Kaikki artikkelit

24.1.2023

Millenniaalien ratkaistava uusia uskonnonvapauteen liittyviä kysymyksiä

Kuva naisesta jolla on päähine.
Kuva: Ekaterina/Pixabay

Niin työpaikoilla kuin kouluissa esiin tuleva uskonto on ollut otsikoissa viime aikoina. Viime vuoden lopulla uutisoitiin erään työpaikan linjauksista rukoushetkien pitämisestä työpäivän aikana ja päiväkodin pääsiäispolusta, joka johti rahalliseen korvaukseen uskonnottomalle perheelle. Suvivirren roolista kouluissa on keskusteltu useampana vuonna.

Tuore Gallup Ecclesiastica -kysely (2022) osoittaa, että keskusteluista huolimatta suomalaisten kanta erilaisiin uskonnon ilmenemismuotoihin yhteiskunnassa on edelleen varsin myönteinen. Kolme neljästä (75 %) suomalaisesta suhtautuu myönteisesti esimerkiksi siihen, että kevätjuhlissa lauletaan suvivirsi. Kriittisesti siihen suhtautuu kahdeksan prosenttia suomalaisista. Kielteisesti suhtautuvien osuus on kasvanut muutamalla prosentilla vuodesta 2015.

Tulokset käyvät ilmi Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön Gallup Ecclesiastica -kyselystä, jossa on selvitetty suomalaisten suhtautumista erilaisiin uskonnonvapauteen kytkeytyviin kysymyksiin.  Kyselyn toteutti Kantar loka-marraskuussa 2022 (M=1104). Kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista (57 %) on myös sitä mieltä, että koulujen joulujuhlissa voi olla kristillistä ohjelmaa ja uskonnonopetukseen kouluissa suhtautuu myönteisesti lähes yhtä suuri joukko (55 %). Uskonnonopetukseen myönteisesti suhtautuvien osuus on laskenut vuodesta 2015 ja kielteisesti suhtautuvien osuus on säilynyt samana (21 %).

Kirkkoon tukeudutaan kriisiaikoina ja vaikeissa elämäntilanteissa

Koronakriisin aikana kävi ilmi, että monet suomalaiset odottivat kirkolta niin henkistä kuin hengellistä tukea. Myös uskonnonvapauskyselyssä valtaosa suomalaisista katsoi, että papeilla on paikkansa suomalaisissa instituutioissa. Tämä korostui haastavien elämäntilanteiden yhteydessä, kuten sairaalakontekstissa: pappien läsnäoloa sairaaloissa pitää myönteisenä asiana kolme neljästä (72 %) suomalaisesta, kielteisesti siihen suhtautuu viisi prosenttia. Lähes yhtä moni (69 %) piti myönteisenä pappien läsnäoloa vankiloissa. Myönteisesti suhtautuvien osuus on tosin laskenut vuodesta 2015, mutta siirtymää on tapahtunut lähinnä neutraalille kannalle. Kielteisesti pappien läsnäoloon vankiloissa suhtautuu kuusi prosenttia (4 % vuonna 2015).

Yleisradion hengelliset ohjelmat jakavat jossain määrin enemmän suomalaisten ajatuksia. Myönteisesti niihin suhtautuu puolet (47 %) suomalaisista, neutraalisti kolmannes (34 %) ja kielteisesti joka kuudes (16 %). Valtiopäivien avajais- ja päättäjäisjumalanpalveluksiin suhtautuminen on samankaltaista. Yleiskuvaksi siis muodostuu se, että kulttuurikristillisyyden heikkenemisestä huolimatta valtaosa suomalaisista kannattaa edelleen sitä, että kirkko tekee yhteistyötä julkisten instituutioiden kanssa ja että uskonto on näkyvissä koulumaailmassa.

Uhanalaisuutta vai polarisaatiota?

Jotkut poliittiset puolueet viittaavat retoriikassaan tarpeeseen suojella suomalaista kulttuuria ja perinnettä. Mutta mistä syntyy vaikutelma, että erilaiset uskontoon liittyvät perinteet olisivat nykyään hyvin uhanalaisia, kun kuitenkin valtaosa suomalaisista kannattaa niitä? Tiedotusvälineisiin on toki viime vuosina noussut useita esimerkiksi päiväkoteihin ja kouluun liittyviä teemoja, joissa uskonnon näkymistä on kritisoitu. Tutkija Tuomas Äystö kuitenkin arvioi, että uskonnonvapaus ei herätä suurten ryhmien poliittisia intohimoja, vaikka teemaan liittyviä aiheita on paljon. Kouluun kytkeytyvät kysymykset ovat kuitenkin kiinnostaneet jossain määrin enemmän, ja oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat joutuneet linjaamaan monia uskonnonvapauskysymyksiä. Näiden linjausten onnistuminen onkin jakanut mielipiteitä, sillä tulkintojen on arvioitu painottavan negatiivista uskonnonvapautta positiivisen sijaan.

Uskonnon näkyminen julkisissa instituutioissa jakaa muita enemmän näkemyksiä 30–39-vuotiaiden ryhmässä. He ovat kaikkia muita ikäryhmiä kriittisempiä muun muassa koulun ja kirkon yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä ja ikäryhmän sisällä ajatukset jakautuvat eniten. Millenniaaleissa on esimerkiksi enemmän heitä, jotka suhtautuvat kielteisesti seurakunnan työntekijän pitämään päivänavaukseen koulussa kuin myönteisesti suhtautuvia. He ovat myös muita kriittisempiä uskonnonopetusta kohtaan. Ehkäpä juuri siksi tämän ikäluokan ääni kuuluu julkisessa keskustelussa, ovathan he myös koulua käyvien ja päiväkodeissa olevien lasten vanhempia. Millenniaalien ääni painaa myös siksi, että he ovat sukupolvena saavuttamassa keskeisen yhteiskunnallisen roolin.

Tyypillistä on, että uskonnon näkyvyyttä kouluissa ovat kritisoineet ensisijaisesti uskonnottomat, ei muihin uskonnollisiin ryhmiin kuuluvat. Väestörakenteen muuttuessa kulttuurikristillisyyden ohella pintaan on noussut uusia, maahanmuuttajien uskonnolliseen perinteeseen liittyviä kysymyksiä. Ratkaistavaksi on tullut muun muassa se, millaisissa ammateissa ja tilanteissa huivia saa käyttää, millaisissa ei. Näitä kysymyksiä ratkotaan ennen muuta kaupungeissa, joissa maahanmuuttajien ja monien erilaisten katsomusten kirjo on suurin. Millenniaalit elävät aiempia sukupolvia kansainvälisemmissä työympäristöissä, jolloin myös monenlaiset uudet uskonnonvapauteen liittyvät kysymykset edellyttävät ratkaisua.

Ikäryhmien ohella näkemyksiä jakaa myös asuinpaikka: suvivirren laulamiseen suhtautuu kielteisesti joka neljäs kaupunkimaisessa (25 %) ympäristössä elävä, mutta vain kymmenesosa (10 %) maaseutumaisen ympäristön asukkaista. Valtiopäiväjumalanpalveluksiin suhtautuu myönteisesti kaksi kolmesta (61 %) maaseudulla asuvasta, mutta paljon harvempi (43 %) kaupunkimaisen ympäristön asukas.

Kärjistyvätkö uskonnonvapauskeskustelut?

Uskonnonvapauden 100-vuotisjuhlavuosi on herättänyt myös uskonnollisissa yhteisöissä keskustelua siitä, miten uskonnonvapaus toteutuu. Esimerkiksi juutalainen yhteisö on joutunut viime vuosina kasvattamaan turvallisuusmenojaan uhkailujen ja ilkivallan vuoksi. Euroopan unioni on uutisoinut antisemitismin lisääntyneen Euroopassa etenkin koronan aikana.

Kristittyjen uskonnonvapauden kansainvälinen tilanne ei myöskään näytä valoisalta. Viime viikolla julkaistiin World Watch -raportti, joka seuraa kristittyjen uskonnonvapauden toteutumista eri maissa. Raportin 30-vuotinen trendi kertoo karuja uutisia. Vakavasta, erittäin vakavasta tai äärimmäisestä vainosta kärsivät kristityt yli 70 maassa, kun vuonna 1993 tällaisia maita arvioitiin olevan 40.  Kokonaisuudessaan 360 miljoonan kristityn, siis joka seitsemännen, arvioidaan kärsivän vakavasta vainosta tai syrjinnästä katsomuksensa vuoksi. Vastaavasti myös demokratian kehittymistä seuraava tuore raportti kuvaa, että globaalisti demokratian tila on heikkenemässä. Siirtymää kohti autoritarismia on tapahtunut viime vuosien aikana useammissa maissa kuin demokratisoitumista. Uskonnonvapauden toteutuminen on yksi demokratiamittareista.

Niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin tiedot siis kertovat siitä, että uskonnonvapausanturit tulee pitää valppaana. Eri katsomusten tunteminen on keskeisessä asemassa dialogin vahvistamisessa ja yhteisymmärryksen lisääntymisessä. Katsomuskasvatusta väitöskirjassaan tutkinut Marjaana Kavonius kiinnittää huomiota siihen, että polarisaation lisääntyessä ja kielenkäytön kiristyessä katsomuskasvatuksella voisi olla huomattavasti näkyvämpikin rooli. Hänen mukaansa katsomuskasvatuksella on koulun oppiaineena tärkeä tehtävä moninäkökulmaisuuden ja yhteiskuntarauhan edistämisessä. Katsomuskasvatuksen päivittäminen onkin ajankohtainen kysymys, johon myös keskenään erimieliset millenniaalit joutuvat ottamaan kantaa.

Kirjoittaja:


Hanna Salomäki

Johtaja, Kirkon tutkimus ja koulutus

Takaisin sivun alkuun