapahtunut äskettäin. Ohjaajan ja ryhmäläisten on hyvä huomioita, että vertaistukiryhmä ei ole terapiaryhmä. Vertaistukiryhmässä vertaisuus on kannatteleva voimavara.

Lemmikin sururyhmässä pätevät samat periaatteet kuin muissakin sururyhmissä:

  • keskustelut ovat luottamuksellisia
  • jokainen jakaa vain sen, mitä haluaa jakaa
  • jokaiselle annetaan tilaa puhua
  • toisen surua kunnioitetaan, suruja ei arvoteta keskenään
  • jokaisen suru on ainutkertainen
  • ryhmät ovat vertaistukiryhmiä, eivät terapiaryhmiä

 

Ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumista ohjaajan tulee olla yhteydessä osallistujiin ja keskustella heidän kanssaan. Lemmikkisururyhmään ilmoittaudutaan puhelimitse, suoraan ryhmän ohjaajalle. Samalla ohjaaja voi käydä jokaisen ryhmäläisen kanssa henkilökohtaisen keskustelun.

Etukäteiskeskustelujen myötä osallistujalle syntyy käsitys siitä, millaiseen ryhmään hän on tulossa ja ohjaaja saa tietoa siitä, millaisen menetyksen osallistuja on kokenut.  Etukäteiskeskustelussa on hyvä kertoa myös ryhmän kokoontumiseen liittyvät käytännön asiat: missä ryhmä kokoontuu ja millaiset kulkuyhteydet sinne on. Jos ryhmän alkamiseen on vielä pitkä aika, on surevalle hyvä tarjota mahdollisuutta kahdenkeskeiseen keskusteluun ohjaajan kanssa.

Ohjaajan vastuutehtävät ryhmässä:

  • valmistella tila ajoissa
  • varata ryhmäläisten käyttöön juotavaa ja nenäliinoja
  • ottaa jokainen tulija henkilökohtaisesti vastaan
  • huolehtia siitä, jokaisella on ryhmässä tilaa puhua
  • puuttua asiaan, jos sururyhmän periaatteita ei noudateta, eikä toisen surua kunnioiteta
  • johdattaa keskustelua, mutta olla valmis myös joustamaan omista suunnitelmistaan
  • aloittaa ja päättää kokoontumiset yhteisesti
Sururyhmän kokoontumistila

Ryhmän kokoontumistilan tulee olla rauhallinen tila, jossa luottamukselliset keskustelut ovat mahdollisia. Ryhmäläiset asettuvat tilaan siten, osallistujat näkevät toisensa ja yhteinen keskustelu on luontevaa. Tilan keskelle voi tehdä alttarin (kukkia, kynttilä, ikoni, kuva) johon osallistujan on helppo asettaa katseensa. Se helpottaa vaikeiden asioiden puhumista ja luo tilaan kauneutta ja rauhaa.

Ryhmän kokoontumisessa on hyvä käyttää nimilappuja helpottamaan keskustelu. Nimilappuun jokainen kirjoittaa oman nimensä lisäksi lemmikkinsä nimen. Nimilaput tehdään ensimmäisen kokoontumisen aluksi. Ohjaaja säilyttää ne kokoontumisten välillä.

Lähteenä käytetty Sofia Tuomenvirran Lemmikkisururyhmä materiaalia. 

Ohjaaja on ovella vastassa, toivottaa tervetulleeksi, näyttää naulakot ja wc tilat sekä opastaa ryhmäläiset kokoontumistilaan. Tullessaan kokoontumistilaan, jokainen ryhmäläinen tekee itselleen nimilapun. Ohjaaja on varannut tarvikkeet ja tehnyt oman nimilappunsa valmiiksi malliksi.

Aluksi ohjaaja esittelee itsensä ja kertoo lyhyesti, miksi juuri tämä teema on hänelle itselleen tärkeä. Yhdessä käydään läpi sururyhmän toiminnan periaatteet. Ryhmäläiset esittäytyvät ja kertovat oman ja lemmikkinsä nimen.  Se voi tapahtua piirissä, istumajärjestyksen mukaisesti.

Jokainen osallistuja kertoo, miten suru on tullut hänen elämäänsä ja miten lemmikin kuolema tapahtui. Siihen on hyvä varata riittävästi aikaa. Jos ohjaajalla itsellään on suru lemmikistään, on luontevaa, että hän liittyy osaksi ryhmää kertomalla tiiviisti omasta kokemuksestaan. Ohjaaja pyytää jokaista ryhmän jäsentä tuomaan seuraavalle kerralle mukaan menettämänsä lemmikin valokuvan ja jonkin hänelle rakkaan esineen, jonka kautta esittelee tämän.

Osallistujille on hyvä kertoa, että ensimmäinen kokoontumiskerta voi olla raskas, ja on luonnollista tuntea olonsa surulliseksi ja väsyneeksi seuraavina päivinä. Lemmikinomistajat ovat syvästi eläinten ystäviä ja toisten ryhmäläisten kertomukset omasta menetyksestään vaikuttavat vahvasti jokaiseen ryhmäläiseen. Suru vie voimia myös fyysisesti. On syytä muistaa levätä ja huolehtia siitä, että juo tarpeeksi vettä ja ulkoilee.

Ryhmän lopuksi ohjaaja päättää kokoontumisen yhteisesti. Hän kiittää keskustelusta ja voi lukea yhteiseksi lopuksi jonkun tekstin, esimerkiksi Vilkku-kissan jäähyväiset kirjasta Alkuja ja Loppuja Rukousten kirja (Kirjapaja 2021).

Vilkku-kissan jäähyväiset

Minun on nyt aika
tassutella kohti valoa ja lämpöä.
Mukaani otan kaiken rakkauden,
jota olen täällä saanut.

Rakkaus on siitä jännä juttu,
että mitä enemmän rakkautta on,
sitä kevyempi sitä on kantaa
ja kevyempi on tassutella eteenpäin.

Tänne minä jätän
kaiken antamani rakkauden,
kaikki yhteiset hetket ja seikkailut,
jokaisen karhean kieleni nuolaisun
ja pehmeän tassun sipaisun,
jokaisen kehräyksen ja sylissä istumisen.
Niiden kanssa on täällä teidän kevyempi kulkea.

Rakkaus on siitä jännä juttu,
että se ei koskaan katoa.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

 

 

Ohjaaja on ovella vastassa ja toivottaa jokaisen tervetulleeksi.
Osallistujien nimilaput ovat valmiina pöydällä, josta jokainen ottaa omansa ja asettuu istumaan.

Ohjaaja toivottaa kaikki tervetulleeksi ja kiittää keskustelusta ja jakamisesta ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen käydään kuulumiskierros: mitä sinulle kuuluu ja millainen olo jäi ensimmäisestä kokoontumiskerrasta? Tämän jälkeen on vuorossa muistelu. Osallistujat ottavat esille edellisellä kerralla pyydetyt valokuvat ja esineet. Jos kokoontumiskertojen välillä on pidempi aika, ohjaajan tulee muistuttaa tästä tehtävästä hyvissä ajoin, ennen ryhmän toista kokoontumista, vaikka tekstiviestillä. Joskus ryhmäläinen unohtaa ottaa muistoja mukaan. Silloin hän voi esimerkiksi näyttää puhelimestaan kuvia tai kertoa millaiselta lemmikki näytti.

Jokainen esittelee tuomansa kuvat ja esineet ja kertoo niiden avulla omasta lemmikistään, sen elämästä, siitä miten lemmikki aikoinaan tuli omistajalleen, millainen hän oli ja mistä hän piti, mitä kaikkea he ovat yhdessä kokeneet ja touhunneet. Kertomiselle tulee varata riittävästi aikaa. Valokuvat lemmikeistä voivat kiertää ryhmäläisten katsottavana. Kierroksen jälkeen ne asetellaan lattialle, niin että ne ovat näkyvissä koko kokoontumisen ajan.

Yhdessä puhutaan siitä, miten tärkeitä muistot ja niiden jakaminen on. Muistot ovat aarteita, jotka eivät katoa. Muistojen hetket ovat todellisia ja yhä läsnä, vaikka lemmikki onkin poissa. Ohjaaja päättää yhteisen kokoontumisen. Lopuksi voidaan kuunnella musiikkia tai lukea rukous tai runo.

Punaiset sydämet
Leikkasin punaisesta askartelupahvista
sydämenmuotoisia kortteja.
Pinseteillä poimin kissankarvoja
parvekkeen sohvasta, torkkuviltistä,
petauspatjasta ja villatakistani.
Asettelin löytämäni kissankarvat
pahvisydänten päälle
ja päällystin kontaktimuovilla.
Terapia-askartelua.

Silloin kun kissani eli,
harmittelin kuinka paljon siivoamista
onkaan noissa loputtomissa kissankarvakasoissa.
Nyt jokainen löytämäni karva on minulle suuri aarre.
Muisto rakkaasta ystävästä.

Herra,
anna jokaisen löytämäni kissankarvan
antaa minulle lohduttava muisto,
joka kannattelee tässä ikävässä.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

 

Kolmannella kerralla ryhmäläiset alkavat jo olla tuttuja toisilleen ja keskustelua syntyy luontevasti ilman ohjaajan aktiivisuutta. On tärkeää antaa tilaa ryhmäläisten keskinäiselle keskustelulle. Ryhmässä voi syntyä ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat ryhmän päättymisen jälkeen. Jos ryhmäläiset haluavat, he voivat vaihtaa keskenään yhteystietojaan.

Moni on kohdannut lemmikin menettämisen kohdalla surun vähättelyä. Lemmikin tärkeyttä ei aina oikein ymmärretä ja menetykseen liittyvää surua vähätellään. Lemmikin menettäneen surun olemassaolo saatetaan kieltää tai siitä pahastutaan ja annetaan ymmärtää, että vain ihmisen menettämistä on oikeutettua surra. Monelle lemmikki saattaa kuitenkin olla se tärkein ystävä, jonka hyvinvoinnista on vastuussa ja jonka kanssa viettää aikaa joka päivä. Lemmikin kuoleman jälkeen moni asia muuttuu. Jos kuollut lemmikki on ollut perheen ainut eläin, perhe ei enää ole ”eläinperhe”. Päivittäiset rutiinit muuttuvat, kun lemmikin hoitaminen ja huoltaminen loppuvat. Elämänpiiri voi kaventua, kun esimerkiksi koirapuistossa tutuksi tulleita ihmisiä ei enää tapaa. Tyhjään kotiin palaaminen satuttaa ja voi saada kokemaan itsensä yksinäiseksi. On opittava vastaamaan kysyjille, että ”ei, minulla ei ole lemmikkiä”. Suru lemmikin menetyksestä ei katoa sillä, että ottaa uuden lemmikin, vaikka tätä usein tarjotaankin ratkaisuksi.

Kolmannella kerralla keskitytään siihen, miten on tullut surunsa kansa kohdatuksi. Kokoontumisen aluksi pidetään kuulumiskierros ja puhutaan siitä, millaisia ajatuksia edellisen kokoontumiskerran jälkeen on syntynyt. Apukysymyksinä vapaalle keskustelulle voi käyttää seuraavia kysymyksiä:
Miten sinua on kohdeltu surussasi? Oletko kokenut vähättelyä? Mikä on tuntunut hyvältä ja mikä pahalta?

Yhdessä mietitään, miten lemmikkissurun vähättelyyn voisi vastata. Ohjaaja päättää keskustelun yhteenvetoon. Kokoontumisen päätteeksi voi kuunnella musiikkia, lukea runon tai rukouksen.

Suru
Jumalani,
koko luomakunnan Herra,
kuule minua.
He ihmettelevät suruani ja sanovat:
”Sehän oli vain kissa. Sen kun otat pian uuden”,
ja pyörittävät tuhahdellen päätään
mitätöiden minun suruni ja ikäväni.

Sehän oli vain kissa.

Herra,
minulle hän ei ollut mitään ”vain”.
Hän oli ystäväni, joka ei pettänyt,
ei ohittanut eikä mitätöinyt.
Hän oli ystävä, jonka katseessa oli syvää viisautta.
Lähes kaksi vuosikymmentä
hän oli kanssani jokaisessa arjen askareessa ja
juhlahetkessä.
Yhdessä me touhusimme ja puuhailimme,
yhdessä ulkoilimme
ja istuskelimme sohvalla.
Nyt minä olen yksin.

Hän oli ystävä,
jonka kanssa jaoin tyynyni
sekä kinkut ja kurkut voileipäni päältä.
Hänelle kelpasin omana itsenäni.
Ei minun tarvinnut
häntä varten muuttua viisaammaksi,
jaksavammaksi,
laihemmaksi tai pärjäävämmäksi.
Minä kelpasin sellaisena kuin olen.

Herra,
minä kaipaan ja suren
parasta ystävääni.
Ja he sanovat:
”sehän oli vain kissa”
Herra, anna heille anteeksi,
he eivät ymmärrä mitä he sanovat.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Sururyhmien tarkoituksena on, että lemmikkiään sureva saa tukea tilanteeseensa vertaisuudesta. Siksi surunkin keskellä on aina tärkeä katsoa eteenpäin ja etsiä toivonlähteitä.

Neljännellä kokoontumiskerralla keskitytään siihen, mikä osallistujia on auttanut surussa. Toisten ryhmäläisten kokemukset voivat olla ryhmän jäsenille suureksi avuksi.

Kokoontumisen alussa pidetään kuulumiskierros ja kysellään, missä nyt olet surusi kanssa, miten voit. Keskustelussa voidaan palata myös edelliseen kertaan ja siihen, millaisia ajatuksia tai tunteita siitä jäi. Tämän jälkeen keskustellaan siitä, miten lemmikki on hyvästelty. Onko lemmikille pidetty hautajaiset tai muistohetki. Muistivatko läheiset surevaa jotenkin lemmikin kuoltua. Mihin lemmikki on haudattu. Jos rituaaleja ei ole järjestetty, tulisiko sellaisia järjestää?

Neljännellä kerralla on tärkeää varata aikaa keskustelulle siitä, millaiset asiat ovat auttaneet surevaa, mistä on saanut voimia ja kokenut iloa.

Lemmikkisururyhmän osallistujilta kerätään myös palaute. Yksinkertaisimmillaan se voi olla lyhyt kysely siitä, mikä ryhmässä on toiminut, mitä tulisi kehittää. Ryhmäläisistä muodostuu usein tiivis joukko. Ohjaaja voi muistuttaa, että halutessaan ryhmäläiset voivat vaihtaa yhteystietoja ja pitää jatkossakin yhteyttä. Suositeltavaa on, että ryhmällä olisi vielä myöhemmin yksi kokoontumiskerta, jossa vaihdetaan kuulumisia.

Ryhmäkokoontumisen lopuksi vietetään jäähyväishetki lemmikille. Jos mahdollista jäähyväishetki voidaan toteuttaa kirkkotilassa. Jäähyväishetken aluksi hiljennytään. Jokaiselle osallistujalle jaetaan tuohus, jonka he voivat käydä sytyttämässä lemmikkinsä muistolle. Kun kynttilät on sytytetty ja hiljainen hetki on pidetty, ohjaaja lukee Psalmin 23:1-2 ja sen jälkeen rukouksen:

Jäähyväissiunaus lemmikille

Pyhä Kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
On tullut aika luopua rakkaasta lemmikistä XX:stä
(tässä kohdassa jokainen sanoo vuorollaan oman lemmikkinsä/lemmikkiensä nimen)
Herra, anna voimaa kohdata tämä suru ja ikävä.
Herra, ota hänet luoksesi ja sulje hänet syliisi.
Vie hänet vihreille niityille.

Herra, kiitos kaikista yhteisistä hetkistä ja touhuista,
kiitos ystävyydestä ja rakkaudesta.
Kiitos siitä, että hän toi elämään iloa ja riemua,
vastuuta ja velvollisuuksia.
Kiitos kaikesta mitä saimme yhdessä kokea ja oppia.
Anna kauniiden muistojen lohduttaa
keskellä surua ja ikävää.

(Sofia Tuomenvirta, Alkuja ja loppuja, Rukousten kirja, Kirjapaja 2021)

Lemmikkisururyhmän rukous
Rakas Jumala, kaikkeuden Luoja.
Meillä jokaisella on ikävä omaa kuollutta lemmikkiämme.
Kiitos, että sinä näet ja ymmärrät surumme.
Kiitos, että sinun edessäsi meidän ei tarvitse
esittää vahvaa ja pärjäävää,
kun sisällä on surua, kaipausta ja ikävää.

Kiitos näistä ystävistä, jotka jakavat saman ikävän.
Kiitos, että voimme puhua
ja jakaa tunteitamme toisillemme pelkäämättä,
että suruamme vähäteltäisiin.
Kiitos ystävyydestä ja ymmärryksestä.
Kiitos että saamme jakaa pienen matkan tätä elämää
toistemme kanssa. Aamen
(Tassunjälkiä- lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024)

 

Kirjallisuutta

Lemmikkinsä menettäneiden sururyhmän toteutuksessa on hyödynnetty läheistensä menettäneiden sururyhmän toimintatapoja. Lähteenä on käytetty kirjaa: Harmanen, Eija & Hurmerinta, Eeva-Liisa & Itkonen, Juha, M. & Pulkkinen, Mari (toim.) Surun matkassa: sururyhmän ohjaajan opas. 2020. Sacrum.

Surusta ja sen olemuksesta voi lukea esimerkiksi:
Pulkkinen, Mari 2017. Surun sylissä, suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Kustantamo S&S.                                                                                        Kaskinen, A-M. Luodeslampi, Juha & Tuomenvirta, Sofia. 2024. Tassunjälkiä- lemmikkikotien rukouskirja. Kirjapaja.
Kantala, Pirjo & Viljanen-Pihkala Maikki. 2024. Vihreä rukouskirja. Kirjapaja
Kantala, Pirjo, Kariranta, Kaisa & Hintsala Meri-A. 2021. Alkuja ja loppuja – rukousten kirja. Kirjapaja.
Kaskinen, A-M. 2020. Kauneimmat haukkuni

Lemmikin menettäneiden sururyhmä voi toteutua myös kahden kerran tapaamisena.

Sururyhmään ilmoittautuneille lähetetään ennen ryhmän alkamista saatekirje, jossa kerrotaan käytännön asiat: milloin ja missä ryhmä kokoontuu, saapumisohjeet, ryhmätapaamisten teemat.

Saatekirjeessä kerrotaan, mitä osallistujalta odotetaan ja kuvataan toiminnan perusperiaatteet esimerkiksi näin: ”Sinun ei tarvitse tehdä mitään ennakkovalmisteluja, vaan voit tulla rauhallisin mielin mukaan ryhmään. Halutessasi voit ottaa mukaan esimerkiksi kuvan tai jonkin muistoesineen rakkaasta lemmikistäsi. Jokainen saa osallistua ryhmässä keskusteluun haluamallaan tavalla ja jakaa omia ajatuksiaan juuri sen verran, mikä tuntuu itselle luontevalta. Toimimme teidän tarpeistanne lähtien ja ohjaajina rakennamme yhteistä keskustelua. Muistutamme myös, että lemmikkisi menetyksestä kuluneella ajalla ei ole ryhmään osallistumisen kannalta merkitystä, kuten ei myöskään sillä, minkä eläinlajin edustaja rakas perheenjäsenesi oli. Jokaisen kokemus ja tunteet ovat yhtä arvokkaita. Ryhmään osallistumisesta kerätään myös palaute, jonka voi antaa anonyymisti.
Sururyhmä kokoontuu kaksi kertaa. Ensimmäisen kokoontumiskerran teemoina ovat: tutustuminen, lemmikin muistelu ja tunteet. Toisen kokoontumiskerran teemat ovat: tulevaisuuteen suuntautuminen, omien voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen.

Esimerkki lemmikin menetykseen liittyvästä vertaisryhmästä löytyy Henna Tynin ja Viivi Välijärven opinnäytetyöstä: ”Täällä voin itkeä ilman häpeää” – Vertaistukiryhmän toteuttaminen lemmikkinsä menettäneille.” s. 57–66.

Lähde: Tyni, Henna & Välijärvi, Viivi 2024. Täällä voin itkeä ilman häpeää” – Vertaistukiryhmän toteuttaminen lemmikkinsä menettäneille. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK), diakoniatyö Opinnäytetyö.

”Siunaus on parasta, mitä voimme toisillemme toivottaa”. Näin sanotaan. Ja toki myös lemmikeillemme tahdomme parasta mahdollista.

Lemmikkien siunaushetki tuo paikalle lemmikkien lisäksi kaikenikäiset lemmikinomistajat. Se kokoaan yhteen väkeä yli sukupolvirajojen.

Esimerkiksi Malmin seurakunnassa on yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän opiskelijatyön kanssa toteutettu eläinten joulusiunaus jo yli kymmenen vuoden ajan. Tilaisuus pidetään joulukuisena iltana Viikin kirkon edessä olevalla Latokartanon torilla. Torille pystytetään katos ja asennetaan äänentoistolaitteet. Tarjolla on lämmintä mehua ja lemmikeille lähtiäislahjaksi pieni herkku. Muurille asetetaan lyhtyjä.

Tilaisuudessa on mahdollisuus sytyttää kynttilä kuolleen lemmikin muistolle. Sitä tarkoitusta varten varataan tuikkuja, Monella on mukana myös omat muistokynttilänsä. Mikäli paikalle tuodut muistokynttilät eivät pala loppuun tilaisuuden aikana, tilaisuuden jäljestäjät ottavat kynttilät mukaansa ja polttavat ne loppuun kirkossa tai kotona. Näin kunnioitetaan ihmisten surua ja lemmikin muistoa.

Osanottajille jaetaan ohjelma, jossa on laulujen ja vuororukouksen sanat. Ohjelma kannattaa laminoida, jotta se kestää paremmin ulko-olosuhteita. Samaa ohjelmaa voidaan käyttää useita kertoja.
Siunaamisen aikana kaksi seurakunnan työntekijää kulkee väkijoukossa ja siunaa jokaisen eläimen erikseen. Eläimen voi siunata myös valokuvan välityksellä, sillä paikalle kylmään talvi-iltaan saapuvat usein vain koirat. Tilaisuudessa on kerätty kolehti Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle.

Tilaisuuden kulku

Alkusiunaus ja tervetulotoivotus
Yhteislaulu: Heinillä härkien kaukalon
Vuororukous
Raamatunluku ja puhe
Siunauksen ohjeistus ja siunaus, siunauksen aikana yhteislauluna ”Varpunen jouluaamuna”
Siunaussanat: ” XX (lemmikin nimi), suokoon luomakuntaa rakastava Jumala sinulle elämää ja iloa perheesi kanssa.”
Rukous
Lemmikkinsä menettäneiden rukous
Herran Siunaus
Yhteislaulu: “Maa on niin kaunis” ja kolehdin keruu
Loppusanat ja kutsu mehulle ja koirien herkuille

Tilaisuudessa käytetään seuraavia rukouksia

Vuororukous (L= liturgi S=seurakunta)
L: Tulkaa, kokoontukaamme yhteen.
S: Me, joilla on evät ja höyhenet, tulemme yhteen.
L: Tulkaa, kaikki on valmiina koko luomakuntaa varten.
S: Me, joilla on suomut ja turkit, tulemme yhteen.
L: Tulkaa, kiittäkäämme Luojaamme.
S: Me, joilla on iho, saamme osaksemme rakkautta.
L: Tule, sinä, jolla on evät, höyhenet, suomut, turkki tai iho

(Vuororukous ja siunaussanat kirjasta: Luontokirkkovuosi, toim. Suvielise Nurmi ja Panu Pihkala, Lasten keskus ja Kirjapaja 2013)

Albert Schweitzerin rukous

Kuule nöyrä rukouksemme, oi pyhä Jumala, ystäviemme eläinten puolesta.
Etenkin eläinten, jotka kärsivät; ylityöllistettyjen, aliravittujen, ja julmasti kohdeltujen puolesta;
kaikkien haikeiden olentojen puolesta vankeudessa, jotka lyövät siipiään kaltereita vasten;
kaikkien metsästettyjen tai kadonneiden puolesta;
hylättyjen, peloissaan tai nälissään olevien puolesta; kaikkien puolesta, jotka täytyy nukuttaa.
Me anomme näiden kaikkien puolesta Sinun armoasi ja sääliäsi
ja heille, jotka käsittelevät niitä, me pyydämme myötätuntoista sydäntä ja helliä käsiä ja ystävällisiä
sanoja. Tee meistä todellisia ystäviä eläimille, niin jakaaksemme laupiaitten siunaukset.
Aamen.

Lemmikkinsä menettäneiden rukous
(teksti: Minna-Sisko Mäkelä)

Rukoilemme kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat menettäneet rakkaan lemmikin.
Haluamme kiittää kaiken Luojaa siitä rakkaudesta,
jota olemme saaneet kodissamme tai lähellämme elävien eläinten kautta.
Kiitämme siitä luottamuksesta ja elämän kauneudesta, jota olemme saaneet eläimeltä oppia.
Kiitämme luomakunnan rikkaudesta ja moninaisuudesta, sekä kaikista kauniista muistoista.
Taivaallinen Isä, kiitos siitä, että uskoit meidän hoitoomme
ne rakkaat ja ainutlaatuiset eläinystävät, joita nyt kaipaamme.
Sytytämme kynttilän jokaiselle rakkaalle eläinystävälle
ja vaikka suru painaa sydäntämme, olemme kiitollisia yhteisestä ajasta.
Rukoilemme myös niiden lemmikkien puolesta, jotka ovat kadonneet tai varastettu.
Koko luomakunnan Luoja, johdata heidät turvallisesti kotiin.
Aamen

Tyttö ja pehmonalle.

Lemmikkisuru ja lapset

Lapsen rukous
”Taivaan Isä,
meidän rakas lemmikkimme on kuollut.
Meillä on suuri suru ja iso ikävä.
On niin kurjaa,
kun hän ei enää ole meidän kanssamme
leikkimässä ja touhuamassa,
emmekä voi enää hoitaa häntä.
Taivaan Isä,
auta meitä tämän surun ja ikävän kanssa.
Kuolemaa on niin vaikea ymmärtää.
Pidä sinä nyt huolta lemmikistämme.
Ole sinä lohdutuksemme.
Aamen.”
(Tassunjälkiä- lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024)

Lemmikin kuolema koskettaa isoa joukkoa ihmisiä. Erityisesti suru koskettaa lemmikin oman perheen jäseniä, mutta myös muita lemmikin tuntevia; sukulaisia, ystäviä ja naapureita. Surua on hyvä jakaa yhdessä. On tärkeää kertoa menetysestä ja muistella lemmikkiä kaikkien heidän kanssaan, jotka ovat lemmikin tunteneet.

Lapsen elämässä lemmikin kuolema on usein ensimmäinen kokemus kuolemasta. Lapsen on vaikea ymmärtää kuolemaa ja sen lopullisuutta. Siksi on tärkeää puhua avoimesti lapsen kanssa kuolemasta, surra yhdessä lemmikkiä ja sanoittaa surua lapselle. Myös aikuinen saa itkeä ja surra lapsen kanssa.

Lemmikin kuolema saattaa herättää lapsessa paljon kysymyksiä. Kysymykset voivat tuntua aikuisesta ahdistavilta, hankalilta ja vaikeilta vastata. Lapsella on kuitenkin oikeus saada kysyä ja tulla kuulluksi kysymystensä kanssa. Aikuisen on suostuttava siihen, että hänelläkään ei ole selkeitä ja suoria vastauksia lapsen kaikkiin kysymyksiin. Kuoleman ja surun keskellä aikuinen ja lapsi saavat yhdessä pohtia, miettiä ja ihmetellä. Tärkeää on se, että lasta ei jätetä yksin surun ja kysymystensä kanssa.

Lapselle tulee olla rehellinen lemmikin kuolemasta. Lemmikkiä ei pidä viedä lopetettavaksi lapselta salaa, vaan lapsella on oltava mahdollisuus hyvästellä lemmikki. Jos lemmikki kuolee onnettomuudessa, on siitäkin kerrottava lapselle rehellisesti. Joskus aikuiset yrittävät päästä helpommalla ja kertovat lapselle, että lemmikki vain lähti omille teilleen. Näin koetetaan välttyä lapsen vaikeilta kysymyksiltä ja luullaan, että näin lasta suojellaan surulta. Kuitenkin lapselle, jolle lemmikki on ollut rakas ja tärkeä ystävä, voi tästä seurata vahva hylkäämisen kokemus. Lapsi voi kokea, että hänen ystävänsä halusi jättää hänet ja lähteä pois. Aikuiset voivat aiheuttaa lapselle ajattelemattomuuttaan kokemuksen siitä, että lapsi ei ole arvokas ja tärkeä. Ja jos sitten joskus lapselle selviää mitä oikeasti on tapahtunut, saattaa mennä kokonaan luottamus vanhempiin. Vaikka kuolema on vaikea asia, pitää sitä uskaltaa käsitellä rehellisesti ja aidosti lasten kanssa.

Vanhemman rukous

Rakas Jumala,
minun pitää kertoa lapsillemme,
että rakas lemmikkimme
on niin sairas,
että hänen elämänsä
on nyt aika päättyä.

Anna minulle oikeat sanat
ja anna voimaa ottaa vastaan
oman suruni keskellä
myös lasteni suru
ja vaikeat kysymykset.
Auta meitä
suremaan yhdessä
ja tukemaan toinen toistamme
kaikilla hyvillä muistolla. Aamen.

(Sofia Tuomenvirta: Tassunjälkiä – lemmikkikotien rukouskirja, Kirjapaja 2024)

Juha Luodeslampi

Ihmisen roolina on viljellä ja varjella maailmaa. Tämä roolijako ulottuu myös lähellä oleviin eläimiin. Ihmisen elämään kuuluu se, että välillä me teemme vääriä valintoja, rikomme Jumalaa, itseämme ja toisiamme vastaan. Tätä taipumusta kutsutaan uskonnollisella kielellä synniksi. Ihminen tarvitsee armoa. Eläimet ovat vapaita tästä synnistä.

Paratiisissa ihminen on jossakin täydellisessä tilassa, mutta se ei riitä ihmiselle. Hän haluaa enemmän ja rikkoo rajan. Erityisesti taiteessa on herkullisia kuvauksia siitä, miten käärme ojentaa ihmiselle hedelmän ja ihminen lankeaa haukkaamaan siitä.
Eräänä lankeemuksen merkkinä syntyy häpeä, joka ilmenee esimerkiksi alastomuutta peittävänä verhoutumisena. Raamatun paratiisikertomuksessa ihminen pakenee lehtien taakse. Tämän häpeän merkitys on teologisesti ja ihmiskuvan kannalta moniselitteinen. Tavanomainen tulkinta on, että tapahtunut ilmaisee synnin olemusta ja häpeää olla täysin alastomana, läpinäkyvästi Jumalan tai ainakin toisten ihmisten edessä. Eläimillä ei ole tätä häpeää ja taakkaa. Ne ovat alasti, avoimina.

Se, että ihmiselle syntyy tarve peittää ihonsa, johtaa kysymään millä kaikella peitämme sitä. On ilmeistä, että peitettynä olemisella on jokin merkitys ihmisten keskinäisessä kohtaamisessa ja itsensä kokemisessa. Erilaiset virat, tittelit ja kaavut ovat verhoamisen merkkejä. Niiden tarkoitus on tarjota suojavaate, jonka alla oleva ihminen ei joutuisi alttiiksi kaikelle sille mitä maailma ja toinen ihminen voivat tuoda.
Häpeäkokemus voi vaikuttaa siihen, että ihmisen ja lemmikin välinen suhde muodostuu sellaiseksi, että ihmisestä tuntuu siltä kuin eläin olisi kaikkein lähin ystävä ja luotettu hänelle.

Lankeemuksen jälkeen aito ihmisen kohtaaminen vaikeutui. Oman itsen ja toisen ihmisen kokonaisvaltainen hyväksyntä on vaikeaa. Toisaalta ihminen sai kyvyn olla rohkeasti ja aidosti läsnä yhdessä toisen ihmisen kanssa.
Psykologinen kirjallisuus antaa joukon selitysmalleja siitä, kuinka ihminen tarvitsee suojamekanismeja ja suojautumista pysyäkseen koherenttina ja mieleltään terveenä. Olemme siis tässä maailmassa aina jollakin tavalla verhottuja, jotta säilymme hengissä. Avoimuus näissä olosuhteissa on jotakin muuta kuin täydellistä paratiisin avoimuutta. Se on esimerkiksi toisen ihmisen kanssa olemista aidosti, niin ettei synny alistussuhdetta. Avoimuus on vapaa valinta. Valitsemme kuinka täysillä ja kuinka avoimesti olemme läsnä yhdessä toisten kanssa. Tällainen avoimuus vaatii harjoittelua. Sitä tukevat turvalliset varhaiset ihmissuhteet. Avoimuuteen liittyy elollisen kunnioittaminen ja yhteyden rakentaminen. Lemmikki voi olla opettamassa tätä. Niiden kanssa opitaan elämään ja kommunikoimaan. Ihminen voi ajatella esimerkiksi kouluttavansa koiraa, mutta samalla koira opettaa omalla tavallaan ihmistä.

Raamatun tunnetuin eläimiä vilisevä kertomus on Noan arkki. Kertomuksen punainen lanka rakentuu uudelleen aloittamisen ympärille. Kertomuksessa ihmiskunta on ajautunut kriisiin rikkomalla Jumalan tahtoa. Uudelleen aloittaminen tapahtuu luonnonkatastrofin kautta. Tulva huuhtoo alleen kaiken. Noa saa perheineen tehtäväksi rakentaa laivan, jolla sekä ihmiset että eläimet pelastuvat uuteen alkuun. Eläimet saapuvat laivaan pareittain minkä jälkeen sade yltyy. Ihmisen tehtävä on hoitaa eläimet kriisin yli. Kun vesi laskee, eläimet ja ihmiset lähtevät kukin omiin suuntiinsa. Kertomuksessa Jumala kuitenkin lupaa, ettei enää koskaan tarvitsisi aloittaa tällä tavoin uudelleen. Sen merkkinä on sateenkaari.
Sateenkaarella on lemmikkieläinmaailmassa myös toisenlainen merkitys. Lemmikkien menehtymisestä käytetään usein ilmausta, että lemmikki on mennyt sateenkaarisillalle. Sateenkaarisilta viittaa hyvään ja kauniiseen. Se sisältää ajatuksen salatulla tavalla kuolemattomuudesta osallisuudesta. Monet ihmiset ajattelevatkin vielä kerran kohtaavansa rakkaat kissansa, koiransa ja muut merkitykselliset eläimet.

Luotujen ylistys (Laudes Creaturarum), joka tunnetaan myös Aurinkolauluna, on Franciscus Assisilaisen säveltämä ja sanoittama kristillinen hymni, jossa tämä kerjäläisveli ylistää Jumalaa ja kiittää Häntä kaikista Hänen luomistaan asioista. Aurinkolaulu on vuodelta 1224.

Kaikkein korkein, kaikkivaltias, hyvä Herra,
Olkoon ylistys, kirkkaus, kunnia ja kaikki siunaus Teidän.
Yksin Teille ne kuuluvat, kaikkein Korkein,
Yksikään ihminen ei ole kelvollinen Teidän nimeänne lausumaan.

Ylistys Teille, Herrani, kaikista Teidän luoduistanne,
Erityisesti kunnianarvoisalle veljelleni auringolle,
Joka valaisee päivän, ja jonka kautta Te kirkkauden annatte;
Hän on kaunis ja säihkyvä suuressa loistossaan;
Teidän, kaikkein Korkeimman kuvana.

Olkaa ylistetty, Herrani, sisar kuusta ja tähdistä,
Olette luonut ne kirkkaiksi, kalliiksi ja kauniiksi.

Olkaa ylistetty, Herrani, veli tuulesta
Ja ilmasta ja pilvistä ja kauniista ja kaikenlaisesta säästä,
Jolla Te annatte luoduillenne ravinnon.

Olkaa ylistetty, Herrani, sisar vedestä,
Joka on suuresti avulias, nöyrä, arvokas ja puhdas.

Olkaa ylistetty, Herrani, veli tulesta,
Jolla Te valaisette pimeyden,
Hän on oikeudenmukainen, iloinen, mahtava ja voimakas.

Olkaa ylistetty, Herrani, sisarestamme, äiti maasta,
Joka elättää ja ylläpitää meitä
Ja tarjoaa monia hedelmiä, kirkkaanvärisiä kukkia ja ruohon.

Ylistetty olkoon Herrani niistä, jotka Teidän rakkaudellanne antavat anteeksi
Ja heikkoudessa ja koettelemuksissa kestävät.
Siunatut ne, jotka rauhassa jatkavat,
sillä Te, kaikkein Korkein, tulette kruunamaan heidät.

Ylistetty olkoon Herrani siskostamme, ruumiillisesta kuolemasta,
Jota ei elävä ihminen voi paeta.
Murhe niille, jotka kuolevat kuolemansynnissä;
Siunatut olkoon ne jotka ovat silloin Teidän kaikkein pyhimmässä tahdossanne,
Sillä toinen kuolema ei vahingoita heitä.

Ylistäkää ja siunatkaa Herraani, kiittäkää Häntä,
Ja olkaa Hänen alamaisensa suurella nöyryydellä.

Kirjallisuutta

Lemmikkinsä menettäneiden sururyhmän toteutuksessa on hyödynnetty läheistensä menettäneiden sururyhmän toimintatapoja. Lähteenä on käytetty kirjaa: Harmanen, Eija & Hurmerinta, Eeva-Liisa & Itkonen, Juha, M. & Pulkkinen, Mari (toim.) Surun matkassa: sururyhmän ohjaajan opas. 2020. Sacrum.

Surusta ja sen olemuksesta voi lukea esimerkiksi:
Pulkkinen, Mari 2017. Surun sylissä, suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Kustantamo S&S.                                                                                        Kaskinen, A-M. Luodeslampi, Juha & Tuomenvirta, Sofia. 2024. Tassunjälkiä- lemmikkikotien rukouskirja. Kirjapaja.
Kantala, Pirjo & Viljanen-Pihkala Maikki. 2024. Vihreä rukouskirja. Kirjapaja
Kantala, Pirjo, Kariranta, Kaisa & Hintsala Meri-A. 2021. Alkuja ja loppuja – rukousten kirja. Kirjapaja.
Kaskinen, A-M. 2020. Kauneimmat haukkuni

Takaisin sivun alkuun