Kirkot ovat kriisitilanteiden avaintoimijoita

Tämän vuosikymmenen alkua värittäneet kansainväliset kriisit eli koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat koskettaneet koko väestöä. Niiden rinnalla tapahtuu pienemmässä mittakaavassa aika ajoin paikallisia kriisitilanteita, jotka ovat usein yllättäviä ja järkyttäviä.

Yhteistä sekä äkillisille että pitkittyneille kriiseille on se, että niiden seurauksena lähes poikkeuksetta ihmiset hakeutuvat kirkkoihin tai odottavat niiltä tukea. Kirkot tarjoavat mahdollisuutta hiljentymiseen tai yhteen kokoontumiseen, keskusteluapua sekä rahallisen ja materiaalisen tuen organisointia apua tarvitseville yleensä heti kriisien sattuessa. Suomalaiset ovat yleensä suhtautuneet tähän toimintaan myönteisesti. Vastaavasti henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista huolehtiminen julkisissa instituutioissa kuten sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa ovat laajasti hyväksyttyjä kirkon toimintamuotoja, kuten Hanna Salomäki osoitti aiemmassa blogipostauksessaan.

Kirkoilta odotetaan kriisiaikoina vahvaa roolia

Syksyllä 2022 tehty Gallup Ecclesiastica -kysely (N=1 104) osoitti, että noin kolme neljästä suomalaisesta toivoi luterilaiselta ja ortodoksiselta kirkolta vahvaa roolia henkisen tuen, hiljentymismahdollisuuden ja aineellisen tuen tarjoajana yhteiskuntaa koskevissa kriiseissä. Kannatus oli kautta linjan korkeaa myös sille, että kirkot hakeutuvat kriisitilanteissa yhteistyöhön muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa (ks. kuvio 1). Tulos on jokseenkin odotettu ja kertoo siitä, että kirkkoja pidetään kriisitilanteissa uskottavina toimijoina, kun ihmisiä on autettava kokonaisvaltaisesti henkisten, hengellisten ja fyysisten tarpeiden tasolla.

Heikommin kannatusta sai ajatus, että kirkolla olisi lakiin kirjattu tai muuten vakiintunut velvollisuus viranomaisyhteistyöhön kriisitilanteissa. Tätäkin väitettä tosin tuki noin puolet vastaajista, mutta millenniaaleista ja alle 30-vuotiaista vain noin kolmannes. Luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäsenet kannattivat lakiin kirjattua yhteistyövelvoitetta selkeästi enemmän kuin uskontokuntiin kuulumattomat. Lisäksi uskonnollinen konservatiivisuus lisäsi todennäköisyyttä lakiin kirjatun velvollisuuden kannatukselle.

Kriisitilanteiden kirkko nähdään kaikille avoimena auttajana

Kriisitilanteissa kirkko halutaan nähdä ennen kaikkea auttajana ja kohtaajana. Kun kysyttiin, tulisiko kirkkojen painottaa erityisesti hengellistä sanomaa kriisitilanteissa, näin toivoi vain noin kolmannes vastaajista, tämänkin toiveen korostuessa lähinnä yli 70-vuotiailla vastaajilla. Alle 50-vuotiaat ja varsinkin millenniaalien sukupolveen kuuluvat kannattivat hengellisen sanoman korostamista kriisitilanteissa kaikkein vähiten. Kirkkojen jäsenet ja uskonnollisesti konservatiivit toki odotetusti erottuivat muista hengellisen sanoman puoltajina.

Huomionarvoista on myös se, että enemmistö suomalaisista haluaa kirkkojen tukevan kriisitilanteissa kaikkia eikä vain omia jäseniään. Noin viidesosa kannatti rajautumista omiin jäseniin. Kannattajia oli hieman yllättäen eniten alle 30-vuotiaiden ikäryhmässä. Rajaamista ei selitä ainakaan protektionistinen ajattelu, sillä väitettä kannattivat yhtä vähän kirkkojen jäsenet kuin uskontokuntiin kuulumattomat. Uskonnollisesti konservatiivit kannattivat hieman liberaaleja enemmän vain omien jäsentensä tukemista, joten tiettyä uskonnollista sisäpiiriläisyyttä tähän ajatteluun liittyy.

Kuvio 1: Suomalaisten suhtautuminen luterilaisen ja ortodoksisen kirkon toimintaan kriisitilanteissa. Gallup Ecclesiastica 2022, N=1 104.

Poliittiset jakolinjat kirkkojen kriisityötä koskevissa näkemyksissä

Suomalaiset vaikuttavat tutkimuksen perusteella varsin yksimielisiltä siitä, että kristillisillä kirkoilla on rooli yhteiskuntaa koskevien kriisien hoidossa. Voitaisiin olettaa, että myös poliittinen tuki kirkon toimille kriisitilanteissa on melko mutkatonta. Edellä mainituista kysymyksistä jonkin verran mielipiteitä jakanut ajatus kirkkojen lakiin kirjatusta velvollisuudesta viranomaisyhteistyöhön kriisitilanteissa ei ainakaan ollut poliittisesti jakava kysymys: kyselyn perusteella poliittinen sijainti vasemmistossa tai oikeistossa ei vaikuttanut tähän näkemykseen lainkaan.

Poliittiset kannat vaikuttavat sen sijaan huomattavasti enemmän rajaaviin näkemyksiin siitä, pitäisikö kirkkojen kriisitilanteissa painottaa enemmän hengellistä sanomaa tai tukea ensisijaisesti omia jäseniään. Mitä oikeistolaisemmaksi vastaaja nimittäin sijoitti itsensä, sitä todennäköisemmin hän kannatti hengellisen sanoman painottamista kriisitilanteissa, samoin sitä, että kirkot tukisivat kriisitilanteissa ensisijaisesti omia jäseniään. Tämä muodostaa mielenkiintoisen jännitteen oikeistokonservatiivisuuden ja universalistisen ajattelun välille. Onko kirkon kriisiavun rajaamisen tarpeessa kyse kirkon jäsenten etujen suojelemisesta vai uskonnollisten toimijoiden erottamisesta muista?

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia määrittää yhdeksi yhteiskunnan vahvuustekijäksi henkisen kriisinkestävyyden, jota kriisitilanteessa ylläpidetään tukeutumalla normaalioloissa luotuihin rakenteisiin. Hengelliset yhteisöt mainitaan strategiassa henkisen kriisinkestävyyden rakentajina. Kirkon tarjoamalla sielunhoidolla ja henkisellä tuella on siis yhteiskunnallista merkitystä, kun sitä tehdään kriisitilanteissa, kuten esimerkiksi suuronnettomuuksien tai laajempien kriisien toteutuessa. Uskonnonvapauden kannalta on myös merkittävää, että uskonnolliset yhteisöt osallistuvat tähän yhteiskunnalliseen tehtävään universalismin periaatteen mukaan ketään pois rajaamatta.

Kirjoittaja:

Veli-Matti Salminen

Tutkija, Kirkon tutkimus ja koulutus