Usko ja urheilu sopivat hyvin yhteen, joten urheilu voi olla osa rippikoulua ja rippikoulu voi tukea nuoren urheiluharrastusta.
Rippikoulutapahtumat ja aktiivisen urheiluharrastuksen kalenterimerkinnät osuvat toisinaan päällekkäin, siksi aktiivisesti urheilevan nuoren hyvä rippikoulu edellyttää joustavuutta kaikilta osapuolilta – nuorelta, hänen perheeltään, urheilutoimijoilta ja kotiseurakunnalta. Nuorella on oikeus sekä urheiluun liittyviin tavoitteisiinsa ja elämää rytmittäviin valintoihinsa että myös hyvään kasteopetukseen, ainutkertaiseen rippikoulukokemukseen ja osallisuuteen omassa rippikoulujoukkueessaan.
Urheilurippikoulu toteutetaan yhteistyönä
Rippikoulun omistajuus on kirkolla ja sen seurakunnilla. Kirkkojärjestyksen (3:19-20) mukaan seurakuntien lisäksi rippikoulun voi järjestää kristillinen järjestö, jolle tuomiokapituli on antanut järjestämisluvan. Urheilurippikouluissa seura, lajiliitto tai urheiluopisto on seurakunnan tai kristillisen järjestön yhteistyökumppani, koska urheiluseura, lajiliitto tai urheiluopisto ei voi hakea tuomiokapitulin lupaa rippikoulun järjestämiseen.
Ennen urheilurippikoulun markkinointia ja järjestämistä, seurakunta tai kristillinen järjestö sekä urheilutoimija laativat yhteistyösopimuksen, josta käyvät ilmi vastuut ja työnjako rippikoulun kokonaisuudessa. Kotiseurakunta vastaa rippikoulun teemapäivistä, jumalanpalveluksista ja seurakunnan nuorisotoiminnasta. Rippikoulu ja konfirmaatio kuuluvat yhteen, joten konfirmoivan papin tulee osallistua rippikoulun opetukseen ja tuntea kyseinen rippikouluryhmä.