Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa 

Papilla tarkoitetaan tässä julkaisussa henkilöä, joka on kirkkojärjestyksen mukaisesti joko vihitty pappisvirkaan tai jolle on myönnetty oikeus toimittaa pappisvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Lehtorilla tarkoitetaan henkilöä, jolle tuomiokapituli on hakemuksesta myöntänyt oikeuden toimia lehtorina ja joka tuomiokapitulin antaman viranhoitomääräyksen tai oikeutuksen perusteella toimii lehtorina seurakunnan, seurakuntayhtymän, laitoksen tai muun yhteisön palveluksessa.

Kirkon muulla työntekijällä tarkoitetaan muuta kuin pappina tai lehtorina toimivaa kirkon työntekijää, joka on seurakunnan, seurakuntayhtymän, tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen palveluksessa, viranhaltijana tai työsopimussuhteisena työntekijänä.

Mikäli säännösten soveltamisessa on eroja viranhaltijoiden ja työsopimussuhteisten työntekijöiden välillä, on asiasta mainittu kyseisessä kohdassa.

Luottamushenkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka on evankelis-luterilaisen kirkon luottamustehtävässä ja vapaaehtoisella henkilöä, joka toimii kirkon tai seurakunnan osoittamissa tehtävissä ilman, että on palvelussuhteessa kyseiseen toimijaan. Kaikkiin edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvien vaitiolovelvollisuus säilyy, vaikka tehtävä seurakunnassa on päättynyt.

Sielunhoidolla tarkoitetaan tässä julkaisussa kirkkolaissa olevaa ja salassapidon osalta rippisalaisuuteen rinnastuvaa sielunhoitoa. Jos julkaisussa viitataan laajemmin sielunhoitoon, se mainitaan erikseen.

Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:ssä säädetään uskonnon ja omantunnon vapaudesta. Lainkohdan mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Kirkon toimintaa säätelee eduskunnan säätämä kirkkolaki (652/2023). Kirkkojärjestys (657/2023) on puolestaan kirkon omaa sääntelyä ja kirkon sisäinen asia. Perustuslain 76 §:n mukaan kirkkolaissa säädetään kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Ehdotuksen kirkkolaiksi antaa kirkolliskokous. Eduskunta voi hyväksyä tai hylätä ehdotuksen, mutta ei voi muuttaa sitä. Eduskunnan hyväksymisen jälkeen kirkkolaki on osa valtakunnassa sovellettavaa oikeutta.

Kirkkolaki on erityislaki muuhun lainsäädäntöön nähden. Tämä tarkoittaa, että yleisen normihierarkian perusteella erityislakia sovelletaan ensisijaisesti. Yleislakia sovelletaan silloin, kun asiasta ei ole erikseen säädetty.

Kirkkolakiin on otettu viittaussäännöksiä muihin lakeihin. Näin on menetelty myös rippisalaisuutta koskevan kirkkolain 7 luvun 9 §:n kohdalla. Kirkkolain 8 luvun 1 §:ssä on säädetty henkilötietojen suojaa koskevista laeista, joita sovelletaan kirkkolain lisäksi. Kirkkolain 10 luvun 4 §:n mukaan hallinnossa sovelletaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettua lakia. Näin säädettynä kirkossa sovelletaan kirkkolakia ensisijaisesti sekä julkisuuslakia yleislakina toissijaisesti sekä tämän jälkeen muitakin lakeja, jotka koskevat vaitiolovelvollisuutta ja siitä poikkeamista eri hallinnonaloilla.

Viittaukset vaitioloon liittyvään lainsäädäntöön sisältyvät pääasiassa kirkkolain 10 lukuun.  Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä olevien säännösten lisäksi seurakunnissa ja sen toimielimissä sovelletaan salassa pidon osalta mm. seuraavia lakeja:  hallintolakia (434/2003), lakia oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) (hallintoprosessilaki), osittain sovelletaan lakia julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019), lakia sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003), tietosuojalakia (1050/2018), lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) (julkisuuslaki) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) (2016/679) (EU:n tietosuoja-asetus).

Muussa lainsäädännössä viranomaisille voi olla annettu oikeus saada tietoa salassa pidettävästä seikasta, joka saattaa koskea myös kirkon työntekijöillä ja luottamushenkilöillä olevaa vaitiolovelvollisuuden alaista tietoa.

Kirkkolain soveltamisen ensisijaisuuden takia papin ja virassa olevan lehtorin rippiä koskevat keskustelut sekä sielunhoitokeskustelut jäävät muussa lainsäädännössä säädetyn viranomaisen tiedoksisaantioikeuden ulkopuolelle.  Sielunhoidollinen keskustelu papin kanssa on rippisalaisuuden alainen, jos 1) keskustelu on luottamuksellinen tai sellaiseksi pääteltävissä 2) yksityinen ja 3) siinä on uskonnon harjoittamisen näkökulma eli tietoinen halu keskustella nimenomaan papin kanssa.

Kirkkolain 10 luvussa säädetään seurakunnan työntekijöitä koskevasta salassapidosta. Sen mukaan hallinnossa sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia, lukuun ottamatta tiettyjä poikkeuksia, kuten rippisalaisuutta. Kirkkolain mukaan yksityiseen henkilöön kohdistuvaa sielunhoitoa tai diakoniatyötä koskeva asiakirja on pidettävä salassa. Kirkkolaissa säädetään myös tilintarkastajan tiedonsaantioikeudesta sekä tuomiokapitulin viranhaltijan, piispan tai tuomiokapitulin määräämän asiantuntijan oikeudesta saada sellaisia tietoja ja asiakirjoja nähtäväkseen, jotka ovat välttämättömiä aloiteoikeuden käyttämiseksi ja valvontatehtävän hoitamiseksi.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta eli julkisuuslaki koskee viranomaisen toiminnan julkisuutta eikä siis ainoastaan viranomaisen asiakirjojen julkisuutta. Julkisuuslaki selkeyttää ja yhtenäistää salassapidon perusteita. Yleisimmät salassapitosäännökset on keskitetty tähän lakiin. Julkisuuslain mukaan viranomaisen toiminnan ja asiakirjan julkisuus on pääperiaate ja salassapito poikkeus. Viranomainen ei voi julistaa tiettyjä asioita salassa pidettäviksi ilman laissa olevaa nimenomaista säännöstä.

Julkisuuslain mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei julkisuuslaissa tai muussa laissa toisin säädetä. Julkisuuslaissa säädetään oikeudesta saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista, viranomaisena toimivan vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjojen salassapidosta ja muista tietojen saantia koskevista yleisten ja yksityisten etujen suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista sekä viranomaisten velvollisuuksista lain tarkoituksen toteuttamiseksi.

Tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Julkisuuslain 24 §:ssä säädetään salassapitoperusteista. Luettelo sisältää yli 30 kohtaa. Osa näistä salassa pidettävistä asioista suojaa yksityistä taloudellista etua (kohta 20) tai henkilön yksityisyyttä (kohdat 6, 23 ja 25–32) ja osa muita etuja, kuten kansainvälisiä suhteita, rikosten ehkäisemistä ja syytteeseen saattamista, turvajärjestelyjä ja poikkeusoloihin varautumista, valtion turvallisuutta, viranomaisten valvonta- ja tarkastustoimintaa, tutkimus- ja kehittämistyötä sekä opetusta ja turvapaikan hakijan turvallisuutta.

Henkilön yksityisyyden suojaamiseksi on salassa pidettäviksi säädetty lukuisia asioita, kuten henkilön vuositulot, tiedot sosiaalihuollon asiakkaasta, saadusta etuudesta, tukitoimesta tai sosiaalihuollon palvelusta, tiedot henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta, tiedot henkilön seksuaalisesta käyttäytymisestä ja suuntautumisesta, tiedot henkilön salaisesta numerosta tai asuinpaikasta, tiedot henkilön elintavoista, yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä, osallistumisesta yhdistystoimintaan, vapaa-ajan harrastuksista tai tiedot perhe-elämästä.

Salassa pidettävään asiakirjaan on hyvä tehdä salassapitomerkintä. Merkintä on tehtävä viimeistään silloin, kun asiakirja luovutetaan asianosaiselle. Merkinnästä tulee käydä ilmi, miltä osin asiakirja on salassa pidettävä ja mihin salassapito perustuu. Jos asiakirjan tai siinä olevien tietojen salassapidolle ei ole enää perusteita, tulee asiakirjaan tehdä merkintä salassa pidon poistamisesta tai muuttamisesta.

Viranomaisen palveluksessa oleva on vaitiolovelvollinen salassa pidettävästä seikasta riippumatta siitä, onko tieto merkittynä asiakirjaan vai onko se palveluksessa olevan tiedossa muulla tavoin.

Julkisuuslain 29 §:ssä säädetään yleisesti siitä, miten salassa pidettävästä asiasta ylipäätään voi antaa tiedon toiselle viranomaiselle. Julkisuuslaki ei kuitenkaan sääntele sitä, mille viranomaiselle ja millä edellytyksillä tietoja salassa pidettävästä asiakirjasta tai asiasta on annettava, vaan asia jää kokonaan eri hallinnonaloja koskevan erityislainsäädännön varaan.