Ilmastokriisi haastaa uskontoperinteet

Ympäristöteemaa tarkastelevat uskonnontutkijat ovat korostaneet uskonnollista ja tieteellistä ajattelua hyödyntävän yhteistyön merkitystä ympäristökriisin ratkaisussa. Uskonnot vaikuttavat ihmisten tapaan ymmärtää ilmastonmuutos ja reagoida sen tuottamaan uhkaan.

Ilmastonmuutosta ei ole otettu vastaan vain ongelmana, joka voidaan ratkaista erilaisilla yhteisesti sovituilla toimenpiteillä, vaan ilmastokriisi ja siihen liittyvät toimintamallit ovat kohdanneet monenlaista vastustusta ympäri maailmaa. Vastustuksen pohjalla vaikuttavat myös syvemmät arvoihin ja asenteisiin liittyvät tekijät.  Ilmastonmuutos on – kuten Mike Hulme kirjoittaa – hybridi fysikaalis-kulttuurinen ilmiö, joka edellyttää luonnontieteellisten, taloudellisten ja poliittisten toimien lisäksi ihmistieteellisiä ratkaisumalleja.

Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen aiheuttamat ympäristöongelmat ovat siis myös maailmankatsomuksellisia ongelmia. Tällöin ongelmien ratkaisut eivät voi olla ainoastaan poliittis-taloudellisia tai perustua vain tieteeseen. Ne vaativat myös muutoksia maailmankatsomuksissa, mihin puolestaan tuottavat rakennusaineksia eri uskontoperinteet. Ilmastonmuutoksen vastainen työ edellyttääkin uskonnolliseen elämismaailmaan liittyvien merkitysten huomioonottamista, muuten se jää puutteelliseksi.

Ympäristöteemaa tarkastelevat uskonnontutkijat ovat korostaneet uskonnollista ja tieteellistä ajattelua hyödyntävän yhteistyön merkitystä ympäristökriisin ratkaisussa. Myös luonnontieteilijät ja politiikantekijät ovat viime aikoina huomanneet, miten uskonnot vaikuttavat ihmisten tapaan ymmärtää ilmastonmuutos ja reagoida sen tuottamaan uhkaan. Tämänkaltaiset näkemykset kertovat siitä, miten maailmankatsomukselliset tekijät on alettu enenevässä määrin ottaa vakavasti.

Haasteet ja mahdollisuudet

Ajatus taloudellisten, poliittisten, tieteellis-teknologisten ja uskonnollisten näkemysten yhdessäelosta vaatii kuitenkin uskontoperinteiltä usein myös radikaalia tradition uudelleentulkintaa suhteessa ympäristökriisiin. Tällöin haasteeksi voi muodostua esimerkiksi monien perinteiden ytimessä oleva käsitys ihmisen ainutlaatuisuudesta suhteessa muuhun maailmaan. Tämä näyttää tukevan modernia kapitalistis-teknologista kehitysajattelua, jossa korostetaan ihmisen oikeutta hyväksikäyttää luonnollista maailmaa. Tämänhetkinen antroposeenin aikakausi on rakentunut antroposentriselle ajattelulle, joka joidenkin tulkintojen mukaan nousee uskontojen synnyttämistä ihmiskuvista.

Haasteeksi voivat muodostua myös uskontoperinteissä esiintyvät näkemykset, joiden mukaan ympäristönsuojelu ei ole uskonnollisten yhteisöjen tehtävä, vaan kuuluu muille yhteiskunnallisille toimijoille. Samoin saatetaan esittää, että ilmastonmuutos on lopun aikojen merkki, jolloin sitä ei ole myöskään mahdollista tai tarpeellista pysäyttää. Uskonnollisten yhteisöjen näkemykset ilmastonmuutoksesta ja ympäristökriisistä ja siihen liittyvistä tarvittavista toimenpiteistä ovatkin hyvin vaihtelevia, mikä johtuu toki myös uskontoperinteiden välisestä ja sisäisestä valtavasta monimuotoisuudesta. Kun pohditaan uskonnon roolia ja yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ilmastonmuutoksen torjunnassa, onkin syytä huomata, ettei ole olemassa yhdenmukaista ”uskontoa” tai uskonnollista ajattelua, vaan lukuisa määrä erilaisista lähtökohdista ponnistavia ja monenlaisia käsityksiä ylläpitäviä instituutioita, yhteisöjä ja yksilöitä.

Toisaalta voidaan ajatella, että monet uskontoperinteet sisältävät elementtejä, jotka mahdollistavat aktiivisen ympäristötoiminnan. Uskontoperinteillä on usein vahva vaikutus ihmisten maailmankatsomuksiin, jotka voivat olla joko sopusoinnussa yhteiskunnallisten ja poliittisten näkemysten kanssa tai myös konfliktissa niiden kanssa. Uskontoperinteissä usein sisäänrakennettuina olevat näkemykset ja arvot, kuten käsitykset luonnosta tai luomakunnasta pyhänä, moraalinen huoli luonnosta sekä tarve huolehtia myös tulevista sukupolvista, on mahdollista tulkita ympäristönsuojelullisina resursseina, joiden kautta voidaan kritisoida tämän hetken teknis-taloudellista kehitysajattelua. Uskontoperinteet edustavat usein myös moraalista auktoriteettia miljardien ihmisten elämässä, millä on potentiaali vaikuttaa näkemyksiin ja myös konkreettiseen toimintaan suhteessa ympäristöön. Näiden lisäksi uskontoperinteiden institutionaaliset ja taloudelliset resurssit ovat usein merkittävät, ja ne tuottavat sosiaalista yhteenkuuluvuutta mahdollistaen monenlaisen yhteisöllisen toiminnan. Näin uskontoperinteet luovat periaatteessa suunnattoman resurssin ympäristöaktivismille sekä vaikuttamalla jäsentensä ajatteluun ja toimintaan että myös toimimalla esimerkiksi instituutioiden ja yhteisöjen tasoilla.

Ympäristövaikuttamisen tasot

Tästä huolimatta uskontoperinteet eivät ole yleensä olleet etujoukoissa ympäristökriisin torjunnassa. Kuitenkin jo viimeistään 1960-luvulla tapahtuneen ympäristötietoisuuden nousun jälkeen ne haastettiin ottamaan kantaa ja toimimaan ympäristökriisin ehkäisemiseksi. Vähitellen alkoi syntyä erilaisista uskonnollisista lähtökohdista nousevaa ympäristöaktivismia, jota esiintyy 2000-luvulle tultaessa niin kaikissa suurissa uskontoperinteissä kuin alkuperäiskansojen etnisissä traditioissa.

Tällä hetkellä ei liene montaa uskontoperinnettä, joissa ympäristökysymyksiin ei olisi reagoitu jollain tavoin. Perinteiden parissa tuotetaan kasvavalla tahdilla sekä ympäristökriisiin liittyvää, käytäntöön suuntautuvaa ekoteologista kirjallisuutta että uskonnollisten yhteisöjen jäsenille suunnattuja käytännön ohjeistuksia kohti ekologisempaa elämäntapaa. Lisäksi harjoitetaan ympäristötoimintaa monenlaisilla tavoilla ja tasoilla. Paikallisessa vaikuttamisessa pyritään uskonnollisesti perustellulla toiminnalla saamaan aikaan muutoksia lähiympäristössä. Tällaisia ovat erilaiset ruohonjuuritasolta nousevat ympäristöaktivismin muodot, kuten Thaimaan buddhalaisten ekomunkkien toiminta, jossa he sitovat hakkuu-uhan alla olevien puiden ympärille munkinkaapuja liittäen ne näin osaksi munkkiyhteisöä ja pyhien asioiden maailmaa. Paikallisen vaikuttamisen lisäksi voidaan puhua vaikuttamisesta uskonnollisten instituutioiden tasolla, mistä kertoo esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmastotyö. Uskontoperinteiden ja uskonnollisten johtajien tasolla tapahtuvaa vaikuttamista kuvaa puolestaan esimerkiksi Paavi Franciscuksen toisessa kiertokirjeessä Laudato si esittämä kutsu ekologiseen kääntymykseen tai patriarkka Bartolomeoksen aktiivinen toiminta ympäristöasioissa 1990-luvulta eteenpäin.

Antropologi Roy Rappaport esitti vuonna 1999 ilmestyneessä tutkimuksessaan globaalin vision siitä, miten kaikki uskonnot voisivat osallistua ekosysteemin toimintaan liittyvien käsitysten pyhittämiseen. Hänen mukaansa tämä voisi auttaa sekä ”maailman eheyden” säilyttämisessä että myös uskontojen elvyttämisessä sekularisoituneissa yhteiskunnissa. Rappaport yhdisti teoksessaan tiedettä, teknologiaa ja uskontoa tavoitteenaan tuottaa holistinen teoreettinen jäsennys, jolla olisi myös käytännön yhteiskunnallista merkitystä. Vaikka Rappaportin näkemykset olivat monella tapaa utopistisia, erilaisia merkkejä sekä uskontoperinteiden piirissä tapahtuvasta luonnon pyhittämisestä että luonnontieteellisten ja uskonnollisten ajattelutapojen vuoropuhelusta ympäristökriisin torjunnassa on jo näkyvillä.

Kirjallisuutta:

Bergman, Sigurd (2017): Developments in religion and ecology. Routledge Handbook of Religion and Ecology. London and New York: Routledge.

Hulme, Mike (2017): Climate change. Varieties of religious engagement. Routledge Handbook of Religion and Ecology. London and New York: Routledge.

Rappaport, Roy (1999): Ritual and religion in the making of humanity. Cambridge: Cambridge University Press.

Tucker, Mary Evelyn & Grim, John (2017): The movement of religion and ecology. Routledge Handbook of Religion and Ecology. London and New York: Routledge.

Kirjoittaja:

Heikki Pesonen

Kirjoittaja on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa