Hengellinen turvallisuus

Turvallista hengellistä yhteisöä vahvistetaan ylläpitämällä ja vaalimalla pakottomuutta ja ihmisiä kunnioittavaa ilmapiiriä. Siinä pätevät yleiset sielunhoidon lainalaisuudet. Jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa on tärkeää toimia sensitiivisellä otteella ja välttää kaikkea sellaista puhetta, joista voi kuulla hylkäämistä, tuomiota ja torjutuksi tulemista. Turvallinen hengellinen tilaisuus on inklusiivinen, sisäänsä sulkeva: Kaikki ihmiset toivotetaan tervetulleeksi, ketään ei tuomita tai hylätä edes passiivisesti eli kohtaamatta jättämällä. Turvallisessa hengellisessä puhetavassa ei tiedetä tai oleteta toisten puolesta, vaan kuunnellaan ja asetutaan rinnalle.

Hengellisen tilaisuuden turvallisuus lisääntyy, kun osallistujille kuvaillaan tapahtumien kulkua riittävästi etukäteen. Perinteet, tuttuus ja toisto tuovat usein turvallisuutta, mutta toisaalta vaihtelu ja yllätykset tuovat iloa.

Miten tunnistan hengellisen väkivallan

Myös seurakunnassa voi esiintyä hengellistä väkivaltaa. Uskontojen uhrien tuki ry nimeää 16 kriteeriä uskonnollisen yhteisön arvioinnin avuksi:

a) Sisäinen kontrolli: miten paljon yhteisö määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville.

b) Johdon autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/ johtajien käskyjä.

c) Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.

d) Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.

e) Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea yhteisöstä lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.

f) Maailmankielteisyys: näkeekö yhteisö maallisen elämän yhteisön ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se yhteisöön kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain yhteisöön sitoutuneet jäsenet pelastuvat.

g) Sensuuri: missä määrin yhteisö rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin yhteisöstä. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa maallisiin tai demonisiin tiedonlähteisiin.

h) Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, entinen elämä harrastuksineen ja ilonaiheineen.

i) Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle.

j) Peiteryhmät: kuinka suuri määrä yhteisöllä on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin yhteisöllä, esim. peiteyhtiöt ja ”hyväntekeväisyysjärjestöt”, joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.

k) Varakkuus: kuinka paljon rahaa tai omaisuutta yhteisöllä on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan yhteisölle (esim. kymmenykset tuloista, erikoiskolehdit, yhteisölle testamentatut perinnöt).

l) Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta yhteisö halu aa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.

m) Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.

n) Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.

o) Väkivallan hyväksyminen: kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta.

p) Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua

Hengellisen väkivallan ilmetessä on tarpeen ottaa yhteyttä seurakunnan vastuullisiin tahoihin, esimerkiksi kirkkoherraan tai luottamushenkilöihin. Lisäksi on mahdollista selvitellä asiaa ottamalla yhteyttä hiippakunnan tuomiokapituliin.

Uskontojen uhrien tuki – Milloin huolestua

Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkaisuja

Hengellisestä väkivallasta toipumisen omahoito-ohjelma