Paanukaton tervaus

Suomessa on noin 300 paanukattoista kirkkoa tai kellotapulia, joiden suojaamisessa terva on yhä keskeinen tuote.

Paanukatto on ollut perinteinen, vanhimpien kirkkojen kohdalla lähes ainoa kateratkaisu. Vasta 1800-luvulla muoti toi kirkkoihin loivemmat katot ja muut materiaalit alkoivat vähitellen tulla käyttöön.

Paanukatteen keskeinen suojausmateriaali on männystä lohkotuista tervaksista valmistettu perinteinen terva. Tervatuotannon keskeydyttyä 1950-luvulta 1980-luvulle korvikeaineet eivät ole osoittautuneet pitkäaikaisiksi paanukattojen suojauksessa. Päinvastoin ne saavat paanukatteen hylkimään oikeaa tervaa. Tämä on aiheuttanut monien paanukattojen ennenaikaisen uusimistarpeen.  

Paanukate tervataan sen ollessa kuiva joko alkukesästä tai keskikesällä. Tervaus onnistuu parhaiten, jos se tehdään perinteiseen tapaan käsipelillä harjaten.

Tervan REACH-rekisteröinti tehtiin 2018. Eläköön Terva -yhdistyksen rahankeruu suomalaisten perinteisen tervan tuottajien avuksi riitti tervasta vaadittujen analyysien teettämiseen ja siten tervan tuottamisen edellytykset on turvattu. Tuottajia ja tervaajia on kuitenkin vain muutamia, joten kirkollisen kattoperinteen kannalta katontervaus on yhä uhanalainen käsityöala.

Tervan tiimoilta on myös aloitettu Suomen, Ruotsin ja Norjan välinen asiantuntijoiden verkostoyhteistyö v. 2016.

 

Ks. Kirkkohallituksen yleiskirje 11/2017 Paanukaton tervaus

 

Eläköön Terva ry kotisivut