Hyppää sisältöön

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

Kirkolliskokoukselle ilmoitetut sidonnaisuudet (14.11.2022)

Puheenjohtajien neuvosto on päättänyt ryhtyä toimiin sidonnaisuuksien ilmoittamiseksi kirkolliskokouksessa. Sidonnaisuuksien avaamisen tavoitteena on mahdollistaa valmistelun ja päätöksenteon objektiivisuuden arviointi. Sidonnaisuuksien ilmoittamisella pyritään lisäämään hallinnon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja herättämään luottamusta kirkolliskokouksen toimintaa kohtaan.

Vaikka sidonnaisuuden ilmoittaminen on läheisessä yhteydessä viranhaltijan ja luottamushenkilön esteellisyyttä koskevaan sääntelyyn, kyse on kuitenkin eri asiasta. Esteellisyys koskee käsiteltävänä olevan yksittäisen asian yhteydessä luottamushenkilön tai viranhaltijan esteellisyyden toteamista, jos este on olemassa. Kirkolliskokousedustajan esteellisyys on huomattavan suppea verrattuna alla määriteltyyn ilmoitettavien sidonnaisuuksien laajuuteen.

Puheenjohtajien neuvosto on suositellut seuraavia henkilöitä antamaan sidonnaisuusilmoituksen:

  • kirkolliskokousedustajat
  • täysistunnossa läsnäolo- ja puheoikeutetut henkilöt, joita ovat kirkkohallituksen viraston johtava viranhaltija ja osastonjohtajat, lainoppineet asiantuntijat sekä kirkkohallituksen jäsenet
  • kirkolliskokouksen pääsihteeri, valiokuntasihteerit ja valitsijoiden sihteeri

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen on vapaaehtoista.

Ilmoitettavat sidonnaisuudet

Ilmoitettavia ovat sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa luottamushenkilön, viranhaltijan tai toimeksiantosuhteessa olevan henkilön toimintaa niissä asioissa, joista kirkolliskokous päättää. Sidonnaisuusilmoituksen antajat ilmoittavat vain omat sidonnaisuutensa. Puolison ja muiden läheisten sidonnaisuuksia ei ilmoiteta.

Puheenjohtajien neuvosto katsoo aiheelliseksi, että ilmoitus tehdään seuraavista sidonnaisuuksista:

1. Kirkolliset ja muut julkisyhteisöjen luottamustehtävät

Sidonnaisuusilmoitus tehdään kirkollisista luottamustehtävistä seurakunnassa, seurakuntayhtymässä, hiippakunnassa ja kirkon keskushallinnossa. Ilmoitus tehdään myös muista julkisyhteisöjen luottamustehtävistä, kuten kunnallisista, maakunnan ja hyvinvointialueen luottamustehtävistä.

2. Johtava tai muutoin merkittävä virka kirkon hallinnossa, valtiolla, kunnassa tai muussa julkisyhteisössä

Sidonnaisuusilmoitus tehdään esimerkiksi viraston päällikön, osastopäällikön, toimistopäällikön tai muun vastuualueen kokonaisuudesta vastaavasta virasta ja em. virkoihin rinnastettavista viroista. Merkittävällä viralla tarkoitetaan virkaa, johon liittyy merkittävää julkista valtaa.

3. Yhdistysten ja säätiöiden vastuutehtävät

Sidonnaisuusilmoitus tehdään, jos ilmoittaja on:

  • yhdistyksen tai kansainvälisen järjestön
    • toiminnanjohtaja
    • hallituksen tai vastaavan toimielimen puheenjohtaja tai jäsen
    • valtuutettu.
  • säätiön
    • toiminnanjohtaja tai vastaava asemassa
    • hallituksen tai vastaavan toimielimen puheenjohtaja tai jäsen
    • hallintoneuvoston tai vastaavan toimielimen puheenjohtaja tai jäsen

Sidonnaisuusilmoitus tehdään vain, jos kirkolliskokouksen päätöksenteolla on vaikutusta yhdistyksen, kansainvälisen järjestön tai säätiön toimintaan taikka yhdistyksen, järjestön tai säätiön toiminnan tarkoituksena on vaikuttaa kirkon toimintaan tai päätöksentekoon. Kirkolliskokouksen päätöksenteolla voidaan katsoa olevan vaikutusta toimintaan esimerkiksi siinä tapauksessa, että yhdistyksen, järjestön tai säätiön toimintaa rahoitetaan keskusrahastoavustuksin tai kirkolliskokouksessa tehtävillä päätöksillä on muita vaikutuksia sen toimintamahdollisuuksiin. Pelkkää yhdistyksen tai järjestön jäsenyyttä ei ilmoiteta.

4. Johtotehtävät ja luottamustoimet elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä tai muissa yhteisöissä

Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa. Yritysten ja muiden ammatti- ja liiketoimintaa harjoittavien yhteisöjen johtotehtävistä ilmoitettavia ovat ainakin toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajan tehtävä. Ilmoitettavilla luottamustoimilla tarkoitetaan yrityksen tai muun yhteisön toimielimen jäsenyyttä, lähinnä yrityksen hallituksen, hallintoneuvoston, johtokunnan tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenyyttä. Ilmoituksen perusteena on yhteisön harjoittama elinkeinotoiminta. Siten henkilön toimiminen esimerkiksi asunto-osakeyhtiön hallituksessa ei ole ilmoitettava tieto.

5. Oman elinkeino- tai ammattitoiminnan harjoittaminen

Sidonnaisuusilmoitus tehdään myös oman elinkeino- tai ammattitoiminnan harjoittamisesta.

6. Merkittävä liike- ja sijoitustoimintaa varten hankittu varallisuus

Ilmoitus tehdään merkittävistä omistuksista ja omistusosuuksista, jotka on hankittu liike- tai sijoitustoimintaa varten. Sellaista omaisuutta tai omistusosuutta, jota ei ole hankittu liike- ja sijoitustoimintaa varten, ei ilmoiteta. Siten ilmoitusta ei tehdä ilmoittajan tai hänen perheensä käytössä olevasta tavanomaisesta asunnosta tai vapaa-ajan asunnosta, kiinteistöstä taikka yksityiseen käyttöön tarkoitetusta sijoitusomaisuudesta (esim. tässä tarkoituksessa hankittu auto, purjevene, taide- tai keräilyesine). Ilmoitusta ei tehdä myöskään talletuksista eikä rahasto-osuuksista.

Yhteisesti omistetusta varallisuudesta otetaan huomioon ja ilmoitetaan vain oma omistusosuus. Ilmoitettavia ovat sellaiset osake- tai muut omistukset, joka antavat yli 20 prosentin äänivallan ja joissa käypä arvo yhden kohteen osalta ylittää 50 000 euroa. Ilmoitus tehdään sekä välittömistä että välillisistä omistuksista (esim. yhteisön, yhtymän tai kuolinpesän kautta). Ilmoituksen tulee sisältää omistuksen laatu ja kohde sekä omistusosuus.

Ilmoitus tehdään myös liike- ja sijoitustoimintaa varten otetusta yli 100 000 euron velasta sekä samassa tarkoituksessa annetusta yli 200 000 euron takauksesta tai muusta vastuusta. Ilmoittaa tulee velan tai muun vastuun suuruusluokka ja peruste. Sellaista velkaa, takausta tai muuta sitoumusta, jota ei ole otettu tällaista toimintaa varten, ei tarvitse ilmoittaa. Siten ilmoittaminen ei koske esimerkiksi asunto-, auto- tai muuta lainaa, jos sen ottaminen ei liity liike- tai sijoitustoimintaan. Yhteisesti otetusta velasta, takauksesta tai muusta vastuusta ilmoitetaan vain oma osuus.

Sidonnaisuustiedot toimitetaan kerran vuodessa tiedoksi kirkolliskokouksen täysistunnolle.

Sidonnaisuuksien julkaisemiseen verkkosivuilla pyydetään erillinen lupa ja luvan antaneiden tiedot julkaistaan tällä verkkosivulla.

Päivitetty